Yleistä keskustelua musiikista ›

Taas tuli mieleen kriitikoiden asema musiikissa TV 1 Voimala ohjelman tiimoilta, jossa olivat mm Jore Marjoranta ja Samuli Knuuti. Täälläkin kovasti ruodittu aihe antoi odottaa tiukkaa keskustelua.. Mutta kuinkas kävikään..
 
Knuuti antoi ymmärtää, että kriitikko on tavallaan myös "esiintyvä taiteilija", joka heittäytyy rockin arvosteluun koko sydämellään ja samalla asenteella.
 
Onko näin?
 
Klassisella puolella oli myös omat taistelunsa muutamia vuosia sitten. Lopputuloksena Olli Mustonen (muistaakseni) ilmoitti lopettavansa esiintymiset Suomessa.
 
Onko kriitikko siis näin tärkeä henkilö?
 
Itse musiikin suurkuluttajana en voisi vähempää olla kiinnostunut yhden henkilön subjektiivisesta mielipiteestä. Muodostan kyllä oman kantani ilman muita.
 
Mitenkä sitten nuoremmilla?
 
Vaikea uskoa, etteikö valtavat markkinakoneistot kuitenkin saa levyjä myytyä, vaikka kaikki maamme kriitikot jonkun äänitteen tyrmäisivät joukolla..
 
Pitääkö kriitikoita olla, ja jos, niin mikä heidän tehtävänsä on?

Oman käsitykseni mukaan kriitikoita tarvitaan kyllä Britney Spearsin kaltaisten median ylösnostamien lahjattomuuksien vastapainoksi...
Toisaalta on välillä erittäin harmillista, kun joku itseään täynnä oleva paskantärkeä kriitikko toteaa, että "nykyään ei vaan näköjään osata soittaa kunnon musiikkia"... On meinaan tapahtunut moneen otteeseen...
Ja esiintyvinä taiteilijoina??!! Pah!!

Mielenkiintoinen kysymys, ja useasti täälläkin varmaan pohdittu... tuntuu tämä rockestetiikan puiminen niin kuluneelta. Mutta juu, mielenkiintoista, ja aina ajankohtaista! :)
 
Juu, katsoin itsekin hieman tuota Voimalaa (tosin sillä varauksella että en ehtinyt katsoa sitä kuin vähän, ja senkin humalassa). Kriitikkojen tarpeesta sen verran, että moni (ainakin minä) lukee levyarvosteluja esim. Rumbasta ihan sen takia, että on mukavaa etsiä uusia bändejä tai tsekata, kannattaako levy ostaa - yleisestihän kriitikkous perustuu siihen olettamukseen, että kriitikolla ON asiantuntijuutta tietystä genrestä/skenestä/bändistä tms. sen verran, että vaikka hänen mielipiteensä ei olekaan objektiivinen, niin ainakin se asiantuntijuuden takia pystyy ehkä olemaan objektiivisempi kuin tavallisen tallaajan mielipide, joka ei tiedä taustoista tuon taivaallista. Luotan Rumbaan, että lehti keräisi mahdollisimman paljon asiantuntevia kirjoittajia joukkoonsa!
 
Mielestäni esim. hyvällä levyarvostelulla/lehtijutulla on tällaisia ominaisuuksia:
 
1) Hyvin selitetyt bändin/levynteon taustat -> näin lukija kykenee ehkä ymmärtämään jotain bändin synnystä ja motiiveista, jotka ovat kuitenkin aika tärkeitä asioita autenttista kuuntelukokemusta haettaessa
 
2) Mahdollisesti muutama bändi/genre/asia, johon bändiä/levyä voisi rinnastaa (esim. Kun juttua The Darknessista, hyvä kirjoittaja viittaa esim. Queeniin ja Thin Lizzyyn, jolloin asiasta kiinnostunut lukija saattaa The Darknessista kiinnostua).
 
3) Ei liikaa kavereiden bändien hehkutusta! Suomessa rokkialalla on niin pienet piirit, etten voi olla uskomatta muutamaan kaljan avulla saavutettuun salaliittoon.
 
EDIT: Vetäsin lainaukset pois, kun ne oli aika turhia.

