Yleistä keskustelua musiikista ›

horrorkeikka = keikka, jota et itse missään nimessä halua tehdä, mutta jostain syystä se on pakko tehdä.
 
jaetaan angsti.
 
mulla tulossa ens lauantaina lapsuudenystävän hautajaiset, porukat ilmoittivat ystävän vanhemmille että mä voin soittaa ja laulaa siunaustilaisuudessa ja muistotilaisuudessa. en kehtaa kieltäytyäkään. oon erinäisiä kertoja sanonut mun vanhemmille että ÄLKÄÄ luvatko sureville omaisille mitään kysymättä multa - varsinkin jos ovat tuttuja, jolloin oma sureminen vie äänen ja sormet.
 
ei ole ehkä mitään hirveämpää. pakko yrittää.

Aika karmeeta soittaa lapsuudensytävän hautajaisissa. No, voimia sulle ja soita hyvin.

Aika karmeeta soittaa lapsuudensytävän hautajaisissa. No, voimia sulle ja soita hyvin.
 
ei se soittamispuoli mut laulamispuoli mikä tulee kusemaan.
 
mä en voi olla ainoa jolle nakki viuhuu kun pitäisi antaa surra vaan?

ei se soittamispuoli mut laulamispuoli mikä tulee kusemaan.
 
mä en voi olla ainoa jolle nakki viuhuu kun pitäisi antaa surra vaan?
 
Mutsi pyys mut ja kaverin laulamaan mummin hautajaisiin. Silloinen tyttöystäväni pelas viulua ja kaverin tyttis pianoa.
 
Tavallaan oli jees, en ehtiny koskaan laulaa mummille, niin tein sen sitten tolleen jälkikäteen.

Ehkäpä pahimmiksi kauhukeikoiksi luetaan muutamilta muilta taiteenaloilta sellaiset, mitä ei haluaisi tehdä. Nykyään on vähän pakko ottaa sitä keikkaa, mitä vain saa pienestäkin rahasta(en puhu musiikista) ja se, mitä tilataan on aivan hirveää paskaa omasta mielestäni niin, että hävettää tehdä. Siis teen teatteria eräälle firmalle ja sirkusta tilataan sillointällöin osaksi jotain muuta niin, ettei tilaajalla(tai teatterin osalla työnantajalla) ole pätkääkään tyylitajua. Yksinkertaisesti hävettää ja siinä on työ psyykata se ilme pois naamalta, joka on vain opittava.

En tahtoisi lähteä tuohon naapurikaupunkiin, tai no, naapuriin ja naapuriin, ihan sama, mutta kuitenkin. Siellä olisi keikka, jossa joutuisin soittamaan akustista kitaraa, ja rumpali soittaisi sitä hienoa zemperumpua, mitä lie. Basso ja koskettimet kuitenkin normaalisti. Ei muutenkaan tuo keikkailu tähän elämänvaiheeseen iske..

Muutaman kerran olen joutunut esiintymään surkeiden soittajien ja laulajien kanssa, (en väitä että itse olisin virtuoosi) ja se on kamalaa. Lavalla hiki virtaa ja suuttuu lopullisesti osaamattomille tumpeloille. Yrittää vaan luoda sellaista "Ei oo mun vika kun soitetaan väärin" -katsetta.

Yrittää vaan luoda sellaista "Ei oo mun vika kun soitetaan väärin" -katsetta.
 
pari keikkaa vetänyt "läheksä hei liidaamaan hääbändiä, viinapalkalla mennään mut hei kun PLIIS me ei osata ja sä oot prooo" -pohjalta. ei siinä enää mitkään katseet auta jos valssikomppi kääntyy joka toisessa tahdissa ja komppikitaristi niin humalassa ettei osu yhteenkään breikkiin. oh, joy.
 
selitä siinä sitten mummoille ja papoille että "ei nyt ei tullut lokkivalssia mukaan, eivät taida pojat tuntea kun ovat vielä niin nuoria.. heh.. jos vaikka soittaisin tästä pianolla vaan?"
 
urgh. mikä siinä onkin että jotkut luulevat viinapalkan parantavan amatöörimuusikkojen tasoa??

Nuo omien sukulaisten hautajaiset on kieltämättä olleet niitä vaikeimpia. Mielellänihän minä niissä olen soittanut kun on pyydetty, mutta ei se helppoa ole ollut. Oon kyllä ollut parin ventovieraankin hautajaisissa soittamassa, ja on se aika kiusallinen tilanne, kun pitäisi tilaisuuden jälkeen mennä hakemaan rahakuorta omaisilta, jotka itkevät ihan valtoimenaan. "Öh... otan osaa... siitä palkasta vaan... tuota..." jne.
 
