Yleistä keskustelua musiikista ›

AP: Aloitus menköön muuten m-net-huumorin piikkiin, vakavissaan tämän tapainen arvottaminen on arvotonta. Mutta oletan, että ketjulla tulee olemaan joltinenkin viihdearvo.
 
Juuri tätä samaa olin tulossa kirjoittamaan, mutta puit ajatuksen niin hyvin sanoiksi ennen minua ettei tarvi.

hevi on paskimmillaankin parasta
 
räppi on paskaa ei se oo musiikkia vaan puhetta!

Huonoin on varmasti sellainen Gary Moore -blues. Lisäksi klassinen ja jazz menevät huonoimpiin, ei niitä jaksa oikeasti kuunnella kukaan.

Paras: Se kun Pekka pistää Ganesissa diu diu kunnon kipakan riffittelyn päätteeksi
 
Huonoin: Kaikki muu

Mä kuulin semmosta ku nightcore ja anti-nightcore. En oo varma onko ne musiikkityylejä, mutta huonolta kuulosti.

Kulkunen: Kyllä ala-asteella meidän luokassa kuunneltiin sitä paljonkin.
 
Otan osaa
 
Ei virhettä

Hevi huonointa, vaikka joskus on sekin hyvää. Räppikin on hyvää, vaikka suurin osa on paskaa.
 
Ehkä paskinta musaa on semmonen "asenne on rock" hard rock/nössöhevi,. Ylipäätään semmonen mukamas rankka äijä laulu saundi tökkii, mitä jokainen bändi esim Radio Rockilla jäljittelee.
 
Reggae on loppupeleissä aika puuduttava genre. Aika nopeesti saa överit, silloin ku harvoin pistää kuunteluun. Huippuhetkiä kyllä löytyy siltäkin saralta. Samoin ku räpissä, suomalaiset onnistuu tässä huonommin.
 
Sanotaanko, että kaikki on hyvää ja siitä puolet paskaa.

carnation: Huonoin on varmasti sellainen Gary Moore -blues. Lisäksi klassinen ja jazz menevät huonoimpiin, ei niitä jaksa oikeasti kuunnella kukaan.
 
Hassua, oon näistä kaikista eri mieltä.
 
Vastaan screamo ja reggaeton.
 
(en kyllä oikein tiedä mitä screamo on, mutta varmana en tykkäis jos tulis kadulla vastaan)

Parasta on Pekka Pohjola, Juha Kujanpää ja kaikki missä Epis on rummuissa sekä kaikki missä Tuomo Dahlblom tai Timo Kämäräinen on kitarassa. Sit on muitakin hyviä, niinku vanha Kirka ja Eppujen Kaljaa nuorille.
 
Huonoja on jotkut, mutta en mää niitä just nyt muista. Mieluummin muistelee niitä hyviä.

Blues on kyllä sellaista musaa, että huonoimmillaan se on maailman huonointa ja parhaimmillaan aivan parasta.
 
Gary Moorella on tylsät soundit ja mälsät likit ja se on vähän rumakin, mutta kerran onnistuin tajuamaan sen homman idean. Sen touhussa on jotain perimmäistä asiallisuutta, jota ei voi olla arvostamatta. Vaikka ei tykkäisi kuunnellakaan.

Klassinen on paras musiikkityyli

megatherium: Klassinen on paras musiikkityyli
 
Jeps. Esim. Purple ja Zeppelin ovat jo pitkään olleet klassisia esimerkkejä rockmusiikista.

megatherium: Klassinen on paras musiikkityyli
 
Avauspuheenvuorooni viitaten saimme pyhittyneen vastauksen.
 
Klassista musiikkia Euroopassa voinee pitää erilaisten tyylien ja esitystapojen kaanonina, jonka kokoamisen historia on luku sinänsä. Meikäläiseen kulttuuriin sopii, että musiikkiin ikään kuin pesiytyy yhtä sun toista, missä yhdistävänä tekijänä saattaisi olla estetiikan apollonisuus. Tämä merkitsee samalla, että meillä musiikki harvemmin on kotoisin teoriasta, ja sitä vastoin se mistä käytetään nimeä "teoria" pohjautuu valmiin musiikin analysointiin (luoden musiikista anakronistisia likimääräistyksiä - likimääräistettyjä anakronismeja).
 
