Yleistä keskustelua musiikista ›

Tiedättekö tunteen, kun on soittanut koko päivän humppaa teatteriprojektissa yhden kurssin takia?
Kotiin tultua pistetään soimaan TestamenT ja Slayer, että musiikillinen henkinen tasapaino säilyy.
 
Se voi toisaalta luoda enemmän kiinnostusta raskaampaan musiikkiin, if you know what I mean.
Omat tutut raskaammat musiikkityylit kuulostavat neljän tunnin humpan jälkeen mielettömän hyviltä.

No näinhän se menee ja samoja kokemuksia on.

Se humppa alkaa tursua ulos korvista pikkuhiljaa.
Saa olla viimeinen kerta kun soitan humppaa.
 
E: Sen jälkeen tulee jotenkin väkivaltainen olo. Pelottavaa. Alkaakohan mielenterveys järkkyä?

Näin vahingossa Teräsbetonin levyn mainoksen TV:stä. Loppuillan parantelin henkistä tasapainoani soittamalla Hanna Ekolan Villihevosia -kappaletta kasetilta yhä uudestaan ja uudestaan.

Kerran oli lähellä, kun olin kaverin henkisenä tukena tekemässä 12 henkistä haitaripartiota, jossa oli aivan far out-basisti (harvassa oli ne oikeat äänet). Onneksi rumpali nakkeli biisien lomassa jostain hotellihuoneesta jääneitä pikkuflindoja viinaa sinne monitoritiskille, niin jaksoi senkin homman. Kännissä se meni, muuten olis leikannu kiinni. Kesti vielä viis tuntia.

Tää on jännä aihe. Ite en oo koskaan tykännyt yhtään mistään tekno/house/dance-jumputusmusiikista, mutta kiivaimpaan musiikinopiskeluaikaan tuntui yllättävän piristävältä ja hermoja & aivoja lepuuttavalta, kun tiukan opiskelupäivän jälkeen pää täynnä klassista musiikkia tulin illalla kotiin ja kämppis luukutti jotain Scooteria niin että koko talo raikui. Se oli ihanaa vaihtelua klassiseen musiikkiin, tuntui että unohti hyvin kaikki päivän aikana treenatut biisit mielestä soimasta.

Se on yhtä vapauttava tunne ku paskantaminen ku pääsee soittamaan metallia sen jälkeen ku ollaan ton koveribändin kanssa suomirockia soiteltu. Tommosen kevyemmän musiikin soittaminen tuntuu välillä niin laiskalta.

Niinkuin eräs isäni tuttuni sanoi G3 konsertin jälkeen: Tän jälkeen en kyllä viikkoon kuuntele muutakuin haitarimusiikkia jos sitäkään.

Se humppa alkaa tursua ulos korvista pikkuhiljaa.
Saa olla viimeinen kerta kun soitan humppaa.
 
E: Sen jälkeen tulee jotenkin väkivaltainen olo.
 
Tämäkö selittää suomalasten innokkuuden esim. vaimon hakkaukseen ym?
 
Ekaks lavalle kuuntelemaan Jätkän humppaa ja Tulipunaruusut ja sit kotio vetämään vaimoa pannuun. Kotimatkalla voi kaataa muutaman hautakiven jos siltä tuntuu.

Mulla monesti runsaan musiikinkuuntelun tai -soittamisen jälkeen tasapainon palauttaa parhaiten - ah! - hiljaisuus.
 
Mutta joo, tuttu ilmiö tuokin, milloin mitenkin päin.

Jos joudun tuskan aikaan kävelemään kaisaniemen puiston läheisyydestä, niin parantavana musiikkiterapiana sen aikana ja sen jälkeen toimii Future Sound Of Londonin kauniin eteeriset huminat. Sitä en tiedä, miten henkinen tasapainoni saadaan kuntoon visuaalivahingoista puhuttaessa. Mustikkaa siellä, mustikkaa tuolla. Damn metallists!

Progebändissä soitellessani tuli kuunneltua paljolti Clashia ja Ramonesta. Treenien jälkeen loppuilta ja keikkojen perään pari viikkoa.

tähän löytyy ratkaisu. ainoata oikeaa musaa on tietty:
 
http://www.amazon.com/exec/obidos/A … ef=pd_bbs_b_2_1/102-7201001-7596124

Tiedättekö tunteen, kun on soittanut koko päivän humppaa teatteriprojektissa yhden kurssin takia?
Kotiin tultua pistetään soimaan TestamenT ja Slayer, että musiikillinen henkinen tasapaino säilyy.
 
Se voi toisaalta luoda enemmän kiinnostusta raskaampaan musiikkiin, if you know what I mean.
Omat tutut raskaammat musiikkityylit kuulostavat neljän tunnin humpan jälkeen mielettömän hyviltä.
 
