Klassinen ›

sub zero: sen perusteella, mitä tiedän, frank zappa ois saattanut valita
 
....
 
Listalta puuttuu Francesco Zappa.

"Suurimmat" on oman Top 5:ni yhteydessä väärä otsikko, mutta eniten on viime aikoina tullut fiilisteltyä seuraavia:
 
- Ligeti : "mikropolyfoniset" ja samalla tunnetuimmat teokset viehättävät, mutta myös myöhempi afrikkalaisesta polyrytmiikasta vaikutteita saanut tyyli kiinnostaa
- Debussy : rimpuili irti romantiikan pateettisuudesta ja antoi sointiväreille uudenlaista painoarvoa
- Murail : nosti Griseyn jne. kanssa äänenvärin keskiöön uudella tavalla
- Levinas : loihtii omintakeisia, teatraalisia äänimaailmoja, joihin tykkään uppoutua
- Tiensuu : suomalaisista nykysäveltäjistä mielestäni kiinnostavin

Debussy, Cowell, Rautavaara, Pärt, Rahmaninov
 
Villinä hevosena tietysti Conlon Nancarrow!

Tuli mieleen aiemmasta väittelystä koskien sitä, "saako" pop-säveltäjiä nostaa tänne klassisten säveltäjien joukkoon, että viime aikoina olen kuunnellut paljon Paul McCartneyn I Want to Hold Your Hand- ja Girlfriend-kappaleita. Eka on Beatlesin ja toinen Michael Jacksonin esittämä. Aivan loistavia laulusävellyksiä. Brian Wilsonin vierellä juuri tällaisten tarttuvien ja vetoavien kappaleiden vuoksi (ei minkään Helter Skelterin ansiosta) Paul McCartney kuuluu minusta tosiaan niihin rajotettuihin oikeasti nerokkaisiin pop-säveltäjiin. Benny Andersson ja Gösta Sundqvist ovat Pohjoisen alueen suurimpia melodikkoja popin puolella. Pohjoismaissa suurin säveltäjä on varmaan Sibelius.

JET: Pohjoismaissa suurin säveltäjä on varmaan Sibelius.
 
Olen ennenkin jauhanut tästä täällä, ja minusta Nielsen on aivan toista luokkaa kuin Sibbe, paljon parempi.

JET: Tuli mieleen aiemmasta väittelystä koskien sitä, "saako" pop-säveltäjiä nostaa tänne klassisten säveltäjien joukkoon, että viime aikoina olen kuunnellut paljon Paul McCartneyn I Want to Hold Your Hand- ja Girlfriend-kappaleita. Eka on Beatlesin ja toinen Michael Jacksonin esittämä. Aivan loistavia laulusävellyksiä. Brian Wilsonin vierellä juuri tällaisten tarttuvien ja vetoavien kappaleiden vuoksi (ei minkään Helter Skelterin ansiosta) Paul McCartney kuuluu minusta tosiaan niihin rajotettuihin oikeasti nerokkaisiin pop-säveltäjiin. Benny Andersson ja Gösta Sundqvist ovat Pohjoisen alueen suurimpia melodikkoja popin puolella. Pohjoismaissa suurin säveltäjä on varmaan Sibelius.
 
Jos katotaan noi McCartneyn oikeesti hyvät sävellykset niin, ei niitä niin paljoa lopulta ole. Esim Abbey Roadilla ei ole yhtään. Monet sen "hiteistä", kuten "Ob-la-di, ob-la-da", "Penny Lane" ja "Lady Madonna" on lähinnä ärsyttäviä renkutuksia. Toki ne parikymmentä nerokasta melodiaa riittää saamaan hänet populaarimusiikin kärkisäveltäjiin, mutta ei miehestä tarvii puhua tällä osastolla.

Tässä on väännetty popsäveltäjistä nimellä ja ilman, ja keskustelu on painunut välillä myös populaarimusiikin olemuksen erittelyksi. Minua yllättää, ettei kukaan ole heittänyt peliin jazzsäveltäjiä, kuten Porter, Gershwin tai miksei Ornette Coleman. Nämä eivät ole tässä siksi että minä pitäisin heistä, vaan siksi että ovat kaikki omaäänisiä ja herkkäaistisia säveltäjiä. Jos ajattelemme punctus contra punctum, on esim. Coleman hyvinkin oivaltava paljon suuremmassa määrin kuin suurin osa samaan aikaan vaikuttaneista ns. klassapuolen säveltäjistä.
 
