Yleistä keskustelua musiikista ›

Ihan ensi alkuun: rehellisyyden nimissä todettava, että teen tätä kyselyä toimeksiantajan piikkiin pienimuotoisena freelancer-keikkana. Eli olen postitellut tapahtumatietoja Verkatehtaan SIB-konserttisarjalle eri foorumeihin, tapahtumat, keikat ym. osioihin. (ks. esimerkiksi: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=28&t=181512)
 
Kehittääkseen tarjontaansa ja palveluitaan toimeksiantaja oli kiinnostunut ihmisten mielipiteistä tuollaisten crossover- juttujen suhteen? Ts. mielipiteistä "perinteisen taide/kulttuuri-ihmisten" genren ulkopuolelta. Eli menisikö esim. hip hoppia/soulia/funkia diggaileva (nuori) ihminen katsomaan Pekka Kuusistoa ja Don Johnson Big Bandia yhteiskeikalla? Ja jos menisi, niin mikä on tuollaisen kombinaation lisäarvo, se juttu?
 
Itsellä aina ollut sellainen fiilis, että liian tarkoituksellisen poikkitaiteelliset isot projektit esim. monissa massatapahtumissa menevät helposti sellaiseksi liian mössöksi, yritetään vähän kaikkea kaikille ja lopputulos ei sitten oikein miellytä ketään? Ehkä olen rajoittunut / kapeakatseinen, mutta oma kelaus on aina ollut, että jos mennään punk-keikalle, niin siellä on sitten pelkkää punkkia, rock-keikalle rokkia, taidenäyttelyssä maalauksia, teatterissa teatteria, tanssiesitykset tanssiesityksinä jne. Eli tällaiset "sekaproggikset" on aina herättänyt vähän ennakkoluuloja - rehellisyyden nimissä sanottava näin
 
Toisaalta, jos miettii hieman enemmän, niin monet ihan huippujutut eivät olisi koskaan syntyneet, jos ei olisi löytynyt ennakkoluulottomia muusikoita tai taiteilijoita, jotka yhdistävät juuri niitä vääriä genrejä. Mitä näitä nyt on: psychobilly (punk ja rockabilly), reggaeton (reggae ja lattarimeininki), FNM/RHCP ym. joskus 80-luvulla (funk ja metalli), Grunge tietty (punk ja heavymetal) jne.? Näitähän nyt löytyy pilvin pimein, varmaan paljon hämärämpiäkin kulttiklassikoita?
 
Mitä mieltä olette?
 
PS. Verkatehdas tarjoaa myös kilpailun aiheesta: http://www.verkatehdas.fi/portal/fi … en_syntymakaupungissa/sib_kilpailu/ - valitse paras cross-over keikka ja voita mahdollisesti lippuja SIB-konserttisarjaan!

Sekametelisoppa on sekametelisoppaa ja voi jäädä vähän auki mistä on kyse.
 
Et sen sijaan että kysytään 'Mitä yhteistä on Simo Silmulla ja Pekka Kuusistolla' kandee määritellä mikä se yhteinen on mitä tarjotaan. Eli miten 1 + 1 = 3.
 
Täähän ei ole välttämättä aivan helppoa mutta vaivan väärtti.

SIBster: Itsellä aina ollut sellainen fiilis, että liian tarkoituksellisen poikkitaiteelliset isot projektit esim. monissa massatapahtumissa menevät helposti sellaiseksi liian mössöksi, yritetään vähän kaikkea kaikille ja lopputulos ei sitten oikein miellytä ketään? Ehkä olen rajoittunut / kapeakatseinen, mutta oma kelaus on aina ollut, että jos mennään punk-keikalle, niin siellä on sitten pelkkää punkkia, rock-keikalle rokkia, taidenäyttelyssä maalauksia, teatterissa teatteria, tanssiesitykset tanssiesityksinä jne. Eli tällaiset "sekaproggikset" on aina herättänyt vähän ennakkoluuloja - rehellisyyden nimissä sanottava näin
 
Mä olen tietyssä mielessä täysin eri mieltä. En näkis että yhteensopivuusongelma on musiikin lajeissa (musaahan se kaikki vaan on) tai edes eri ohjelmien yhdistämisessä (taikatemppuja+standuppia, bändejä ja poliittinen puhe, anybody?) vaan siinä, millaisella asenteella hommaan suhtaudutaan.
 
