Yleistä keskustelua musiikista ›

Aleksis Bolander: Käsitykseni mukaan uudistavaa työtä tehdään kaikella kulttuurin saralla koko ajan, mutta uudistavat saavutukset eivät herätä mittavia yhteisöllisiä reaktioita. Tilannetta voisi katsoa siitä näkökulmasta että musiikin kuuntelu on yhä enemmän jakaantunut asian harjoittajien ja yleiskuluttajien välillä. Viimeksi mainitut eivät ehkä tällä hetkellä koe musiikin olevan samalla tavalla vaikuttava mahti. Peilaan asiaa populaarikulttuurin tilaan 1960 ja 1970 luvuilla, jolloin suurta yleisöä kiinnostivat oman aikakautensa muusikoiden tavoitteet ja päämäärät. Tänä päivänä maallikkokuulijoilla ei ole kärsivällisyyttä seurata noiden aikojen tunnelmien kehittelyjä tai soitto-osuuksien sisäänpäin kääntyneisyyttä. Kuitenkin kiinnostus monimutkaisempaa ja syvällisempää kulttuuria kohtaan ei välttämättä ole suurelta yleisöltä kadonnut, se on vain vaihtanut muotoa. Jos seuraa uudempia televisiosarjoja voi todeta että ne ovat juonenkehittelyltään varsin monimutkaisia ja monessa mielessä hyvin tasokkaasti tehtyjä. Usein ne ovatkin dramatisointeja tasokkaista kaunokirjallisista romaaneista eli niiden perusta on ikään kuin korkeakulttuurissa. Nämä sarjat ovat hieman kuin progressiivinen rock menneinä vuosikymmeninä. Oman aikakautemme havainnollinen painopiste ei vain ehkä ole tällä hetkellä kuunteleva, vaan se on intellektuaalinen ja visuaalinen. Hieman sääli tietenkin meidän muusikoiden kannalta. Ei kuitenkaan mitään sellaista joka ei voisi taas heilahtaa yhtäkkiä uuteen suuntaan!
 
Hyvää pohdintaa. En keksi ketään tai mitään, joka olisi musiikkia mullistanut vuosikymmeniin mitenkään hirveän paljon.
Kun mainitsit kulttuurin ja nuo tv-sarjat, tuli mieleeni, että ehkä musiikki on jollain lailla tullut tiensä päähän, eikä ihmiskunnasta ole sitä enää kehittämään mitenkään kiinnostavalla tavalla. Enimmäkseen se taitaa olla jonkunlaista tausta melua vaan nykyihmisille.
Varmasti jotain innovaatioita vielä tulee. Jotenkin tuntuu, että se voisi tapahtua yhdistelemällä eri kulttuurin lajeja. Ehkä tällä tavoin myös musiikki saisi uusia merkityksiä

pieterska: En keksi ketään tai mitään, joka olisi musiikkia mullistanut vuosikymmeniin mitenkään hirveän paljon.

Edelleen täysin käsittämätön väite, inasen toisessa muodossa kuin ketjun aiempi 60-lukuun verrannut väite, mutta en nyt kyllä pysty kuin ihmettelemään tuota ajatusta. Onhan sitä nyt tullut varmaan ainakin satoja uusia tyylilajeja erilaista musiikkia, vaikka tietysti kovin hienojakoinen lokerointi menee äkkiä hieman hassuksi.
 
Muutama kymmenen vuotta sitten ei ollut lähimainkaan samanlaisia metallimusiikin muotoja kuin nyt. Nykymuotoinen sinfoninen metallikin on aika uutta, vaikka tokihan esim. Deep Purple jo lainaili Bachia. Ei ollut naisten laulamaa metalcorea. Ei ollut folk metallia. Ei ollut paljon parjattua "iskelmämetallia". Ja metallin genrejä on tosiaan nyt aivan tolkuton määrä.
 
Nykysäveltäjien "vakava musiikki" tai "taidemusiikki" tai miksi sitä nyt pitäisikään kutsua on käsittääkseni ainakin jonkin verran kehittynyt jos verrataan vuosikymmenien takaisiin juttuihin. Jazzin sarallakin tapahtuu ainakin jotain sentään. Noista en tosin ole kovin paljon perillä, sinfonisesta musiikista tulee kuunneltua lähinnä vain klassista osastoa.
 
