Klassinen ›

megatherium: Delius, Melartin, Kokkonen, Marttinen, Madetoja ja A. Merikanto. Nimesin kuusi. Vaikea valinta. Schubert ja Mozart täytyy vielä ottaa mukaan.
 
Aika kova kotimaisuusprosentti sulla. Tuskin sentään Kokkonen ja nuo "ämmät" realistisesti Mozartille ja Schubertille pärjäävät.

Moz-Art
 
Parahin mestari Mozart, mitä mieltä olette 1900-luvun ja 2000-luvun luovasta säveltaiteesta? ;)

levesinet: Parahin mestari Mozart, mitä mieltä olette 1900-luvun ja 2000-luvun luovasta säveltaiteesta? ;)
 
Minä en ole Mozartin tapaan mikään mestari, mutta sen ymmärrän, että 1900-luvulla on sävelletty paljon upeaa taidemusiikkia (Shostakovitsh, Stravinski, Ravel ym.). Lisäksi useita suuruuksia ja paljon mahtavaa musiikkia viime vuosisadalta on varmasti vielä löytämättä - sekä paitsi tietysti minun osaltani että osittain yleisestikin. 2000-luvun teoksiin en ole vielä juuri ehtinyt perehtyä.
 
Jos puolestaan tarkoitat populaarimusiikkia, niin siitä en juuri välitä, vaikka pyrinkin olemaan avoimin korvin.

1. Chopin
2. Schubert
3. Rachmaninoff/Brahms
4. Schumann
5. Mozart
 
en sitte tiiä onko noi paremmuus järjestykses, kaikkien noitten kappaleista joista tykkään, tykkään melkeen yhtä paljon, Chopinillä niitä ny sattuu olemaan eniten :) mutta tällä hetkellä näin :D en nyt niin kovin paljoa ole vielä kuullut klassista siihen nähden kuinka paljon sitä on koskaan tehty.

facebookin yhteisöjen ja fani-sivujen jäsenten perusteella
 
1. mozart 141 303 + 2043
2. bach 107 887 + 262 + 837 + 227
3. chopin 95 897 + 6526
4. beethoven 75 728 + 3887
5. debussy 25 158 + 1903 + 245
 
seuraavaks saattais tulla yllättäen perä perää rachmaninoff, stravinsky, tshaikovski
 
mozart voitti myös joskus 15 vuotta sitten jonkun tutkimuksen suomen suosituimmasta artistista. mozartin ja bachin jälkeen siinä oli jotain juice leskistä ja vastaavaa.

levesinet: Parahin mestari Mozart, mitä mieltä olette 1900-luvun ja 2000-luvun luovasta säveltaiteesta? ;)
 
Rikas kromaattisuus ja rytmiikka myös rivitekniikasta luopuneen usko meriläisen tuotannossa karakteritekniikan hyväksi jossa musiikillisen hahmon muodostavat kolmenlaiset karakterit sointipintoina ja ryöppyinä esiintyvät kentät, melodiset linjat ja yksittäisisytä sävelistä ja säveltoistoista muodostuvat pisteet. myös pienten eleiden runous ja sointivärirerojen tutkistelu ovat luonteenomaisia meriläisen vaikuttavalle taiteelle joka sai osan wihurin kansainvälisen rahaston sibelius palkinnosta ym. läähätin ja läkähdyin meriläisen II-kvartettoa kuunnellessani kuin deliusta konsanaan, jota voi sanoa emotionaalisessa vaikutuksessaan sprintin mestarksii. klassisen aiukakauden musiikki hitaammin lämpiävää ja sisäänpäinkääntynyttä.Nimenomaan kotimainen moderni taide saa minut kiihtymään innosta. mikäli vuosikerta on hyvä. ei koske tämänpäivän postmodernisteja. ja uusromantikkoja. mutta metropolit määräävät valitettavasti suunnan.

1. J.S.Bach, länsimaisen musiikin nero ja peruspilari. Kyllähän joukkoon mahtuu kaikilla aina huonompaakin kamaa, mutta suurin osa loisteliasta.
2. L.v.Beethoven, säveltäjä jonka teokset ovat kauneudessaan jylhiä ja mahtavia, etenkin pianosonaatit.
3. O. Messiaen, käsittämätön sointumaailman luoja, urkuteokset parhaita maailmassa Bachin ohella.
4. M.Reger, taas outo veto. Miellyttää omaa korvaani suuresti.
5. J.Sibelius, en voi ohittaa suomalaisena. Suomalaisuuden tuntoja musiikin kautta maalaileva säveltäjä, eikä pelkästään Finlandia.
 
Nämä ovat siis mielestäni, eivät kaikki ehkä suurimpia mutta mieleisiä kärkipään säveltäjiä.

Tilannetsekkausta: Bach on nyt kiilannut Beethovenin ohitse eniten ykkösääniä saaneena säveltäjänä.

Tämänhetkinen tilanne
 
1. Bach
2. Chopin
3. Mozart
4. Tshaikovski
5. hmmm... liian tasaista, ei jaksa arpoa
 
Eipä näytä Sibelius juhlivan tässä topikissa.

1. Bach
2. Chopin
3. Ravel
4. Liszt
5. Stravinski

Bach ei omilla listoillani ansaitse pääsyä top3:n, sillä hän oli sen verran myöhäiskypsynyt säveltäjä verrattuna verrattomasti spontaanimpiin Mozartiin ja Schubertiin, ja Beethoven taas oli ehkä Bachiakin jyräävämmin klassista musiikkia uudistanut edelläkävijä ja rajojenrikkoja. Mutta Bach oli todellinen pohjatyön tekijä ja peruspilari, samoin kuten jousikvarteton ja sinfonian "keksinyt" Haydn.
 
Ja siinä ne nimet omaan listaani aika lailla onkin: S, M, B, B, H. Ties missä järjestyksessä.

sen perusteella, mitä tiedän, frank zappa ois saattanut valita
 
1. stravinsky
2. varèse
3. webern
4. bartók
5. ravel
 
tjsp.

sub zero: sen perusteella, mitä tiedän, frank zappa ois saattanut valita
 
....
 
Listalta puuttuu Francesco Zappa.

"Suurimmat" on oman Top 5:ni yhteydessä väärä otsikko, mutta eniten on viime aikoina tullut fiilisteltyä seuraavia:
 
- Ligeti : "mikropolyfoniset" ja samalla tunnetuimmat teokset viehättävät, mutta myös myöhempi afrikkalaisesta polyrytmiikasta vaikutteita saanut tyyli kiinnostaa
- Debussy : rimpuili irti romantiikan pateettisuudesta ja antoi sointiväreille uudenlaista painoarvoa
- Murail : nosti Griseyn jne. kanssa äänenvärin keskiöön uudella tavalla
- Levinas : loihtii omintakeisia, teatraalisia äänimaailmoja, joihin tykkään uppoutua
- Tiensuu : suomalaisista nykysäveltäjistä mielestäni kiinnostavin

Debussy, Cowell, Rautavaara, Pärt, Rahmaninov
 
Villinä hevosena tietysti Conlon Nancarrow!

Tuli mieleen aiemmasta väittelystä koskien sitä, "saako" pop-säveltäjiä nostaa tänne klassisten säveltäjien joukkoon, että viime aikoina olen kuunnellut paljon Paul McCartneyn I Want to Hold Your Hand- ja Girlfriend-kappaleita. Eka on Beatlesin ja toinen Michael Jacksonin esittämä. Aivan loistavia laulusävellyksiä. Brian Wilsonin vierellä juuri tällaisten tarttuvien ja vetoavien kappaleiden vuoksi (ei minkään Helter Skelterin ansiosta) Paul McCartney kuuluu minusta tosiaan niihin rajotettuihin oikeasti nerokkaisiin pop-säveltäjiin. Benny Andersson ja Gösta Sundqvist ovat Pohjoisen alueen suurimpia melodikkoja popin puolella. Pohjoismaissa suurin säveltäjä on varmaan Sibelius.

JET: Pohjoismaissa suurin säveltäjä on varmaan Sibelius.
 
Olen ennenkin jauhanut tästä täällä, ja minusta Nielsen on aivan toista luokkaa kuin Sibbe, paljon parempi.

JET: Tuli mieleen aiemmasta väittelystä koskien sitä, "saako" pop-säveltäjiä nostaa tänne klassisten säveltäjien joukkoon, että viime aikoina olen kuunnellut paljon Paul McCartneyn I Want to Hold Your Hand- ja Girlfriend-kappaleita. Eka on Beatlesin ja toinen Michael Jacksonin esittämä. Aivan loistavia laulusävellyksiä. Brian Wilsonin vierellä juuri tällaisten tarttuvien ja vetoavien kappaleiden vuoksi (ei minkään Helter Skelterin ansiosta) Paul McCartney kuuluu minusta tosiaan niihin rajotettuihin oikeasti nerokkaisiin pop-säveltäjiin. Benny Andersson ja Gösta Sundqvist ovat Pohjoisen alueen suurimpia melodikkoja popin puolella. Pohjoismaissa suurin säveltäjä on varmaan Sibelius.
 
