Yleistä keskustelua musiikista ›

shuffle: Kantrissa voi laulaa jumalasta, jeesuksesta, synneistä ja koko kuvastosta ilman että se on uskonnollista, gospelia. Itseä on aina inhottanut tämä kahtiajako, että on jeesusmusiikkia ja sitten sitä toista. Siihen väliin mahtuu paljon.
 
Tätähän se on, jos usko nähdään irrallisena elementtinä eikä koko olemisen perusraaka-aineena, joka vaikuttaa kaikessa, mitä ihminen tekee ja edes ajattelee.
 
Kuvittele tekeväsi biisi hengittämisestä, jos käyt vaikkapa kerran viikossa hengittämässä muutaman kerran sisään ja ulos. Ei se uskottavalta tunnu.

Otahan Jucciz plussa.
 
Jos aatellaan vaik Arethan tai Elviksen gospel-tuotantoa niin sanoisin, et tehdessä on paljonkin mietitty miltä ne saundaa mut ei sitä kautta, että "voiko gospelissa skittaan laittaa säröä?"
Ja molemmat tiesivät synnistä riittämiin huutaakseen Herralta apua osaamallaan tavalla mikä on aika vahva motiivi tehdä gospelia.
 
Jos ny jollain on unpluggedina vetävä soitin&lauluyhtye joka vetää hengellistä musiikkia nailonkielisen rämpytyksen ja tamburiinin tahdissa niin kaipa siitä voi bändiläiset sanoa, et säröskitta ei kuulu asiaan mut lähinnä koska se ei sit istu bändin imagoon.
Ihan yhtä hyvin voi perustaa folk-duon ja todeta, et saundi ei kaipaa sähkistä lainkaan eikä silläkään ole mitn tekemistä sen kanssa vetävätkö gospelia vai eivät.

Itse olen uskonnoton (hyi tuhmaa), mutta jonkin verran nuorempana hengellisissä tapahtumissa pyörinyt ja siellähän toi kahtiajako näkyi ainakin siihen aikaan. Esiintyjät avoimesti sanoivat tekevänsä hengellistä musaa ja juurikin lyriikoiden uskonnollisuus tuntui olevan kategorisoinnin väline, kenties vaatimus. Musan tyylillä ei tuntunut olevan merkitystä.
 
Mutta joo, kuten edellä mainittu, toi säröhomma on voinut liittyä johonkin ihan muuhun.

Arkka: Itse olen uskonnoton (hyi tuhmaa), mutta jonkin verran nuorempana hengellisissä tapahtumissa pyörinyt ja siellähän toi kahtiajako näkyi ainakin siihen aikaan. Esiintyjät avoimesti sanoivat tekevänsä hengellistä musaa ja juurikin lyriikoiden uskonnollisuus tuntui olevan kategorisoinnin väline, kenties vaatimus. Musan tyylillä ei tuntunut olevan merkitystä.
 
Mutta joo, kuten edellä mainittu, toi säröhomma on voinut liittyä johonkin ihan muuhun.
 
Jonkin verran itsekin em. kuvioissa nuorempana operoineena mua harmitti se, että standardit olivat hengellisellä puolella jotenkin tavattoman matalat. Suomigospelin kentällä pörräsi soitannollisesti, sävellyksellisesti ja myös lyriikan tason suhteen tavattoman paljon todella keskinkertaista tekijää, mutta tietyissä - havaintojeni mukaan etenkin vapaammissa - piireissä heille järjestyi kyllä keikkaa, koska oltiin oikealla asialla: kunhan teksteissä mainittiin riittävän usein Jeesus ja edes toinen kitara oli suurin piirtein vireessä, muulla ei ollut väliä. Mielestäni tämä oli, ja on edelleen, kuulijakunnan aliarviointia.
 
Vähän sama kuin lastenmusiikin kanssa, mun mielestäni myöskään hengellisessä musiikissa ei missään nimessä pitäisi laskea tekemisen tason rimaa vain sen takia, että sanoma on jotain tiettyä sorttia tai potentiaalinen kuulijakunta ei kata ihan koko väestöä ja heille käy joka tapauksessa kaikki. Mulle muusikkona huono musiikki on aina ollut huonoa musiikkia, vaikka miten oltaisiin hyvällä asialla. Mielestäni mikään elämänkatsomuksellinen tai muukaan seikka ei saisi olla syy tehdä asioita puolivillaisesti: huonosti soitettu ja kömpelösti tekstitetty biisi on juuri sellainen, vaikka siinä laulettaisiinkin Jeesuksesta tai metsänpeikoista.