Yleistä keskustelua musiikista ›

Rakastan soittamista ja laulamista, ja omia biisejä on pöytälaatikot täynnä. Olen soittanut koskettimia ja laulanut noin 5-vuotiaasta saakka ja olen täysin itseoppinut muutamia yksittäisiä tunteja lukuunottamatta. Johtuneisiko juurikin siitä, että aina kun on aika esiintyä, iskee ihan hillitön epävarmuus ja pelko, että en osaakaan mitään ja että mokaan varmasti. Treeneissä ei mitään ongelmaa, mutta sitten kun tulee SE hetki, niin kädet on ihan jääkylmät, hikiset, ääni tärisee niin ettei meinaa saada sanoja suusta.
 
Olen soitellut muutamissa pikkubändeissä kesäkeikoilla, häissä, syntympäivillä jne. ja aina melko pienelle (max. muutama sata ihmistä) ja tutulle yleisölle. Joka kerta ihan jäätävä paniikki iskee kun pitää aloittaa ja tuntuu, että unohdan kaiken enkä muista sanoja enkä biisejä.
 
Sitten kun on hetken aikaa soittanut, voi rentoutua ja homma alkaa sujumaan.
 
Pienessä sievässä sitä vastoin ei pelottaisi esiintyä edes Niinistölle ja silloin tulee vedettyä omiakin biisejä kaikille ketkä vaan jaksaa kuunnella ilman häpeän häivääkään.
 
Unelmani tietysti on kuten aika monella muullakin tehdä ja esittää omaa musaa - tai no lähinnä jos pääsisi edes omaksi iloksi studioon äänittämään.
Onko mitään keinoa estää ramppikuumeen syntyä muuta kuin juomalla viinaa ennen jokaista esiintymistä - ei ehken kovin pitkäjänteinen ratkaisu?

"Feeling is healing."
 
Tuntisin koko tunteen ja oireet, ja toivoisin lisää sitä.
Ongelma ei ole tuntemukset, vaan niiden vastustaminen.
Entä jos nämä tuntemukset olisivatkin yksi lempparijuttujani?
 
Jos kaikki tuntemukset kerralla on liikaa, keskity yhteen kerrallaan.
Koska viimeksi käsittelit esimerkiksi sydämen tykytystä?
Entäpä kun teit juoksulenkin? Käsitteleminen oli automaattista silloin.
 
Stressi= asenne jossa en halua tätä ärsykettä
Eustressi= asenne jossa haluan tätä ärsykettä
 
Joskus positiivinen stressi (eustressi) auttaa oppimaan nopeammin (=pieni haaste)
 
edit; "johtuneisi" on eventiivi. Se on harvinainen tapaluokka.
Hauska nähdä kun joku käyttää sitä.
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eventiivi

Viina ja huumeet toimii kuhan ei vedä liikaa ennen keikkaa! Auttaa myös bänditoiminnassa jos muutki on juoppoja!

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että pieni jännittäminen minkä tahansa esiintymisen (soittaminen, puhuminen, luennoiminen) yhteydessä on yksinomaan hyvästä.
Silloin on aistit valppaina ja keskittyneenä. Siinä vaiheessa kun homma on rutiinia niin ajatukset saattaa harhailla ties missä ja yleisö/kuulijat kyllä huomaa että kaveri ei ole oikein läsnä.

Kun menee lavalle ja näkee sen yleisön niin pitää vain kuvitella itsensä alasti ja kaikki on ok. Vai miten se meni?

Suosittelen lukemaan tämän: https://www.rytmimanuaali.fi/miten- … misjannityksesta-kesytetaan-ystava/

Opettelen biisit paremmin, tiedän mahdollisimman paljon niiden tapahtumista jnejne. Vaihtoehtoisesti, tai siinä ohella muutenkin pyrin havainnoimaan ympärillä tapahtuvaa jos pitää "roikkua mukana" tai muuten vaan.
 
ts. mitä paremmin osaat tekemäsi asiat, sitä helpompaa se on. Sitten voi keskittyä jännittämään muita asioita :D

Samaa mieltä, että mitä paremmin on treenannut sitä vähemmän kuumottaa. Ja itselle on ollut yksi, että on vaan soittanut niitä keikkoja nyt enempi. Niin ei se tunnu enää niin jännittävältä (väärällä tavalla). Ja pari kaljaa alle ei ole kyllä haitannut itselläni yhtään.

lapio: Samaa mieltä, että mitä paremmin on treenannut sitä vähemmän kuumottaa. Ja itselle on ollut yksi, että on vaan soittanut niitä keikkoja nyt enempi. Niin ei se tunnu enää niin jännittävältä (väärällä tavalla). Ja pari kaljaa alle ei ole kyllä haitannut itselläni yhtään.
 
Juurikin tämä, kun on materiaali selkärangassa niin on huomattavasti rennompaa ja voi keskittyäkin ihan eri tasolla ja pitää välillä hauskaakin

Keikkailemisen oppii vain keikkailemalla.

Ramppikuume on sitä samaa, mikä pitää leijonan terävänä ja saaliseläimen mahdollisimman pitkään hengissä. Tee siitä ystäväsi.
 
Jos mahdottomaksi käy, niin ehkä kannattaisi varovasti kokeilla beetasalpaajaa? Tuttu tulkki on joskus käyttänyt sitä erityisen kiperien, korkean tason keikkojen tukena, eli ei se ainakaan reaktiokykyä ja hoksottimia sumenna. On se ainakin parempi vaihtoehto kuin dokaus. Jos voisikin olla 100% varma, että ottaminen jää esim. 2-3 kaljaan, niin hätä ei olisi kummoinenkaan. Yleinen elämänkokemus vain kertoo, että näin ei yleensä tapahdu.