Jos katotaan noi McCartneyn oikeesti hyvät sävellykset niin, ei niitä niin paljoa lopulta ole. Esim Abbey Roadilla ei ole yhtään. Monet sen "hiteistä", kuten "Ob-la-di, ob-la-da", "Penny Lane" ja "Lady Madonna" on lähinnä ärsyttäviä renkutuksia. Toki ne parikymmentä nerokasta melodiaa riittää saamaan hänet populaarimusiikin kärkisäveltäjiin, mutta ei miehestä tarvii puhua tällä osastolla.

Tässä on väännetty popsäveltäjistä nimellä ja ilman, ja keskustelu on painunut välillä myös populaarimusiikin olemuksen erittelyksi. Minua yllättää, ettei kukaan ole heittänyt peliin jazzsäveltäjiä, kuten Porter, Gershwin tai miksei Ornette Coleman. Nämä eivät ole tässä siksi että minä pitäisin heistä, vaan siksi että ovat kaikki omaäänisiä ja herkkäaistisia säveltäjiä. Jos ajattelemme punctus contra punctum, on esim. Coleman hyvinkin oivaltava paljon suuremmassa määrin kuin suurin osa samaan aikaan vaikuttaneista ns. klassapuolen säveltäjistä.
 
Säveltäjän rooli eli säveltäjä-instituution sisältö vaihtelee idiomista toiseen. Jazzmusiikkia kuunnellessa tietää, että vetoava bassolinja saattaa olla basistin säveltämä tai improvisoima, eikä hänen jonka nimiin biisi on laitettu. Näinpä onkin sen henkilön jäljittäminen, jonka aivoista kaikkein ratkaisevimmin viehättävät musiikin (sisällölliset) elementit ovat peräisin, on hankalampaa kuin jossain Beethovenin tapauksessa.
 
Se on hankalaa, muttei mahdotonta, ja on erittäin palkitsevaa. Vähitellen selviää, ettei täällä välttämättä kovin paljoa ole sellaisia yksilöitä, joiden anti olisi niin omaperäistä että sitä voisi nimittää sanan tavanomaisessa merkityksessä korvaamattomaksi. Tällöin paljastuu myös, että popin, rockin, jazzin tai minkä hyvänsä nimittäminen omaksi musiikinalakseen on turhaa. Huippuja on vähän eikä siinä katsannossa ole väliä mistä karsinasta he ovat lähtöisin, koska huipulla ei ole karsinaa.
 
Näin ollen on aivan erityisen väärin suhteuttaa taiteilijan tekemiset hänen kulttuurilliseen kontekstiinsa ja/tai siihen liittyviin perinteisiin käytäntöihin, merkityksiin jne. Kulttuurirelativismi on siis tässä mielessä yksiselitteisesti väärin.
 
Jos maltamme antaa palttua eri genreille ja niiden edustajien ja kannattajien vaatimuksille milloin tasa-arvosta, milloin ylivallasta, saamme uuden näkökulman myös hunona pitämäämme musiikkiin. Sitä ei enää ole tarpeen nimittää vaikeatajuiseksi kuin ehkä ironisesti. Paljastuu, että mitäänsanomattomuuden pukeminen kaunopuheisuuden ja moniselitteisyyden jaloon kaapuun on maailman vanhin viestinnällinen kikka ja häpeämättömän manipuloinnin väline.
 
Mutta tämä ketju on parhaana eikä huonoimpana pitämäämme musiikkia varten. Jos perehtyy Beatlesin tekemisiin vähän syvemmin, kuten uskoakseni moni täällä on tehnyt, sieltä väkisinkin puskee esiin se yksi kaveri, joka säveltää täysin epäkonventionaaliset ja loistokkaat bassolinjat ja sovittaa muidenkin kappaleet kuin vain omansa. Melodiat ovat upeita ja soinnunkäyttö tuoretta, parhaimmillaan fantastista. Ei tarvitse puhua iskevyydestä, näppäryydestä eikä edes "taidosta". Voidaan puhua nerosta.

jäbä on vaan aina niiin väärässä.
 
en ole koskaan pitänyt biitlesiä kovin kummoisena.