Aihe: Mainio MD-yleismikki
1
Anssi K
18.04.2004 15:45:59
Olen jo vuoden verran seurannut sivusta Perloset mikrofonista käytävää keskustelua.
 
Jokin aika sitten kaverini hankki kyseisen S1 mikrofonin ja sai myös minut tilaamaan kyseisen mikin.
www.perloset.com
 
Olen joskus-jossain nähnyt tämän mikrofonin edellisen version (oli ruma). Mutta tämä uusi on jo todella ammattimaisen näköinenkin.
Nyt en muuta käytäkään, kun esim taltioin musaa/puhetta ja varsinkin kun sävellän uutta musiikkia.
 
Olen antanut positiivista palautetta valmistajalle ja nyt myös päätin kirjoittaa mikrofonista tänne, koska mielestäni laadukas kotimainen mikrofoni jota oikeasti on mukava käyttää työssään ansaitsee arvostusta.
Valmistaja sanoi, että suusta-suuhun mainostus on ollut heille elintärkeää koska tyytyväiset käyttäjät ovat kertoneet kavereilleen mikrofonista.
Mainostuksiin heillä ei kuulemma rahaa edes olisi.
Ja itse leipäni jo pitkään freenä tomineena haluan todella tukea pientä yritystä, enkä tunkea rahaa kansainvälisten yhtiöisen taskuihin.
 
Tässä minun pienoinen puheeni kotimaisen valmistajan hyväksi, onhan se kehittänyt ja "antanut" minulle oivan työkalun työtäni helpottamaan.
 
-Anssi-
Silvertown
18.04.2004 16:16:56
Jep, on kyllä ihan mainio tekele. Itselläni on vanhempi malli, sellainen sähkönsininen. Hyvin sillä nappaa kaikkia taajuuksia. Oikeastaan ainoa mikä on hieman häirinnyt, on se että jossain tilanteissa tuntuu että mikrofoni on hieman liian herkkä.
Voittajat eivät luovuta, luovuttajat eivät voita.
Anssi K
19.04.2004 13:53:43
Totta että mikrofoni on herkkä.
Mutta mielestäni se on jopa etu, koska käytän MD-soittimia joissa hyvät säätö-ominaisuudet.
 
Mutta esim biisiä säveltäessä miellyttävän tasapainoisesti mikrofoni ottaa talteen lauluni sekä kitaran.
 
Kovaäänistä musiikkia (esim keikkaa tai treenejä) nauhoitettaessa kannattaa käyttää välissä patteriboksia, niin saa äänen ajettua linjasisäänmenon kautta.
 
Itselläni on jo muutama minidisc täynnä S1:llä nauhoitettuja keikkoja.
Karlsson
19.04.2004 14:22:15
Jossain kehiteltiin ongelmaa tuon stereoparin läheisyyden vuoksi. Voip tulla vaiheongelmia tai jotain ainakin teoreettisesti, tiedä sitten onko käytännössä mitään tämmöistä häikkää.
"Sam, kuningas!" -Keny
Anssi K
20.04.2004 02:29:33
Keikanjälkeisin tunnelmin lyhyesti:
 
Ei käytännössä mitään kyseisenlaisia ongelmia.
Varmasti sellaisten puheita jotka ajattelevat asiaa teknisesti, eivätkä itse ole käyttäneet Perloset mikkiä.
Karlsson
20.04.2004 08:08:00
Keikanjälkeisin tunnelmin lyhyesti:
 
Ei käytännössä mitään kyseisenlaisia ongelmia.
Varmasti sellaisten puheita jotka ajattelevat asiaa teknisesti, eivätkä itse ole käyttäneet Perloset mikkiä.

 
Tselvä.
"Sam, kuningas!" -Keny
myrtonen
20.04.2004 19:57:26
Mutta tämä uusi on jo todella ammattimaisen näköinenkin.
 
Lelulta se kyllä näyttää. Itselläni on Sonyn ds 70p -mikki, ja 80 euron hintaiseksi melko hyvälaatuinen... Tosin se vasta lelulta näyttääkin, ja matalat taajuudet tuppaa särisemään, mutta muuten ihan kelpo peli. :)
Perkele.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)