Yleistä keskustelua musiikista ›

Ei jaksa enää kuunnella musiikkia, joskus nuorempana pari kymppisenä musiikki potki mut tässä 40v ei enää jaksa, hiljaisuus on parempi. oletteko huomanneet saman asian?

Angra Mainyu: Ei jaksa enää kuunnella musiikkia, joskus nuorempana pari kymppisenä musiikki potki mut tässä 40v ei enää jaksa, hiljaisuus on parempi. oletteko huomanneet saman asian?
 
En.
 
Toki ei aina jaksa musiikkia, mutta on sitä edelleen kiva kuunnella.

Kausiluonteisesti, joo.

Kyllä musiikki potkii edelleen ihan samalla tavalla kuin nuorena. Ei vaan ole enää samalla tavalla aikaa kuunnella sitä. #ruuhkavuodet

Ei tokikaan tule niin paljoa enää kuunneltua kuin nuorempana. Joskus menee helposti viikkokin, etten kuuntele mitään musaa. Ehkä kuukausikin. Joskus taas päivittäin. Musa ei kuitenkaan ole menettänyt tenhoaan. Kova styge lyö edelleen hampaat kurkkuun ja paskat housuihin, tai saa aikaan vuolaan kyynelten virran, jossa on katkeransuloista kroolata.

42v ja musiikki pauhaa kokoajan

Välillä kuuntelu oli vähäisempää, mutta nykyään tulee kuunneltua hyvinkin keskittyneesti ja monipuolisemmin kuin ennen.
 
Ja sama soittamisessakin, välillä jo tuntui että jämähtää ja kyllästyy mutta musan tekeminenhän onkin ihan yhtä hauskaa kuin aloittaessa.

Itse pidin noin kahden vuoden totaalitauon* nelikymppisenä ja se auttoi. Musiikki on maistunut sen jälkeen ainakin parikymmentä vuotta.
 
*Myin soittolaitteet ja lähes kaikki levyni pois, ja aloitin alusta tauon jälkeen. Puhdistava kokemus.

Kuuntelisin kyllä hyvin ahkerastikin musiikkia jos sellaista suomalaista historiallista taidemusiikkia johon olen erikoistunut olisi levytetty enemmän mutta kun sen tarjonta on niin vähäistä niin ei kovin paljon ole tullut vastaan vaikka tuubissa tai Spotifyssakaan ei suinkaan ole kaikkia olemassaolevia suomalaista klassista musiikkia käsittäviä levytyksiä kuunneltavissa joita on tehty mutta on silti kiistatonta että monissa muissa maissa panostetaan suomea enemmän taidemusiikkiin ja levytetään paljon uutterammin ja ahkerammin monien kaanoniin tai ydinrepertoaariinkin kuulumattomien säveltäjien sinfonioita mitä suomessa ei tehdä ilmeisesti rahoituksen puutteesta johtuen eikä korvaamattoman arvokasta ja ansiokasta kulttuuriomaisuutta ja musiikkiperintöä saada meillä taltioiduksi kaupallisille äänitteille sitä tahtia kuten vaikka ruotsissa jossa levytystoiminta on paljon vilkkaampaa, aktiivisempaa ja ahkerampaa kuin meillä suomessa vaikka myös Yle voisi lisätä soivaan arkistoon vielä enemmän suomalaista orkesterimusiikkia ja sinfonioita vähemmän tunnetuilta ja unohdetuilta säveltäjiltä vaikka vastikään tuo Tuukkasen Meri sinfonia areenassa soikin kuten myös säveltäjän 5. sinfonia vaikka se on vain pieni osa suomen musiikinhistoriasta joka käsittää useiden eri aikakausien säveltaiteen tuotteita vaikkakaan ei ulotu klassismia kauemmaksi menneisyyteen kuten vaikka ruotsissa mutta silti 1940-1980 välisenä aikana kokonainen säveltäjäsukupolvi kymmenine sinfonioineen on vaipunut unohduksiin eikä heidän teoksensa soi radiossa tai areenassa juuri lainkaan ylen laajasta kantanauhatallenne aarteistosta huolimatta.

Angra Mainyu: Ei jaksa enää kuunnella musiikkia, joskus nuorempana pari kymppisenä musiikki potki mut tässä 40v ei enää jaksa, hiljaisuus on parempi. oletteko huomanneet saman asian?
 
Mikä oli paras bändi 20 veenä?

Ei oikein viihdemielessä jaksa arkisin musaa kuunnella enää. Viikonloppuisin rentoutumisen taustalla menee vanhat suosikit sujuvasti. En vaan saa musasta enää yhtä paljon irti kuin nuorena, mutta asia on pikemminkin niin ettei elämä vaadi koko ajan jotain soundtrackia taustalle ollakseen mielekästä. Eikä siitä musasta nuoruuden tapaan enää yritä hakea mitään identiteettiä itselleen. Siitä on tullut ihan puhtaasti vaan fiilistelyhomma, mikä toimii tietyissä tilanteissa.
En missään nimessä jaksaisi tai haluaisi takaisin siihen 20v. meininkiin että vapaa-ajasta 99 prosenttia kuunnellaan levyjä pelkästään.

