Klassinen ›

Musiikin luomukset taideteoksina ovat sanoilla merkittyjen käsitteiden kiihdyttämästä välillisestä tietotavasta, sekä sanoin ja käsittein ilmaistavasta abstraktista aivotiedosta poiketen, välittömintä tietotapaa kiihdyttävää havainnollista aivotietoa, musiikin ilmaistessa välittömimmälle tietotavalle tahdon vireet, kun muut taiteet representoivat tahdon esineellistymisasteita eli ideoita tietotavan havainnollisuudesta huolimatta, sikäli kuin myös kirjallisin tuottein ilmaistava aivotieto ei ole abstraktia, vaan muiden taideteosten tavoin niinikään havaintoon perustuvaa aivotietoa runoilijan ilmaistessa havainnollisen nykyisyyden sanoiksi puetuin abstraktein käsittein ja on sikäli havaintoon vetoavaa ja sanoin ilmaistavan aivotiedon abstraktiudesta huolimatta kuitenkin lähinnä mielikuvituksen täydentämään ja luomistapahtumana alkunsa saavaan havaintoon perustuvaa havainnollista aivotietoa perusteiltaan.

Musiikki ei sanallisesti ilmaistujen käsitteiden tavoin, jotka ovat maahan sidottuja, kiihdytä sanoilla merkittyjen käsitteiden välillistä tietotapaa, vaan musiikki kiihdyttää välittömintä tietotapaa, jolle se ilmaisee tahdon vireet, ja tämän vuoksi se ei edellytä sanoilla merkittyjen käsitteiden semanttisen merkityksen pintapuoliseen ja pelkkiä abstraktioita kalvavaan "ymmärtämiseen" liittyvää tiedostamista, ja jotka ovat vain kuoria, eivätkä tietenkään tiedon ydin, kuten musiikki havainnollisena tietona taideteosten tavoin, abstraktin ja siis sanoilla ilmaistun aivotiedon sijaan, vaikuttaessaan sanojen sijaan paljon vikkelämmin tunteisiin kohottaen niitä toiseen vireeseen.

Tästä havaitsemisesta oli taannoin juttua. Mietittiin sitä että hahmotetaanko kuva suoremmin kuin teksti. Lukiessahan pitää ensin tulkita ne kirjaimet ja niiden muodostamat sanat. Mutta eikö kuvien kanssa ole vähän sama homma, pitäähän sitä jotenkin tulkita mitä silmämunien eteen levittäytyvä näky sisältää?
 
Mahtaako musiikin kuuleminenkaan ekalla kerralla tuottaa mitään vaikuttavia väristyksiä sellaiselle joka on kuunnellut vain tuulen huminaa ja tiaisen viserrystä? Kai musiikillisen ilmaisun hahmottaminenkin vaatii treenausta, vaikka musiikin kuuntelu tuntuu luontevalta touhulta kun siihen on tottunut. Kuuleehan välillä sellaistakin musaa mistä ei meinaa saada mitään otetta.

Kefiiri: Tästä havaitsemisesta oli taannoin juttua. Mietittiin sitä että hahmotetaanko kuva suoremmin kuin teksti. Lukiessahan pitää ensin tulkita ne kirjaimet ja niiden muodostamat sanat. Mutta eikö kuvien kanssa ole vähän sama homma, pitäähän sitä jotenkin tulkita mitä silmämunien eteen levittäytyvä näky sisältää?
 
Mahtaako musiikin kuuleminenkaan ekalla kerralla tuottaa mitään vaikuttavia väristyksiä sellaiselle joka on kuunnellut vain tuulen huminaa ja tiaisen viserrystä? Kai musiikillisen ilmaisun hahmottaminenkin vaatii treenausta, vaikka musiikin kuuntelu tuntuu luontevalta touhulta kun siihen on tottunut. Kuuleehan välillä sellaistakin musaa mistä ei meinaa saada mitään otetta.
 