Joo, tai kun kuuntelet vaikka reeniksellä oman bändin ja parin muun bändin metallinmäiskettä sen 12 tuntia niin sen jälkeen kotona on ihan kuunnella vaikka reggaeta tai hiljaisuutta :)
 
Ei sillä että siihen omaan musiikkiin kyllästyisi, mutta vaihtelu virkistää ja täysin erilaisista musatyyleistä saa ideoita, jippoja ja ties vaikka mitä. Harmi vain että niin monesti metallipiireissä törmää tähän "mitä vittua? jätkä kuuntelee jotain bluespaskaa!"... kyllä mie kuitenkin sanoisin että tuollainen kapeakatseisuus ja suppea musiikkimaku käy todella nopeasti ilottomaksi ja yksitoikkoiseksi.
 
Välillä tosin on päiviä ettei jaksa soittimeen koskea, silloin yleensä kirjottelen lyriikkaa tai rakentelen pedalboardia/fuzzeja tms. Yleensä kyllä pelailen äkspoksia kaverilla tai kotosalla peeceetä :)

Ei sillä että siihen omaan musiikkiin kyllästyisi, mutta vaihtelu virkistää ja täysin erilaisista musatyyleistä saa ideoita, jippoja ja ties vaikka mitä. Harmi vain että niin monesti metallipiireissä törmää tähän "mitä vittua? jätkä kuuntelee jotain bluespaskaa!"... kyllä mie kuitenkin sanoisin että tuollainen kapeakatseisuus ja suppea musiikkimaku käy todella nopeasti ilottomaksi ja yksitoikkoiseksi.
 
Se on todella harmi. Sen takia kuuntelenkin vähän monipuolisempaa musiikkia. Ennen tuli jotain metallicaa kuuneltua enemmän, mutta nykyään vähän monimutkaisempi progemetalli kolahtaa enemmän.
Nyt olen tutustumassa Pat Methenyn Jazz-kitarointiin.
 
Heh. Kohta tässä jo varmaan aktiivisesti kuuntelee sitä humppaa :)

tottahan toki henkinen balanssi täytyy säilyttää, siksipä pistän kuunteluun heti Naked Cityn Torture Garden-session jatkeeksi tunnin pläjäyksen 90-luvun dance-"klassikoita"...(muistattehan nuo rednexit, aceofbaset, e-typet jne..jne...) :P

Tämäkö selittää suomalasten innokkuuden esim. vaimon hakkaukseen ym?
 
Ekaks lavalle kuuntelemaan Jätkän humppaa ja Tulipunaruusut ja sit kotio vetämään vaimoa pannuun. Kotimatkalla voi kaataa muutaman hautakiven jos siltä tuntuu.
 
Siinä on jotain perinteistä suomalaista.
Ei, kyllä Suomi on silti maailman paras maa.
 
Ja olen jo kyllä taas oma rauhallinen ja leppoisa itseni.

Tiedättekö tunteen, kun on soittanut koko päivän heviä teatteriprojektissa yhden kurssin takia?
Kotiin tultua pistetään soimaan Mattia ja Teppoa, että musiikillinen henkinen tasapaino säilyy.
 
Se voi toisaalta luoda enemmän kiinnostusta musiikkiin, if you know what I mean.
Omat tutut musiikkityylit kuulostavat neljän tunnin hevimätön jälkeen mielettömän hyviltä.

Mulla monesti runsaan musiikinkuuntelun tai -soittamisen jälkeen tasapainon palauttaa parhaiten - ah! - hiljaisuus.
 
Mutta joo, tuttu ilmiö tuokin, milloin mitenkin päin.
 
Minulla on kyllä sama juttu. Kun tulee kotiin reenikämpältä niin ei voi ajatella että laittais jotain musiikkia soimaan. Pitää vähän saada nollattua korvat ja mielen.
 
En ylipäätään ole sellainen jolla on aina musiikkia soimassa. Se on ärsyttävää kun ei voi keskittyä musiikkiin koska teke ejotain muuta, eikä voi keskittyä siihen toiseen juttuun koska "kuuntelee" musiikkia. Mieluiten laitan vähän harvemmin levyn soimaan ja kuuntelen sitten ihan aktiivisesti.

Tiedättekö tunteen, kun on soittanut koko päivän humppaa teatteriprojektissa yhden kurssin takia?
 
En tiedä.
 
Omat tutut raskaammat musiikkityylit kuulostavat neljän tunnin humpan jälkeen mielettömän hyviltä.
 
Onneksi en ole koskaan soittanut kokonaista humppakeikkaa, aina on loppusetissä ollut edes vähän räimettä. Tosin treeneissä on kyllä pari kertaa v-tuttanut niiden pakollisten valssien harjoittelu, mutta sitä on yleensä sitten pehmennetty oluella.