 
Pitääkö kriitikoita olla, ja jos, niin mikä heidän tehtävänsä on?
 
Kriitikolle kun maksaa tarpeeksi, saapi hyviä arvosteluja;?D
 
Ei vaan, onhan niitä hyvä olla, mukava joskus lukea kriitikoiden arvosteluja kun ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. He ovat niitä (musa)median Diplomi-insinöörejä.

Kyllä levytarvostelut ovat mielestäni ihan tarpeellisia. Kun oppii tietämään mistä jokin kriitikko pitää ja mistä ei, niin saahan siitä ainakin suuntaa, että mitä kannattaa käydä koekuuntelemassa.

moni (ainakin minä) lukee levyarvosteluja esim. Rumbasta ihan sen takia, että on mukavaa etsiä uusia bändejä tai tsekata, kannattaako levy ostaa
 
Vähän samoilla linjoilla olen minäkin: Levyarvioita tulee luettua lähinnä sillä silmällä, että tietää mitä uusia levyjä on juuri ilmestynyt. Ostopäätökseen negatiivinen kritiikki ei ainakinkaan minulla vaikuta, mutta positiiviset arviot varsinkin tuntemattomista bändeistä saattavat sen sijaan herättää kiinnostukseni.
 
Samuli Knuutista vielä sen verran, että kyllähän mies ihan hyväksyttävästi tyylinsä perustelee. En vain ole ihan varma ovatko kaikki Rumban lukijat perillä tästä hänen "kirjoitusfilosofiastaan". Minua tuollaiset murskaavan negatiiviset ja täysin levyn ulkopuolisiin seikkoihin menevät arviot eivät vain yksinkertaisesti palvele mitenkään.

Knuuti antoi ymmärtää, että kriitikko on tavallaan myös "esiintyvä taiteilija", joka heittäytyy rockin arvosteluun koko sydämellään ja samalla asenteella.
 
No onpas ankara tarve nostaa itsensä "esiintyvien taiteilijoiden" joukkoon.
 
Pitääkö kriitikoita olla, ja jos, niin mikä heidän tehtävänsä on?
 
Soitto soi ja laulu raikaa ilman kriitikoita aivan mainiosti. Näitä "esiintyviä taiteilijoita" ei välttämättä tarvita musan teon kannalta.
 
Kuitenkin jokainen mainos vie tuotetta näkyville ja kuuluville. Kriitikot ovatkin osa markkinointikanavaa. Ja mainoksen vanha totuus on että ei väliä mitä puhutaan, kunhan puhutaan.
 
Yritän itse aina saada lehteä tekemään ilmaisen buukkausjutun viedessäni sinne maksullista mainosta. Jos mainostettavalle asialle löytyy kriitikko niin hänen kauttaan buukkausjuttu saattaa onnistuakkin. Että on niistä ainakin tuo hyöty.

Vähän samoilla linjoilla olen minäkin: Levyarvioita tulee luettua lähinnä sillä silmällä, että tietää mitä uusia levyjä on juuri ilmestynyt. Ostopäätökseen negatiivinen kritiikki ei ainakinkaan minulla vaikuta, mutta positiiviset arviot varsinkin tuntemattomista bändeistä saattavat sen sijaan herättää kiinnostukseni.
 
Juu. Ja yleisesti ottaen, parhaita arvioita/juttuja ovat ne, joissa sanotaan, että "The Darknessissa voi kuulla ripauksen 70-luvun Queenia", tai vaikkapa "suomalainen Ronnie Starr mainitsee esikuvanaan David Bowien". Tällaisesta Tupuna tykkää! Kun on jotain tietoutta/asiantuntijuutta musiikista, hyvä kriitikko osaa sanoa, mihin bändiä voi verrata, jolloin ainakin minun ostopäätökseni saattaa muotoutua - tai ainakin sen verran, että menen kauppaan kuuntelemaan levyä. Mielestäni aktiiviset musiikinharrastajat tarvitsevat kipeästi näitä kriitikkoja, koska kaikesta julkaistavasta musiikista ei yksinkertaisesti voi vaan tietää pelkän puskaradion välityksellä, harvan kaveripiiriin kuuluu koko Suomen rock- sekä rockkriitikkokerma.
 
