Yleistä keskustelua musiikista ›

Yesin yhdessä sinfoniaorkesterin kanssa tekemää "Gates Of Delirium"-pätkää on kyllä hauska katsoa, siinä klasarisoittajat jammaa menemään kappaleen tahdissa aina kun soittamiseltaan kerkiävät!

Kun minkä tahansa rockbändin luomisvoima ehtyy, mutta ei vielä haluta kokonaan lopettaakaan, voi tukeutua yhteen tai useampaan seuraavista keinoista:
1) julkaista akustisia versioita aiemmasta tuotannosta
2) äänittää uudelleen vanhoja hittejään nykyisellä kokoonpanolla, jossa on 1 tai 2 alkuperäistä jäsentä, mutta alkuperäisten kappaleiden (vahingossa meinasin kirjoittaa "kakkaleiden") sovituksia muuttamatta
3) esiintyä sinfoniaorkesterin kanssa.
Rivien välistä voinette aistia mitä mieltä moisista "jännittävistä ja omaperäisistä" ratkaisuista olen. Ehkä puolet omista suosikeistanikin on turvautunut vähintään yhteen edellisistä keinoista.
 
Myöhempi lisäys: voihan pitkään toiminut bändi toki ilahduttaa myös
4) julkaisemalla coveralbumin, vaikkapa nuoruusvuosien innoittajien biiseistä.

vanha_pieru: Kun minkä tahansa rockbändin luomisvoima ehtyy, mutta ei vielä haluta kokonaan lopettaakaan, voi tukeutua yhteen tai useampaan seuraavista keinoista:
1) julkaista akustisia versioita aiemmasta tuotannosta
2) äänittää uudelleen vanhoja hittejään nykyisellä kokoonpanolla, jossa on 1 tai 2 alkuperäistä jäsentä, mutta alkuperäisten kappaleiden (vahingossa meinasin kirjoittaa "kakkaleiden") sovituksia muuttamatta
3) esiintyä sinfoniaorkesterin kanssa.
Rivien välistä voinette aistia mitä mieltä moisista "jännittävistä ja omaperäisistä" ratkaisuista olen. Ehkä puolet omista suosikeistanikin on turvautunut vähintään yhteen edellisistä keinoista.
 
Myöhempi lisäys: voihan pitkään toiminut bändi toki ilahduttaa myös
4) julkaisemalla coveralbumin, vaikkapa nuoruusvuosien innoittajien biiseistä.
 
On tainnu suurin osa mun suurimmista suosikeista tehdä nuo kaikki (hei, Wigwam muute ei eikä itse asiassa Pink Floydkaan, taidan puhua läpiä päähäni). Olen mää osasta noista kyllä iha tykännyki, vaikken nyt suoranaisiin riemukiljuntoihin puhjennut. Tuomari Nurmio ei ole julkaissut tietääkseni sinfonia-versioita vanhoista biiseistään eikä oikeastaan akustistakaan levyä suoranaisesti, akustinen levy "Luuta ja Nahkaa" kun sisältää täysin sillo uusia biisejä, mutta melko hyvin hän on matskuaan kierrättänyt, tuohon listaan voisi siis lisätä "mitä ihmeellisimmät uudet sovitukset klezmeristä kummallisiin soitinratkaisuihin".
 
Edit: soolona on toki Pink Floydin miehet vanhojen biisien uudelleenversiointia varsinki livenä kovastikin harrastanut.

Aina onneksi löytyy DIY-porukkaa, jotka vääntävät itse kaiken alusta loppuun ja puskevat pihalle kokonaisvaltaisia taideteoksia. Nämä porukat eivät katoa minnekään, oli musiikin tai muun taiteen tila ihan mitä tahansa. Mun porukkaa. Tässä eräs esimerkki tältä päivältä:
 
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009302591.html

Henri Henri Olavi: Aina onneksi löytyy DIY-porukkaa, jotka vääntävät itse kaiken alusta loppuun ja puskevat pihalle kokonaisvaltaisia taideteoksia. Nämä porukat eivät katoa minnekään, oli musiikin tai muun taiteen tila ihan mitä tahansa. Mun porukkaa. Tässä eräs esimerkki tältä päivältä:
 
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009302591.html
 
En tsekannut linkkiä, mutta on varmaan aika samaa mitä on jo tehty. Nykyäänhän ei keksitä enää mitään uutta, koska jengi on aika daijua.