Säveltäjän rooli eli säveltäjä-instituution sisältö vaihtelee idiomista toiseen. Jazzmusiikkia kuunnellessa tietää, että vetoava bassolinja saattaa olla basistin säveltämä tai improvisoima, eikä hänen jonka nimiin biisi on laitettu. Näinpä onkin sen henkilön jäljittäminen, jonka aivoista kaikkein ratkaisevimmin viehättävät musiikin (sisällölliset) elementit ovat peräisin, on hankalampaa kuin jossain Beethovenin tapauksessa.
 
Se on hankalaa, muttei mahdotonta, ja on erittäin palkitsevaa. Vähitellen selviää, ettei täällä välttämättä kovin paljoa ole sellaisia yksilöitä, joiden anti olisi niin omaperäistä että sitä voisi nimittää sanan tavanomaisessa merkityksessä korvaamattomaksi. Tällöin paljastuu myös, että popin, rockin, jazzin tai minkä hyvänsä nimittäminen omaksi musiikinalakseen on turhaa. Huippuja on vähän eikä siinä katsannossa ole väliä mistä karsinasta he ovat lähtöisin, koska huipulla ei ole karsinaa.
 
Näin ollen on aivan erityisen väärin suhteuttaa taiteilijan tekemiset hänen kulttuurilliseen kontekstiinsa ja/tai siihen liittyviin perinteisiin käytäntöihin, merkityksiin jne. Kulttuurirelativismi on siis tässä mielessä yksiselitteisesti väärin.
 
Jos maltamme antaa palttua eri genreille ja niiden edustajien ja kannattajien vaatimuksille milloin tasa-arvosta, milloin ylivallasta, saamme uuden näkökulman myös hunona pitämäämme musiikkiin. Sitä ei enää ole tarpeen nimittää vaikeatajuiseksi kuin ehkä ironisesti. Paljastuu, että mitäänsanomattomuuden pukeminen kaunopuheisuuden ja moniselitteisyyden jaloon kaapuun on maailman vanhin viestinnällinen kikka ja häpeämättömän manipuloinnin väline.
 
Mutta tämä ketju on parhaana eikä huonoimpana pitämäämme musiikkia varten. Jos perehtyy Beatlesin tekemisiin vähän syvemmin, kuten uskoakseni moni täällä on tehnyt, sieltä väkisinkin puskee esiin se yksi kaveri, joka säveltää täysin epäkonventionaaliset ja loistokkaat bassolinjat ja sovittaa muidenkin kappaleet kuin vain omansa. Melodiat ovat upeita ja soinnunkäyttö tuoretta, parhaimmillaan fantastista. Ei tarvitse puhua iskevyydestä, näppäryydestä eikä edes "taidosta". Voidaan puhua nerosta.

jäbä on vaan aina niiin väärässä.
 
en ole koskaan pitänyt biitlesiä kovin kummoisena.

Mikä on populaarimusiikkia?
Mozartin serenadit? Pianosonaatit? Oopperat?
Missä määrin Ligetin Aventures tai Nouvelles aventures ei ole viihdettä?
 
Miksi Brian Wilsonin Our Prayer ei olisi "taidemusiikkia"? Tai Princen For You?

damn u: Mikä on populaarimusiikkia?
Mozartin serenadit? Pianosonaatit? Oopperat?
Missä määrin Ligetin Aventures tai Nouvelles aventures ei ole viihdettä?
 
Miksi Brian Wilsonin Our Prayer ei olisi "taidemusiikkia"? Tai Princen For You?
 
Populaarimusiikilla on monta määritelmää. Siitä johtuen musiikki on populaarimusiikkia, jos se on
 
- kansanomaista tai
- suosittua tai
- sävelletty mekaanista kopiointia varten tai
- sävelletty radiosoittoa varten tai
- sävelletty jotain tiettyä psykologista tarkotusta, esim. rentoutumista varten tai
- tehty käytettäväksi rekvisiittana yleisötilaisuudessa tai seurakunnan kokoontumisessa tai
- jonkun väittämän mukaan popmusiikkia; väittäjän olisi kuitenkin hyvä olla koulutukseltaan sosiologi tai
- Hindemithin Gebrauchsmusikia tai
- säveltäjä on saanut työstään rahallisen korvauksen.

velipesonen: - säveltäjä on saanut työstään rahallisen korvauksen.
 
moni taidemusiikin säveltäjä on tehnyt sävellyksensä tilaustyönä mutta ei sitä silti populaarimusiikiksi kutsuta.

velipesonen: Populaarimusiikilla on monta määritelmää. Siitä johtuen musiikki on populaarimusiikkia, jos se on
 
- kansanomaista tai
- suosittua tai
- sävelletty mekaanista kopiointia varten tai
- sävelletty radiosoittoa varten tai
- sävelletty jotain tiettyä psykologista tarkotusta, esim. rentoutumista varten tai
- tehty käytettäväksi rekvisiittana yleisötilaisuudessa tai seurakunnan kokoontumisessa tai
- jonkun väittämän mukaan popmusiikkia; väittäjän olisi kuitenkin hyvä olla koulutukseltaan sosiologi tai
- Hindemithin Gebrauchsmusikia tai
- säveltäjä on saanut työstään rahallisen korvauksen.
- Vittulanjänkältä
 
Tämä on jo niin hauskaa että umpisuoli puhkeaa!
Tuo viimeinen onkin jo tosi hyvä määritelmä!
 