Ei varmaan kannata tuoda Avanti!-orkesteria ja punk-bändi Kävelevää Räkää samalle keikalle, mutta Avanti! ja joku rankempi metalli, vaikkapa Mokoma, saattaisi toimiakin. Ja vaikka Riku Niemi Orchestra ja Yhteiskunnan Ystävät voisi hyvin olla samalla keikalla jotain hyvää runonlausuntaa lämppärinään, tai Iiro Rantanen ja Pelle Miljoona sirkuskoulun valmistujaisluokka tukenaan, taustallaan kokeellinen multivisio.
 
Mä olen itse sitä ikäluokkaa, että mulle ensimmäiset keikat on olleet Koiton talolla jossa ohjelmaan kuului aina pari taistolaispuhetta, kantribändi, pari punkbändiä ja jotain ihan muuta - vaikka tanssiesitys.
Sitten tuli ELMUt ympäri Suomea, ja samalla keikalla saattoi hyvin olla SE, Hasse Wallin viimeisin afroviritys, Widows ja keksijä Hellä-Timo Suomela puhumassa siitä 'kuinka naisten pihtaaminen johtaa miesten sotimiseen'.
Sitten alkoi 80-luvun alun postmoderni klubiskene, ja hyvä show oli mikä tahansa aiheestaan irrotettu ja väärään konseptiin lyöty; Club 77:lla saattoi olla vaikka Matti ja Teppo mustahuulisen yleisön ihmeteltävänä, Zebra-Clubilla meno karkasi käsistä kun Maho Neitsyt -punkbändi sai vahvistuksekseen stripteaseshown.
Nykyään parhaita keikkoja on sellaiset kuin (ikävä kyllä taas missaamani) Blixa Bargeldin yhdenmiehenshow Avanto-festivaaleilla, tai erilaiset Open Stage -jutut laidasta laitaan.
 
Musa on vaan musaa. Ja yhdessä genressä pitäytyminen tarkoittaa sitä, että ruopataan sameaa kaivoa. Ei varmaan kukaan populaarimuusikko kuuntele "omaa musaansa" - saattaa vaikka olla että metallisoittajat kuuntelee modernia klassista ja renessanssimusaa, rokkarit kuuntelee bluesia, rockabillyä ja barokkimusaa, popparit kuuntelee varhaisbarokkia ja folkkia. Ja aivan hyvin voi nuoret ja lahjakkaat klasarisoittajat intoilla vapaa-aikanaan jostain Visual-Kei -bändistä tai j-rockista - tai vaikka Negativesta. Musan harrastaminen ja musan tekeminen eivät oo niinkään sidoksissa toisiinsa, kuin usein luullaan.
 
Itse olen aina haaveillut siitä, että saisin / joku saisi aikaan poikkitaiteellisen klubikonseptin jossa yhdistyisi rock-klubi, standup, DJ-toiminta, leffaesitykset, taidenäyttely, tee-se-itse -ideapaja, näyttämötaiteen pienproduktiot ja itse yleisön osallistuminen tekemällä eikä vain katsomalla. Kaikki suunnitelmat perustuvat siihen, että avainkysymys on, kuinka itse konsepti saadaan niin vahvaksi brändiksi (jos tällainen ilmaus nyt sallitaan), että jengi tulee paikalle joka tapauksessa siitä riippumatta mitä ohjelmassa on, varmana siitä että ohjelma on joka tapauksessa coolia.
 