Nykymuotoista (kaameaa) kaupallista rappia ei ollut vielä muutama vuosikymmen sitten, vaikka toki rap saikin alkunsa jo kymmeniä vuosia sitten. Ei ollut dubstepia, trapia, vapourtrapia tai fashfavea, jne, jne.

Kyllähän konemusapuolella on tullut vastaan viime vuosinakin tämmösiä levyjä, jotka kuulostaa siltä itseltään. En itse osaa lähteä sanomaan, onko näillä sitten laajempaa vaikutusta tms. vai miten uudenlaista nämäkään lopulta on. En ole elektronisen(kaan) musiikin ekspertti. Nämä on kuitenkin löydetty jostain musalehtien sivustojen "parhaat elektronisen musiikin levyt" -listoilta eli ei mitään täysin marginaalissa olevaa kamaa.
 
Tietty aina sekin, että helposti voi kai tehdä omaperäisen levyn, jos kokeellisuus on itse tarkoitus. Jääkö siitä sitten mitään pysyvämpää jälkeä musiikin historiaan on toinen asia.
 
Iglooghost - Neo Wax Bloom
https://www.youtube.com/watch?v=CaVdFZstnPM
 
Objekt - Cocoon Crush
https://www.youtube.com/watch?v=cms … =PLZqsyBiYZFQ3b3ftgqT57MWnT5Vjlelgs
 
KATE NV - DLJA FOR
https://www.youtube.com/watch?v=2NhznDz_eUc
(huom. "DLJA" pitäisi olla kirjoitettu kyrillisillä kirjaimilla, mutta ne eivät näkyneet nyt tässä)
 
--
 
Kanye West on myös jossain mainittu uudistushenkisenä artistina. Aika poikkeaviltahan nämä sen kappaleet kuulostaa sikäli, kun olen kokeillut.
 
Kanye West - New Slaves (2013)
https://www.youtube.com/watch?v=vQ0u09mFodw

sub zero: Okei, aloituksen muotoilu on ehkä helppo ottaa vakavammin, kuin mitä tarkoitin. Tarkoitus ei ollut perätä lopullisia totuuksia tai saada välttämättä kovin vakavia arvioita, vaan ehdotuksia: mikä on tuntunut uudelta 2010-luvun musiikissa? Ketkä voisivat olla niitä uudistajia?
 
(Tässä oli itselläni nimenomaan lähtökohtana, että itse en osaa vastata hyvin otsikon kysymykseen ...jotain ideoita kyllä oli, joista ehkä myöhemmin lisää)
 
Ehkäpä se "merkittävä" sana aloituksessa ohjasi miettimään että onko joku pystynyt keksimään musiikin uudestaan. Plussa kuitenkin aloituksesta ja tästä. Olisi mukavaa jos tulisi kommentteja ja vinkkejä sellaisista uusista tyylilajeista ja artisteista jotka ovat virkistäneet musiikin maailmaa, tavalla tai toisella, vaikka vain henkilökohtaisena kokemuksena.

sustain65: Ehkäpä se "merkittävä" sana aloituksessa ohjasi miettimään että onko joku pystynyt keksimään musiikin uudestaan. Plussa kuitenkin aloituksesta ja tästä. Olisi mukavaa jos tulisi kommentteja ja vinkkejä sellaisista uusista tyylilajeista ja artisteista jotka ovat virkistäneet musiikin maailmaa, tavalla tai toisella, vaikka vain henkilökohtaisena kokemuksena.
 
Hyvä kun laskettiin vähän rimaa.
 
