Klassinen ›

Mitä varten suomen yleisradio ei julkaise Areenassa suurempia määriä ainutlaatuisia ja missään muulla foorumilla tai formaatilla ennen julkaisemattomia musiikkiäänitteitä ja teoksia, sikäli kun heillä on siihen luvat, vaan huomattavan paljon sellaista musiikkia, joka on jo yleisön tuntemaa, ja josta on jo olemassa kasapäin levytyksiä, sillä ennen kuulemattoman materiaaliin tutustuminen avartaa kuuntelijoiden musiikillista ymmärtämystä ja näkemystä, sekä lisää tietoutta musiikinhistoriamme vaiheista, suurelle yleisölle tuntemattomista säveltäjistä ja kätketyistä musiikkiaarteista, antaa kuulijoille lisää vaihtoehtoja löytää suosikkisäveltäjiään ja monipuolistaa musiikkitarjontaa, mahdollistaa uusien löytöretkien tekemisen säveltäjien maailmaan monien uusien säveltäjätuttavuuksien löytämisen myötä, sekä antaa uusia musiikillisia elämyksiä?

Asian voisi kiteyttää seuraaviin paljon puhuviin kysymyksiin: Miksi suomessa ei suosita, kuten ennen muinoin vanhaan hyvään aikaan, oman kansakunnan valioiden luomaa säveltaidetta ns. "vaietuilta suuruuksilta", vaan levytetään ja esitetään paljon kernaammin jopa Itämeren maiden tuntemattomien säveltäjien musiikkia, kuten eräs tunnettu suomalainen levy-yhtiö jokin aika sitten teki?
 
Miksi kuitenkin muissa pienissä maissa oma kansallinen ja varjoon jäänyt musiikkiperintö kiinnostaa jopa sikäläisten maailman kuulujen Järvi suvun kapellimestareiden taholta paljon enemmän kuin suomessa omien unohdettujen suuruuksien esille nostaminen täkäläisten ja suuressa maailmassa menestyneiden kapujen toimesta?
 
Ajatellaan nyt vaikka Tubinin sinfonioiden kokonaislevytystä, vaikka musiikki on henkiseltä kapasiteetiltaan vaatimattomampaa kuin monen suomalaisen sinfonikon, enkä löydä Tubinista ns. punaista lankaa, joka loisi sinfonioihin jännitteitä, syvää logiikkaa, muodon kiinteyttä ja keskitystä tai yhtenäisyyttä, mistään melodisesti puhuttelevista kauniista teemoista puhumattakaan, vaan se kertoo väsyneestä rutiinista ja ehkä Neuvostoliiton ajan ankaran valvonnan aiheuttamasta musiikillisesta kompromissihalukkuudesta, joka kuuluu Shostakovitsinkin sinfoniatuotannossa.
'
Tai sitten säveltäjällä ei vain ollut omaperäisiä ajatuksia riittävästi ja orkestrointi on meluisaa ja sävelkieli tautologista luoden minimalistisen vaikutelman ja musiikki on myös korvinkuultavan inspiroitumatonta, hiomatonta ja lähes brutaalia 5. sinfoniassa ja johdonmukainen ja päämäärätietoinen eteneminen jää puuttumaan vauhdikkuudesta huolimatta ja musiikki on jotenkin jaksottaista kantamatta todellisen sinfonisuuden leimaa, ja pääteema on oudon triviaali hermostuneen ja hysteerisen nykivässä liikkeessä sen lisäksi, että säveltäjä siteeraa Schubertin suuren C duuri sinfonian Scherzoa.
 
Tubinilta 5. on soitetuin, mutta ehkä sittenkin 7. sinfonian impressionismiakin lähestyvä lyyrisyys puhuttelee jollain tasolla ekalla kuulemalla enemmän.
 
Sinfonia Lirica lienee parasta Tubinia, vaikka sen alun esikuvana lienee ollutkin Sibeliuksen d-molli tai mahdollisesti 7. sinfonia, jota se joiltakin osin sävelkieleltään ehkä muistuttaa kuulaudessaan ja vaikutelma joissakin muissakin jaksoissa on varsin sibeliaaninen.
 
Tubin saikin paljon parempia tuloksia aikaan oltuaan mahtipontisen sijasta lyyrinen. Tässä teoksessa tai sen ensimmäisessä osassa musiikki etenee luontevasti ja johtaa vaikuttavasti rakennettuihin nousuihin ja huipentumiin runollisen hehkun siivittämässä aitoa luonnontunnelmaa henkivässä atmosfäärissään. Myös hidas osa soi pakahduttavaa melodista kauneutta ja sitä leimaa rikas sointiväripaletti impressionistisessa hengessä.
 
Classic today viittaa myös sinfonian lyyrisyyteen ja Sibban d molli sinfoniaan, mutta myös Vaughan Williamsiin, jonka 5. sinfoniaa se kuulemma muistuttaa ja Williams sai myös vaikutteita Sibbalta.
 
Fordell on kymmenillä sinfonioillaan Sibbaa sata kertaa suurempi säveltäjä.

Fordellhan on suomen ylivoimaisesti tuotteliaimpia ja suurimpia säveltäjiä lähes 20 sinfonisella runolla, 44 sinfonialla, ja mm. 10 urkusinfonialla ja useilla konsertoilla etc.
 
34. sinfoniassa teoksen painopiste ja emotionaalinen sydän on sen suurenmoisen kauniissa ja laajassa hitaassa osissa, joka on tunnusmerkillinen piirre säveltäjän sinfoniatuotannossa menestyksen saaneesta 3. sinfoniasta alkaen ja finalessa säveltäjä yhdistelee teemoja toisiinsa kontrapunktisesti osoittaen huomattavaa kontrapunktista taitoa.