Nuorempana musiikki soi aina taustalla, tekipä mitä hyvänsä. Nykyään kuuntelen monipuolisemmin musaa, mutta en niin usein. Joskus voi olla jopa viikkojen tauko.
Elämässä on nykyään muutakin, etten kuitenkaan koe että jäisin jostain paitsi.

Ei ole musiikkia ilman hiljaisuutta.
KaRa presidentiksi.

Ei jaksa enää kuunnella musiikkia
 
Onneksi ei ole pakko.

Musiikin kuunteleminen ajankuluna ja viihdetarkoituksessa lienee myös eri asia eikä mielestäni yhtä vaativa prosessi kuin sen elämysperäinen ja sielun syövereihin asti syvälle luotaava kokemuksellinen vastaanottaminen musiikin sisältämän informaatioviestin muuntuessa kuulijan tajunnassa ja tietoisuudessa takaisin siksi emotionaaliseksi kokemukseksi ja psyykkiseksi tilaksi jonka säveltäjä koki teostaan luodessaan äly tunkiessa soivan ilmiön tahtona ulos tajunnasta kun tiedoitsevasta tulee tiedoitsemisen puhdas subjekti eikä tällaiseen haastavaan reseptioon ole minullakaan enää rahkeita kun en ole enää nuorukainen.
 
Itsekin jaksaisin kuunnella paremmin musiikkia jos saisin kuultavakseni aina uusia vaikkakin perinteistä tonaalista tyyliä edustavia suomalaisia sinfonioita ja muita laajamuotoisia orkesteriteoksia mutta jostakin syystä ne ovat kortilla Yle areenassakin sillä Ylellä jos jollakin instanssilla olisi mahdollisuus tehdä tunnetuksi laaja alaisemmin säveltaiteemme historiaa ja monien lahjakkaiden tai jopa suorastaan nerokkaiden säveltäjien elämäntyötä ja keskeisiä teoksia suurelle yleisölle sen sijaan että täysin typerästi ja suorastaan moraalittomasti mennään siitä josta aita on matalin ja tyydytään esittämään vain kaikkein populaareinta musiikkia ja, mikä täysin käsittämätöntä, vieläpä leegion verran eri tulkintoja eräästä yhdestä ja samasta kiistanalaisen kansallissäveltäjämme viulukonsertosta sen sijaan että viisaasti ja fiksusti esiteltäisiin ja nostettaisiin täydellisestä unohduksesta ja tuntemattomuudesta säveltaiteemme tärkeiden voimahahmojen teoksia yleiseen tietoisuuteen mikä olisi paitsi suurenmoinen kulttuuriteko myös tärkeää koko kansakuntaamme ja sen hyvinvointia edistävää kansanvalistus ja-sivistystyötä kulttuuri-ja musiikkinälkäisten kansalaisten voidessa ylpeästi seurata suurmiestensä esiinmarssia ja hämmästellä kulttuuriperintönsä laajuutta ja rikkautta kun nyt tässä vallitsevassa tilanteessa tyydytetään vain harvojen entusiastien uteliaisuutta ja tiedon nälkää kovin kapealle musiikin alueelle fokusoituneessa otannassa yhden ainokaisen säveltäjän yhdestä ainoasta teoksesta ja minusta on myös täysin tarpeetonta esitellä humoristi Uuno Klamin lähes koko orkesterituotantoa soivassa arkistossa kunnianhimoisten sinfonioiden puuttuessa sieltä kokonaan muiltakin säveltäjiltä.
 
Aikoinaan yle radio 1:ssä meni tällainen suomalaiseen sinfoniamusiikkiin keskittyvä radio-ohjelma jonka kautta opin tuntemaan esim. Helvi leiviskän 3. sinfonian ohjelman juontajan luonnehtiessa sitä sanomalla sen omaavan jopa tiettyä suuruutta mutta enää ylessä ei juurikaan saa kuullakseen tämänkaltaisia ohjelmia kuin ihan tilapäisesti.
 
Olen hieman yrittänyt korvata suomalaisen musiikin puutteen laajentamalla kiinnostukseni myös muiden pohjoismaiden säveltäjien sinfonioihin joita on levytetty suomalaisia sinfonioita huomattavasti enemmän enkä suinkaan aina ole ollut kiinnostunut suomalaisesta säveltaiteesta suosiessani nuorempaa wieniläisklassikoita, Schubertia mutta myös barokkisäveltäjiä kuten Bachia, Vivaldia ja Händeliä ja sen jälkeen mm. Deliuksen musiikkia mutta myös Schönberg on uponnut.
 