Kalmo: Ramppikuume on sitä samaa, mikä pitää leijonan terävänä ja saaliseläimen mahdollisimman pitkään hengissä. Tee siitä ystäväsi.
 
Jos mahdottomaksi käy, niin ehkä kannattaisi varovasti kokeilla beetasalpaajaa? Tuttu tulkki on joskus käyttänyt sitä erityisen kiperien, korkean tason keikkojen tukena, eli ei se ainakaan reaktiokykyä ja hoksottimia sumenna. On se ainakin parempi vaihtoehto kuin dokaus. Jos voisikin olla 100% varma, että ottaminen jää esim. 2-3 kaljaan, niin hätä ei olisi kummoinenkaan. Yleinen elämänkokemus vain kertoo, että näin ei yleensä tapahdu.
 
Itseä joskus 10 vuotta sitten jännitti esiintyminen. Suositeltiin kans beetasalpaajaa, mutta eipä se mihinkään auttanut. Pari kaljaa parempi. Ja kandee soittaa hyvin. Mitä epävarmempaa, niin sitä kovemmin jännittää.

nimim. Epämuusikko kirjasi linkin toisaalle mutta sopii tännekin kuin nenä peffaan:
 
https://rondolehti.fi/rondo-lehti/encore/harjoittelu-on-laatukysymys/
 
Edellisen sisällön toteuttaminen voittaa kaljat, beetat ja niitten yhdistelmät mennen tullen.

Siinä jo harjoittelun laadukuutta ja keskittymistä sivuttiinkin, samoin materiaalin "omaksuminen selkärankaan".
 
Luin joskus muutamia artikkeleita ns.passiivisesta treenaamisesta, vai mikä nyt onkaa hienolta termiltään...
Mutta ideana on käyttää arjessa mahdollismman paljon aikaa matreiaalin kuuntelemiseen, siis ei välttämättä buddhalaisen keskittyneseti vaan esim.levy soi repeatilla autossa, kotona, yöllä, kuulokkeista, jne...
 
Onkohan tällaisesta kenelläkään omakohtaista arviota?
 
Kylähän sitä paljon tulee materiaalia ahmittua, mm.traskriptailun ohessa mutt miksipä ei käyttäisi myös passivisempaa puolta?
 
Toimiikohan ylipäänsä.

henydrum: Siinä jo harjoittelun laadukuutta ja keskittymistä sivuttiinkin, samoin materiaalin "omaksuminen selkärankaan".
 
Luin joskus muutamia artikkeleita ns.passiivisesta treenaamisesta, vai mikä nyt onkaa hienolta termiltään...
Mutta ideana on käyttää arjessa mahdollismman paljon aikaa matreiaalin kuuntelemiseen, siis ei välttämättä buddhalaisen keskittyneseti vaan esim.levy soi repeatilla autossa, kotona, yöllä, kuulokkeista, jne...
 
Onkohan tällaisesta kenelläkään omakohtaista arviota?
 
Kylähän sitä paljon tulee materiaalia ahmittua, mm.traskriptailun ohessa mutt miksipä ei käyttäisi myös passivisempaa puolta?
 
Toimiikohan ylipäänsä.
 
en verran itselleni vastaten, että joain faktaa siinä on oltava.
Perusteluna, muistan käsittämättömän paljon (suhteellista toki) Finn-hitsejä, iskelmää, paljon kuraakin, mutta myös loistaaa materiaalia vaikken sitä koskaan ole tietoisesti sisäistänyt.

henydrum: siis ei välttämättä buddhalaisen keskittyneseti vaan esim.levy soi repeatilla autossa, kotona, yöllä, kuulokkeista, jne...
 
Onkohan tällaisesta kenelläkään omakohtaista arviota?
 
Uskon että toimii, jos on korvat päässä ja muutenkin duunaa.

Epämuusikko: Uskon että toimii, jos on korvat päässä ja muutenkin duunaa.
 
Näin se lienee, niin hyvässä kuin pahassakin.
 
Yhtenä esimerkkinä vaikka R.Frimanin -Linnut-
En ole koskaan "kuunnellut" sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta niinpä vain biisi on nauhalla päässäni lyriikoita myöden. Samoin useampia ko. artistin
kappaleita.
 
Noh, onhan tuosta toki hyötynytkin näissä Finn-hits vedoissa / bändeissä..
Mutta kaikkiaan tuolla päässä on varsin sekalaine jukeboxi

Itse olen sitä mieltä että mikään treeni ei valmista keikkaan. Yleisölle esiintyminen on oma tapahtumansa. Ramppikuume loivenee vain x-määrällä keikkailua.
 
Pidin 3 vuoden tauon bändihommista ja nyt kun aloitin uudelleen keikkailun niin ei jännitä yhtään kun aikoinaan tuli väännettyä vajaa parisataa keikkaa.

LaMotta: Itse olen sitä mieltä että mikään treeni ei valmista keikkaan. Yleisölle esiintyminen on oma tapahtumansa. Ramppikuume loivenee vain x-määrällä keikkailua.
 
Pidin 3 vuoden tauon bändihommista ja nyt kun aloitin uudelleen keikkailun niin ei jännitä yhtään kun aikoinaan tuli väännettyä vajaa parisataa keikkaa.
 
Joo, tästä olen täysin samaa mieltä. Löytyy myös reilun vuoden "täysin muusikiton jakso".
 
Itse lähinnä ajattelen tässä matreiaalin "hallintaa".

Itsellä ei niinkään jännitä isollekaan yleisölle esiintymisessä. Niin paljon on keikkoja takana.
 
Mutta jos joutuu/pääsee esiintymään esim sukulaisille tai vaikka työporukalle, niin se kyllä aiheuttaa ramppikuumetta ja kovaakin jännitystä.