Mistä maasta tulevat pohjoismaiden etevimmät kuorosäveltäjät? Asia askarruttaa minua jo senkin takia, ettei esim. ruotsalaista kuorolaulua jotain Bellmannin seuralauluja lukuun ottamatta juuri kuule missään. Tunnen niin vähän muiden pohjoismaiden kuoromusiikkia, että en liene oikea henkilö arvioimaan asiaa asiantuntevasti ja puolueettomasti, jos kilpailumielessä aiotaan laittaa paremmuusjärjestykseen pohjoismaisia kuorosäveltäjiä, mutta lp levyltä kuulemani Gaden ym. kuoromusiikki ei tehnyt vaikutusta polyfonian lähes täydellisen puuttumisen takia hengellisissä kuoroteoksissa. Vai pystyykö eri maiden säveltäjien välistä paremmuutta puolueettomasti mittaamaan tai arvioimaankaan, silloin kun suomalaisena sydän sykkii suomelle ja on siksi työlästä myöntää tappionsa esim. ruotsalaisille tässä asiassa, jos heidän saavutuksensa siihen yltäisivät. Mutta niin pimentoon on ruotsin kuorotaide jäänyt, että vertailua suomeen on hankala tehdä. Mutta minulle on syntynyt vankka käsitys ja kuva suomalaisten Bergmannien, Johanssoneiden, Palmgrenien, Melartinien, Fordellien, Sulo Salosten, Kuulien ja Anderssenien, Fougstedtien, Felix ja Ilmari Krohnien, Pesoloiden, Steniuksien, ja Madetojien, Gräsbeckien ym. etevyydestä kuoromusiikin alalla, että tohdin ainakin suuresti epäillä, että muualta Skandinaviasta löytyisi mitään vastaavaa, jota voitaisiin verrata suomen kuoromusiikkiperinteeseen. Vai mitä mieltä olette asiasta? Kuuntelin Alfvenin verrattain amatöörimäisiä kuoroteoksia ja vertailu osoitti suomalaisten suvereenin etevyyden ja persoonallisen leiman kuorolaulussakin. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |