Yleistä keskustelua musiikista ›

Jos meinaat jonkun soittimen esitellä tenavalle, niin suosittelen hankkimaan jonkun, jota kestät kuunnella väärinkäytettynäkin. Ei lupaa hyvää jatkolle, jos vanhempien ilmeet ym. kertoo, että "en kestä, aivan kauheeta, lopeta, mene pois", kun pienellä svengaa oikein todella hirvimäisesti...
 
Esimerkiksi rumpu ja tinapilli EIVÄT siis ole ne parhaat vaihtoehdot tässä vaiheessa. Leluhan se soitin on tuon ikäiselle -ja jokainen soitin päätyy rytmisoittimeksi ennen pitkää, mikä onkin vallan mainio lähestymistapa.
 
Ja mieluummin melodinen soitin kuin joku rytmimuna! Harmonia tuntuu kiinnostavan yhtälailla kuin rytmikin, sanoisin kokemuksesta. Lasten kanssa improvisointi on myös usein aivan mahtavaa.
 
Viisikielinen kantele kestää melkein mitä vaan paitsi tonkeja, soi vaivatta hyvin ja sillä kelpaa sitten muskarissakin vedellä, jos sinne menee. Halpa ja helppo, mutta mahdollisuuksia löytyy pitemmäksikin aikaa. Sillä pääsee alkuun sointumaailmasssa, on helppo improilla ym. Ja sekin on hyvä, että kaiken näkee ja tuntee, mikä äänenä kuuluu, eli homma on ihan näpeissä -toista on esim. pianon kanssa.
 
Tärkeintä on kumminkin laulaa ja leikkiä yhdessä vapautuneesti ja ilolla, eikä pitää mitään soittotunteja pienille.

Omia kokemuksia? Oolsprait.
 
Ite aloitin muskarin (musiikkileikkikoulun) neljävuotiaana. Sukumme on aika musikaalinen, joten kai sillä jotain vaikutusta minuun oli. Siskoni soitti viulua, serkkuni soittivat sello ja viulua, tädit ja enot kitaraa, selloa, huilua, pianoa jne. Itse sain kuitenkin päättää soittimeni, ja selloa halusin soittaa. Minua ei siis varsinaisesti pakotettu soittamaan, pikemminkin minut ohjattiin musiikin pariin :) Traumoja ei siis ole jäänyt.
 
Jossain vaiheessa selloilu alkoi maistumaan puulta. Vanhemmat sanoivat, että saan lopettaa 3/3 suoritettuani. Se oli ihan hyvä rajapyykki. En jaksanut turhaa vikistä, koska tiesin pelin säännöt. Ja sitä paitsi, oli se soittaminen usein mukavaakin!
 
Vaikka en aina soittamisesta pitänytkään, niin 3/3 suoritettuani jatkoin vielä sellon soittoa puoli vuotta, opetuksessa. Sitten päätin sen lopettaa, koska varsinainen opettajani oli äitiyslomalla, enkä sijaisesta pitänyt. Toinen syy oli teoriat/säveltapailut/kenraalibasso, joille ei olisi löytynyt millään aikaa. Orkesterisoittoa en flipannut missään vaiheessa.
 
Nyt, kun tuosta musiikkikoulun suorittamisesta on kulunut kolmisen vuotta, tuntuu siltä, että huvittaisi taas ruveta käymään tunneilla. Ja itse asiassa muutamia yksityistunteja olen ottanutkin. Se on harmi, kun vasta kovan työn jälkeen pääsee vetelemään siistejä biisejä :) Itse, kun olisin halunnut soittaa Vivaldin vuodenaikoja 1/3:ssa... Orkesterissa olen pitänyt soittotaitoa yllä kuitenkin vuodesta 1995 lähtien. Pidän sitä jo jonkinlaisena saavutuksena :)
 
Conclusion: Olen tyytyväinen siitä, että minulle annettiin mahdollisuus käydä soittotunneilla. Vanhempani kustansivat myös soittimeni. Nyt kun ei ole enää pakko, huvittaa yhä enemmän myös soittotunnit. Saas nähdä, otanko yhteyttä musaopistolle ensi syksynä...

Mä taidan olla kyllä liian vanha jo nyt. Vai onko muka opistoa joka ottaa 22 vuotiaan mitään osaamattoman sisään ? Vähän epäilyttää ja vaikka löytyskin niin siellä ois kuitenkin jotain 6 vuotiaita jotka ovat mua tasokkaampia...
 
Mee tonne. Ei oo iällä niin väliä.
 
http://www.keokauhajoki.fi/index.php
 
Ei nyt ihan pääkaupunkiseudulla, mutta kyllä sieltä viikonlopuksi pääsee lomille.
 
Saattaa tehdä ihan hyvää muutenkin irrottautua vähäksi aikaa vanhoista kuvioista ja lähteä keskelle ei mitään etsimään uusia. Voin luvata, että vuoden aikana tulee solmittua myös uusia ihmissuhteita. Aika paljon jengiä kuitenkin pienellä alueella. Tuolla on muitakin hyviä linjavaihtoehtoja. Kuten elämänhallinta.

niin siellä ois kuitenkin jotain 6 vuotiaita jotka ovat mua tasokkaampia...
 
Niin? Ei se mikään kilpailu ole, itseäsi varten sinä siellä opiskelet.
 
---
 
Minä itse henkilökohtaisesti aloitin musiikinharrastuksen 7-vuotiaana täysin omasta tahdosta. Olen kyllä kasvanut varsin musiikin ympäröimänä - isäni soitti satunnaisesti klassista kitaraa ja mummolassa musiikillisesti lahjakkaat enoni usein musisoivat. Itsekin muistan jo alle kouluikäisenä (salaa) rämpyttäneeni isän kitaraa ja tehneeni atonaalista musiikkia pianolla. 7-vuotiaana pääsin vihdoin jyvälle asioista, kun sain mummolta perusopetuksen (Michael Aaronin ekan osan ekat harjoitukset) katseltuani tarpeeksi kauan kateellisena serkkuni pianonsoittoa. Loppu-Aaron meni omin voimin. Samalla tavalla opettelin kitaransoiton alkeet 11-vuotiaana Ilpo Saastamoisen kirjoista. Biisejä rupesin tekemään trackerilla vuotta aiemmin. Luontainen innostus on aina hedelmällisempää kuin pakottaminen...
 
... tosin ei välttämättä, mikäli itseopiskelija on luonteeltaan laiska, kuten minä, joten harjoittelun puute laskee tasoa hieman ja saattaa loppupeleissä tuottaa turhautumista.

Ipana sitarin kanssa kellariin ja ruokapöytään ei ole asiaa ennenkuin ravishankarit menee sujuvasti.
 
Minulle isovanhemmat ostivat lelucasio -kiipparit joskus kun olin 6 -vuotias. Eivät kuitenkaan potkineet minua opettelemaan soittamista, vaikka mutsini ja isoäitini taitavat olla pianoa nuoruudessaan soitelleet. Silloin minulla oli vielä vähemmän kärsivällisyyttä kuin nyt joten eihän tuo kauaa kiinnostanut. Sinänsä ikävää, koska jos olisin oppinut soittamaan jotain, olisi edes jotain konkreettista hyötyä elämästä ollut. Kivaahan soittotaito olisi, mutta kun ei ole juurikaan kiinnostusta opetella enää tässä iässä, eikä yleensäkään viitsi nähdä vaivaa asioiden eteen.

Noista muskareista en tiedä kun ei ole kokemusta. Kai nekin voivat olla vastenmielisiä siinä missä pakolliset pianotunnitkin.
 
Minäkin aloitin muskarilla, älkää kysykö missä iässä, en muista. Ehkä 4-v? Juuri muuta en muista sieltä, kuin että kivaa oli, enkä koskaan olisi malttanut lähtä sieltä pois. Musiikkileikkikoulu oli nimensä mukaisesti musiikkia ja leikkiä, ja jos lapsi tuntuu olevan innostunut musiikista (ja kaikki lapset kyllä tykkäävät leikistä) niin sinne vaan. Pointtina siellä oli leikki musiikin kanssa, ei mikään musateoria. Tietty jos muskarin vetäjä on jokin sadistinen Ilsa-täti, niin sitten... Mutta en usko että on kovin todennäköistä.
 