Mut eipä siitä enempää. Suunnitelmia on.
 
Edit: PS. Ikävä sanoa, mutta en menisi yhdellekään noista SIB:n "cross-over" -keikoista syystä että ne eivät oikeastaan edes ole crossoveria muuta kuin jostain hyvin, hyvin elitistisestä näkökulmasta katsottuina. Niissä on kaikissa liian selkeästi näkyvissä tarve yhdistää pienimmät yhteiset nimittäjät tavalla joka sopii huoltoaseman levyhyllyyn, mutta on mielenkiintoisen musatarjonnan kannalta silkka rimanalitus - cross-over ei voi toimia ilman sisäistä jännitettä, ja missä se nyt on? Mielenkiintoisin oli ehkä tuo "Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri & Pekka Kuusisto ja Janne Rättyä Mykkäelokuva Nanoo", mutta jos kyseessä on, kuten arvelen, klassikko "Nanook - pakkasen poika", oon sen jo nähnyt, niin elävällä taustamusiikilla kuin ilman. Suunnilleen yhtä uusi ajatus kuin laittaa Metropolikseen orkesteri taustalle.
:-(
 
Anteeksi.

kivi: Ja yhdessä genressä pitäytyminen tarkoittaa sitä, että ruopataan sameaa kaivoa.
 
Juuri näin ja samaa kamaahan on tää hillitön tarve saada kuluttajavalistusmielessä "ennakkokuuntelua" kun ostetaan levyjä tai mennään keikalle. Juttuhan on niin, että sitä mukaa kun erilaista kamaa kuuntelee ja katsoo, sitä mukaa vahvistuu oma käsiala jos siitä on alkeita so. simppeliä kiinnostusta vahvistuakseen. Ennakkokuuntelijat kuuntelee vain sitä, mnkä ne tietää jo ennastaan itseään miellyttäväksi. Soittolistapohjalta siis.
 
Mitä tulee tohon keikan rakentamiseen, niin silloin kauan, tosi kauan, siis toooosi kauan sitten kun itse rakensin klubijuttuja Turkuun sekä ylioppilaskunnalle että omiin virityksiin ja stadiin ylioppilaskuntaan ja kas myös omiin virityksiin ja oli niitä muitakin, mä aina yritin miettiä draamaa. Se oli se tärkein juttu ja siinä apuna käytin muun muassa jonkinlaista kultaisen leikkauksen periaatetta.
 
Nimittäin mä ajattelin / ajattelen niin, että ei ole olemassa mitään outoa musaa eikä mun tarvii hysteerisesti miettiä, voiko joku nyt hermostua jos tää soittaa tässä. Tiedän, että 90-luvun alusta lähtien on ollut meininkiä, jossa nuoret ovat mieluummin jättäneet lipun ostamatta välttääkseen itselleen epämieluisan artistin näkemisen kuin ostaneet lipun nähdäkseen itselleen mieluisan jutun. Mutta ei siihen tarvii alistua jos ei halua.
 
Kaikki hyvä musa on loppujen lopuksi samaa kamaa. Voi tietysti tehdä ns. tyylikkäitä paketteja, missä kymmenen garagebändiä soittaa peräjälkeen ja oon itsekin sellaisia puuhannut, mutta ne eivät enää olekaan draamailtoja paitsi väsyttämisen kannalta vaan lähinnä asiallisia duosporteja, missä omistaja on hankkinut hyvän valikoiman siistejä futispläägiä ja myy ne asialliseen hintaan.
 
Joku Iggy Pop kuunteli Buddy Hollya, Stravinskia ja Coltranea ja se kuuluu. Joku 69 eyes kuunteli sitten Iggy Popia ja se kuuluu ja aivan vitun kapenevassa meiningissä. Joku sitten kuuntelee tota 69 eyesia vaikken tiedä kuka, koska mä kuuntelen enemmän Buddy Hollya ja ehkä myös Iggy Popia.

sormunen: Iggy Pop kuunteli Buddy Hollya, Stravinskia ja Coltranea ja se kuuluu. Joku 69 eyes kuunteli sitten Iggy Popia ja se kuuluu ja aivan vitun kapenevassa meiningissä. Joku sitten kuuntelee tota 69 eyesia vaikken tiedä kuka, koska mä kuuntelen enemmän Buddy Hollya ja ehkä myös Iggy Popia.
 