Lennu: En tsekannut linkkiä, mutta on varmaan aika samaa mitä on jo tehty. Nykyäänhän ei keksitä enää mitään uutta, koska jengi on aika daijua.
 
Joo, mm. Sun Ra teki. Kaikki uusi on paskaa. Hyvä ettei tehdä mitään uutta.

Minusta on raadollista, että jopa suomessakin on aikojen saatossa sävelletty runsaasti erinomaista taidemusiikkia, jota ei levytetä vain siksi, ettei se myy oletusarvoisesti riittävän hyvin koska säveltäjänimet eivät ole suuren yleisön keskuudessa tunnettuja tai sitten on mahdollista, ettei tällaista taidemusiikkia edes tunnisteta tai tunnusteta erinomaiseksi, vaan se hukkuu massaan ja katoaa historian hämäriin.
 
Otetaan esimerkeiksi vaikka Arvo Laitisen Quartetto sinfonico, Sulho Rannan pianotrio ja pianokvartetto tai Bengt Carlsonin e molli pianotrio taio Fougstedtin pianotrio.
 
Mutta on siltikin selittämätön paradoksi, miksi monien nykysäveltäjienkin sinfonioita ynnä muuta orkesterimusiikkia levytetään paljon uutterammin ja kernaammin kuin unohdettujen menneisyyden säveltäjämestarien, joiden tuotannon julkisuus on jo kauan sitten unohtanut.
 
Jollei kyse ole siitä, että elävällä ja julkisuuden valokeilassa paistattelevalla säveltäjällä, joka saattaa olla yleisön keskuudessa edellisiä henkilönä tunnetumpi ja niin muodoin nauttia suuremmasta maineesta, on itsellään sormensa pelissä levytysprojektissa ja voi myötävaikuttaa näin omien teostensa levytysten julkaisemiseen, toisin kuin maailmasta erkaantuneet säveltäjät, joiden aikanaan suurestikin nauttima maine ei enää kannattele säveltäjää ja on kenties jo hiipunut ja kadonnut historian hämäriin.
 
Levy yhtiöt myös suosivat mieluummin ikään kuin tapetilla olevien ajankohtaisten säveltäjäkykyjen tuotoksia, tuntemattomampienkin, vaikka niiltä puuttuisi klassikon asema ja ne edustaisivat sävelkieltään vaikeatajuista modernismia, vaikka toisaalta on myös paradoksaalista, miksi tyylillisesti epäajanmukaisempien ja tonaalisuutta lähestyvienkin säveltäjien teokset ovat menneisyyden kuuluisuuksien tonaalisia tai joipa ultramodernejakin teoksia levytetympiä, sikäli kuin tätä modernismia voidaan pitää jonakin itseisarvona anakronistista tonaalisuutta edustavia teoksia karsastaen.
 
Tämä kuitenkin johtunee juuri säveltäjän persoonan tunnettuudesta nykykuulijoiden tietoisuudessa ja siitä johtuvasta teosten otollisemmasta kaupallisesta hyödynnettävyydestä ja myyvyydestä levy yhtiöiden näkökulmasta.

megatherium: Mutta on siltikin selittämätön paradoksi, miksi monien nykysäveltäjienkin sinfonioita ynnä muuta orkesterimusiikkia levytetään paljon uutterammin ja kernaammin kuin unohdettujen menneisyyden säveltäjämestarien, joiden tuotannon julkisuus on jo kauan sitten unohtanut.
 
Yksi käytännön seikka voi avata asiaa: Kuolleet eivät puhu. Elävä säveltäjä voi kertoa nuottia tarkemmin haluamistaan esitystavoista ja ylipäätään sävellyksen sisällöstä. On liki huvittavaa lukea arvosteluja ns. vanhojen mestarien uusintajulkaisuista, joissa joku puikko on tehnyt "rohkeita ratkaisuja" kaanonissa ja kaikki mitä kuulen, on jonkun satunnaisen osan tempovaihtelut.
 
Richterin/Vivaldin Neljä vuodenaikaa oli piristävä julkaisu, koska se on selvästi irtiotto vanhasta ja kuitenkin perusta on tunnistettava. Voisin olla useammastakin ratkaisusta eri mieltä mutta poikkeuksellisesti se on reilusti erilainen eikä pelkkää detaljien näennäistä hienosäätöä.

ituvirtanen: Yksi käytännön seikka voi avata asiaa: Kuolleet eivät puhu. Elävä säveltäjä voi kertoa nuottia tarkemmin haluamistaan esitystavoista ja ylipäätään sävellyksen sisällöstä. On liki huvittavaa lukea arvosteluja ns. vanhojen mestarien uusintajulkaisuista, joissa joku puikko on tehnyt "rohkeita ratkaisuja" kaanonissa ja kaikki mitä kuulen, on jonkun satunnaisen osan tempovaihtelut.
 