Ja kai sitä voi lapselta itseltäänkin kysyä haluaako tämä vaikka kitaran. Mutta jos lapsi ei vielä osaa puhuakaan niin siinä tapauksessa suosittelisin odottamaan vielä tovin ;)
 
Tästä tuli mieleeni, että lelusoittimet eivät ehkä ole niin pöllö ja hyödytön keksintö, kuin ehkä saattaa näin "aikuisesta" soittelijasta tuntua. Niistä voi hyvinkin saada vähän osviittaa siitä, kiinnostaako tenavaa jonkinlainen soitanta, ja jos, niin minkälaisen soittimen kera, ja ehkä jopa paremmin kuin suoraan kysymällä. Ajatellen että ainakin pienempi lapsukainen saattaa tuommoseen suoraan kysymykseen vastata niin kuin olettaa kysyjän haluavan, eikä niinkään oman mielensä mukaisesti, varsinkin jos kysyjä tuntuu lapsen silmissä vähänkään painostavalta tai vastahakoiselta. "No haluakkonääsenkitaran vai et?!?" "En...*alahuuli väpättäen" tai "Eikös tuo viulu olisikin hieno soitin, semmoistahan sinä olet aina halunnut?" "Juu...*alahuuli väpättäen, jälleen*"
 
Ehdotukseni siis on, että valikoima lelusoittimia kotiin, ja sitten vain observoiden mitä niistä tenava rassaa eniten, vai rassaako mitään. Ääntähän niistä kyllä lähtee, mutta toisaalta niin lähtee a) lapsista yleensäkin ja b) sitten myöhemmin mahdollisesti musiikkia harrastavasta lapsosesta.
 
Ihan "ensimmäinen kitarani" oli just sellainen pieni, nelikielinen jolla ei nyt oikeesti tehnyt juuri mitään, mutta tenavalle se kelpasi. Se taisi olla just suunnilleen tuossa muskari-iässä. Samoten löytyi jotain melodican tapaista, huuliharppua, koskettimia sekä kaikennäköisiä kilistimiä ja kalistimia, en muista oliko muitakin. Kotivalokuva-albumeista löytyy fotoja missä rämpyttelen innoissani tuota nelikielistä kitaraa ja laulan pahviputkeen tökkästyyn jääkiekkomailan varteen (näyttää mikkständiltä. Visio, joka kyllä ei aikuisella iällä ole toteutunut), josta sittemmin edettiin kuusikieliseen lelukitaraan, myöhemmin akustiseen kitaraan, sähkikseen, bassoon ja soitinrakennukseenkin. Mamma päätteli nokkelasti lapsosensa leikeistä, että kitara saattaisi olla tenavalle mieluisa soitin. Paukutin kyllä innoissani kattiloita ja kattilan kansiakin (vrt. rumpusetti), mutta kerrostaloasujalle rummut/muut rytmisoittimet eivät koskaan olleet oikein optimaalinen vaihtoehto.
 
dit:typo

Ideoita? Kokemuksia?
 
Kun minä ja siskoni olimme pieniä, meillä vain makasi joka puolella soittimia (urut, kitara, syntikka, panhuilu, kellopeli etc. etc.) ja siitä sitten räpläilimme niitä mitä kiinnosti, ja äiti opasti sitten siinä ohella. En todellakaan muista, minkä ikäisenä varsinainen soittaminen on alkanut, mutta ne alkeet menee, leikin ohella, uskoisin.

valikoima lelusoittimia kotiin, ja sitten vain observoiden mitä niistä tenava rassaa eniten, vai rassaako mitään
 
Toisten esimerkki ja motivaationäytökset ovat myös tärkeitä. Täytyy nähdä ja kuulla, mitä kaikkea jännää milläkin soittimella voi "oikeasti" tehdä. Konserttien ja esitysten katselu ei varmaankaan ole ihan tyhmää.
 
Yksi erittäin tärkeä oppimisen lähde minulle olivat kotisyntikoiden (Technics, Casio, Yamaha) komppiautomatiikat. Niistä oppi kaikenlaista
- yleensä aina 8 tahdin välein sopii filli (1983-mallisessa Technicsissä oli "auto fill")
- on olemassa "1/8 beat" ja "1/16 beat" ja ne sopivat erilailla eri kappaleisiin
- minkälaista on reggae (basari voikin tulla kakkoselle ja neloselle, huppistakeikkaa)
- mitä tarkoittavat triplet swing ja shuffle
- jne.

Kun minä ja siskoni olimme pieniä, meillä vain makasi joka puolella soittimia (urut, kitara, syntikka, panhuilu, kellopeli etc. etc.) ja siitä sitten räpläilimme niitä mitä kiinnosti, ja äiti opasti sitten siinä ohella. En todellakaan muista, minkä ikäisenä varsinainen soittaminen on alkanut, mutta ne alkeet menee, leikin ohella, uskoisin.
 
Samoilla linjoilla ollaan, lapset 3,3v ja 1,8v. Kotona "lojuu" joka puolelle jos jonkinlaista soitinta. On pari akustista skebaa,pari sähköistä, sähkourku,"pikkuCasio", kongaa,bongoa saksofoni,huuliharppu ja tietysti kellopeli ,nokkahuilu ja tamburiini. Niitä ovat saaneet lapset rauhassa kokeilla ja ropeltaa. On tullut pieniä vaurioitakin, mutta ei mitään mistä ei rahalla selviäisi.
Itsellä on aina ollut sellainen asenne,että soittimet on soittamista varten,eli kokeilkoot ihan rauhassa. Kova on yritys ja asenne,poseerauksetkin ihan kohdillaan. Toki välillä,eli miltei kokoajan, tuntuu kuin sisäkorva repeäisi kun länsimäiseen musiikkikäsitykseen tottunut perheenisä joutuu nöyrtymään tosiasioiden edessä. Uusia sävellajeja ja ja skaaloja löytyy päivittäin. Rytmikäsityskin on muuttunut,se kuuluisa "liverpool-komppi" ei ole ainoa mahdollinen.Mutta paremmin ne vetää kuin valtaosa karaokebaarien kantapeikoista, eli kyllä kestää kuunnella selvinpäin.
Ja on erinomaisen kiehtovaa seurata kun pieni lapsi "uppoaa" musiikin maailmaan.Silmistä näkee,että lapsi oivaltaa jotain mitä ei voi opettamalla opettaa,jotain omasta itsestään ja ympäröivästä maailmasta.Olen jostain lukenut,että soittamisen harjoittaminen kehittää lapsen ajattelukykyä,etenkin abstraktien asioiden hahmottamista.Motorisesta kehityksestä puhumattakaan.
Mielestäni soittamista ei voi alkaa harrastamaan liian aikaisin, eikä liian myöhään. Vähän niinkuin viinanjuonti...

Sitten kun se itse pyytää päästä tunneille tai saada jonkun soittimen?

Sitten kun se itse pyytää päästä tunneille tai saada jonkun soittimen?
 
Mikä lasketaan pyytämiseksi? Meän täystuho oppi pyörähtämään ympäri pari kuukautta etuajassa, kun sen oli pakko päästä sängyn toiseen päähän kitaran luo.
 
Nuo pikku-ihmiset on kovia matkimaan. Tuo meillä asuva heppuli (1v 4kk) on oppinut soittamaan huuliharppua kattomalla mallia isommilta. Saattaa toimia muillakin. Oon siis ottanut harput esille, soittanut jotakin, ja jos pientä kiinnostaa, se voi ottaa harpun ja soittaa "mukana". Jos pientä ei kiinnosta, niin ton kokoset osaa ilmottaa sellaset niin kovalla äänellä että hölmömpikin rokki-isi sen tajuaa...

On tullut pieniä vaurioitakin, mutta ei mitään mistä ei rahalla selviäisi.
 
Juu, minäkin rikoin (vahingossa, tietenkin) äiteeni vaaliman panhuilun parin vuoden ikäisenä.

Jos sinusta tuntuu, että saat pidettyä lapsen mielenkiinnon soittimeen yllä, niin siitä vaan vaikka niin nuorena soittelemahan. Tai kunhan musiikkiin pysyy mielenkiinto, ehkä tulee monilahjakas muusikko!

Milloin vaan kunhan se tapahtuu lapsen omasta halusta eikä siksi, että isä (useimmiten) omaan muusikkouraansa tyytymättömänä haluaa paikata sen lapsensa kautta.

Minut "pakotettiin" pienenä pianotunneille. Se tuntui lähinnä kidutukselta. Siinä pienessä iässä en omannut vielä intoa musiikkia kohtaan. Pianokappaleiden soitto oli lähinnä suorittamista, tavoitteena saada opettaja tyytyväiseksi. Lopetin sitten pianotunnit. Myöhemmin sitten innostuin oma-aloitteisesti enemmän musiikista ja aloitin kitaransoiton ja hakeuduin tunneille.
 
Mut kyllä niistä pianotunneista oli hyötyä tulevaisuutta varten. Tarttui vähän teoriatietoa mukaan.
 
Kitaratunneille en hakeutunut. Muuten on kuin minun suustani.
 
Yksi juttu on omalla kohdalla jäänyt harmittamaan ja haluan sen jakaa kanssanne: jos olette aikeissa perehdyttää lapsukaistanne jonkin instrumentin saloihin, niin kysykää, millaista musaa hän itse haluaisi soittaa. Mikäli omaa mielipidettä ei ole, niin kuunteluttakaa eri musatyylien näytteitä. Myös niitä, joista ette itse pidä. Itseäni on siunattu hyvin kapealla musamaulla, mistä syystä klassisen pianomusiikin soitto ei ottanut pikkutenavana tuulta alleen. 15-vuotiaana löysin itse sen suuren rakkauden. Siitä etiäpäin ei ole tarvinnut tarttua soittimeen toisten tahdosta.
 