Mutta ne levyt joilla 69 Eyes loi nahkansa ja pääsi tosi isoon divariin tuotti Johnny Lee Michaels, joka mun ymmärtääkseni kuuntelee mm. Weberniä, Schönbergiä ja Satieta, joista me ollaan joskus keskusteltu vaikka olenkin itse (kärsimätön ihminen kun olen) hieman heikolla pohjalla noiden 1900-luvun klasarimatemaatikoiden kanssa.
 
Mä olen kans enemmän kotonani Buddy Hollyn kanssa, ja ehkä myös Iggy Popin, muttei se tarkoita etteikö kaikki aito ja oikea kiinnostaisi.
 
Sen sijaan elitismin ja tekotaiteellisuuden aistii kilometrin päästä, ja se ei vain kiinnosta. Kyllä tekemisen takana pitää olla henkilökohtaisen sanomisen tai uuden etsimisen tarve.
 
Tiedän, että 90-luvun alusta lähtien on ollut meininkiä, jossa nuoret ovat mieluummin jättäneet lipun ostamatta välttääkseen itselleen epämieluisan artistin näkemisen kuin ostaneet lipun nähdäkseen itselleen mieluisan jutun.
 
Hah hah! Mitään näin typerää mä en ole kuullut sen jälkeen ku kuulin, että Tavastian parvella kokoontuu jengi joka skabaa siitä, kuka on ostanut kalleimmalle keikalle lipun päästäkseen sanomaan että 'se oli ihan roskaa' sieltä parven peränurkasta.

Mä olen itse sitä ikäluokkaa, että mulle ensimmäiset keikat on olleet Koiton talolla jossa ohjelmaan kuului aina pari taistolaispuhetta, kantribändi, pari punkbändiä ja jotain ihan muuta - vaikka tanssiesitys.
Sitten tuli ELMUt ympäri Suomea, ja samalla keikalla saattoi hyvin olla SE, Hasse Wallin viimeisin afroviritys, Widows ja keksijä Hellä-Timo Suomela puhumassa siitä 'kuinka naisten pihtaaminen johtaa miesten sotimiseen'.
Sitten alkoi 80-luvun alun postmoderni klubiskene, ja hyvä show oli mikä tahansa aiheestaan irrotettu ja väärään konseptiin lyöty; Club 77:lla saattoi olla vaikka Matti ja Teppo mustahuulisen yleisön ihmeteltävänä, Zebra-Clubilla meno karkasi käsistä kun Maho Neitsyt -punkbändi sai vahvistuksekseen stripteaseshown.
Nykyään parhaita keikkoja on sellaiset kuin (ikävä kyllä taas missaamani) Blixa Bargeldin yhdenmiehenshow Avanto-festivaaleilla, tai erilaiset Open Stage -jutut laidasta laitaan.
 
Mahtavaa. Hienoa joskus tajuta, että ehkä onkin ollut väärässä...:)
 
Kiitos muutenkin hyvistä vastauksista. Uskon, että näistä tosiaan saa rakentavaa mietittävää tällasia proggiksia suunniteltaessa. Ja lisäkommentit ovat tietenkin edelleen tervetulleita.
 
Pieniä maistiaisia SIB:stä on tarjolla Hesperian puistossa 26.8 kello 16, jolloin esiintyy Orkester Bordurka (ks. http://www.myspace.com/bordurka). Lisätietoja:
http://helsinkithevenue.sivuviidakk … -hesperian-puiston-tapahtumaan.html