Yleistä keskustelua musiikista ›

Sanotaan nyt ihan ensimmäisenä, että tää on varmaan musiikin teoriaa enemmän opiskelleille ihan itsestään selvyys, mutta itse näin itse oppineena teoriaosaaminen loppuu jo vähän aikaisemmin kesken.
 
Eli onko olemassa "luonnollinen soinnut"? (Typerän kuulonen kysymys). Olen itse huomannut hanuria soitellessa, että helpoin on soittaa, kun biisi lähtee joko Am:sta, tai C:stä. Tällöin sävelet ovat esimerkiksi useimmissa suomalaisissa perinnebiiseissä C, Dm, E, F, G, Am ja H. Nämä soinnut ovat myös helpoin soittaa pianolla; yksikään pohjasointu ei ole mustalla koskettimella/korotettu ja suurin osa melodiastakin menee valkoisilla. Ovatko nämä soittimet suunniteltu niin, että tästä on helpoin soittaa?
 
Tuntuu vähän sekavan oloiselta viestiltä ilman asiasisältöä, mutta jos tästä keskustelua irtoaisi.

Olen antanut itseni ymmärtää, että laulajien äänialat pitkälti määrittää sopivat sävellajit: basso, baritoni, altto ja tenori ja sopraano ja mezzosopreeno ja mitä niitä nyt on. Kastraattilaulajat, joiden biisejä ei nykyään oikeasta sävellajista vissiin paljoakaan vedetä.

Ei ole olemassa varsinaisia "luonnollisia sointuja" tai oikeastaan "luonnollisia sävellajeja" jos ollaan tarkkoja. On olemassa sävellajeja jotka on tietyillä soittimilla paljon helpompi soittaa.
 
Sähkökitara joka on viritetty normivireestä puolisävelaskeleen alemmas on tosi luonnollista soittaa Eb-molli (tai Ab-molli) sävellajista joka taasen olisi aivan hanurista hanurille.
 
Monet transponoivat soittimet kuten puhaltimet (saksofonit trumpetit etc.), niillä on myös taipumusta soida helpoiten hieman erikoisista sävellajeista suhteessa vaikka hanuriin. Ne tykkää Bb ja Eb-duuri sävellajeista jne. (tää oli tämmönen superkarkee yleistys, älkää lynkatko mua).

Spedemix: Ne tykkää Bb ja Eb-duuri sävellajeista jne. (tää oli tämmönen superkarkee yleistys, älkää lynkatko mua).
 
Ja Stevie Wonder tykkää Eb-mollista koska mustille koskettimille on helpompaa osua.
 
Haen takkini

Gary Enfield: Olen antanut itseni ymmärtää, että laulajien äänialat pitkälti määrittää sopivat sävellajit: basso, baritoni, altto ja tenori ja sopraano ja mezzosopreeno ja mitä niitä nyt on. Kastraattilaulajat, joiden biisejä ei nykyään oikeasta sävellajista vissiin paljoakaan vedetä.
 
Kyllä. Täsmennän tätä tosin niin, että tietty rooli esimerkiksi oopperassa sävelletään tiettyyn äänialaan. Esimerkiksi tenoriroolissa voi dramaturgisesti keskeisessä aariassa olla kohta, jossa sävel menee äänialan äärirajalle asti.
 
Jos aaria esitetään erillisenä esityksenä, se voidaan transponoida sävellajiin, joka puolestaan on kyseisen laulajan äänialan vastaavassa kohdassa.
 
Näin kappale on olemukseltaan samanlainen kuin miksi säveltäjä on sen tarkoittanut.
 
Orkesteroinnille transponointi tuo tietysti sitten haasteen ja joitakin kohtia voidaan ehkä soittaa oktaavia ylempää tai alempaa.
 
Rockissa transponointi voi muuttaa teosta hyvinkin paljon, jos esimerkiksi riffi hyödyntää vapaita kieliä tai on itse soittimen soinnin kannalta omassa "sweet spot"issaan. Toisaalta transponointi voi vapauttaa soittajat pahimmista kliseistä koska asian ratkaisemiseksi tarvitsee käyttää enemmän luovuutta.
 
Tulipas pitkää höpinää. Liittyneekö aiheeseenkaan.

GiovanniDiRondo: Tulipas pitkää höpinää. Liittyneekö aiheeseenkaan.
 
Tuskin. Kitaristeille on 'luonnollista' käyttää säveltäessä esim vapaiden kielten sointuja sekä 'tyypillisiä' nuotiokitara aka avosointuja. Niinpä kitaristien tekemissä piiseissä esiintyy tuon tuosta E, A, G, C, D-pohjaisia sointuja. Harvemmin esim G#, A# tai D#. Tai jotain.

Spedemix:
Sähkökitara joka on viritetty normivireestä puolisävelaskeleen alemmas on tosi luonnollista soittaa Eb-molli (tai Ab-molli) sävellajista joka taasen olisi aivan hanurista hanurille.
 
Itse asiassa täysikokoisen näppäinhaitarin kanssa on kutakuinkin sama mistä sävellajista soittaa. Diskanttipuolella asteikot kulkevat ihan samalla lailla sävellajista riippumatta. Bassopuolellakin vaihdetaan vain käden paikkaa mistä sävellaji löytyy, muut soinnut löytyvät siitä ympäristöstä aina samaan tapaan. Ongelmia sitten tulee jos bassokoskettimisto ei ole täysikokoinen, ja sävellaji on semmoinen joka löytyy jommastakummasta reunasta, silloin osa soinnuista löytyykin sieltä ihan toisesta päästä, ei hyvä.

En ole töräystäkään soittanut kazoota kummemmasta puhallinsoittimesta, mutta muistanko että epäkitaristiset sävellajit tyyliin Eb ja Bb ovat esim. fonisteille niitä "luonnollisia" sävellajeja?
 
Ei liittyne enää asiaan, mutta itsekin kun välillä (näin kitaran rämpyttäjänä) kokeilen jotakin pianolla, niin preferoin sävellajeja, joissa max kaksi mustaa kosketinta. Lienee sitä harjoituksen puutettani, kun eivät esim. Gis- tai Cis-molli löydy ihan lennosta.

Demo Harrison: Ei liittyne enää asiaan, mutta itsekin kun välillä (näin kitaran rämpyttäjänä) kokeilen jotakin pianolla, niin preferoin sävellajeja, joissa max kaksi mustaa kosketinta. Lienee sitä harjoituksen puutettani, kun eivät esim. Gis- tai Cis-molli löydy ihan lennosta.
 
Me kun soitetaan Eb-vireessä, niin urkua nauhalle mausteeksi soittaessa pärjään usein ihan mustilla koskettimilla. Ja en tosiaan osaa oikeasti kosketinsoittimia soittaa.

Demo Harrison: En ole töräystäkään soittanut kazoota kummemmasta puhallinsoittimesta, mutta muistanko että epäkitaristiset sävellajit tyyliin Eb ja Bb ovat esim. fonisteille niitä "luonnollisia" sävellajeja?
Näinhän se on. Mitään "luonnollista" niissä ei sinänsä ole. Minimimäärä etumerkintöjä vain.

Mistähän on ajatus, että valkosilla soittaminen ois helpompaa? Sen mitä koskettimilla leikin niin musta esim tuo Eb -mollina on miellyttävä ja sormet asettuu mukavasti.

Gary Enfield: Mistähän on ajatus, että valkosilla soittaminen ois helpompaa? Sen mitä koskettimilla leikin niin musta esim tuo Eb -mollina on miellyttävä ja sormet asettuu mukavasti.
 
Tämmöiselle kosketinsoitinummikolle asia on harvinaisen selvä. C:stä kun soittaa valkoisilla koskettimilla, niin aina menee enemmän tai vähemmän oikein. Mustien koskettimien tullessa mukaan kuvioihin sekaannuksen vaara kasvaa eksponentiaalisesti, kun niitä on ripoteltu sinne valkoisten sekaan niin sattumanvaraisesti.

Kefiiri: Tämmöiselle kosketinsoitinummikolle asia on harvinaisen selvä. C:stä kun soittaa valkoisilla koskettimilla, niin aina menee enemmän tai vähemmän oikein. Mustien koskettimien tullessa mukaan kuvioihin sekaannuksen vaara kasvaa eksponentiaalisesti, kun niitä on ripoteltu sinne valkoisten sekaan niin sattumanvaraisesti.
 
Niinpä, oikeastaan helpointa ois silloin soittaa pelkillä mustilla pentatonista.

Sekin vaikuttaa mihin on tottunut. (Harrastaja) Pasunistina minusta on helppoja kaikki b-sävellajit ja ristisävellajit muka vaikaita, vaikka ei niillä todellisuudessa ole paljon eroa. Barytonitorvella on tietysti helpointa soittaa b-duurista, koska se on transponoiva soitin,