Klassinen ›

Jos edellä oleva oli taidetta, myönnän että poikkeaa.
 
Schubert oli kaanon, muut poikkeuksia, Egon Friedell

Schubert oli kaanon, muut poikkeuksia, Egon Friedell
 
Tarkoitatko Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomuksella O. Ketosen kirjaa (1961)?

Tarkoitatko Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomuksella O. Ketosen kirjaa (1961)?
 
Ei, Egon Friedell on kirjoittanut Uuden ajan kulttuurihistorian jo 1930 luvulla, mutta edellinen pitkähkö kommentini ei ollut sen enempää taidetta kuin tidettäkään vaan filosofiaa ja musiikin metafysiikkaa.
 
Fridell tässä kohdin osoittautuu näkemyksisään varsin subjektiiviseksi vähemmän tieteellisine argumentteineen jotka eivät ole edes kovin oikeaan osuviakaan kun hän väittää että maailmassa kaikki menisi okein päin jos ihmiset laulaisivat sellaisia lauluja kuin Schubet tuo laiskaksi kylän Hannuksi ja lyhyt sääriseksi poletaariksi rinnastamansa säveltäjä josta naiset eivät voineet ollenkaan pitää, ja kaikilla pitäisi olla samanlainen maailmankatsomus kuin Bismarckilla jne. sillä hänhän oli pahimmanlatinen neurasteeni nin lahjakas ihminen kuin fysilogisilta ominaisuuksiltaan hermoheikoutta voidaan kuvatakin kärsiessään sairatnsa vuoksi monista fyysisitä oireista joita Friedell niinikään kirjassaan kuvaa. Pikemminin o iin ttä nerot ovat poikkeuksellsia abnormisti hypertrofioituneelta hermo-ja keskushermostoelämältään ja aivoje rakenteelta, ja ennen kaikkea niiden suorituskyvyltään keskimääräihmisiin verrattuna.
 
taiteiden eroavaisuus tieteisin nähden ilmenee yksinkertaisesti ilmaistuna jo siinäkin että taiteet hejastelevat ideamaailmaa ollen ideoiden eli tahdon sineellistymisasteiden kuvastusta, musiikin esittässä välittömästi itse tahtoa kun tieteellisen tutkim,uksen pääkohteena ovat todelliset ja reaaliset ilmiöt ja tavallaan siitä sukeutuva haluttomuus ja kyvyttömyys nähdä ja käsittää niitä muutoinkin kuin suhteessa tahtoon ja tietellisen tutkimuksen määrittelemiin ja tutkijan tiedostamiin tarkoitusperiin. mikään tieteellinen teoria kun harvemin on ollut taiteellinen objekti.
 
tosin analyyttisen nykyfilosofisen suuntauksen kohteena on kieli ja se on antanut metfyysisille kysymyksille toisen muodon; ne ovat nyt ieliongelmia. jos pohditaan aineen ja hengen ongelmaa ei kysytä millaisia substansseja ne ovat vaan mitä nämä sanat kielessä tarkoittavat ja kuinka niitä kielessä käytetään.

Tarkoitatko Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomuksella O. Ketosen kirjaa (1961)?
 
Tarkoitan juuri sitä, jonka kauan sitten opin ja opettelin kirjaimellisestikin sanasta sanaan ulkoa teoreettisen filosofian pääsykoetta varten yliopistoon pyrkiessäni ainetta lukemaan, mutta niin vain kävi, hämmästyttävää kyllä, että juuri sen takia en ehtinyt kirjoittaa kahta hyvin helppoa esseeluonteista vastausta suoraan kirjan otsikoihin perustuviin kysymyksiin loppuun saakka ja looginen empirismiä koskeva kysymys jäikin sitten puolivalmiiksi vastaukseksi ja sain ainoastaan 9- arvosanakseni kun 9, 5 olisi tarvittu sisään pääsemiseksi. Peruskoulun päästötodoistuksssani lukuaineiden keskiarvo oli jotain 9,7 soveltaessani aivan toisenlaista metodia koealueiden opettelemiseksi ja lukemiseksi, alleviivauksen jalon taidon, joka tämän ainoan kerran jäi pänttäämisestäni puuttumaan kohtalokkain seurauksin. kirjoitusnopeuteni pitkän tauon jälkeen lyijykynällä ei ollut sitä luokkaa että olisin annetussa ajassa ehtinyt 13 sivua pidemmälle. nythän olen jo kirjan lähes unohtanutkin.

taiteiden eroavaisuus tieteisin nähden ilmenee yksinkertaisesti ilmaistuna jo siinäkin että taiteet hejastelevat ideamaailmaa ollen ideoiden eli tahdon sineellistymisasteiden kuvastusta, musiikin esittässä välittömästi itse tahtoa kun tieteellisen tutkim,uksen pääkohteena ovat todelliset ja reaaliset ilmiöt ja tavallaan siitä sukeutuva haluttomuus ja kyvyttömyys nähdä ja käsittää niitä muutoinkin kuin suhteessa tahtoon ja tietellisen tutkimuksen määrittelemiin ja tutkijan tiedostamiin tarkoitusperiin. mikään tieteellinen teoria kun harvemin on ollut taiteellinen objekti.
 
