Mazah 14.06.2003 15:46:41 | |
---|
Veinpä tossa viikolla tyttöystävälleni Metallican Reloadin näytille kun se ei ollu koskaan kuullut Low Man's Lyric:iä, ja sitten kun oltiin se biisi kuunneltu annettiin levyn pyöriä eteenpäin ja YHTÄKKIÄ KUULIN JOTAIN MITÄ EN OLLUT KOSKAAN ENNEN KUULLUT. Attituden alussa kuului ilmeisesti Hetfield huusi "One, Two, Three, Four!". Olin äimistynyt, en ollut koskaan kuullut sitä aikaisemmin.. Sitten kun huomioni heräsi tajusin että kitaratkin kuulosti jotenkin omituiselta, ja hetken mietittyäni totesin että toisen kajarin piuha oli (erään nimeltä mainitsettoman säätäjän) liitoksen kohdalta irronnut. Kuuntelin koko levyn haltioissani läpi asti ja ihmettelin Kirk:in kummallista soitantaa. Löysin kaikki kummallisia saundeja ja riffejä sieltä. Oli vain harmi etten voinut kuunnella toista kajaria samalla tavalla. Keksin paljon tuottajan ja mixaajan käyttämiä kikkoja tällä tavalla.. Joten jos jollain on mahdollisuus esimerkiksi tätä kyseistä levy kuunnella tällä tavalla niin suosittelen varsinkin biisejä; Devil's dance, Better than you, Attitude, Fixxer, Slither, Carpe Diem Baby ja Bad Seed. Samalla päähäni ilmaantui gategoria Load ja Reload levyille: BLUES-METALLIA! Ajattelin vain kertoa täällä kummallisesta elämyksestäni, joka oli erittän inspiroiva. Don't eat that yellow snow... |
Paddle 14.06.2003 16:16:32 | |
---|
Joo, ittelläkin on eräät kuulokkeet siinä määrin rikki että kuuluu vaan toisesta luurista, tuo tosiaan ihan jännittävän tatsin musiikkiin kun kuuluu esimerkiksi komppikitara todella selvästi. Olettekos muuten huomanneet, yleensä juuri oikeanpuoleiseen luuriin pistetään stereona soivissa laulu ja komppaavat soittimet vasempaan. Passo ja rummut kuuluu kyllä kummastakin. Kesällä on aurinko. |
KMT 14.06.2003 17:02:17 | |
---|
Kaverin kanssa kuunneltiin beatlesia kerran yhdellä kajarilla, oli mahtavaa kuunnella, mitä ei normaalisti havainnut... Säröpedaali on pirun keksimä idea saada ihmiset hulluiksi... |
juici 14.06.2003 22:45:16 (muokattu 14.06.2003 22:45:48) | |
---|
Kaverin kanssa kuunneltiin beatlesia kerran yhdellä kajarilla, oli mahtavaa kuunnella, mitä ei normaalisti havainnut... Mullakin levarissa toimii vain vasemman puoleinen kajari. Beatlesin 1962-66 vinyylialbumia on hauska kuunnella kun oikeestaan mistään laulusta ei kuulu laulua. Kaikki taitaa olla nimittäin ajettu oikealle kanavalle. Edit: paha sanamöhläys The Feedbacks rocks/crunches! |
Timesby 14.06.2003 23:37:04 | |
---|
ku kuuntelin isoveljen philips kuullokkeilla ja omalla sonyn cd-soittimella, kuulokkeet jättivät toistamatta korkeimmat äänet. ei haitannut, koska kuuntelin living sacrificea joka on metal-corea eli melodioita on turha etsiä. olihan se ihan hauskaa kuunnella kappaleet insturmentaaleina. sai selvää riffeistä ja ne oli aika kick ass, ku normaalisti ne muodostaa puuron solistin karjuörinän kanssa :) ~Ensi kerralla, Ikaros lentää yöllä~ J. Tervo |
Ossi 14.06.2003 23:58:13 | |
---|
Beatlesin 1962-66 vinyylialbumia on hauska kuunnella kun oikeestaan mistään laulusta ei kuulu laulua. Kaikki taitaa olla nimittäin ajettu oikealle kanavalle. Tuohon aikaan "stereo" oli kohtalaisen uusi juttu ja totta kai tuoreita keksintöjä pitää hyödyntää eli sitä käytettiin tuolloin todella radikaalisti. Toisinaan soitot ja laulut pannattiin karskisti eri puolille, luontevaa äänikuvaa pohtimatta. On sinänsä mielenkiintoista, että tuolloiset, överistereoidut levyt toimivat nykyisinkin aika kybällä, riippumatta siitä kuunteletko vasenta, oikeata vai molempaa kanavaa. Tähänkin löytyy selitys, mutta olkoon tällä kertaa ;) "..ttu tästä mitää tuu. Saako muuten kaupunkialueella pitää siipikarjaa?" |
jPekka 15.06.2003 15:03:46 | |
---|
Tuohon aikaan "stereo" oli kohtalaisen uusi juttu ja totta kai tuoreita keksintöjä pitää hyödyntää eli sitä käytettiin tuolloin todella radikaalisti. Toisinaan soitot ja laulut pannattiin karskisti eri puolille, luontevaa äänikuvaa pohtimatta. Alunperinhän Beatlesien alkupään levytykset julkaistiin monona. Ne kuitenkin äänitettiin uusilla kaksiraitalaitteilla, joten lauluosuudet voitiin äänittää eri otolla kuin soitto. Amerikan päässä levysedät sitten keksivät julkaista näiden englantilaisnousukkaiden levyjä stereoina, ja bändin itsensä järkytykseksi tosiaan niin, että laulu on toisessa kanavassa, soitto toisessa. - - SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!! |
Nimismies 15.06.2003 15:59:08 | |
---|
gategoria Kielipoliisista hyvää päivää. Tulimme korjaamaan erään pieneen virheen *napsuti napsuti raah ponk*. Kas noin. kategoria Hyvää päivänjatkoa. Mitä sitten, vaikka elämä meneekin alamäkeä? Eipähän ainakaan tarvitse polkea. |
Mimi 15.06.2003 17:04:40 | |
---|
*napsuti napsuti raah ponk* Hyvää päivänjatkoa. =D! multi sunt vocati pauci vero electi |
Suchinenu 15.06.2003 18:00:06 | |
---|
minäkin kerran asentelin siivouksen jäljiltä johdot jotenkin kummallisesti ja aloin siinä sitten kuuntelemaan DT:n uusinta lättyä.. Ihmettelin kun rumpuja ei alkanut kuulua ollenkaan.. vähän siellä taustalla jokin jyrisi.. Tästähän minä sitten innostuin (itse kun rumpali olen).. varmasti hyvä harjotella tuolla tavalla ettei kuule rumpuja ollenkaan! SUOSITTELEN! (hymiö) |
Karlsson 16.06.2003 08:33:21 | |
---|
Tuohon aikaan "stereo" oli kohtalaisen uusi juttu ja totta kai tuoreita keksintöjä pitää hyödyntää eli sitä käytettiin tuolloin todella radikaalisti. Toisinaan soitot ja laulut pannattiin karskisti eri puolille, luontevaa äänikuvaa pohtimatta. Mites nää väkisin tehdyt stereolevyt? Eli joskus liikkui sellaisia kummia vinyyliuudelleenjulkaisuja, joissa strereo oli saatu monosta aikaan miksaamalla bassotaajuudet toiseen kajariin ja diskanttipää toiseen. Nautinto kuunnella? Jos sattuu stereoissasi olemaan vaiheenkääntö nappula (vanhoista huippuhifeistä löytyy usein) niin sillä vasta musan saakin kuulostamaan kummalta.. Tai saahan ton tehtyä missä vaan vaihtamalla toisesta kajarista piuhat toisinpäin. "Sehän selviää vain maistamalla!" -Riitta Väisänen |
salmivaara 16.06.2003 09:08:15 | |
---|
Kyllähän meinas nuorella Salmivaaralla lurahtaa housuun kun aikoinaan kaiuttimet vaihto parempiin. Ekana kuuntelin Ramonesin ekaa ja säikähdin aivan saatanasti että nyt meni stereot rikki kun toisesta kajarista kuulu vain basso ja toisesta kitara. Vähän aikaa siinä sitten pähkäilin ja piuhoja säätelin ja tulin siihen tulokseen että kaipa tämän nyt pitääkin kuulostaa tältä. Hell yeah! |