Aihe: Kun vain tuttu musiikki "toimii".
1 2 3 4
sustain65
27.03.2017 21:44:25
StJerky: Kieltämättä jonkin Deep Purplen tai Uriah Heepin uusi levy kiinnostaa enemmän kuin tämän hetken listamusa.
 
Mutta vain vähän enemmän. Onneksi on niin paljon muuta hyvää uutta musiikkia.
 
Kauheata olisi kyllä jos aina vain sama tuttu kiinnostaisi.
 
Mutta kyllä toki tutulle ja turvalliselle on välillä tilausta. Eli ainakin minulla se tavallaan aaltoilee, että kuinka suurella prosentilla kuuntelussa on jotakin vanhaa ja kuinka paljon jotakin ihan uutta.
Dirtyh
27.03.2017 23:52:49
 
 
Mä muotoilisin tän niin että vain tuttujen artistien musa kiinnostaa. Kynnys kuunnella uusia artisteja on valtava. Joko niissä on liikaa elementtejä, kuten elektronisuutta, joista en välitä tai sitten ne kuullostavat liikaa esikuviltaan. Vanhojen suosikkien uudet levyt tulee kyllä tsekattua, vaikka kovin usein pettymyksen tuottavatkin.
 
Onneksi silti edes joskus jokin uusikin juttu osuu tai vanhempaan artistiin tulee tutustutta paremmin. Radio ei ole kyllä hirveästi jeesannut tuossa etsinnässä viime vuosina.
Funkånaut
28.03.2017 00:17:14
 
 
Vessajono: Mä luulen, että rockbändeistä tulee väistämättä jossain vaiheessa samanlaista marginaalitouhua mitä esimerkiks jazz on Suomessa nykyään. Tai ehkä se osaksi jo sitä onkin, mene ja tiedä.
 
Rehellisesti sanottuna ei tulisi ikävä. Aika aikaansa kutakin ja https://www.youtube.com/watch?v=wYsh-IHtisI
"Polkaista rauhassa nyt. Toisknpäin on nyt täasä." - haitaripartio
HaloOfFlies
28.03.2017 11:41:29 (muokattu 28.03.2017 12:01:04)
 
 
sticky fingers: Kaikki uusi musiikki on hyvää, kunhan se on tehty 1990- luvulla? 2000- luvun musiikki on paskaa, niinkö?
 
Arvasin, että joku tarttuu tähän. Mulla oli 2000-luvulla pitkä ajanjakso, jolloin haikailin 90-luvun perään koska sen aikainen uusi musiikki kiinnosti hyvin vähän. Parin-kolmen viime vuoden aikana olen tuosta periaatteesta luopunut ja alkanut taas uuttakin itseäni kiinnostavaa tavaraa kuunnella ja etsiä.
 
Tosin, on joitakin artisteja kuten Rihanna ja Lady Gaga joiden musiikkia vältän kuin ruttoa.
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
phiit
28.03.2017 21:52:04
Gary Enfield: No, pääasia että kipinä löytyy. Mutta tota ketjun aihetta, vain tuttu musa toimii, en muista kokeneeni.
 
Pieni tarkennus itseasiassa, uusia bändejä ei ole melkeen 20v löytyny kuin kourallinen jotka saa korvan heilahtamaan mutta vanhojen bändien uudet levyt mm mainittu Purplen tuleva kyllä kiinnostaa yhtä paljon kuin aikanaan.
~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~
Osteri
28.03.2017 23:20:14
phiit: uusia bändejä ei ole melkeen 20v löytyny kuin kourallinen jotka saa korvan heilahtamaan
Omalla kohdallani kyllä joka vuosi tulee joku uusi bändi joka koukuttaa. Olen jo pitkään ollut tyytyväinen siihen kuinka osaavia ja monipuolisia tekijöitä on liikkeellä vaikka viimeisen 15 vuoden ajan. Musaa vaan tulee niin paljon, että niihin vanhoihin on turvallista takertua. Mutta joukkoon aina mahtuu uutta. Se, etä kuinka monta hyvää ja kuunneltavaa levyä uudet bändit sitten tekee, onkin toinen juttu. Aika näyttää ketkä polkee menestystä 20 vuotta.
- Rock ... erityisesti kasarirock ! -
Gary Enfield
29.03.2017 10:12:02 (muokattu 29.03.2017 10:14:36)
Tässä vois yleisemminkin pohtia sitä kuinka musan kuuntelu on muuttunut. Armaalla kasarilla tuli levyt vielä kuunneltua paljon perusteellisemmin läpi, niin perusteellisesti ettei ole paljoa tarvinnut palata niihin jossei sitten ihan soitannollisista syistä. Tsekkaamaan sointuja, sovituksia jne.
 