Samuli Knuutista vielä sen verran, että kyllähän mies ihan hyväksyttävästi tyylinsä perustelee. En vain ole ihan varma ovatko kaikki Rumban lukijat perillä tästä hänen "kirjoitusfilosofiastaan". Minua tuollaiset murskaavan negatiiviset ja täysin levyn ulkopuolisiin seikkoihin menevät arviot eivät vain yksinkertaisesti palvele mitenkään.
 
Rumbassahan nyt muutenkin on aivan oma tyylinsä sanoa asiat. Kyllä siellä nyt muitakin kirjoittajia on kuin Knuuti, jotka kärkevästi kirjoittavat. Rumban tyyli on Rumban tyyli, ja ainakin minä pidän tästä kovasti, että asiat sanotaan kiertelemättä. Toisaalta, arviot/jutut eivät saisi mennä liian mauttomiksikaan. Hirveen vaikea näin lonkalta sanoa, mikä olisi jo ollut mautonta, mutta moni rumbalaisista osaa kirjoittaa rivien väliin sellaisia piilomerkityksiä, että huhhuh. Sanon, jos jotain tosi mautonta tulee vastaan... en nyt äkkiseltään muista mitään.
 
Mutta nythän on valloillaan tämä Idols-meininki: pyritään säästämään yleisöä huonoilta esiintyjiltä sanomalla asiat suoraan, "sä oot ihan paska". :) Mutta nih. Takaisin tähän rockuskottavuuteen: mielestäni rockuskottavuus on vain olemassaoleva asia, jonka perimmäiset juuret ovat autenttisuuden teorioissa. Artistin/bändin täytyy omata mahdollisimman autenttiset taustat musiikintekemiseen ja vaikka musa/lyriikat olisivatkin aikamoisen glam, niin silti sieltä pohjalta täytyy paistaa se autenttisuus - tätä mun mielestä arvostetun bändin taustalta löytyy AINA. AINA. AINA.
 
Mutta ei se riitä. Arvostetuilla/uskottavilla bändeillä on monesti myös jotain omanlaistaan omassa ilmaisutyylissään, mikä erottaa hyvin massasta. Välttämättä markkinat eivät ole aina valmiita ottamaan heti uutta, mutta silloin kun tämä "oma ilmaisutyyli" läpäisee suuremmatkin markkinat, tulee uskottavuus/autenttisuus juuri siitä omalinjaisesta työstä, mitä moni bändi on saattanut tehdä jo vuosia muuttamatta tyyliään muuksi, ajan henkeen sopivammaksi (hyvänä esimerkkinä tästä Kotiteollisuus).
 
Niin juu. Teen nyt prosemman/gradun tästä rockuskottavuus/rockestetiikka-aiheistosta, heitän pdf-tiedostoihin linkkejä sitten kun tutkimus on kokonaan valmis, eli joskus toukokuussa 2004. Pyrin kokoamaan siihen erilaisia teorioita ja käsityksiä rockuskottavuudesta, ehkä se saattaa herättää taas toisenlaisia ajatuksia. En tiedä.

Voisi tähän heittää kuluneen wanhan fraasin ikään kuin provokaatioksi.
 
Jos osaat soittaa, soita.
Jos et osaa soittaa, ala opettajaksi.
Jos et osaa opettaa, ala kriitikoksi.
 
Yleistystä, provokaatioa, ehkä. Mutta tulipahan vaan mieleen.
 
Itse en liiemmin jaksa innostua&kiinnostua minkään lehden ns. kritiikeistä, ei kai kukaan nyt (pelkästään) niiden arvostelujen perusteella levyjä osta tai jätä ostamatta?

Itse en liiemmin jaksa innostua&kiinnostua minkään lehden ns. kritiikeistä, ei kai kukaan nyt (pelkästään) niiden arvostelujen perusteella levyjä osta tai jätä ostamatta?
 
No eeeei, mutta uutuuksia ja hyviä bändejä löytää kriitikoiden kautta hyvin. Lue ed. kirjoitukseni, niin tiedät, miksi.
 