Eikö todistuksen luonne ole ainoa tieteen ja taiteen eroavuus? Taideteoksen sisältämää väitettä todellisuudesta ei tarvitse todistaa, mutta se pitää testata. Näiden kesken on luonne-ero.

Uskonnollisesta ilmoituksesta poiketen niissä ovat todistukset itsessään. Taiteen tehtävä tuskin on koittaa luovan älyn näkökulmasta todistaa mitään rationaalisesti perusteltavissa olevaa väitettä esittäen argumentteja sen puolesta tai sitä vastaan olettaessaan niiden empiirisen katsantokannan mukaisesti objektiivinen maailma ilman muuta sinänsä olemassaolevaksi erityistieteissä tutkimuksen kohteenaan olioiden väliset suhteet edellytyksenä energisen tahdon vaatima älyn täysimäärä kykenenmättä käsittämään niiden puhtaasti objektiivista olemusta joka voi olla vain neron kohteena, ja jonka joka tapauksessa tieteessä tulisi ilmetä ulkoiselle havainnolle mielteestä riippumatta sellaisena kuin sen tiedoitsemme sekä havainnoijan sisäisistä virikkeistä ja psyykkisestä kokemusmaailmasta erillisenä joka jokaisessa taideteoksessa on yksilöllinen ja jota se pyrkii ilmentämään tuloksena sitä hallitsevasta luovasta prosessista edellytyksenään tietokyvyn ylijäämä tahdon tarpeiden tyydyttämisestä ja jonka emootiot laukaisevaan ytimeen ei pääse käsiksi kukaan.

Uskonnollisesta ilmoituksesta poiketen niissä ovat todistukset itsessään. Taiteen tehtävä tuskin on koittaa luovan älyn näkökulmasta todistaa mitään rationaalisesti perusteltavissa olevaa väitettä esittäen argumentteja sen puolesta tai sitä vastaan olettaessaan (...) prosessista edellytyksenään tietokyvyn ylijäämä tahdon tarpeiden tyydyttämisestä ja jonka emootiot laukaisevaan ytimeen ei pääse käsiksi kukaan.
 
Jaha. Käsitykseni mukaan sekä tiede että taide ovat inhimillistä toimintaa, eikä niiden välillä ole mitään ensisijaista periaatteellista eroa edes toiminnan tasolla. Ainoastaan tuo todistuksen olemassaolo tai luonne on eri.
 
Huikea ajatus, joka saa meidät haukkomaan henkeämme, voi olla lähtöisin yhtä hyvin tiedemiehen kuin taiteilijan päästä. Tieteessä sen arvon ratkaisee sen selitysvoimaisuus, mikä liittyy todistettavuuteen. Taiteessa arvon ratkaisee ainoastaan aika ja ajan kuluminen, eli taiteen arvon testaaminen vie vuosisatoja. Mutta ihmisyksilön elämää, tunteita ja järkeä stimuloivana oliona taiteen arvo tulee ainakin osittain tietenkin paljon nopeammin testatuksi.
 
Japanilaiset ovat usein varsin viisasta porukkaa, ja heidän keisarinsa palatsissa on tiettyihin juhlallisuuksiin valittavan musiikin suhteen hyvin vapaat ohjeet: Saa esittää aivan mitä tahansa, kunhan se on yli 500 vuotta vanhaa!
 
Taideteoksen käsitteestä vielä sen verran että taiteen ei ollenkaan välttämättä tarvitse jakautua teoksiin. Esimerkiksi täysin improvisoitu spontaani musiikki on kaiketi taidetta, muttei sellainen taideteos, joka olisi millään tarkkuudella toistettavissa; se tulee ja menee juuri nyt.

Jaha. Käsitykseni mukaan sekä tiede että taide ovat inhimillistä toimintaa, eikä niiden välillä ole mitään ensisijaista periaatteellista eroa edes toiminnan tasolla. Ainoastaan tuo todistuksen olemassaolo tai luonne on eri.
 
Huikea ajatus, joka saa meidät haukkomaan henkeämme, voi olla lähtöisin yhtä hyvin tiedemiehen kuin taiteilijan päästä. Tieteessä sen arvon ratkaisee sen selitysvoimaisuus, mikä liittyy todistettavuuteen. Taiteessa arvon ratkaisee ainoastaan aika ja ajan kuluminen, eli taiteen arvon testaaminen vie vuosisatoja. Mutta ihmisyksilön elämää, tunteita ja järkeä stimuloivana oliona taiteen arvo tulee ainakin osittain tietenkin paljon nopeammin testatuksi.
 
Japanilaiset ovat usein varsin viisasta porukkaa, ja heidän keisarinsa palatsissa on tiettyihin juhlallisuuksiin valittavan musiikin suhteen hyvin vapaat ohjeet: Saa esittää aivan mitä tahansa, kunhan se on yli 500 vuotta vanhaa!
 