Nykyään yksikään levy ei kestä lähellekään samoja kuuntelumääriä. Syy varmaankin kuuntelijassa, mutta miksi niin en osaa sanoa. Hyvän - itseä miellyttävän - uuden musiikin löytäminen on kuitenkin välillä aika työlästä, joten kuuntelut jää muutenkin vähemmälle.
 
Ja uusi ei tosiaan välttämättä tarkoita uutta artistia, uutta ennenkuulumatonta musiikkia kuitenkin. Voi olla samat vanhat emmeet kevyesti hämmennettynä.
phiit
29.03.2017 11:55:50
Osteri: Omalla kohdallani kyllä joka vuosi tulee joku uusi bändi joka koukuttaa. Olen jo pitkään ollut tyytyväinen siihen kuinka osaavia ja monipuolisia tekijöitä on liikkeellä vaikka viimeisen 15 vuoden ajan. Musaa vaan tulee niin paljon, että niihin vanhoihin on turvallista takertua. Mutta joukkoon aina mahtuu uutta. Se, etä kuinka monta hyvää ja kuunneltavaa levyä uudet bändit sitten tekee, onkin toinen juttu. Aika näyttää ketkä polkee menestystä 20 vuotta.
 
No bändi tai pariki per vuosi mahtuu hyvin tuohon kouralliseen ;)
~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~
Spedemix
29.03.2017 15:52:17
Gary Enfield: Tässä vois yleisemminkin pohtia sitä kuinka musan kuuntelu on muuttunut. Armaalla kasarilla tuli levyt vielä kuunneltua paljon perusteellisemmin läpi, niin perusteellisesti ettei ole paljoa tarvinnut palata niihin jossei sitten ihan soitannollisista syistä. Tsekkaamaan sointuja, sovituksia jne.
 
Nykyään yksikään levy ei kestä lähellekään samoja kuuntelumääriä. Syy varmaankin kuuntelijassa, mutta miksi niin en osaa sanoa. Hyvän - itseä miellyttävän - uuden musiikin löytäminen on kuitenkin välillä aika työlästä, joten kuuntelut jää muutenkin vähemmälle.

 
Mä uskaltaisin ehdottaa/väittää että kyse on asennoitumisesta. Ihmiset sanoo että uutta musaa tulee niin paljon että turhapa sitä on kuunnella laisinkaan. Tai että aikaa ei ole syventyä levyihin kun kelaa että muuten jää "kyydistä pois".
 
Kyse on viime kädessä viitseliäisyydestä. Mä ite kuuntelen ehkä vähän vähemmän uusia julkaisuja mutta käytän enemmän aikaa niihin levyihin jotka sit oikeasti toimii ja syvennyn niihin. Oli se sit joku oikeasti uudehko levy (vaikka Craig Davidin uusi levy) tai sit vähän vanhempi levy jonka nyt vasta löysin (mulla nyt tehokuuntelussa Star Wars OT:n Soundtrackit).
 