Mitä on kansanomainen?
Kuinka suosittua pitää olla että on populaaria?
Elektroakustinen musiikki? Xenakis?
Tarkoittaako tämä esim. sitä että kaikki musiikki mikä on sävelletty ennen äänen taltioimisen keksimistä ei voisi olla populaariamusiikkia? No ei tietenkää tarkoita.
 
Kyse ei siis ole musiikin sisällöstä vaan siitä nimestä mikä sille annetaan?
 
No ehkä tästä ei kannata keskustella enää jälleen, vai onko tässä luuta kaluttavaksi?

kuten kaikissa asioissa, niin tässäkään ei ole yhtä oikeaa selkeää vastausta. kyse on siitä miten ja mihin tarkoitukseen asian HALUAA määritellä.
 
jos tähän haluaa tosissaan paneutua niin varmaan kannattaa tsekata theodor adornon, keith neguksen ym. kirjoja.

rkellu: kuten kaikissa asioissa, niin tässäkään ei ole yhtä oikeaa selkeää vastausta. kyse on siitä miten ja mihin tarkoitukseen asian HALUAA määritellä.
 
jos tähän haluaa tosissaan paneutua niin varmaan kannattaa tsekata theodor adornon, keith neguksen ym. kirjoja.
 
Kyllä kyllä, tämä on vain niin hauska aihe, Adornot on luettu! Ja nimenomaan: mihin haluaa määritellä? Ja kuka määrittelee?

damn u: Kyllä kyllä, tämä on vain niin hauska aihe, Adornot on luettu! Ja nimenomaan: mihin haluaa määritellä? Ja kuka määrittelee?
 
niin.
 
itse olen tuohon aiheeseen kenties jo hivenen kyllästynyt.

Joku on joskus tullut keksineeksi populaarimusiikki-sanan. Filosofit, musiikkitieteilijät, sosiologit ja mainosmiehet sitten täyttävät sen haluamallaan käsitteellisellä sisällöllä.
 
Käsitteellinen sisältö riippuu siitä, mitä ajatussuuntaa henkilö edustaa, mitä poliittisia päämääriä hänellä on (tärkeää) ja suhtautuuko hän populaarimusiikkiin sellaisena kuin hän sen itse ymmärtää ja määrittelee perusmyönteisesti, peruskielteisesti vai perusneutraalisti.
 
Populaarimusiikin teorian lopullinen muotoilu riippuu siitä, mihin käsitteelliseen kontekstiin ajattelija lopuksi käsitteensä sijoittaa. Hän voi esimerkiksi määritellä populaarimusiikin ainoaksi olemassaolevaksi musiikinlajiksi tai yhdeksi seitsemästä. Nämä voivat mennä päällekkäin tai sitten ei.
 
Populaarimusiikki oli kuuma peruna kylmän sodan aikana, kun esim. meillä Suomessakin kulutettiin paljon varoja itäsaksalaisen popmusiikin tutkimukseen. Eivätkö sakemannit olisi osanneet itse? Poliittiset konnotaatiot ovat ilmiselvät. Kuinka nämä tutkijat määrittelivät populaarimusiikin, en tiedä.
 
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että populaari- ja popmusiikin käsitteiden käytön voisi kokonaan lopettaa sekä sosiologisessa, myynnillisessä että musiikkityylillisessä mielessä. Käsite viittaa turhan paljon aikaan, jonka poliittinen painolasti on nykyään vanhentunut ja pitääkin olla.

velipesonen: Suomessakin kulutettiin paljon varoja itäsaksalaisen popmusiikin tutkimukseen.
 
no hyi vittu.
 
taas yksi syy lisää olla äänestämättä...

SEV-maiden kanssa käyty kauppa perustui hyödykkeiden suoraan vaihtoon ilman rahaliikennettä, joten ehkä derkut tutkivat vastalahjaksi meidän turvallisuusjärjestelmäämme. Emme jääneet siis osattomiksi, joten äänestäminen kannattaa kyllä.

vitut, mähän en mitään stanan itä-saksan phil collinsien popularisoimista verorahoillani tue. paskaa, täyttä paskaa, pahempaa ku pesäpallo.