No oli kyllä aikanaan yks ihan toisenkinlainen horrorkeikka, joka olisi jälkeenpäin ajateltuna voinut jäädä väliin. Lupauduin heikolla hetkelläni tuuraamaan erästä tanssimuusikkoa, joka ei päässyt itse lupaamalleen ravintolakeikalle. Kasasin sitten kvartetin, jossa soitin itse koskettimia, yks kaveri lauloi, toinen soitti välttävästi bassokitaraa ja pikkuveli rumpuja. Sitten vaan neljä settiä humppaa, valssia ym. hätäisesti kasaan ja keikalle. Laulajan ääni meni tupakansavussa jo ekan setin aikana ihan tukkoon, nuotit oli kaikilla väärässä järjestyksessä ja viimeistään kolmannen setin aikana alkoi lavan eteen ilmestyä näitä nousuhumalaisia keski-ikäisiä esittämään omia äänekkäitä mielipiteitään siitä, mitä pitäisi soittaa ja miten. Kaiken lisäksi keikkajärjestäjä kirjoitti nopeasti keksityn bändin nimen väärin; "Prima Vera" -orkesteri muuttui julisteessa "Prima Vistaksi". No siltä se kyllä vähän kuulostikin. Onneksi loppuillan juomat tuli sitten talon puolesta, joten pientä välitöntä lohtua sai heti keikan loputtua. Kyllä tuosta muistaakseni jotain rahaakin maksettiin, mutta sai kyllä olla ensimmäinen ja viimeinen tanssikeikkani. Tai ehkä sitten taas vanhempana kun osaa ottaa jo huumorilla...

mulla tulossa ens lauantaina lapsuudenystävän hautajaiset, porukat ilmoittivat ystävän vanhemmille että mä voin soittaa ja laulaa siunaustilaisuudessa ja muistotilaisuudessa. en kehtaa kieltäytyäkään.
 
Eiköhän tuo kuitenkin ole tilanne josta kieltäytymisen jokaisen järkevän ihmisen tulisi ymmärtää. Otan osaa.

Ei tulisi kertakaikkisen mitään hautajaisissa soittamisessa. Onnekseni soittimeni on rummut, joten enpä usko, että joudun tähän vaikeaan tilanteeseen, mutta voimia!

Mä olisin tiukasti eri mieltä muiden kirjoittajien kanssa.
Jos kerran osaa soittaa/laulaa, mikä olisi kauniimpi tapa osoittaa kunnioitusta vainajalle ja osanottoa jälkeenjääneille.
 
Kyllä musiikki monta kertaa tylsän puheen voittaa.
 
Monta kertaa hautajaisissa olen kuullut todella kivaa musaa.

Soitin isoäitini hautajaisissa kitaraa. Minulta se onnistui sinällään helposti, koska jo syntyessäni isoäiti oli päälle seitsemänkymmentävuotias. Lisäksi suku asuu 500 km päässä, joten kovin läheistä suhdetta ei päässyt syntymään.
 
Soittotilanne oli jotenkin erikoinen. Ihmiset joko tuijottivat lattiaa tai minua järkähtämättä, muksuja lukuunottamatta silmät eivät vaellelleet minnekään. Aina välillä joku puhkesi nyyhkyttämään. Minulle tuli huono omatunto siitä, etten osannut surra. Minulle kuitenkin kerrottiin jälkeenpäin että soitto oli auttanut siinä asian käsittelemisessä.
 
Ai kappale? CMX:n Pelasta maailma.

soitin mummani hautajaisissa pianoa, kauheinta siitä teki sen että se kappale oli siis pelkällä pianolla soitettava (joku kabalevsky se oli) säestys nyt olisi vielä mennyt... no muistaakseni sekin tuli ilman suurempia virheitä soitettua, ainakin oli iso tunnelataus siinä mukana.

Mun laulutaidolla ei noin juhlaviin tilaisuuksiin lähdetä mutta voin kuvitella tilanteen... muutaman kerran olen laulanut nk. iloisemmmissa juhlissa ja niissäkin tahtoo ääni mennä. Etenkin kun en tod. ole mikään laulaja... isälle laulettiin "Sininen uni" sen syntymäpäivillä. Idea oli, että lapset laulaa isälle kehtolaulun, ikään kuin "kostoksi". Ja velipojalle tietysti "Pikkuveli" sen häissä.
 