ESIMERKKI:
Muistaakseni Jonathan Mander kovasti hehkutti Redramaa tässä syksyllä. Ja sittenhän minäkin kiinnostuin, varsinkin kun Mander (vai oliko Antti Lähde... en mä muista! No, Rumba kumminkin) vertaili Redramaa Ceebrolisticsin tapaiseen ug-genreen, mitä pidän aivan helekkarin hyvänä! Vaikken muuten hiphopista pidäkään... mutta juu. Hyvää journalismia tämä, hyvä Rumba! Ja sain kuin sainkin tietää kokeilemalla, että Redrama on aivan älyttömän kova! Tykkäsin kovasti.
 
Enkä tiedä, olisinko kokeillut Redramaa koskaan ilman Manderin kirjoitusta ja Ceebrolistics-vertailua.

Knuuti antoi ymmärtää, että kriitikko on tavallaan myös "esiintyvä taiteilija", joka heittäytyy rockin arvosteluun koko sydämellään ja samalla asenteella.
 
Onko näin?
 
Niin, kuten jossain sanoin, olen kuvitellut, että musiikkilehti tarjoaa uutisia ja taustoja musiikista, eikä foorumia lainauksessa olevan tyyppiselle performanselle. Kirjoittaisi Knuuti kirjan jos haluaa tajunnanvirtaansa julki tuoda.

Taas tuli mieleen kriitikoiden asema musiikissa
 
Samasta asiasta on meneillään jo:
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … 5&o=0&x=f21ec1b799&co=0
 
Vai onko popkulttuurin nopea kierto ulottunut jo tännekin ja aiheet kuolevat yhä nopeammin? Nyt jo parissa päivässä.
 
Katsoin itsekin ton Voimalan ja ainoa järjellinen juttu muuten äärimmäisen löysässä hutussa oli Knuutin kerta kerran jälkeen toistama perusjuttu siitä, että kritiikki kontekstin myötä. Eli kun rockmusiikki on "raflaava ja yliampuva taidemuoto" hänen mielestänsä, niin sitä myös kritiikki.
 
Nyt kannattaa tietysto miettiä, että
(a) onko näin? Onko kritiikki suhteessa arvosteltuun taidemuotoon?
 
Mun mielestäni on, koska muuten helposti joudutaan siihen, että kritiikki katsotaankin ikäänkuin viranomaistouhuksi ja siltä kaivataan OIKEITA neuvoja, jotta ei kuuntelja vain erehtyisi. Siis kaivataan määräyksiä, itse asiassa. Tämmöstä ilmapiiriä on täällä(kin) paljon liikkeellä.
 
(b) vasta toissijaisesti ruveta jankkaan siitä, onko rock "raflaava ja ylitseampuva taidemuoto"

Populäristisemmassa musiikinosassa varmasti mainonta on ajanut kritikoiden ohi sen "suosittamisessa". Siis vaikkapa Britneyn levyn ostajista tuskin kukaan perustaa ostopäätöstään jonkun kriitikon kommentteihin.
 
Taas hieman hittilistoilta sivussa olevaa musiikkia diggaava saattaa jotain saada irtikin kritiikistä.
 
Klassisella puolella ei taida olla ollut Heikinheimon jälkeen semmoista kovaa kriittistä ryttäystä tai ainakaan itse en ole sellaiseen hirveästi törmännyt. Ainakin Hesarin arvostelut ovat usein ihan informatiivisiä.
 
Itselläni on hankala suhtauta sitten näihin musiikkilehtien arvosteluihin, niissä tuntuu jotenkin aina olevan liikaa läsnä kriitikon oma musamaku. Sillä tavalla huonossa mielessä. Lisäksi on näitä egotrippailijoita, joiden kritiikin tarkoitus tuntuu olevan oman paremmuuden ylistys.
 
Tuo "esiintyvä artisti" heitto oli kyllä aika huvittava. "Palvelualan ammattilainen" olisi lähempänä sitä mistä kritiikin tuottamisessa on kyse.