Sekin riippuu aivan musiikista synnyttääkö se kuulijassa vastakaikua tai resonoiko se millään tavalla. Yleensä ensikuulemalla on todennäköistä, jotain Haydnia lukuun ottamatta, että musiikki saattaa vaikuttaa jollain tavoin oudolta, käsittämättömältä j a vieraalta, kuten Mozartin g molli sinfonia, jonka ominaisuuksia myös pianon nero Glenn Gould piti käsittämättöminä, ja minä nuorena ja pojuna oudon kevyiltä ensiosassa, mutta sitten se jysähti ja tuotti eräänlaisen fyysisen katharsiksen tai orgasmin.

megatherium: Mozartin g molli sinfonia, jonka ominaisuuksia myös pianon nero Glenn Gould piti käsittämättöminä, ja minä nuorena ja pojuna oudon kevyiltä ensiosassa, mutta sitten se jysähti ja tuotti eräänlaisen fyysisen katharsiksen tai orgasmin.
 
Suomi-versiosta sitä ei saa.
 
https://youtu.be/HMm7MY3-fuo

Prophet: Suomi-versiosta sitä ei saa.
 
https://youtu.be/HMm7MY3-fuo
 
Eipä siinä paljon Mozartia olekaan.

Kefiiri: Tästä havaitsemisesta oli taannoin juttua. Mietittiin sitä että hahmotetaanko kuva suoremmin kuin teksti. Lukiessahan pitää ensin tulkita ne kirjaimet ja niiden muodostamat sanat. Mutta eikö kuvien kanssa ole vähän sama homma, pitäähän sitä jotenkin tulkita mitä silmämunien eteen levittäytyvä näky sisältää?
 
Aistit, kuten näkö tosin välittävät havaintoa, jonka tiedoilla havaitseva järki suorittaa päättelynsä. Mutta tahtominen tarkoitusperineen tekee älyn tehtävältään niin rajoittuneeksi ja kapeakatseiseksi, että se ei näe muuta kuin tahtoa koskevan. Kaikki muu osaksi katoaa tajunnasta tai astuu tajuntaan väärentyneenä. Sillä jokaista vähäistäkin tahdon kiihotusta seuraa sitä vastaava tiedon väärennös. Eikä maailmasta voikaan näin syntyä neroja lukuun ottamatta tahdon tarkoitusperille vierasta ja hyödytöntä, mutta puhdasta, selvää ja objektiivista kuvaa sekä havaintokyvyn laimenemisen, että varsinkin älyn juurtumisen vuoksi tahdon palvelukseen, älyn usein jopa nukkuessa laiskana ja toimettomana mihinkään toimintaan kykenemättä. Ellei tahto sitten kannusta sitä. Mutta tällöinkin äly on kelvollinen tahdon harrastuksen mukaan tiedoitsemaan vain olioiden välisiä välittömiä, välillisiä tai mahdollisia suhteita, osaksi toisiinsa, osaksi tiedoitsevan tahtoon. Objektit siten vilkkaasti kiihottavat tahtoa, ja älyn tutkii herkeämättä suhteitaan ja yhteyksiään, kuten sopii viisaalle, mutta tarkoitusperien täyttämälle päälle, persoonan, siis oman minuuden, menettämisen sijaan esineeseen vajoamisen seurauksena, joka on ideoiden käsittämisen edellytys, syvällisen saksalaisen sanontatavan mukaan, kuten Egon Friedell sanoo, kun tiedoitseva on tiedoitsemisen puhdas subjekti, ja neron tietotavalle ominaiseen intressittömään tarkasteluun kykenevä. Sekä olioiden puhtaasti objektiivisen olemuksen käsittävä, joka edellyttää tällöin älyn erottautumista ja irtautumista persoonasta, ts. tahdosta ja tahdon, sekä tämän kaikkien aikeiden herruudesta irti tempautumista siten, että se kykenee objektiivisessa havainnossa omaksumaan maailman olioineen sinänsä intressittömästi ja tarkoituksetta. Tämän sijasta maailma olioineen jää yleensä ulkokuoreen. Tämän tahdolle uskottomaksi tulleen, mutta energisesti toimivan älyn ylimäärän toiminta on alun perin vaikuttimien välittäjänä toimivalle älylle asetettujen tehtävien vastaista, luonnotonta ja siksi perin harvinaista sanoo Schopenhauer, mutta yksin se tekee hänet suureksi. Pientä on sen sijaan kaikki persoonallisiin tarkoituksiin tähdätty puuha, sillä sen askarruttama tiedostaa itsensä vain häviävän pienessä osassaan, kun suuri tiedostaa itsensä yleisesti ja kaikessa, nerouden suuntautuessa erityisen sijasta yleiseen sekä suvun yleisimpään olemukseen ja olemassaolon yleiseen puoleen asti, muiden nähdessä erityisessä vain erityisen sellaisenaan, joka siinä kuuluu todellisuuteen, jolla yksin on hänelle mielenkiintoa, ts. suhteita tahtoon. Neron äly antautuu koko ihmissuvun palvelukseen, kun persoonallinen äly yksilön.