Mun mielestä Billie Eilishin taajuuksliltaan vinksahtaneessa äänikuvassa ja elementtien selkeässä käytössä on jotakin hyvin toimivaa. Tyler, The Creatorista ei oikein osaa sanoa, onko siinä jotakin todella luovaa, vai onko hän vain pystynyt omaksumaan poikkeuksellisen hyvin jotakin jo aiemmin kehitettyä. Richard Dawson on nero, mutta tekeekö se hänestä musiikin uudistajan, sitä en osaa sanoa.

sustain65: Edelleen täysin käsittämätön väite, inasen toisessa muodossa kuin ketjun aiempi 60-lukuun verrannut väite, mutta en nyt kyllä pysty kuin ihmettelemään tuota ajatusta. Onhan sitä nyt tullut varmaan ainakin satoja uusia tyylilajeja erilaista musiikkia, vaikka tietysti kovin hienojakoinen lokerointi menee äkkiä hieman hassuksi.
 
Muutama kymmenen vuotta sitten ei ollut lähimainkaan samanlaisia metallimusiikin muotoja kuin nyt. Nykymuotoinen sinfoninen metallikin on aika uutta, vaikka tokihan esim. Deep Purple jo lainaili Bachia. Ei ollut naisten laulamaa metalcorea. Ei ollut folk metallia. Ei ollut paljon parjattua "iskelmämetallia". Ja metallin genrejä on tosiaan nyt aivan tolkuton määrä.
 
Nykysäveltäjien "vakava musiikki" tai "taidemusiikki" tai miksi sitä nyt pitäisikään kutsua on käsittääkseni ainakin jonkin verran kehittynyt jos verrataan vuosikymmenien takaisiin juttuihin. Jazzin sarallakin tapahtuu ainakin jotain sentään. Noista en tosin ole kovin paljon perillä, sinfonisesta musiikista tulee kuunneltua lähinnä vain klassista osastoa.
 
Nykymuotoista (kaameaa) kaupallista rappia ei ollut vielä muutama vuosikymmen sitten, vaikka toki rap saikin alkunsa jo kymmeniä vuosia sitten. Ei ollut dubstepia, trapia, vapourtrapia tai fashfavea, jne, jne.
 
No joo uusia musatyylejä tai genrejä on tullut joo. Toisalta
On tullut myös lisää määritelmiä. Itselle parim voimasoinnun
efektoiminen ei vielä ole kovinkaan mullistavaa, joskin hevi
musiikki oli joo uusi juttu aikanaan

samsam93: Mitä tulee kotimaiseen pop-musiikkiin, on Litku Klemetti aivan itsestäänselvä vastaus. Litku on onnistunut brändäämään oman tuotteensa erinomaisesti ja luonut suorastaan ihan uudet indiemusapiirit kotimaan kentälle. Itse olen ainakin Litku Klemetin kautta tutustunut valtavaan läjään uutta suomalaista musiikkia. Jatkumoa tälle voi ajatella olevan esimerkiksi Maustetytöt, joka on sekin onnistunut vähän samantyylisellä kotikutoisella 'kirppisestetiikka' -brändäyksellä.
 
Toinen mikä tulee heti mieleen on Ruusut. Täysin poikkeuksellista musiikkia Suomessa. Tunnen suorastaan ylpeyttä siitä, että täällä on kyetty tuottamaan noin laadukasta ja hyvää elektropoppia. Ruusut on suunnannäyttäjä ja esimerkki siitä, miten intohimolla, kovalla työllä ja suurella ammattitaidolla voidaan luoda jotain todella upeaa.
 
Kyllä näin on näreet. Osuit asian ytimeen täydellisesti.

GiovanniDiRondo: Hyvä kun laskettiin vähän rimaa.
 
Mun mielestä Billie Eilishin taajuuksliltaan vinksahtaneessa äänikuvassa ja elementtien selkeässä käytössä on jotakin hyvin toimivaa. Tyler, The Creatorista ei oikein osaa sanoa, onko siinä jotakin todella luovaa, vai onko hän vain pystynyt omaksumaan poikkeuksellisen hyvin jotakin jo aiemmin kehitettyä. Richard Dawson on nero, mutta tekeekö se hänestä musiikin uudistajan, sitä en osaa sanoa.
 
Kiitoksia vinkeistä! Billie Eilishin tiedän, täytyypä kokeilla noita muitakin.

Iisi vastaus ja se on tietokone. Ei taida radiossa kuulla soivan enää biisiä, johon ei ois tietokonetta jollain tavalla käytetty tekemisen tai tuotannon jossain vaiheessa.

abassimo: Iisi vastaus ja se on tietokone. Ei taida radiossa kuulla soivan enää biisiä, johon ei ois tietokonetta jollain tavalla käytetty tekemisen tai tuotannon jossain vaiheessa.
 