Richterin/Vivaldin Neljä vuodenaikaa oli piristävä julkaisu, koska se on selvästi irtiotto vanhasta ja kuitenkin perusta on tunnistettava. Voisin olla useammastakin ratkaisusta eri mieltä mutta poikkeuksellisesti se on reilusti erilainen eikä pelkkää detaljien näennäistä hienosäätöä.
 
Kyllä, tämä mitä juuri sanoit, on mitä suurimmassa määrin totta ja tähän tulee lisäksi vielä se, että näillä elävillä säveltäjillä saattaa olla vieläpä läheinen suhde johonkin kapellimestariin, joka ehkäpä jopa tietynlaisena ystävänpalveluksena tai arvostuksesta säveltäjää kohtaan, saattaa ottaa elävän säveltäjän musiikkia ohjelmistoon ja levyttää sitä, mitä ei tapahdu pois nukkuneiden kohdalla, joihin kenelläkään elävällä kapulla ei ole ollut henkilökohtaista suhdetta

Minua hämmästyttää ettei täällä ole suurempaa halua suomalaisen musiikki- ja kulttuurielämän tuomitsemiseen ylipäätään. Totuus nimittäin on, että suomalainen musiikki on aivan erityisen huonoa ja täysin keinotekoisesti ylläpidettyä. Eri muodoissaan toteutettu julkinen rahoitus ja tuki kannattelee joukkoa sätkynukkeja jotka muodostavat "musiikkielämän".
 
Tuollainen tuettuna seisoskeleminen on tietenkin häpeällistä, mutta lisäksi on todettava että jotkin muut maat joissa tätä tukemista myös enemmän harrastetaan, kuten Ranska, ovat onnistuneet pyrkimyksissään Suomea selvästi paremmin.
 
Suomalainen musiikki on siis yksipuolista ja kerrassaan huonoa. Suomi on kulttuurin umpisuoli johon rikastuu kaikki paska mikä muualta huuhtoutui pois jo aikoja sitten.
 
Nämä ovat itsestäänselvyyksiä joilta ihmiset sulkevat silmänsä. Miksikö - no enpäs tiedä mutta arvaan: koko touhu perustuu pelkkään peesaamiseen ja nuoleskeluun niin voimakkaasti ettei mitään muuta ajatella voivan olla olemassakaan. Minun mielestäni suomalainen muusikko on niin typerä ettei sitä ole olemassakaan.

velipesonen: Totuus nimittäin on, että suomalainen musiikki on aivan erityisen huonoa ja täysin keinotekoisesti ylläpidettyä.
 
Olet todella väärässä. Suomessa tehdään jatkuvasti hyvää musaa, eikä sitä pidetä keinotekoisesti yllä. Ehkä joku listamusa voi istua sun näkemyksesi sisään, mutta ei muuten.

Minusta kyse on siitä, että niin monet hyvätkin säveltäjät on suomessa täysin unohdettuja, eikä suomessa arvosteta menneisyyden säveltäjien työtä ja taidetta läheskään yhtä paljon kuin esim. läntisessä naapurimassa, jossa ei ole selkeää ykkössäveltäjää, kuten meillä suomessa.
 
Osittain sekin mahdollistaa sen, että länsinaapurissamme levytetään musiikkia ennakkoluulottomammin laidasta laitaan ja vaikka Sibeliuksen maassa säveltäjän oli vaikea saada arvostusta ennen kuin hän oli säveltänyt sinfonian ja vaikka niitä syntyi hämmentävän paljon, ei näiden julkisuuden jo kauan sitten unohtamien säveltäjien sinfonioiden levyttämiseen tunnu olevan mitään kiinnostusta ja intressiä kuten ruotsissa, jossa tosin säätiöilläkin on enemmän varallisuutta ja mahdollisesti niiden myöntämät sponsorituetkin hulppeampia kuin suomessa,
 