Uskoisin ammattitaitoisten opettajien olevan suostuvaisia ottamaan soittotunneille myös oppilaan toivomia kappaleita. Opettaja vaihtoon, jos ei onnistu.

Yksi juttu on omalla kohdalla jäänyt harmittamaan ja haluan sen jakaa kanssanne: jos olette aikeissa perehdyttää lapsukaistanne jonkin instrumentin saloihin, niin kysykää, millaista musaa hän itse haluaisi soittaa. Mikäli omaa mielipidettä ei ole, niin kuunteluttakaa eri musatyylien näytteitä. Myös niitä, joista ette itse pidä. Itseäni on siunattu hyvin kapealla musamaulla, mistä syystä klassisen pianomusiikin soitto ei ottanut pikkutenavana tuulta alleen. 15-vuotiaana löysin itse sen suuren rakkauden. Siitä etiäpäin ei ole tarvinnut tarttua soittimeen toisten tahdosta.
 
Meillä on tuo asia hoidettu sillai,että kotona kuunnellaan mahdollisimman monia eri musiikkityylejä. Tämä tietysti pohjautuu vanhempien omiin intresseihin eli ei mitään suunniteltua" näin kehitän lapseni musiikkimakua"-juttu.
Koska lapsella,niinkuin aikuisellakin, tuppaa nuo mielipide- ja makusasiat vaihtelemaan iän ja kehitysasteen ja, öhöm, kuunkierron mukaan.
Ainoa mistä koetan pitää kiinni, on että lapseni kuulevat pääsääntöisesti (radioon ja sukulaisiin ei voi luottaa) oikeaa ja laadukasta musiikkia. No mitä se on? Ainakin sellaista mikä on soitettu oikeilla soittimilla ja laulettu oikeasti.Sellaista ,että jos lapsi kysyy,että millä ja miten tuo on soitettu, niin isä pystyy kertomaan ja kenties auttavasti näyttämään. Toki tulee se aika,jolloin vanhempien mielipide on se kaikkein väärin,mutta jos sen siemenen saa sinne kylvettyä niin kenties se joskus kantaa hedelmää. Ei tiedä, eikä pidäkään tietää. Jos musahommat ei kiinnosta niin se on hyvä niin, mutta mahdollisuus pitää suoda.
Ja rummut ON hyvä soitinvalinta,etenkin jos asuu kerrostalossa jossa keski-ikä on 72 vuotta. On ainakin taloyhtiön kokouksissa keskusteltavaa.

Kiitos TODELLA paljon vastauksista! Erittäin hyvä keskustelu ja olen aivan innoissani. Olen nyt ajatellut ilmoittaa poikani pianotunneille, viulutunneille ja harmonikkatunneille (saako niitä 1,5-vuotiaille)? No ei vaan, taidan ostaa jonkun Nalle Puh-kuvioitetun ämyrin hänelle, josta tulee ääntä sekä puhallettaessa että äidin päähän iskettäessä. Sillä kuten joku totesi, rytmisoittimiksi ne päätyvät jossakin vaiheessa joka tapauksessa.
Ja sitten vain kuuntelemaan erilaista musiikkia. Toistaiseksin sällin übersuosikki on PMMP:n Pikkuveli-biisi. Jää kuulkaa maidot pöydälle, kun jätkä kaasuttaa katsomaan videota, jossa on se iso HAU ja notkumaan musiikin tahdissa.

Mikä lasketaan pyytämiseksi?
 
Sellainen lause, joka sisältää kyseisen toiveen. Ei siis esimerkiksi "gaglagalgababamam" :).

Itse aloitin musiikkileikkikoulun 3-4-vuotiaana, jota sitten jatkoin niin kauan kuin täällä sitä pystyi harrastamaan, eli kouluikään saakka. Siitä jatkoin suoraan viuluopintoihin kun siitä kerran olin kiinnostunut.

Sellainen lause, joka sisältää kyseisen toiveen. Ei siis esimerkiksi "gaglagalgababamam" :).
 
Entäs TAAATAAAATAAAATAAAATAAATAAAAATA!!!!! ? :)
Mulla poitsu(1v) tulee tolleen pyytämään kitaraa, kun sitä soitan ja jää roikkumaan kieliin sekä rummuttamaan kantta :-)