No eiköhän tämäkin nyt tapahtunut jo 20 vuotta sitten.

Vessajono: No eiköhän tämäkin nyt tapahtunut jo 20 vuotta sitten.
 
Voi olla, olin nii nuori sillon etten muista. Enemmän kuitenkin kaikki konemusa ja popin tekeminen tietokoneella pelkästään on nostanut päätään tässä 2010-luvulla. Toki konetta on käytetty äänityksiin yms aiemmin, en kiistä yhtään.

HaloOfFlies: En tiedä uudistajasta, mutta Adelen 21-albumi mielestäni palautti pop-musiikin perusasioiden äärelle. Tuo levy näytti, ettei välttämättä tarvitse olla mitään tukkoonmiksattua äänivallia vaan piano ja ääni riittää. 21 hyvin pitkälle määritteli pop-musiikin soundin koko vuosikymmenen ajaksi.
 
En mä tiedä kuinka paljon tämä onnistui vaikuttamaan muiden tekemiseen mutta muuten kyllä tämä on kova levy ja samaa mieltä. Tämän tekemisestähän on tarinoita kuinka biisejä tehdessään tekivät "vain demoja" ja mimmi lauloi ilman pingotusta. Rollin' in the deep oli kaiketi lähes yhdellä otolla jonkun ihmissuhdekriisin jälkeisenä päivänä. Myöhemmin aihiot lähetettiin Rick Rubinille että teeppäs noista nyt oikein sitten levy mutta niin vaan palattiin niihin demoihin kun tuli liian kliinistä tavaraa uudelleen yritettynä.

HaloOfFlies: En tiedä uudistajasta, mutta Adelen 21-albumi mielestäni palautti pop-musiikin perusasioiden äärelle. Tuo levy näytti, ettei välttämättä tarvitse olla mitään tukkoonmiksattua äänivallia vaan piano ja ääni riittää. 21 hyvin pitkälle määritteli pop-musiikin soundin koko vuosikymmenen ajaksi.
 
No ei oikein uudistaja, vaan enemmänkin kierros takaisinpäin, mutta varsin onnistuneesti ja raikkaalla tavalla. Albumi löytyypi omasta levyhyllystä. Vaikutti kyllä isosti julkaisun jälkeisiin vuosiin ja vaikuttaa varmaan edelleenkin pop-musiikin saralla. Toisaalta, sitä vaikutusta kun miettii, niin ehkä sitä voi pitää uudistavuutenakin? Ainakin rikastajana.

Tuo edellä mainittu Rival Sons on siinä mielessä jännä esimerkki siitä miten tuollainen "retro"bändi herättää tunteita puoleen jos toiseenkin... Toisaalta sitä pidetään vain Zeppelinin/Freen arkun häpeämättömänä ruumiinryöstäjänä. Tavallaan ymmärrän tämänkin pointin. Toisaalta taas tulee mieleen sellainenkin ajatus että mitä sitten jos tällaista musaa ei tekisikään enää KUKAAN missään (no ainakaan levylle asti)? Pitäisikö silloin vaan antaa suosiolla periksi, nostaa handut pystyyn ja tottua siihen että hiphop/rap/pop eri skaaloineen on nyt vaan se ajan henki. Jos haluat kuunnella jotain perinteisempää rockia niin kaiva wanhat vinyylit/cdt esiin ja tyydy suosiolla niihin ja ole hiljaa. Ei meiltä 60-luvun loppupuolen sukupolven edustajilta kukaan kysele mitä millaista musaa haluaisimme nykybändien tekevän...
 
Ennemmin rockin "muistin virkistäjä" kuin varsinainen uudistaja tämä em. Rival Sons mielestäni. Eikä välttämättä pahassa mielessä... Kokonaan toinen juttu muistaako bändiä kukaan about 20-30 vuotta tästä eteenpäin vai edelleenkin ne wanhat hyvät klassiset esikuvansa?