Onko klassisen musiikin sisäpuolella jokin tyyli joka voisi olla paras, siis?

Atonaalinen klassinen tai jazz on sieltä pahimmasta päästä.

Mumble rap, tuo aikamme rutto.

Prophet: Atonaalinen klassinen tai jazz on sieltä pahimmasta päästä.
 
Niiden yläkäsitteiden sisällä ehkä vähiten suurta kuulijakuntaa kumartavia ilmiöitä, mutta että huonointa musiikkia? ei.

Paras: kaikki hyvä musa
Huonoin: nuorisomusiikki
 
Se on vaan niin, että liika mutaatio on aina pahasta. Nyt ollaan kuitenkin tässä ajassa tässä paikassa. Joukosta löytyy toki poikkeuiksia, siinä missä persereikiäkin ja mielipiteitä.

velipesonen:
 
Onko klassisen musiikin sisäpuolella jokin tyyli joka voisi olla paras, siis?
 
Neoklassinen metalli à la Yngwie Malmsteen on nopeinta ja siksi matemaattisesti ja informaatiosisällöltään merkityksellisintä sekä teräväpiirtoisinta musiikkia, koska jokainenhan tietää että 60 fps pelittää huomattavasti paremmin kuin 30 fps (frames per second), joten on loogista myös päätellä, että mitä suurempaan nps-lukuun (notes per second) päästään, sen parempaa musiikki on.
 
Näkisin, että ainoastaan valonnopeus on tässä rajamääreenä, vaikkakin kosmisessa inflaatiossa sekin voitaneen ylittää.
 
Voi jopa olla, päätellen tästä...:
 
https://i.ytimg.com/vi/Op87Ki-ZfM0/maxresdefault.jpg
 
... että tällainen projektikin on työn alla. Se olisi musiikin uusi vallankumous. Elämme jännittäviä aikoja.

Pop Corn: Neoklassinen metalli à la Yngwie Malmsteen (...)
 
Onko tämä klassista musiikkia - ymmärtääkseni ei ole, ja koko neoklassisuuden termi tulee tässä raiskatuksi, minkä se kenties ansaitseekin mutta sotkevaa eli sekaannusta aiheuttavaa se on.
 
Minun mielestäni uusklassisuuden määrittelee parhaiten Igor Stravinski kirjassaan keskusteluita Robert Craftin kanssa, siinä hän sisällyttää Arnold Schönbergin neoklassismiin mikä on ihan oikein.

velipesonen: Onko tämä klassista musiikkia - ymmärtääkseni ei ole, ja koko neoklassisuuden termi tulee tässä raiskatuksi, minkä se kenties ansaitseekin mutta sotkevaa eli sekaannusta aiheuttavaa se on.
 
Minun mielestäni uusklassisuuden määrittelee parhaiten Igor Stravinski kirjassaan keskusteluita Robert Craftin kanssa, siinä hän sisällyttää Arnold Schönbergin neoklassismiin mikä on ihan oikein.
 
Tunteellinen ja auktoriteetteihin vetoava musiikin kokeminen ja arvottaminen on niin vanha ja kaavoihinsa kangistunut tapa määritellä musiikkia, että lienee täysin selvää että tarvitsemme uuden loogisemman ja järkeen vetoavan tavan.
 
Nps-luku on lahjomaton, yksiselitteinen ja järkähtämättömän looginen tapa arvioida musiikkia ja asettaa eri tyylit ja kappaleet paremmuusjärjestykseen. Tietysti perinteiden ja konventioiden ikeen alaiseksi joutuneelle tälläinen uusi ja tehokas tapa arvottaa musiikkia tuntuu kauhistukselta ja vaikealta hyväksyä, ja kiusaus puolustaa vanhaa falsifioitua uskoa lienee suuri.
 
Yngwie Malmsteen on suuri profeetta ja uuden ajan airut, ja meidän tulee nähdä tyylilajien ohi ja läpi, hänen julistuksensa kiistämätön ja kristallin kirkas sanoma, se on: Plus Est Plus.
 
(eng. more is more, suom. enemmän on enemmän)