Hautajaisissa olen kyllä puhunut ja tiedän, ettei siinä auta mikään muu kuin olla katsomatta yleisöön... keskittyä johonkin yhteen pisteeseen, tai pitää silmät kiinni. Itse sorruin mummon hautajaisissa kun edes vilkaisin muihin ihmisiin. Se tilanne konkretisoitui aina sitä kautta. Mutta puhuminen on tietenkin laulamista helpompaa... voi jopa keskeyttää välillä.
 
Voimia ja tsemppiä. Tiedät varmaan, että on todella tärkeä juttu monelle että teet tuon.

mua pyydettiin laulamaan nocturne eräisiin hautajaisiin tässä viime keväänä. eihän hommassa muuten mitään, en tuntenut ihmisiä, leski oli vaan kuullut minun laulavan jossain koulunjutussa ja lupasi ihan oikeaa palkkaakin.
huono homma oli vaan se että pyyntö tuli torstaina kun juhlat oli lauantaina. eli kauhealla kiireellä nuotit jostain ja treenaamaan. kaveri onneksi suostui heti säestäjäksi.
luulin kappaleen olevan jo ihan kunnossa, mutta uusi tilanne kun lauma ihmisiä katsoo minua ja itkee pisti vähän hämmentymään ja unohdin sanat ihan totaalisesti...kyllä hävetti niin älyttömästi.

Apua. Ex-bändini liideri pyysi minua soittamaan Pirkkahallin ruokalaan jatsia yksityistilaisuuteen ja samalla rumpuja johonkin kisaan. Sanoin "mikäs siinä - keikka kuin keikka". Kokkareosuus oli ihan OK, mutta kisa ei. Sporttiset Adidas-apuveijarit roudasivat rumpuni keskelle Pirkkahallin nurmea ja vastapäätä minua istui 2000 ihmistä katsomassa kansainvälisiä yleisurheilukisoja, jossa naisten pituuden taustalle piti soittaa "rumpujännitystä". Soitin rumpuja niin kauan, että näin Johanna Halkoahon peban live, kunnes lähdin sana mukaisesti v***uun ja sanoin Adidas-pettereille "hakekaa romuni pois". Siis odotin jotakin pussihyppelyä, mutta tuossa meni rajani. Urheilua ja musiikkia;)

Nuo hautajaiskeikat on kyllä kaikkein ahdistavimpia. Varsinkin laulaminen niissä on todella vaikeaa ja klassisen kitaran jutut myös aika tuskaisia. Noista paskimmista keikoista sen verran että kerran on mennyt soitto järkyttävän huonosti ja nolottanut pitkään. Kiireellä valmisteltu tuurauskeikka aika isossa tilaisuudessa kusi pahasti ja sen jälkeen olen välttänyt lupautumasta keikoille mihin pitäisi lyhyellä varoitusajalla melkein prima-vistana mennä vetämään.
 
Oma opettajani korostaa esiintymisen merkitystä ja järjestää meidät kahdestaan joka vitun kissanristiäisiin soittamaan sellaisia biisejä, jotka eivät millään kahden skeban kokoonpanolla toimi. Ei ole kauhean mahtavaa vetää kahdestaan jotain All along the watchtoweria instrumentaalina kun säkeistön melodiassa on kolme ääntä. Nuo parin biisin setit ilman korvauksia ovat joskus vituttaneet aika tavalla kun opettajani on liikkeellä sillä asenteella että ei ole väliä miten menee kunhan vain esiinnytään eikä itse harjoittele biisejä ollenkaan.

Itse olen kokenut tuollaisen horrorkeikan kahteen otteeseen.
En aivan hautajaisissa, mutta Rauman musiikkiopistossa jouduin johonkin big bändiin ja keikka jossain ammattikoulun auditoriossa.
Soitettiin Disneyn klassikkoja hurgh.
 
Toinen ei niin paha oli kun olin joulun kiinni intissä
ja eversti tuli vaimon ja tyttärien kanssa vierailulle. Kersantilla oli ibanezin hevikeppi mukana.
itse ajattelin jotain joulusävelmää joulunäytelmässä,
mutta kersantti tahtoi välttämättä esittää kirkasääni version In Flamesin Dialogue with The Stars.ista.
Olisitte nähneet kersantin haara-asennon.

off topic. Kaveri soitti stairwayn mummonsa hautajaisissa jep.