Yleistä keskustelua musiikista ›

Joskus 10-11-vuotiaana kuuntelin ensimmäistä kertaa Megadethiä ja sehän pamautti täydeksi hevihörhöksi pariksi tai ehkä jopa viideksi vuodeksi...
 
Sitten koin valaistuksen erinäisten artistien (ja täysin erilaisten genrejen) kuuntelemisesta. Suurimpia vaikuttajia musiikilliseen nykyminääni ovat pääosin:
 
Massive Attack - konemusiikki voi olla yksinkertaisesti perhanan tunnelmallista
 
Goldie - drum'n'bass-innostus...siitä se lähti.
 
Susumu Yokota - (ambient-)jumala.
 
Ja sitten löytyi noise, drill'n'bass, chill, ja myös muuta kuin konemusiikkia...boredomsien ihmeellisyydet, hiphop...

Henkkoht. tärkein muutos oli --> Jethro Tull --> King Crimson+sekalaista rokkia - murros.

Metallica-> "eihän hevi ookkaan pelkkää örinää"
The Cure-> "eihän kaikki poppi ookkaan paskaa/on muutakin hyvää musiikkia kun hevi"
Pink Floyd-> "eihän ns. vanha musa ookkaan paskaa"
Kari Peitsamo, Kauko Röyhkä-> "suomirokki voi olla hyvääkin"

No kyllä se Iron Maiden on se eniten asiaan vaikuttanut.
 
Respectia meidenille!

Seuraavat vuosiluvut ovat meikään vaikuttaneet:
 
1988-89 - Leevi and the Leavings: Häntä koipien välissä | mollipitoinen pamaus
1992-93 - Pet Shop Boys: Go West | Mahtipontinen syntsis
1994 - Offspring: Smash | kaikki 3 sinkkua rokkasivat ja kovaa
1996 - Blur: Parklife | Brittipopin kulta-aika
1999 - Iron Maiden: Best of the Beast | Hevi kolahti tajuntaan äänen nopeudella
 
Ja onhan sitä viime vuosina tuostakin avarruttu aika lailla...

Joskus ala-asteella piettiin levyraati ja joku en muista kuka pisti metallican enter sandmanin soimaan ja voihan sitä arvatakkin jo miten kävi...

Kyllä se oli Sepultura (ja Amorphiksen Black Winter Day -biisi). Örinää, särökitaraa, meteliä. Tapahtui joskus Sepulturan Rootsin ilmestymisen aikoihin, olisinkohan ollut kolmannella tai neljännellä silloin. Sen jälkeen oli pitkään "metal only", tosin Apulannan kautta kuljettiin jossain vaiheessa. Nyttemmin musamaku on jo aika avara, mutta kyllä se tuo metalli on edelleen se suurin rakkaus.

Hoho!
Joskus 7. tai 8. ymmärsin että musiikkia voi olla myös hauska kuunnella! Saavutin tämän Master Of Puppetsilla.

Hmm... Vaikea nimetä mitään tiettyä, mutta ehkä suurin on ollut Amorphiksen Karelian Isthmus, Sentenced ja Panteran New Level sekä Cemetery gates. Näiden bändien kautta alkoi heavyn kuunteluni...
 
Vaikuttavin muisto on kyllä Type o Negativen October Rust-levystä. Siinä sitä haukottiin henkeä kun ensimmäinen biisi, "Love you yo death", pääsi käyntiin. Huhhuh, mitään sellaista ei ollut koskaan kuullut. Eikä mitään October Rustiin verrattavaa ole vieläkään tehty...=)

Kyllä se mulla oli Jyrkistä musavideona tullut Hanoi Rocksin Up Around the bend..sen jälkeen ei oo tarvinnu suosikkia pohtia..

Kaikki ne erityyliset bändit/biisit, jotks antavat yllättävät kicksit, muuttavat jatkuvasti käsitystäni musiikista. Mainittakoon esimerkkinä Mudhoney, Nirvana, Impaled Nazarene ja Jimi Hendrix.

Mä olen ollut todella pieni kun muhun on iskenyt Hurriganes. Se on aina ollut mulle kova juttu ja on vieläkin. Olisin halunnut Gibson Les Paulin, mutta sainkin Landola C-20:n ja jouduin muutamaksi vuodeksi soittamaan klassista tunneilla.
 
Joskus 90-luvulla Kiss FM perustettiin ja mun mielestäni kaikki hitit olivat vitun hyviä, niin kuin muidenkin mielestä. Saatoin satunnaisesti kuunnella älppäreiltä jotain Dire Straitsia, mutta kyllä Rednex oli silloin se paras.
 
1996 tai 1997 näin Van Halenin Jump -videon MTV:ltä ja kelasin että huhhuh, mun pitäisi olla tuolla! Riensin levykauppaan ja ostin Best Of Volume I:n. Eruption oli avausraitana sellainen jyräys ja järäys, joka piti kuunnella kymmenen kertaa ennen kuin uskoin sen olevan kitaralla soitettu.
 
Vuonna 2000 kesällä mä löysin Extremen. Tai mulle oikeastaan pakkosoitettiin sitä ollessani isosena riparilla. Päästyäni himaan mä tajusin, että mulla oli levyhyllyssäni kyseisen orkesterin sinkku ja faijalla oli niiden levy. Kävin riistämässä levyn itselleni ja siitä lähtien olen vannoutunut Extreme- ja Nuno-fani.
 
Tätä rataa olen edennyt.

Maiden 1983.
Metallica & Helloween 1988.
 
