Leikari 30.06.2005 09:28:25 | |
---|
sattuipa sattumalta yle-teemalta silmään loppupuolisko Mikko Alatalon teennäisen viisastelevalla tyylillä (ei siis muuttunut miksikään) uudenvuodenyhteenveto?iltatähti ohjelma vuodelta 1976. kerran kuussakohan tuo tuli ja sitä innokkaasti odotettiin ja ainakin minä kärsin jo silloin ainoa mitä pystyi ilman camp-asennetta seuraamaan oli Hurmerinta-Sorvali -band. Hyvää soittoa & jazz-funkin vedätystä. välijuonnothan olivat aivan sietämättömiä - mukakriittistietoisia. yksi kestoaihekin oli mukana: Alatalo "ihmetteli" että jotain pitää olla suomalaisessa musiikkielämässä vialla kun muusikoiden (Sorvali & Hurmerinta) pitää päivät soittaa mitä käsketään omana projektinaan/ajallaan soittaa mitä haluavat. ..skules!! yhteiskunnanko siitä olisi pitänyt maksaa? Vaikka sama virsi on vieläkin - muusikoiden pitää saada toteuttaa taiteellisuuttaan ilman, että esim. levy-yhtiöt määrää. Harmi kun muilla aloilla ei ole tuollaista jumalallista oikeutusta tehdä mitä lystäisi - tai ainakin nauretaan jos menee sellaista esittämään. joopa joo |
midprice 30.06.2005 09:42:25 | |
---|
Heh, satuinpa myös katsomaan tuon ja mä kyllä tykkäsin. Ihan nostalgiafiilikset. Tosin mä oon ollu kaksvuotias vuonna 76, mutta silti. Tosiaan Hurmerinta&Sorvali oli parasta mitä tossa oli, mutta kyllä mun mielestä Alwari T ja Royalskin oli ihan kelpo kamaa, kuten myös Nono Söderbergin jazzailu. Mutta se Rollareitten 'Hot stuff' tjsp. oli kyllä syvältä. |
Bonham 30.06.2005 09:57:09 | |
---|
Mukavahan tuota oli katsella ja kuunnlla... en muistanutkaan, kuinka ankeeta 70-luvulla oli:) Ei se kyllä ihme ole, ettei Alwari T breikannut ulkomailla. Royals oli erittäin tyylikästä! Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
Planetist 30.06.2005 09:59:15 | |
---|
Joo, Royals oli loistava. |
Leikari 30.06.2005 10:18:10 | |
---|
Tosiaan Hurmerinta&Sorvali oli parasta mitä tossa oli, mutta kyllä mun mielestä Alwari T ja Royalskin oli ihan kelpo kamaa, kuten myös Nono Söderbergin jazzailu. Mutta se Rollareitten 'Hot stuff' tjsp. oli kyllä syvältä. mud ja alvari-T - - kohta kolmekymmentä vuotta mennyt enkä vieläkään pysty rentoutumaan ne nähdessäni/kuullessani (paitten tietysti hittiralli tiger feet..) royalsista ei pahaa sanottavaa - - ei vaan minun musiikkiani Nonon bändi oli juuri sitä pahinta päämäärätöntä diipadaabatärkeilyä - - eikä edes hyvin soitettua sikäli oli hyvä ajankohta ko. ohjelmassa, että siinä vaiheessa lähes kaikilla oli pallo hukassa - oli joko käännösbiisitehtailua/poppiapinointia tai "jatsitietoisuutta". YLeensä lukiolaispojat ja "taiteelliset" pilvenpolttajat suuntautuivat jälkimmäiseen. Yhdet julistivat ko. musiikin monimutkaisuuden (!) olevan taiteellisuusprinsiippi ja toisille kelpasi päänsisäismatkailuun helposti soljuva ja häiritsemätön syntikoilla maustettu jamina. Ramoja oli jo Ruotsin radiosta kuultu, mutta... ei nuorempi polvi oikein ymmärrä miten suuri merkitys oli ja portit rock-musiikin kehitykselle avasi seuraavana vuonna tapahtunut punkin rynnistys. joopa joo |
Bonham 30.06.2005 10:25:25 | |
---|
Sama Punk-aika tuli mullekin mieleen, kun katosin sitä yleisönä kököttävää nuorisoa... Punkin tultua ei enää istuttu! :) Kyllä Punk sai paljon vipinää tähän maahan ja musiikkiin. Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
turhala 30.06.2005 12:55:25 | |
---|
Hyvin toi ohjelma kuvasi tuota aikaa .sellaista se oli silloin . Ylellä oltiin vielä aika yhteiskunta kriittistä. Toimittajakin sanoi silloin jopa mielipiteensä oli se sitten oikea tai ei, se oli tyyli silloin. Iltatähdessä tuli paljon ns.oikeaa musiikkia (progea,jne) mutta hyvä kun tuli edes sitä. Tuossakin ohjelmassa Hector ,Friiman ja Taiska olivat poikkeuksia . ns .rahvaalle tarkoitettua antia. Ei ollut paljon noita kanavia mistä valita.Seuraavana vuonna sitten tuli Eput ja Pellet ja Tedy & Tigers. ja mikään ei ollut enää entisensä. ''Soitakaa jotain modernia, vaikka Kake Randelinin
tarja avaa hakas'' Juopunut nainen pohjoiskarjalassa 2005 tammikuussa |
Ossi 30.06.2005 13:09:55 | |
---|
Tällaiset uusinnat vuosien takaa ovat minusta ihan viihdyttäviä ja niin tämä Iltatähti-specialkin. Aika vähän ovat kuviot loppujen lopuksi muuttuneet kolmessakymmenessä vuodessa. Alatalokin ärsyttää tänään just yhtä paljon kun vuonna -76. Elwood Blues: "What kind of music do you usually have here?"
