Yleistä keskustelua musiikista ›

Itehän oon aina aivan paskajäykkänä. Mutta jostain syystä kun rumpali alkaa laskea ekaa biisiä sisään, niin tulee semmoinen tunne, että vittu mä osaan nää biisit. Tässä mitään tuu mokailtua ja jos tuleekin niin so fuckin' what. Tietenkin tää toimii vaan silloin kun tietää, että on treenattu ne biisit ja tietää osaavansa ne.

Oman ajatusmaailman mukaan kaikessa on jotain hyvää ja ihmiset on aina valmiita löytämään sen. Niin vain konsertissa saattaa peräkkäin esiintyä kultakurkku ja raakkuja ja molemmista löytyy jotain kiinnostavaa. Kaikkia ei molemmat kiinnosta, mutta jos on ihmismassoja jotka tosissaan löytävät jotain kaunista ja upeaa niin avantgardistisesta klassisesta musasta black metalliin ja hc-punkkiin ja teknoon, niin varmasti parista sadasta löytyy oikein paljon ihmisiä, jotka suorastaan tahtovat kuulla sinua tämänkaltaisessa produktiossa, joka on varmaankin edellä mainittuja genrejä huomattavasti helposti kuunneltavampaa.
 
Siis: kaikelle löytyy kuulijansa ja sen takia ei kannatakaan keskittyä kuulijoihin, vaan itseensä. Nauttimiseen ja oppimiseen.
 
Mutta jos oman filosofinen kamppailu ei ole se suurin, vaan itse esiintyminen jännittää ja kroppa lyö vastaan, niin siihen ei auta muu kuin aito esiintymiskokemus. Sitä voi harjotella kavereille esiintymällä tai jopa mielikuvaharjotuksilla. Erityisesti bändireenejä kannattaa joskus vetää niin, ettei soitakaan kehässä, vaan koko porukka soittaa kuvitteellisen yleisön suuntaan.
 
Varmaankin kaikki on epävarmoja äänestään ja vaikka siihen tottuu, niin kritiikittömäks ei koskaan tule. Pitää osata tiedostaa milloin tulee vastaan se raja, että ei enää kannatakaan hinkata vaan kannattaa vaan tehdä/esiintyä/julkaista. Jos pitää olla täydellistä, niin ei välttämättä tuu koskaan valmiiks. John Lennonkaan ei koskaan oppinut pitämään äänestään, vaan tahtoi aina efektejä, mikä toisaalta vain edisti efektiteknologiaa. Kannattaa tehdä heikkouksista vahvuuksia.
 
Ja loppuviimeintä on tärkeintä muistaa, että jos mokaat, niin sitä ei muut muista. Ihan oikeesti. Jos joku muistaa epäonnistumisen, niin se on aina ja vain jokin hauska moka, sellainen jolle voit itsekin nauraa. Kukaan ei muista sitä jos kuulostit nuhaselta, lauloit fraasin epävireessä tai äänesi särkyi jossain kohtaa. Itselläkin on kaikenlaista tapahtunut, kuten ääni särkynyt korkeimmassa nuotissa tai unohtunu sanat kokonaan, mutta niin vaan ne epäonnistumiset jotka muistetaan myöhemmin on ne kerrat kun saman biisin aikana tippu pleka, piuha irtos ja hihna katkes tai kun kiireisellä kiertueella tuli heitettyä housut jalkaan suoraan lattialta ja keikan kiimaisimman biisin aikana rokkipotkua vetäessä lensikin edellisillan kalsarit lahkeesta yleisöön.

Hassua muuten se, että kun katsoo esiintyjää niin mitä enemmän hän on mukana siinä niin sitä kivempaa sitä on katsoa. Siinä ei ole mitään "noloa". Ja tämän varmaan tiedostavat kaikki.
Mutta kun jännittää liikaa ja olet lavalla silleen, että anteeksi, että olen olemassa -asenteella niin se on "noloa". Esim. kädet taskussa, tuoppi kädessä yms... vaikka se varmaan esiintyjälle tuo turvallisuuden tunnetta niin se näyttää vitun tyhmälle. Ja tämänkin tiedostaa kaikki mutta silti näitä on.

reaper666: Hassua muuten se, että kun katsoo esiintyjää niin mitä enemmän hän on mukana siinä niin sitä kivempaa sitä on katsoa. Siinä ei ole mitään "noloa". Ja tämän varmaan tiedostavat kaikki.
 