Jos osaat soittaa, soita.
Jos et osaa soittaa, ala opettajaksi.
Jos et osaa opettaa, ala kriitikoksi.
 
Äärimmäisen kulunuthan tuo tosiaan onkin.
 
En ole tehnyt galluppia muiden kriitikoiden parissa, mutta itse asiassa minulla on se käsitys, että aika harvalla heistä on tai on ollut omia musiikillisia pyrintöjä. Suurin osa tuntuu olevan jokseenkin vilpittömiä musiikin - jonkun musiikin - diggareita.
 
Ja, kuten niin monien ei-kirjoittavienkin musiikkidiggarien kohdalla, asenne on sitten helposti niin samanlaista kuin mitä täälläkin näkee: Minun diggaamani musiikki on absoluuttisen hyvää, minun inhoamani musiikki on absoluuttisen huonoa.
 
Joten katsotaan siihen peiliin ja harkitaan vasta sitten mitä sillä kivellä tehdään...
 
.

Eri ihmiset kiinnittää musiikissa huomiota eri asioihin ja ymmärtävät asiat eritavalla, jos ymmärtävät ollenkaan. Siksi onkin hyvä lukea monen kriitikon arvosteluita, jos niitä edes tykkäilee lukea. Onhan se mukava kuulla muidenkin mielipiteitä asioista, kunhan se ei ole pelkästään "ihan paska" tai "täydellinen" (tai sopiihan tuommoisetkin arviot joihinkin levyihin), mutta yleensähän se on niin että mitä jyrkemmät mielipiteet sitä vähemmän tietoa asiasta (jep, mutta onhan kuitenkin musiikkilehdissä yleensä hommansa osaavia kriitikoita). Mutta eihän toisten mielipiteet asioista saisi vaikuttaa omaan mielipiteeseen, pitää itse perehtyä ja tehdä omat mielipiteensä, jos jaksaa, ja jos ei jaksa niin voi lukea kriitikon mielipiteen asiasta. Juu, ja kyllähän ne arvostelut on kuitenkin aika suuntaa antavia, että vähemmänkin musiikkia seuraava ja supermarketissa ostoksensa tekevä Sirpa saa tietää mikä on jonkun mielestä hyvää ja mikä ei. Hups, ainiin, tuskin vähemmän musiikkia seuraavat lukevat arvosteluita alan lehdistä. Mutta Eihän niitä kriitikoita saa pois pyyhekumillakaan, tai en tiedä kun en ole kokeillut. Jokainen itsekkin arvostelee aina jotain ja miettii onks toi hyvä vai huono ja miks se on, mutta että siitä voi saada vielä palkkaakin.

Mielestäni artistin täydellinen lyttääminen on täysin tarpeetonta. Se on vain verta janoavalle kansalle viihdykettä, aivan kuin artisti heitettäisiin areenalle leijonille ja lukijat hurraisivat innoissaan katsomossa. En toki tarkoita nyt sitä, että kaikille tulisi antaa viisi tähteä, vaan sitä, että antaa sitten sen yhden tähden ja perustelee ilman turhaa paskanjauhantaa. Suurin osa näistä ihmisistä, joiden tuotoksia kriitikot arvioivat, ovat kuitenkin uhranneet paljon tekeleittensä eteen.
 
Mutta kriitikotkin ovat tarpeellisia. Nimittäin minulla ei ole ainakaan varaa ostaa maailmankaikkeuden jokaista levyä, joten voin sitten lukaista muutamia arvosteluja joistain levyistä, jotka minua kiinnostavat ja katsoa, mitä mieltä ovat kriitikot, joiden kanssa olen yleensä samaa mieltä.

Suurin osa näistä ihmisistä, joiden tuotoksia kriitikot arvioivat, ovat kuitenkin uhranneet paljon tekeleittensä eteen.
 
Onhan se kuitenkin aivan yks hailee, kuinka paljon tekeleitten eteen on uhrattu, jos se vaivannäkö ei näy sisällön ja muodon laatuna.
 
Tai no jaa, Kalle Päätalon tuotannon sisältö kyllä oli se vaivannäkö, mikä semmosen tekstimäärän kirjottamisessa on ollut.