Claire: "Oh, we got both kinds. We got country *and* western." |
Ukko 30.06.2005 15:56:56 | |
---|
mud ja alvari-T - - kohta kolmekymmentä vuotta mennyt enkä vieläkään pysty rentoutumaan ne nähdessäni/kuullessani (paitten tietysti hittiralli tiger feet..). TUNNUSTAN että ostin hiljattain Mudin kokoelma cd:n. Ei se nyt mikään huono bändi ollut vaikkeivat heviä soittaneetkaan. Pärjäsi Sweetille ihan hyvin. |
jPekka 30.06.2005 17:21:32 | |
---|
Tällaiset uusinnat vuosien takaa ovat minusta ihan viihdyttäviä ja niin tämä Iltatähti-specialkin. Aika vähän ovat kuviot loppujen lopuksi muuttuneet kolmessakymmenessä vuodessa. Alatalokin ärsyttää tänään just yhtä paljon kun vuonna -76. Niinpä. Ja on lohdullista huomata, miten paljon päivän musiikkitarjonta mätti nykyään nuorempien mielestä niin kultaisina aikoinakin. Ja miten huonosti asiantuntevammatkaan musiikinystävät pystyivät ennustelemaan sitä, mikä aikakaudelta jää kestämään ja mikä ei. Taannoin tuli YleQ:sta uusintana Pop eilen-tänään -ohjelman jakso vuodelta 1973. Juontaja Heikki Harma taisi soittaa parikin raitaa, jonka hän arveli väistämättä nousevan "yhdeksi vuoden tärkeimmistä levyjulkaisuista". No, kyllähän JOTKUT ovat kyseisen levyn suhteen edelleenkin pähkinöinä, mutta suurimmalle osalle musiikin historiaa harrastavistakin Rick Wakemanin "The Six Wives of Henry the VIII" on lähinnä hupaisa kuriositeetti mammuttitaudin aikakaudelta... - Mitä on biljoona mikrofonia?
- ???
- Yksi megafoni. |
Niskamies 30.06.2005 17:25:25 | |
---|
No, kyllähän JOTKUT ovat kyseisen levyn suhteen edelleenkin pähkinöinä, mutta suurimmalle osalle musiikin historiaa harrastavistakin Rick Wakemanin "The Six Wives of Henry the VIII" on lähinnä hupaisa kuriositeetti mammuttitaudin aikakaudelta... Tuohan on kertakaikkiaan loistava teos! Virallisesti semi-pro! |
Ukko 30.06.2005 19:14:00 | |
---|
mutta suurimmalle osalle musiikin historiaa harrastavistakin Rick Wakemanin "The Six Wives of Henry the VIII" on lähinnä hupaisa kuriositeetti mammuttitaudin aikakaudelta... Se voi tietysti olla vaikea kuunneltava koska sen biisit sisältävät enemmän kuin kolme sointua eikä särökitara näyttele instrumenteissa pääosaa. |
Fletch 30.06.2005 22:08:50 | |
---|
Taitaa tässä Yle Teemassa olla jo tarpeeksi syytä digiboxin hankintaan. Saikos kukaan tuota talteen VHS:lle tai digitaalisesti? Kiinnostaisi kovasti... Puffy shirt wearing, dragon slaying, classical metal playing, Olde English font using, curly headed, scallopped Strat playing, donut eatin shredders are a dime a dozen. |
Leikari 01.07.2005 08:18:31 | |
---|
Se voi tietysti olla vaikea kuunneltava koska sen biisit sisältävät enemmän kuin kolme sointua eikä särökitara näyttele instrumenteissa pääosaa. kuuntelen enimmäkseen musiikkia, jossa on enemmän kuin kolme sointua ja mukana on muutakin kuin perusduurit ja mollit - eikä särökitarasta tietoakaan ... silti: juuri vähän aikaa sitten näin kaverin luona videolta juuri pätkän wakemania henrikin kimpussa & muisteloni ko. musiikin kamaluudesta saivat vielä kertausvahvistuksen joo... kyllä 70-luvulla oli paljon "monimutkaisempi on