Jep. Silloin antaa virheitäkin helpommin anteeksi, jos esitys on muuten puhutteleva ja mielenkiintoinen. Mutta jos ei siinä ole muuta kuin teknistä suorittamista, niin virheetkin jäävät paremmin mieleen. Musiikilliseen tulkintaan sisälle meneminen ja siihen keskittyminen voivat sitä paitsi auttaa jännitykseen. Ainakin niin, ettei koko ajan ole liian tietoinen siitä että "apua, nyt mä olen esiintymässä, mitenköhän tämä nyt menee, mokaankohan, osaanko tarpeeksi hyvin" jne. vaan keskittyy johonkin mikä vie ajatukset pois noista asioista niihin asioihin, minkä takia sitä musiikkia on kiva esittää. Ja kuunnella.

reaper666: Hassua muuten se, että kun katsoo esiintyjää niin mitä enemmän hän on mukana siinä niin sitä kivempaa sitä on katsoa. Siinä ei ole mitään "noloa". Ja tämän varmaan tiedostavat kaikki.
Mutta kun jännittää liikaa ja olet lavalla silleen, että anteeksi, että olen olemassa -asenteella niin se on "noloa". Esim. kädet taskussa, tuoppi kädessä yms... vaikka se varmaan esiintyjälle tuo turvallisuuden tunnetta niin se näyttää vitun tyhmälle. Ja tämänkin tiedostaa kaikki mutta silti näitä on.
 
Onko Robert Fripp nolo?

tender.insanity: Onko Robert Fripp nolo?
 
Ei :DDD
 
Toivottavasti et ottanut tekstiä loukkauksena, että tunnistit itsesi siitä.
 
Edit. Siis en tiedä millainen esiintyjä olet mutta esim. Yks kaveri on tosi hyvä soittaa ja soittaa rokkia mutta lavalla on silleen, että anteeksi, että olen olemassa. Väittää, että on aina muka krapula.

reaper666: Ei :DDD
 
Toivottavasti et ottanut tekstiä loukkauksena, että tunnistit itsesi siitä.
 
Edit. Siis en tiedä millainen esiintyjä olet mutta esim. Yks kaveri on tosi hyvä soittaa ja soittaa rokkia mutta lavalla on silleen, että anteeksi, että olen olemassa. Väittää, että on aina muka krapula.
 
No enpä nyt oikein tuppaa esiintyessä riehumaan. Miksi yrittää olla muunlainen kuin on? Sehän vasta noloa mielestäni on. Toiset nyt vain haluaa olla tyrkkyjä ja varastaa shown tilanteessa kuin tilanteessa. Oli kyseessä sitten keikka, työpaikan pikkujoulut tai taloyhtiön kokous.

tender.insanity: Toiset nyt vain haluaa olla tyrkkyjä ja varastaa shown tilanteessa kuin tilanteessa. Oli kyseessä sitten keikka, työpaikan pikkujoulut tai taloyhtiön kokous.
 
Loukkaannuin ;)
 
Yksi juttu mikä auttaa keikkahermostuneisuuteen, on se, että teeskentelee olevansa rauhallinen. Keskittyy erikseen siihen, että eleet ja otteet lavalla ovat rauhallisia ja hätäilemättömiä. Kun kierossa olevan kitaran hihnan saa oiottua ilman hermostunutta sähellystä, tajuaa äkkiä ettei se loppuosuuskaan sen vaikeampaa ole.

Kefiiri: Yksi juttu mikä auttaa keikkahermostuneisuuteen, on se, että teeskentelee olevansa rauhallinen. Keskittyy erikseen siihen, että eleet ja otteet lavalla ovat rauhallisia ja hätäilemättömiä.
 
+ hengittää syvään ja rauhalliseen tahtiin. Jostain tällaisesta voi olla paljonkin apua: http://www.drweil.com/drw/u/VDR0011 … ath-Benefits-and-Demonstration.html

Vielä jos puhutaan muiden esiintyjien ramppikuumeesta niin esim. Hector esiintyy aina että että omien biisiensä nuotit/sanat on esillä. Ihan vaan siksi että jännittää.

Spedemix: Vielä jos puhutaan muiden esiintyjien ramppikuumeesta niin esim. Hector esiintyy aina että että omien biisiensä nuotit/sanat on esillä. Ihan vaan siksi että jännittää.
 
Silti aloitti kerran keikalla biisi laulamalla: "tyttö näki silallata kuinka kustaan..." reps lol

tender.insanity: No enpä nyt oikein tuppaa esiintyessä riehumaan. Miksi yrittää olla muunlainen kuin on? Sehän vasta noloa mielestäni on. Toiset nyt vain haluaa olla tyrkkyjä ja varastaa shown tilanteessa kuin tilanteessa. Oli kyseessä sitten keikka, työpaikan pikkujoulut tai taloyhtiön kokous.
 
Eihän musiikkiin ja tulkintaan uppoutuminen tarkoita että pitää olla hirveä show ja sirkus päällä. Eikä toisaalta taas hillityn keskittynyt ja vähäeleinen musisointi tarkoita välttämättä että se soitto on tylsää tai että esiintyjä on arka. Ihmiset on erilaisia, kuten myös biisit. Kaikki ei sovi kaikille/kaikkeen.