Vaikken minä kaikkia sinfonioita läheskään tunnekaan jotta voisin sanoa niistä mitään relevanttia niin minusta Ylellä on kuitenkin väärä tietoa monien tuntemattomaksi jääneiden säveltäjien sinfonioista ja niiden laatutasosta kun mennään populariteetin ehdoilla musiikkia areenaan ja soivaan arkistoon poimittaessa eikä painoteta aina laatua vaikka joku Aarre merikanto on radikaalien teostensa esityksen ansainnutkin mutta liian moni merkittävä säveltäjä loistaa poissaolollaan.

Eläkkeelle päästyä on kuuntelu räjähtänyt. 47000 biisin iTunes-kirjasto satunnaistoistona voi soida vaikka koko päivän. Tai sitten Soundin, Mojon ja The Wire:n levyarvostelujen perusteella valikoituneita levyjä Spotifystä.

Tuo Spotify on tehnyt kuuntelemisen liian helpoksi. Tulee juurikin arvostelujen perusteella tutustuttua levyihin, mutta jos ei oitis uppoa, siirrytään seuraavaan... saattaa jokin useampaa kuuntelua edellyttävä helmi mennä ohi.
 
Merkkaan Spotifyssä suosikeihin jonkin kappaleen kiinnostavalta levyltä ja sen avulla voi sitten myöhemmin tarvittaessa kuunnella koko levyn uudestaan. Muuten oudommat jutut saattaisivat kadota muistikuvasta tykkänään. Ja niitä myös tulee kuunneltua. Kuten esim. Smogin Knock Knock :)

Kefiiri: Smog
 
Aina mukava kun joku mainitsee Smogin. Knock knock on hyvä levy. Samoin Supper. Tai on iitä muitakin kyllä, mutta noita kahta tulee eniten kuunneltua.

Haluaisin vielä sanoa sen että kuuntelisin nykyään kyllä vielä paljon enemmänkin musiikkia vaikka tyyli-ihanteeni ja maantieteelliset painotukset ovat vaihtuneet ja muuttuneet vaikkakaan musiikki ei Abbadon mukaan tunne minkäänlaisia rajoja suosiessani kuitenkin lähinnä suomalaista mutta myös ajoittain ruotsalaista postromanttista ( menee myös ruotsalainen barokki ja Roman ( hänhän oli äitinsä puolelta suomalaista sukua)) mutta myös uusklassista ja ajoittain modernimpaakin tyyliä aivan säveltäjästä ja musiikin syntyajankohdasta riippuen ja äskenkin kuuntelin tuubista Sulho Rannan japanilaisia akvarellejä, Fuji https://youtu.be/7mAaCI6cSoU?t=196 mutta esteen musiikista nauttimiselle tekee sen että sitä ei yksinkertaisesti ole levytetty eikä äänitetty siinä määrin ja niin paljon kuin kyltymätön musiikinnälkäni edellyttäisi monien suomalaisten säveltäjien laajasta tuotannosta huolimatta saati että Yle edes soittaisi lukemattomia kantanauhatallenteitaan areenassa ja nytkin katselin kummeksuen sitä että Erkki Melartinin edustus soivassa arkistossa rajoittuu lähinnä vain pikkuruisiin lauluihin vaikka sinfoniat edustavat hänen kunnianhimoisempaa tuotantoaan määrittäen hänen merkityksensä säveltäjänä vaikka myös laulutuotannossaan ja kamarimusiikki-ja pianotuotannossaan on kunnianhimoisempia teoksia mutta haluaisin niin kovasti päästä tutustumaan esim. minulle aiemmin tuntemattomiin Aaltosen ja Saikkolan sinfonioihin mutta myös esim. Erik Fordellin laaja sinfoniatuotanto kovasti houkuttelee puhumattakaan Ikosesta ja Ringbomista joiden päällä lepää salamyhkäisyyden verho ensin mainitun Beethoven vaikutteiden ja jälkimmäisen sinfonioiden tyylipiirteiden osalta jotka ovat osoittautuneet mysteeriksi jonka lisäksi mm. Pesosen, Härkösen, Pylkkäsen, Fougstedtin ja Rannan sinfonioiden laatutaso askarruttaa vaikka tunnenkin jälkimmäisen Piccola sinfonian joka ei kuitenkaan kuulune tekijänsä parhaimpiin DelArte sinfonian tavoin.

Siinä vaiheessa kun musiikkia ei jaksa kuunnella edes harvoin itsensä soittamana ja esittämänä on sama vetää ittensä kiikkuun. Kaikki on silloin eletty ja koettu. Kyllä musa niin oleellinen osa elämää on.
 
Toki mielipide voi vielä radikaalisti muuttua tässä 1,5 vuoden aikana kunnes 40v tulee täyteen.