taiteellisempaa" -henkeä - aika banaalilta ne jutut tuntuvat nyttemmin vaikka itsekin jossain määrin progen kuuntelun syntiin lankesin (Yesiä sentään en!). Omalta osaltani 70-luvulta jo silloin ontoiksi kokemani tyhjäpäisimmät progetiluttelut ovat osoittautuneet kaikkein vähämerkitysellisemmiksi. Kyllä silloin hyyvää rokkia tehtiin paljon - myös hyvää progea, mutta kaikki nimekkäimmätkään eivät ole kestäneet. (Edelleen kuunneltavia ovat mm. King Crimson, Van Der Graaf Generator, Pink Floyd, rajoitetusti Genesis, Gong, Gentle Giant, Hawkwind (onko oikea genre?) Amon Duul... - - - antiikkikuriositeettien korissa pysyvät edelleen jo mainittu Yes, ELP, Wakeman-soolot & kaikki mitä en ole vaivautunut päähäni tallettamaan ;-) Silloin tällöin kaivan varastosta 70-luvun puolivälistä jonnekin 80-luvun puoliväliin kertyneet musa- ja soundilehteni - - niiden parissa vierähtää monia hauskoja hetkiä innokkaita bändisauhuamisjuttuja selaillessa ja levyarvosteleuja silmäillessä. joopa joo |
Feggy 01.07.2005 08:35:34 | |
---|
Muistan tuon ohjelman aika hyvin vaikken nyt nähnytkään...Alatalostakin huolimatta oli aika mukavaa kun joku toimitti niitä ohjelmia, ei siis pelkästään juontanut. Jopa Tapani Ripatin jutuissa myöhemmin oli joskus järkeä, vaikka olikin eri mieltä. Aina mieluummin kuulen jonkun sanovan "tämä levy ei pääse edellisen tasolle" kuin tämä on bändi x:n uusi video, makeeta! Heikki Harman pop eilen tänään-ohjelmat olivat aikoinaan varsinainen aarre-aitta, varsinkin jos ei inhonnut Bowieta... Less is more. |
Sperm Donor 01.07.2005 10:50:44 | |
---|
Alatalohan julisti seuraavana vuonna että "Eppu Normaalilla" yhtyeineen on vielä paljon opittavaa, siinä Särkänniemikoosteessa. Se jätkä oli jo silloin täysi ääliö, kommentteineen. |
Leikari 01.07.2005 12:09:44 | |
---|
Alatalohan julisti seuraavana vuonna että "Eppu Normaalilla" yhtyeineen on vielä paljon opittavaa, siinä Särkänniemikoosteessa. Se jätkä oli jo silloin täysi ääliö, kommentteineen. ... eikä ne normaalit ole vieläkään oppineet soittamaan viiden minuutin sooloja - - lahjatonta ainesta kerta kaikkiaan ;-P joopa joo |
Ukko 01.07.2005 14:53:45 | |
---|
silti: juuri vähän aikaa sitten näin kaverin luona videolta juuri pätkän wakemania henrikin kimpussa & muisteloni ko. musiikin kamaluudesta saivat vielä kertausvahvistuksen . Makukysymys sanoi koira kun per...ään nuoli :| |
Juho L 01.07.2005 15:20:23 | |
---|
Makukysymys sanoi koira kun per...ään nuoli :| Koiraemothan puhdstavat poikasiaan noin. Olen vakavasti harkinnut tallentavan digiboksin hankintaa. Näkisi Yle Teeman ja saisi talteen kaikki klassikot. (Pekko-äänellä) Kauhee trässi päällänsä! Metal mili-shäääää! IMIK - Perustajajäsen #2. Liity sinäkin TIISTAI-klubiin. Kaupan päälle klubitakki kuolakaukalolla ja keskuslämmityksellä! |
2541 01.07.2005 16:12:27 | |
---|
Perkeles, kateellinen olen teille ketkä näkivät! Kaveri kertoi eilen katselleensa, mutta ei tietenkään nauhoittanut. Ensi keskiviikkona taisi tulla Davea vuodelta 1976, siis ilmeisesti Peen Lee & Co. Aikoinaan "Eilisen Pop" -sarjassa näytettiinkin Do I Have To Throw Stones -pätkä. |