Vain jokin suuri säveltaide on tuottanut nuorena illuusion jumaluudesta, mutta tähän olettamukseen päädyin vasta tuon valtaisan Mozart elämyksen jälkeen, en sen tapahtuman aikana, kun jokin mystinen tai oikeammin luovan neron älyn energia otti valtoihinsa ja jonka veroista en ole milloinkaan muulloin saanut mistään muista asioista elämässä. Schopenhauer sanookin, että neron luova toiminta pistetään häneen kuulumattoman geniuksen tiliin, joka ottaa hänet valtoihinsa. Sillä tahto ja sen vartijana toimiva äly, joka alkuperästään irtaantuneena ja luonnollisesta tehtävästään palvella tahtoa poiketen seuraa omia päämääriään. Ne ovat siis erottautuneet toisistaan älyn ylivoimaisuuden painolla, älyn toimiessa luonnonvastaisesti omin päin joustavuutensa varassa juurestaan tahdosta erottautuen, neron älyn painopisteen kohdistuessa sinne missä hänen todellinen vakavuutensa sijaitsee, luonnonmukaiseen älyn toimintaan kuuluvan persoonallisen ja käytännöllisen sijasta yksilön ulkopuoliseen objektiiviseen ja teoreettiseen kohdistuen,. Älyn jättäessä tahdon pulaan sopimattomaan aikaan myös silloin, kun tahto jälleen kutsuu sitä herruuteensa, mutta siitä välittämättä on korostava vapauttaan.

Schopenhauerin mukaan mm. tekojen miehellä äly, jota hänellä on täysimäärä, on lujasti juurtunut tahtoon ja on alati valppaana ja varuillaan suuntautuneena olosuhteisiin ja niiden vaatimuksiin. Suorittamisensa ollessa kaikissa suhteissa asianmukaista. Kun taas neron äly, joka jättää tahdon pulaan sopimattomaan aikaan, ja laiminlyö tahdon palvelemisen, ollessaan hädän hetkelläkin korostava puhtauttaan, ei saata olla käsittämättä ympäristöään, josta sitä vertauskuvallisesti uhkaa välitön vaara. Älyn seuratessa vain omia päämääriään ja tarkoituksiaan harhaillen luonnollisesta tehtävästään poiketen jonnekin muualle, minne sillä ei ole mitään asiaa, pysymättään tahdon vartijana ja johtajana luonnollisen tehtävänsä mukaan luonnottoman suureksi kasvaneen miellekykynsä vuoksi, mitä mikään tahdon palveleminen ei edellytä ja saavuttaa siksi ratkaisevan ylivallan tahdosta ja irtoaa ylivoimaisuutensa painolla juurestaan tullen puhtaasti objektiiviseksi, rajoittumatta ja pysähtymättä suhteisiin, vaan sen sijaan omaksuen objektiivisessa havainnossa maailman olioineen sinänsä ja tarkoituksetta puhtaana älynä ilman mitään tahdon tarkoitusperiä palvelematta. Mutta kyeten tämän vuoksi käsittämään maailman puhtaasti objektiivisesti ja myös ilmaisemaan maailman olemuksen auringon kaltaisella älyn ylimäärällään aidoissa hengentuotteissa, johon muut eivät kykene saatikka edes tajua niitä.