Jos nyt objektiivisesti mietitään, niin 2010-luvusta populäärimusiikin aikakirjoihin varmaan merkittävimpänä tulee jäämään tuo EDM-buumi ja sieltä alagenrenä Skrillexin aloittama brostep-buumi (Scary Monsters EP, 2010), jonka vaikutteet ovat vielä nyt 10 vuotta myöhemminkin kuultavissa edelleen. Sivuaa hyvin myös tuota "läppärimusiikkia", joka tuli myös jo esille hieman eri kulmalla.

Kalmo: 60-luvulta lähtien musiikkia on uudistanut mielestäni lähinnä instrumenttien ja äänitystekniikan kehittyminen. Sitä mukaa, kun mahdollisuudet ovat lisääntyneet, on niitä myös käytetty, ja samanlaisia lähestymistapoja niiden myötä kokeiltu joka puolella.

Sub zero: Täysin käsittämätön väite. Eivätkö kymmenet tai sadat musiikkityylit, no mainitaan esimerkkeinä vaikkapa house ja death metal, ole aivan selkeästi aivan toisenlaista musiikkia kuin mitä 1960-luvulla tehtiin. Eikä sitä voi palauttaa instrumenttien ja äänitystekniikan kehittymiseen.
 
Ei ole kysymys siitä, etteivätkö nykyinen olisi aivan toisenlaista musiikkia, kuin 60-luvulla tehty. Sitä mukaa, kun tekniikka tuolloin kehittyi, oli myös tekijöitä, jotka kokeilivat kaikkea mahdollista silloisen tekniikan puitteissa, tuo tekniikka vain ei mahdollistanut sitä, mitä nykyään. Eivätkä tuolloiset eksperimentaatiot pääsääntöisesti koskaan päätyneet radiosoittoon, eivätkä ehkä edes vinyylille, vaan ääninauhoina kokeilijoiden studioiden nurkkiin. Vertailu silloisten ja nykyisten suosikkiartistien töihin ei siksi oikein toimi.
 
Enkä tällä mitenkään halua mitätöidä musiikintekijöiden innovaatioita, enkä kiistää sitä, etteikö musiikki olisi uudistunut. Tarkoitan lähinnä, että kehitystä ohjasi suurelta osin se, mitä ääniä pystyttiin tuottamaan, ja laadukkaasti tallentamaan, iivenä tai studiossa. Yleisön musiikkimakukin on avartunut niin valtavasti.
 
Ei matka Hawkwindistä nykymetalleihin tai juurireggaestä hiphop-humppaan ole nuottipaperilla kovin pitkä, mutta tuotantoteknisesti/soundillisesti valtava.
Virtuoosimuusikoita toki löytyy nykyään paljon enemmän, ja se on vaikuttanut valtavasti. Eikö pääosa housen ja metallin eri tyylilajien eroista ole soundeissa (ja tempoissa), ei rakenteissa, eikä tahtilajeissa?
 
60-luvun lopulta alkaen kellaribändikavereiden kanssa uusia levyjä kuullessa oli aina yksi äimistelyn aiheista: Hitto! Mikä toi soundi on? Millä se on tehty? Mikä styrkkari/efekti?
 
Aina, kun tuli uusia vimpaimia, musiikki muuttui niiden antamien mahdollisuuksien mukaan. Nykyään mikä hyvänsä soundi, jonka päänsä sisällä osaa kuvitella, pystytään myös tuottamaan - vieläpä edullisesti.

Kalmo: Ei ole kysymys siitä, etteivätkö nykyinen olisi aivan toisenlaista musiikkia, kuin 60-luvulla tehty. Sitä mukaa, kun tekniikka tuolloin kehittyi, oli myös tekijöitä, jotka kokeilivat kaikkea mahdollista silloisen tekniikan puitteissa, tuo tekniikka vain ei mahdollistanut sitä, mitä nykyään. Eivätkä tuolloiset eksperimentaatiot pääsääntöisesti koskaan päätyneet radiosoittoon, eivätkä ehkä edes vinyylille, vaan ääninauhoina kokeilijoiden studioiden nurkkiin. Vertailu silloisten ja nykyisten suosikkiartistien töihin ei siksi oikein toimi.
 
Enkä tällä mitenkään halua mitätöidä musiikintekijöiden innovaatioita, enkä kiistää sitä, etteikö musiikki olisi uudistunut. Tarkoitan lähinnä, että kehitystä ohjasi suurelta osin se, mitä ääniä pystyttiin tuottamaan, ja laadukkaasti tallentamaan, iivenä tai studiossa. Yleisön musiikkimakukin on avartunut niin valtavasti.
 
Ei matka Hawkwindistä nykymetalleihin tai juurireggaestä hiphop-humppaan ole nuottipaperilla kovin pitkä, mutta tuotantoteknisesti/soundillisesti valtava.
Virtuoosimuusikoita toki löytyy nykyään paljon enemmän, ja se on vaikuttanut valtavasti. Eikö pääosa housen ja metallin eri tyylilajien eroista ole soundeissa (ja tempoissa), ei rakenteissa, eikä tahtilajeissa?
 
60-luvun lopulta alkaen kellaribändikavereiden kanssa uusia levyjä kuullessa oli aina yksi äimistelyn aiheista: Hitto! Mikä toi soundi on? Millä se on tehty? Mikä styrkkari/efekti?
 
Aina, kun tuli uusia vimpaimia, musiikki muuttui niiden antamien mahdollisuuksien mukaan. Nykyään mikä hyvänsä soundi, jonka päänsä sisällä osaa kuvitella, pystytään myös tuottamaan - vieläpä edullisesti.
 
On tuossa se että nykysin pilataan suurimmilta osin monet hyvät levyt näillä munattomilla liukuhihna soundeilla ja käytännössä tapetaan koko musiikillinen nautinto. Kaikki kuulostaa samasta muotista tehdyltä genrestä riippumatta onko poppia tai äärimmäistä metallia, ennen oli kaikki paremmin bändit oikeasti rankkoja eikä mitään teennäistä rankkaa soundia joiden musa itsessään silkkaa purkkapoppia

Tässä rupeaa tietysti miettimään, onko se siunaus vai kirous, että retroilu ei ole populaarimusiikissa kiellettyä, kuten klasarissa. Mielenkiintoinen kontrasti joka tapauksessa näiden kahden suuntauksen välillä.

Post Malone on ainakin vaikuttanut 2010-luvun jälkimmäisellä puolella tosi paljon mainstream musaan mitä on tehty. Sanoisin että on jollain tasolla uudistanut musiikkia.

Olen alkanut ajatteleen, että musabisnes itsessään on tahtomattaan muuttanut/on muuttamassa kuviota. Reilu kymmenen vuotta sitten näytti siltä, että kaikki on ment, mutta nyt on aivan toiset fiilikset. Se Radio SuomiPop-Radio Suomi-levy-yhtiö -ketju, joka on määrännyt myös suosioon tähtäävän musiikin sisällön, ei taidakaan olla murtumaton.
 
Tässä on ilmestynyt todella paljon hyviä, hyvin tuotettuja ja myös menestyviä levyjä artisteilta, jotka tekevät paljon keikkaa ja myyvät oheisia. Viime kesän festarikattauksia tsekatessa kiinnitin huomiota siihen, kuinka paljon ns. undergroundartisteja soitti hyvissä sloteissa keräämässä yleisöä.
 
Kun itse aloittelin musajuttuja, oli rockn roll clandestino ja se iso jakaja oli iskelmä versus rock. Nyt näyttää siltä, että jakolinja on iso yhtiö versus itse tehty. Ja se itse tehty alkaa olla taloudellisesti niin menestyvää, että isojen radioiden ja levy-yhtiön määräävä asema alkaa olla illuusio. Litku Klemetti ja Jukka Nousiainen alkavat olla ihan aitoja tähtiartisteja. Ja ihan tänä syksynä on ilmestynyt niin valtava määrä hienosti duunattuja naisoletettujen levyjä, ettei tosikaan. Se muuttaa väistämättä kuviota ellei ole jo johdannainen siitä, että kuvio on jo muuttunut.
 
Mulla on hyvä fiilis. Luulin, että rockn roll on kuollut, mutta olisi pitänyt uskoa Niiloa:
Hey hey my my
Rockn roll can never die