Antakaa niille levyille se toinen ja kolmas mahdollisuus, jos se ei heti ykkösellä takerru! Mä en oo varmaan ainoo ihminen tässä maailmassa jolle on käynyt silleen että ne levyn lempparibiisit saattaakin löytyä vasta sillä kymmenennellä kuuntelukerralla. Itselleni tämä tapahtuu myös upouusien levyjen kanssa.
Spede blendaa: https://blend.io/spede
Epämuusikko
15.04.2017 22:00:39 (muokattu 16.04.2017 00:32:09)
Joskus toivon että musiikki toimisi samoilla "säännöillä" kuin tiede. Uusimmilla löydöksillä edetään. Ja jos joku sotkee tähän trendi- tai markkina-ajattelun hänet mörökölli vieköön. ts. monotoninen nyky-EDM ja bileräppi eivät olisi syntyneet, vaan Jean-Michael Jarren ja Karlheinz Stockhausenin, sekä Grandmaster Flashien ja Public Enemyjen päälle vaan rakennettaisiin koko ajan parempaa, ja sitä vastaavaa kehitystä olisi sitten kaikki musa tahoillaan. Mutta kun prkl ei.
 
https://www.youtube.com/watch?v=DnBr070vcNE
 
(joskus, en aina. halusin vaan edes etäisen tekosyyn linkittää tämän videon josta olen kuohuksissa)
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
Funkånaut
15.04.2017 23:11:13 (muokattu 15.04.2017 23:12:05)
 
 
Spedemix: Mä uskaltaisin ehdottaa/väittää että kyse on asennoitumisesta. Ihmiset sanoo että uutta musaa tulee niin paljon että turhapa sitä on kuunnella laisinkaan. Tai että aikaa ei ole syventyä levyihin kun kelaa että muuten jää "kyydistä pois".
 
Kyse on viime kädessä viitseliäisyydestä. Mä ite kuuntelen ehkä vähän vähemmän uusia julkaisuja mutta käytän enemmän aikaa niihin levyihin jotka sit oikeasti toimii ja syvennyn niihin. Oli se sit joku oikeasti uudehko levy (vaikka Craig Davidin uusi levy) tai sit vähän vanhempi levy jonka nyt vasta löysin (mulla nyt tehokuuntelussa Star Wars OT:n Soundtrackit).
 
Antakaa niille levyille se toinen ja kolmas mahdollisuus, jos se ei heti ykkösellä takerru! Mä en oo varmaan ainoo ihminen tässä maailmassa jolle on käynyt silleen että ne levyn lempparibiisit saattaakin löytyä vasta sillä kymmenennellä kuuntelukerralla. Itselleni tämä tapahtuu myös upouusien levyjen kanssa.

 
Itse olen sitä mieltä että ekalla kuuntelullakin hoksaa, jos siinä jotakin (sen hetkiselle mielelle sopivaa) on. Mitä se on, niin saattaa vaatia toisen, kolmannen tai kymmenennenkin kuuntelun. Mutta sen bongaa kuitenkin. Ja jos ekalla ei tartu mitään, niin kannattaa suosiolla odottaa seuraavaa kertaa. Jos siinä jotakin on, niin ei se viikon parin sisään edelleenkään tahdo aueta. Meikä on löytänyt mieluisia useammankin vuoden "hauduttelun" jälkeen, kun en väkisin koittanut tunkea kurkustani alas.
 
Kaikki ei diggaa kaikesta "hyvästäkään", ettei siitä tartte paineita ottaa. Melkein genre kuin genre, niin mieluista kamaa on niin paljon ettei kaikkea tahdo ehtiä kuulemaankaan yhden eliniän aikana. Mut joo, uutta ei löydä jos ei sille anna edes mahdollisuutta tulla löydetyksi.
"Aber Einmischung die Enkelin ist schneller." - päänahka
Spedemix
16.04.2017 15:16:18
Funkånaut: Itse olen sitä mieltä että ekalla kuuntelullakin hoksaa, jos siinä jotakin (sen hetkiselle mielelle sopivaa) on. Mitä se on, niin saattaa vaatia toisen, kolmannen tai kymmenennenkin kuuntelun. Mutta sen bongaa kuitenkin. Ja jos ekalla ei tartu mitään, niin kannattaa suosiolla odottaa seuraavaa kertaa. Jos siinä jotakin on, niin ei se viikon parin sisään edelleenkään tahdo aueta. Meikä on löytänyt mieluisia useammankin vuoden "hauduttelun" jälkeen, kun en väkisin koittanut tunkea kurkustani alas.
 
Kaikki ei diggaa kaikesta "hyvästäkään", ettei siitä tartte paineita ottaa. Melkein genre kuin genre, niin mieluista kamaa on niin paljon ettei kaikkea tahdo ehtiä kuulemaankaan yhden eliniän aikana. Mut joo, uutta ei löydä jos ei sille anna edes mahdollisuutta tulla löydetyksi.

 
Mjoo, mähän en varsinaisesti käyttänyt aikamääritteitä omassa postauksessani. Jotkut mun lempiartistit kerkes makaan mun iTunes-kansiossa seitsemän vuotta ja näiden "useampien kuuntelukertojen/annettujen mahdollisuuksien" väliin saattoi mahtua vuosi tai kaksi.
Spede blendaa: https://blend.io/spede
nahkalipsi
16.04.2017 19:22:05
Joo kyllä on tuttu tilanne. Nykyään mikään uusi pärisee juurikaan.
Varmaankin johtuu siitä kun ei jaksa/ehdi kuunnella muutenkaan musiikkia. Radiota ~kuuntelen kyllä lähes päivittäin työaikana mutta Cityhän soittaa vaan vanhaa hyvää musaa. Tähän hymiö.
 
Vuonna 2008 pärähti Volbeat todella kovaa ja heti perään 2016 saman teki Ghost. Muuten ei ole levyhyllyyn ilmestynyt uusia artisteja. Vanhojen kestosuosikkien levyt kyllä mutta ei nekään ole ns. loppuun kulunut.
Tai no kyllä Pää Kii ja Eläköön Elämä! pärähteli siinä välissä ihan kunnolla jonkun aikaa.
 
Se on sitä kun ei aktiivisesti kuuntele, sanoisin ma
Roses are red, violets are blue. All my base are belong to you
Torniojaws
16.04.2017 21:12:29
 
 
Jossain vaiheessa oli itsellä vähän samaa, mutta kun vain "väkisin" kuunteli kaikkea uutta, niin vähitellen alkoi taas vyyhti purkaantua ja alkoi löytyä ihan uusia mielenkiintoisia juttuja - oli ne sitten jotain 80-90-luvun juttuja, jotka menneet ohi kokonaan tai sitten ihan tuliteriä uusia bändejä.
Vortech Industrial Death Metal
teemuh
02.05.2017 11:11:27
Joskus haluaisi kuunnella ihan jotain itselle uutta musiikkia. Esim mulla on semmoinen 1001 albumia jotka jokaisen pitäisi kuulla-kirja ja yritän joskus ottaa sieltä jonkun levyn kun nykyään kun kaikki löytyy spotifystä, mutta ei sitten silti jaksa innostua. Et siinä on haasteensakin kun "kaikki" musiikki on aina saatavilla. Samaten jotain jazz-artisteja. Toisaalta ehkä auttaisi jos olisi jonkun genren suuri fani mutta en oikein osaa määritellä sitä, joka kai muusikolle on ihan hyväkin ominaisuus että on moniruokainen
Muovinen
30.05.2017 14:31:03
 
 
Funkånaut: Itse olen sitä mieltä että ekalla kuuntelullakin hoksaa, jos siinä jotakin (sen hetkiselle mielelle sopivaa) on. Mitä se on, niin saattaa vaatia toisen, kolmannen tai kymmenennenkin kuuntelun. Mutta sen bongaa kuitenkin. Ja jos ekalla ei tartu mitään, niin kannattaa suosiolla odottaa seuraavaa kertaa. Jos siinä jotakin on, niin ei se viikon parin sisään edelleenkään tahdo aueta. Meikä on löytänyt mieluisia useammankin vuoden "hauduttelun" jälkeen, kun en väkisin koittanut tunkea kurkustani alas.
 
Monesti ne lopulta kaikkein parhaimmat jutut on just niitä, joista ensin ajattelee, että kyllä tässä jotakin on mutta en yhtään tajua vielä, että mitä. Tai voi olla totaalinen WTF-hetki, kuten silloin kun ensimmäisen kerran kuulin Meshuggahin Future Breed Machinen. Sitten kun sille uutuudelle antaa useammaan kuuntelun tai vähän aikaa, niin hoksaakin että prkl kun lähtee. Ihan teinivuosien suosikkeja (Nirvana, Faith No More) lukuun ottamatta oikeastaan kaikki mun lempparit on tällaisia. Ikä tekee tehtävänsä sillä tavalla, että tämä prosessi hieman nopeutuu. Esim. eilen löysin Leprousin, joka vaati hieman sulattelua ja jo tänään se on soinut töissä non-stop ja levyt lähtee tilaukseen. Viime viikolla sama homma Gojiran kanssa.
 