Tämä ei tietenkään sanottavammin kannusta meillä levyttämään taloudellisen tappion pelossa sinfonista musiikkia, jonka menekki on surkuteltavan suppea ja kapea ja vaikka sellaisen sinfonikon kuin Helvi leiviskän sinfonia saatiin purkitettua taannoin, ei trendi suomessa suosi laadukkaidenkaan orkesterisäveltäjien sinfonioiden levyttämistä, koska suuri yleisö ei löydä sen pariin ja koska yleisön mielissä Madetojan ja Sibeliuksen kaltaisilla "jättiläisillä" on niin dominoiva asema jota on vaikea kyseenalaistaa
 
Missään tapauksessa en katso, että suomalainen musiikki olisi aikakautensa musiikillisiin virtauksiin ja säveltaiteellisiin saavutuksiin suhteutettuna sen huonompaa kuin muissakaan länsimaissa, vaan mielestäni suomessa, joiden säveltäjiltä odotettiin aina paljon, on sävelletty upeaa sinfonista musiikkia, jota edustavat vaikka Melartinin sinfoniat uusina editioina, joiden kokonaislevytys antaa odottaa itseään, vaikka tuo sinfonia brevis nro 5 a molli onkin kait työn alla, josta myös jalaksen tulkinta on vaikuttava, sekä atonaalisesti sävyttyneitä jaksoja ja klusterimaisesti soivaa kokosävelasteikosta muodostettua sointua myöten sisältävä elementtisinfonia tyylillisestä epäyhtenäisyydestäänkin huolimatta on erinomainen sinfonia joka mielestäni ylittää mainittujen kansallisromantikoiden saavutukset sinfonian alalla.
 
Itse olen kuunnellut usein hyvin vaikuttuneena Tuukkasen upeaa meri sinfoniaa, josta tosin ei voi kuunnella kokonaislevytystä spotifysta tai tuubista vaan vain Finlandia Recordsin CD:ltä ja esim. Fougstedtin vaikuttava dodekafoninen trittico sinfonico esitettiin aikoinaan Rooman musiikkifestivaaleilla , joten kyllä meillä muutakin musiikkia on viety maailmalle kuin ainoastaan kansallissäveltäjämme mteoksia. Fordellilla on peräti 44 toinen toistaan uljaampaa kyseisen lajityypin teosta ja Aaltosen hiroshima sinfonia nautti aikanaan suurta suosiota itä blokissa ja japanissa jossa sitä soitetaan ilmeisesti vieläkin.
 
Myös mm. Sulho Rannan Piccola kaikesta suppeudestaan ja kompaktiudestaankin huolimatta teki suuren vaikutuksen avausosan ja pezzo umoristicon osalta, mutta yle ei toiveistani huolimatta esittänyt säveltäjän sinfonia Semplicaa joka opn edellistä jo kunnianhimoisempi uusklassinen ja omaperäinen sinfonia joka viljelee fuugatekniikkaakin

velipesonen: Suomalainen musiikki on siis yksipuolista ja kerrassaan huonoa. Suomi on kulttuurin umpisuoli johon rikastuu kaikki paska mikä muualta huuhtoutui pois jo aikoja sitten.
 
Nyt kyllä narahti kirves kiveen oikein komeasti! Jäsen HHO sanoi syystä samaa.
 
Jos oikein herkeäisin herjaamaan kotimaista musiikkikenttää, vähentäisin ulkomaanelävien palkkaamista tänne (opiskelijat tervetuloa!) ja veisin konttikaupalla kotimaista - maailmalla erittäin tunnustettua - osaamista suuriin kaupunkeihin (omiin ja vieraisiin) kertomaan Suomen ilosanomaa musiikista. Meillä koulutus on aivan parasta maailmassa (ei toki vielä täydellistä) mutta silti olemme edelleen vähän liian vaatimattomia. Leuka rintaan -ajattelun sijasta päät pystyyn ja ulos maailmalle.
 
Saariaho, kapellimestarit, soittajat, meillä on niin kova porukka aktiivisena, oikeastaan hämmästelen, miksi tarvitsemme vierailijoita juuri mihinkään esimerkiksi vanhan musiikin puolelle? Meikäläiset voisivat hyvin lähteä tunnustettuihin opinahjoihin tai keskuksiin kuunteluoppilaiksi ja toisaalta puhumaan koulutuksemme puolesta. Jatspänditkin voittavat palkintoja ja levyttävät ahkerasti.
 
Nyt odotan vahvoja argumentteja tuosta yksipuolisuudesta.

