Klassinen ›

Mikäli Schopenhauerin teoria älyn ylimäärästä neroilla on oikea, niin voidaan kysyä, että missä elämänvaiheessa neron äly sitten on kehittynyt paljon voimakkaammin, mitä tahdon palveleminen edellyttää, jota varten se alun perin on syntynyt eliöllä?
 
Vai ovatko nerot neroja jo syntyessään, kun esim. Hildesheimerin mukaan Mozart todistaa paremmin kuin muut, että nerous ei ole vanhuuden viisauden ja kirkastumisen tuote? Kysymys kiinnostaa minua suuresti ja siksi toivon siihen vastausta.
 
Minkä ikäisenä nerosta tulee nero vai ovatko jotkut nerot neroja jo lapsuudessaan, vaikka luomisvoima kehittyisikin täyteen kukoistukseensa vasta kypsällä iällä?
 
Syynä siihen, ettei älyn ylivalta ja objektiivisuus ole yksin ratkaisevaa neron tuotteiden laadullisten kriteerien arvioimisen ja niiden potentiaalisesti saavuttaman korkeimman laatutason kannalta on, että myös neron elämän kokemukset vaikuttavat olennaisesti kykyyn luoda kypsimpiä mittapuita vastaavan mestariteoksen, jollaiseen nero ei juuri tästä syystä vielä lapsuudessaan kykene, neron mestariteosten assosioituessa joihinkin menneisiin ja koettuihin järkytyksiin neron sublimoidessa katastrofinsa mestariteoksissaan. Soitto on suruista tehty, totesi Aino Sibeliuskin.
 
En täysin kykene seuraamaan Hildesheimerin ajatuksenjuoksua neron luomismysteeriin liittyen, sillä elämänkokemuksien karttumisen välttämättömyydestä korkeatasoisen taiteen luomisessa huolimatta teoksen aikaansaama mielentila ei ole Hildesheimerin mukaan sama kuin säveltäjän oma mielentila luomisprosessin aikana ja 12 v. Mozartkin la finta semplice oopperan eräässä Rosinan aariassa loihtii eteemme objektiivisen sieluntilan, joka Hildesheimerin mukaan ei suinkaan ollut hänen omansa ja hän pohtii sitä mistä lie elämästä tai buffan kaavasta Mozart lienee sen lapsena kuulostellut.
 
Kuitenkin Hildesheimer sanoo, että kuulija kokee teosta kuunnellessaan sen minkä säveltäjä on kokenut teosta luodessaan luomisaktin aikana, joten mikä on lopulta totuus, jää askarruttamaan.
 
On myös sanottu, että kuulijan tulisi olla varuillaan teosten suhteen, jotka tuntuvat liitelevän korkeuksissa, sillä seesteisin musiikki on luotu keskellä vastoinkäymisiä ja säveltäjän muuntautumiskyky on kyennyt niitä luodessaan suhtatumaan asioihin päinvastaisella tavalla.
 
Tämä selittyy sillä, että neron äly kääntää selkänsä vastenmielisille asioille ja kohdistuu kaikella energiallaan teoreettiseen ja objektiiviseen ja muuttuu puhtaasti objektiiviseksi. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä miksi Mozartillakin sävellystyö maittoi aterian jälkeen tai oltuaan kävelemässä.
 
Kuitenkin nero nauttii välittömästi siitä hengestä, jonka jäljillä jälkipolvet etsivät virvoitustaan, kirjoittaa Schopenhauer ja sanoo myös, että nero tuotteistaan tunnetaan ja sanoo, että neron tuotteet eivät ole miksikään hyödyksi hyödyttömyyden kuuluessa niihin niiden aateliskirjana, vaikka kuitenkin niistä nauttiessamme sukellamme pois puutteen ahtaasta ilmapiiristä, sanoo Schopenhauer.
 
Nerouden mittapuuna voidaan käyttää ilmeisesti vain neron luomia aitoja hengentuotteita, sillä menneisyyden nerojen luomisaktia, jonka myös psykoanalyysi tunnusti vielä Hildesheimerin aikoina tutkimattomaksi tieteenalaksi, ei voida luonnollisten syiden takia mitenkään enää tieteellisesti tutkia objektien maailmasta erkaantumisen vuoksi.
 
Perinnöllisyystieteen tutkijoiden mukaan tällaisia huippusuoritusten tekijöitä olisi joskus mahdollista jopa viljellä, mutta jonka kaltaiseen profetiaan suhtautuu esim. Hildesheimer kirjassaan varsin skeptisesti.
 
Schopenhauerin teorioita neroudesta vielä soveltaakseni totean, että lapsinerolla Mozartillakin voidaan havaita luomisprosessi, jossa äly on ylivoimaisuutensa painolla irtaantunut juurestaan tahdosta ja kyennyt luomaan vapaasti toimiessaan aitoja hengentuotteita joissakin numeroissa oopperoissaan, sinfonioidensa hitaissa osissa ym., kun muutoin hän on suuressa määrin jäljitellyt aikalaissäveltäjien, kuten Lontoon Bachin ym. rutiinituotteita, vaikka hän eroaa heidän kaavamaisesta ja mekaanisesta sävellystyylistään modulatorisen ja melodisen innovatiivisuutensa vuoksi ja hänen sävellajiympyränsä laajenee nopeasti.
 
Yritän siis ratkaista sitä mysteeriä, onko tai oliko jollakin Mozartilla tai Haydnilla jo mahdollisesti lapsuudessa älyä ylimäärä suhteessa normaaliälyisiin, (joilla tahtoa on enemmän kuin älyä) , kuten esim. suhteessa täyden määrän älyä omaaviin, jotka tutkivat kiihkeästi suhteitaan ja yhteyksiään muihin olioihin neron älyn ollessa sen sijaan irtautunut kaikesta tahtomisesta suhteineen? Vai kehittyikö näiden nerojen äly vasta myöhemmin niin voimakkaasti, ettei mikään tahdon palveleminen sitä enää edellyttänyt? Älyllisestihän ihminen saavuttaa huippunsa päälle parikymppisenä, mutta nerot lienevät oma lukunsa älyn voiman ollessa heillä suurimmillaan vasta vanhemmalla iällä nerosta riippuen. Schopenhauer ei sano tästä mitään ainakaan siinä kirjassa jota joskus luin.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
 
https://s3-us-west-2.amazonaws.com/ … 015/06/21174114/575px-thumbnail.jpg

Prophet: Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
 
https://s3-us-west-2.amazonaws.com/ … 015/06/21174114/575px-thumbnail.jpg
 
Mozartin ripeää oppimiskykyä klaveerin ynnä muiden soittimien hallinnan osalta on pidetty suoranaisena ihmeenä hänen itse mm. todettua, että ei sitä kyllä tarvitse harjoitella, että osaa soittaa viulua, mutta sehän ei vielä merkitse neroutta, eikä edes luova sävellystyökään eli luomisen ihme sinällään, vaan ratkaisevaa nerouden kannalta on se, missä määrin säveltäjä kykenee ilmaisemaan taiteellaan esim. syviä tunteita jne. ja siinä suhteessa mm. Mozart ja Haydn erosivat monista keskinkertaisista aikalaissäveltäjistä, joita "suuret ajatukset kaihtoivat"(Hildesheimer).