Ymmärrän kuitenkin OP:n tilanteen, koska mulla oli pitkä pätkä, että mikään uus ei kiinnostanu (oikeastaan tajuan nyt että ihan vastustamalla vastustin uutta) ja hinkkasin wanhoja suosikkeja vaan läpi. Lopulta jotakin vaan aukes ja kun uusia juttuja alkoi löytyä niin niitä alkoi oikein etsimällä etsimään ja sehän on nykyään ihan sikahelppoa, koska www.
insight
30.05.2017 16:07:51 (muokattu 30.05.2017 16:10:54)
Oon koko ikäni tykännyt monenlaisesta musasta. Musamakuni ei ole oikeastaan muuttunut yhtään, olen vain löytänyt vuosien saatossa lisää hyvää musiikkia.
Voin kyllä myöntää, etten edelleenkään pidä iskelmästä, rapistä enkä oksennusmetallista. Mun mielestä tonkin rajauksen jälkeen jää ihan tolkuttomasti upeeta musaa. Kausittaista vaihtelua tietenkin on ja niitäkin kierrätän.
 
Musan väkisinkuuntelua en ole koskaan ymmärtänyt. Se joko kolahtaa tai ei. Musiikillinen aivopesu ei tee kuulijasta sen syvällisempää ymmärtäjää. Päinvastoin; syvällinen kuulija tajuaa heti musikaalisen luovuuden :)
Kefiiri
31.05.2017 08:18:05 (muokattu 31.05.2017 08:19:36)
insight: Musan väkisinkuuntelua en ole koskaan ymmärtänyt. Se joko kolahtaa tai ei. Musiikillinen aivopesu ei tee kuulijasta sen syvällisempää ymmärtäjää. Päinvastoin; syvällinen kuulija tajuaa heti musikaalisen luovuuden :)
 
Mitä meinaat musan väkisinkuuntelulla? Joskus musiikki vaan vaatii useamman kuuntelukerran. Syvällisen kuulijankin eteen voi tulla juttu, joka ei kerrasta aukene. Nehän just ovat antoisimpia, kun sitten alkavat hahmottua.
 
Kaikesta matskusta tietty ei löydy sitä substanssia vaikka miten kuuntelisi. En ole varma, pystyykö ekalla kuuntelulla aavistamaan, tuleeko uusia tasoja löytymään vai ei. Prosessi ei liene aina samanlainen.
En ole musiikin asiantuntija.
Funkånaut
31.05.2017 16:04:08
 
 
Muovinen: Monesti ne lopulta kaikkein parhaimmat jutut on just niitä, joista ensin ajattelee, että kyllä tässä jotakin on mutta en yhtään tajua vielä, että mitä.
 
Näinhän se on. Jotakin kinostavaa löytyy, mutta aikansa kypsyttelyn vaatii sen hoksaaminen, että mikä se olikaan.
"miesten yhteiskunnassa Mennenistä saa Kela-korvauksia." - vessajono
Gary Enfield
31.05.2017 18:03:02
Kyllähän kaikenlaisesta musasta löytyy mielenkiintoisia juttuja. Tällä hetkellä kuuntelen Palestrinaa, Tallista ja muita aikalaisia. Tämä nimenomaan kontrapunktin takia. Olen niitä kuunnellut aikoinaan, varsinkin Tallista, ihan siksi, että pidän siitä. Nyt siksi, että minua kiinnostaa miten ne vokaalilinjat menee siinä tyylissä.
 
Musa joka minulle ns kolahtaa pomppaa kyllä jotakuinkin aina heti esiin massasta. Mielenkiinto teknisiin juttuihin tulee sitten sen jälkeen. Ollakseen teknisesti mielenkiintoinen ei biisin itsessään tarvitse edes kauheasti puhutella, jos ollaan tarkkoja.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)