Ehkä nykyään on niin käpy, ettei koe semmoisia fanaattisia uusiutumisia. Proget sun muut hiipi pikkuhiljaa mukaan.

Apulannan "Mitä kuuluu" -videon näkeminen Jyrkissä vuonna -95 (olin silloin 9- tai 10-vuotias).
 
Toinen on sitten KoRnin "löytäminen" joskus pari vuotta sitten.

Keväällä ja kesällä 1980 tapahtui useampikin asia, jotka vaikuttivat - ja vaikuttavat edelleenkin - musiikilliseen identiteettiini.
 
Ensinnäkin tietysti täytin 18 ja pääsin kapakkikonsertteihin. Ensimmäisiä livenä näkemiäni bändejä - Bottalla - oli sen kevään SM-kisojen uuden aallon sarjan voittanut yhtye nimeltään Hassisen kone. Pari muuta konserttia myöhemmin oli aivan pakko saada Täältä tullaan Venäjä -albumi heti ilmestymispäivänä.
 
Joskus siinä kesän mittaan uudesta Rockradio-ohjelmasta kuului - ja tuli ajan tavan mukaan nauhoitettua kasetille - englantilaisen the Blues Bandin (versio Elmore Jamesin klassikosta) "Talk To Me Baby", ensimmäinen kosketukseni siihen miten makealta slide-kitara voi kuulostaa. 'The Official Blues Band Bootleg Album' oli ensimmäinen levy, jota lähdin etsimällä etsimään ympäri Helsinkiä. Taisi lopulta löytyä Digeliuksesta - olivat juuri saaneet pienen erän -, joten sekin kauppa tuli samalla korkattua.
 
Roomassa käydessä kirpputorilla sattui käteen Eric Claptonin tuoreehko tuplalive "Just One Night". Olin kuullut siltä yhden biisin radiosta ("Blues Power"), joten ostin pois.
 
Käydessäni Tampereella kummitätiäni tapaamassa menin tietysti ajan tyylin mukaan myös käymään Epeksessä. Mukaan tarttui kaikenlaista, mm. Jimi Hendrixin 'Electric Ladyland'. Kun kaupasta lähdettyäni totesin että rahaa oli vielä jäljellä, kipaisin Sokoksen levyosastolla ja hihaan tarttui Peter Gabrielin tuore (kolmas) levy.
 
Niin, ja vielä olin vähän aikaisemmin saanut halvalla Fazerin musiikkikerhosta epämääräisen neljän LP:n kansion "The First Years of Beatles, Cream, Who, Procol Harum". Jostakin kumman syystä eniten noista ihastutti Cream, ja N.S.U:n välike opetti hyvin yksinkertaisella tavalla, miten makealta basso kuulostaa. Joten sellainen soitinhan piti sitten saada.
 
Eli tuossa olikin sitten jo hyvä kokoelma tulevan musiikillisen identiteettini peruskiviä...
 
.

Olin joskus aikoinaan lainannut Hanoi Rocksin kokoelman jostain, ja kuuntelin sitä sitten korvalapuista matkalla mummolaan. Iski välittömästi ja helevetin kovaa. Tuosta muutaman kuukauden kuluttua olikin tullut hommattua bändin kaikki siihen astiset tuotokset, eikä ole koskaan kaduttanut. Nostalgia mielessä tulee vieläkin kuunneltua.
 
Joskus myöhemmin Metallica iski sitten yhtä vahvasti. Näiden lisäksi mikään muu bändi ei ole samanlaista vaikutusta tehnyt. Muiden bändien yksittäiset biisit/levyt tietty ovat.

Metallican metallica siinä 91 vuoden tienoilla oli aika pamaus. Sen jälkeen kaikki muut metallicat tuli hankittua ja kuunneltua puhki.
99 kesällä näin Kornin woodstock keikan tellusta ja se sitten jäi pyörimään päähän pitkäksi aikaa... SUCK MY DICK AND FUCKIN' LIKE IT!!!!!! Ja Life is peachyn ostettuani ja alkutahdit kuunneltuani en ole lopettanut kummastelemasta että kuinka voi olla niin perkeleen rankka ja groove.
Vuoden verran tässä sitten on kummasteltu System of a downia ja varsinkin toxicity-levyä.

Nirvana oli ensimmäinen kunnon bändi, mikä kolahti. Sitä ennen kuuntelin vain lastenlauluja ja muuta lapsisysteemiä. Sitten näin MTV:ltä SLTS:n ja olin aivan myyty. Radioheadiin tuli kiinnostus siten, että kaveri käski kuuntelemaan OK Computeria. No sitten lopulta sen kuuntelin ja olin jälleen myyty. Kingston Wall: ennen en pitänyt tästä bändistä ollenkaan ja muutenkaan eivät uponneet kitaravinguttelut, joissa ei lauleta ollenkaan. Mutta olimme matkalla RMJ:hin ja autossa istuessa pistettiin kaverin KW 2 soimaan. Siinä sitten katselin kaunista Suomen luontoa ja uskomattomat melodiat upposivat syvälle - olin jälleen myyty.

Näin Apulannan ...silti onnellinen-videon ensiesityksen ja olin haltioissani... ja kuulin koko ehjän c-kasettina ja uskoni vahvistui!!tähän päivään saakka Apulanta on pysynyt musiikkina kunnioitukseni ykköspallilla!

Mää muistan ku isoveli sai Doorsin kokoelmalevyn (2CD) joululahjaksi.. Sen jälkeen aloin kuunteleen mussiikkia. Vieläki sitä levyä jaksaa kuunella