Eiköhän se ollut pesoselta vain tarkoituksellinen trollaus, että saa vähän elämää tähän ketjuun. Muussa tapauksessa en voi ymmärtää noin puusilmäistä ja idioottimaista lausuntoa.

megatherium: Minusta kyse on siitä, että niin monet hyvätkin säveltäjät on suomessa täysin unohdettuja, eikä suomessa arvosteta menneisyyden säveltäjien työtä ja taidetta läheskään yhtä paljon kuin esim. läntisessä naapurimassa, jossa ei ole selkeää ykkössäveltäjää, kuten meillä suomessa. (...)
 
Tämä on yhden totuuden maa, tai siis kahden jos tarkkoja ollaan: on se oikea käsitys asioista ja sitten joukko muita käsityksiä jotka yhdessä muodostavat sen väärän.
 
Myös käsityksemme klassisesta musiikista ja musiikin klassisuudesta on usein täysin väärä. Ajattelemme klassisen musiikin jonkinlaisena yhtenäisenä "tarinana" ja opettelemme ihastelemaan sen kauneutta, jolloin tietenkin ihastelemme tarinaa emmekä musiikkia.
 
Sitä paitsi se tarina on tuulesta temmattu sillä klassisen musiikin kaanon nyt on kaikkea sellaista mitä siihen on vuosisatojen saatossa sattunut syöpymään. Mielestämme 1600-luvun alun italialainen ooppera on klassista musiikkia mutta sataa vuotta aiempi musiikki on jotain muuta, mikä sekin on täyttä mielivaltaisuutta. Ajatuksiamme musiikista, olipa lähestymisemme "historiallinen" tai "teoreettinen", hallitsee se millaiseksi orkesterimusiikki muuttui 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja miksi.
 
Minun mielestäni musiikin klassisuus on estetiikan apollonisuutta. Musiikin estetiikan taso onkin se taso jolla musiikista pitäisi mielestäni puhua, muu on joko vääristelyä tai banaliteetteja. Suomalaiseen luonteeseen taasen kuuluu kaihtaa kaikkea muuta paitsi vääristelyä ja banaliteetteja, koska olemme tehneet itsestämme kyynisiä, ja siksi myös musiikkimme on huonoa.

velipesonen: Minua hämmästyttää ettei täällä ole suurempaa halua suomalaisen musiikki- ja kulttuurielämän tuomitsemiseen ylipäätään. Totuus nimittäin on, että suomalainen musiikki on aivan erityisen huonoa ja täysin keinotekoisesti ylläpidettyä. Eri muodoissaan toteutettu julkinen rahoitus jota on ihan liian vähän ja sen jakoperusteetkin on hieman sääh
 
ja tuki kannattelee joukkoa sätkynukkeja jotka muodostavat "musiikkielämän".
 
Anna nimiä äläkä lässytä.
 
Tuollainen tuettuna seisoskeleminen on tietenkin häpeällistä, mutta lisäksi on todettava että jotkin muut maat joissa tätä tukemista myös enemmän harrastetaan, kuten Ranska, ovat onnistuneet pyrkimyksissään Suomea selvästi paremmin. Jälkimmäisestä olen täysin samaa mieltä.
 
Suomalainen musiikki on siis yksipuolista ja kerrassaan huonoa. Suomi on kulttuurin umpisuoli johon rikastuu kaikki paska mikä muualta huuhtoutui pois jo aikoja sitten. Suomessa tehdään vaikka mitä hyvää musaa. Sen sijaan väkiluvusta puuttuu yksi nolla ja mm. tangobuumi olisi saanut jäädä tapahtumatta.
 
Nämä ovat itsestäänselvyyksiä joilta ihmiset sulkevat silmänsä. Miksikö - no enpäs tiedä mutta arvaan: koko touhu perustuu pelkkään peesaamiseen ja nuoleskeluun niin voimakkaasti ettei mitään muuta ajatella voivan olla olemassakaan. Minun mielestäni suomalainen muusikko on niin typerä ettei sitä ole olemassakaan.
 
Et vissiin oon keikalle päässy viime aikoina kun noin sapettaa?

Olis se saanut se käännösiskelmävaihekin jäädä välistä.

Lennu: Olis saanut jäädä välistä.
 
Ketjun voi sulkea.

Lennu: Olis se saanut se käännösiskelmävaihekin jäädä välistä.
 
Tavallaan, mutta toisaalta sitten meiltä puuttuisi esim. https://www.youtube.com/watch?v=6-YF-HeYoI8