Levylista: Näytä levy
Esittäjä: | Iron Maiden |
---|---|
Levyn nimi: | Fear Of The Dark |
Julkaistu: | 1992 |
Formaatti: | CD |
Julkaisija: | – |
Kataloginumero: | – |
Kansi: | |
Kommentit: | Erään aikakauden lopun alkua enteillyt albumi. Soundeiltaan pieni parannus, mutta melko puuroista pashaa siltikin. Vaikka kokonaisuutena aavistuksen Nou Preieriä tasaisempi, niin silti joukossa on ainakin pari oksettavaa, ilmeisen tinoissa sävellettyä biisiä ja muutenkin bändi saundaa... oudolta. Vaikka bändi medioissa tuohon aikaan levyään uudeksi aluksi kehuikin, niin ainakin Brucen laulanta on jo jotenkin innotonta, tympääntynyttä ja ehtoopuolella. Pari valopilkkua vokaalipuolelta löytyy, mutta muuten räkäinen kähiseminen on jo kuluttanut miehen äänen ruvelle. Ainakin oman korvani mielestä. Alarekisteri kuulostaa voimistuneemmalta, mutta muuten saundissa katosi jotain tuohon aikaan. Soolouralla tuli sentään edes vähän takaisin. Ehkä se oopperaattisuus? Mutta mjoo, jotenkin vässähtänyt kokonaisuus. Be Quick on nopea ja raaka, mutta muuten nopeammatkin biisit ovat aika ponnettomia. Samaa ongelmaa kuin myöhemmin Virtual XI:llä. |
Arvostelu: | |
Levylista: | Xolairin levylista |
Omistaja: | Xolair |
› Takaisin |
Lisätoiminnot