Taideteoksen käsitteestä vielä sen verran että taiteen ei ollenkaan välttämättä tarvitse jakautua teoksiin. Esimerkiksi täysin improvisoitu spontaani musiikki on kaiketi taidetta, muttei sellainen taideteos, joka olisi millään tarkkuudella toistettavissa; se tulee ja menee juuri nyt.
 
Tieteellisen hypoteesin olemassaolon oikeutus on sen mahdollisessa totuudessa ja täytyy olla jotakin jolla hypoteesien pätevyyttä voidaan tutkia kuten loogisen empirismin formuloima riittämättömäksi osoittautuneen verifioitavuuspostulaatin saama väljempi muoto koeteltavuuden periaate, jonka mukaan lause on mielikäs jos sillä on verifioituvia, so. todeksi tai epätodeksi osoitettavia seuraamuksia, kun sen sijaan kaikkein predeterminoiduimmassa ja tieteellistetyimmässäkin sävellysteoriassa ja -tekniikassa, sarjallisuus, joka yrittää olla loogista ja toitottaa logiikkaansa olemassaolonsa oikeutuksen orgaanisella todisteella, luovan päätöksenteon hallitsevana elementtinä on sen taiteellisen todistusvoima kuitenkin vain lopulta taiteilijan luovan mielikuvituksen määrässä ja siinä objektivoidussa ja sublimoidussa tunteessa, jota tämä on kyennyt siihen valamaan, joka on jossain määrin kätketty, alitajuinen ja toteennäyttämätön, eikä esteettistä laatua olvien kysymysten totuudesta voidakaan näin ollen puhua samassa mielessä kuin teorian niiden osien jotka suoranaisemmin liittyvät välittömiin aistikokemuksiin, jota ovat loogisen empirismin ainoat tosiasiat vieroksuen periaatteita joissa niihin vedotaan vain epäsuorasti, vaikkakin olennaisilta osiltaan luonnontiteellisen tiedon teoriana se ei voinut olla ottamatta huomioon sen ulkopuolelle jääneitä tieteellisen teorianmuodostuksen tärkeitä osia, että spekulatiivinen aines trieteellisissä teorioissa teoriaa koossa pitävänä ytimenä heijastellen käsitystämme teorianmodostuksesta, joka on välittömistä aistikokemuksista riippumaton tai vain erittäin pitkien kiertoteiden kautta niihin palautuva aines on tieteellisissä teorioissa hyuomattavasti suurempi kuin loogisen empirismi edustajat alkujaan ajattelivat. Voimme kyllä edelleenkin lähtien eräistä yleisistä käsityksistä tehdä kysymyksiä kokemukselle ja kokemus vastaa välittömien aistihavaintojen kielellä niin tai ei mutta nämä vastaukset eivät rakenna teoriaa vaan voivat vain puhua en puolesta tai sitä vastaan. Lähteenä mm. Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomus
 
Eihän elämysperäinen havaitseminen olekaan mitattavissa tai havaittavissa. Se on vastaanottajan asia. Eikä kanta suhteessa johonkin taideteokseen tarvitse olla lukkoonlyöty tai myönteinen, sillä kuunteluolosuhteet,-intensiteetti,-motiivit, kuuntelijan älykkyys, tietokyky, havaintokyky, miellekyky ja henkinen kypsyys sekä musiikilinen vastaanottavaisuus muuttuvat ja vaihtelevat alituisesti ajan myötä eikä kuuntelijan viretila ole aina ideaalinen, vaikkei tämä aikakaan ole mitään absoluuttisesti objektiivisesti olemassaolevaa vaan havaintokykymme tapa kuten tajunta välittömästi annettu ja aistimin havaitsevalla on objekteja.

... luovan päätöksenteon hallitsevana elementtinä on sen taiteellisen todistusvoima kuitenkin vain lopulta taiteilijan luovan mielikuvituksen määrässä ja siinä objektivoidussa ja sublimoidussa tunteessa, jota tämä on kyennyt siihen valamaan, joka on jossain määrin kätketty, alitajuinen ja toteennäyttämätön ...
 
Tieteen ainetta ovat teoriat, ja teorian muodostamisessa tarvitaan samoja ominaisuuksia kuin taiteen tekemisessä. Teoreemat, lemmat jne. ovat tällaisesta niin sanoakseni esiasteita. Tieteelliset teoriat rakentuvat oikeastaan sielullista alkuperää olevista malleista, jotka sitten eri tavoin kiinnitetään toisiinsa.
 
Joskus tieteellisten teorioiden sisällään pitämät mallit ovat sellaisia, ettei niitä voida kuvata muuten kuin matemaattisten lauseiden avulla, eli niistä ei voi rakentaa esim. kolmiulotteista silmillä havaittavaa veistoksenkaltaista representaatiota. Kuitenkin mikäpä muu kuin esteettinen taju voisi ohjata tieteellisten lauseiden kanssa painiskelevan henkilön ajattelua? Kauneus on kiinni meissä emmekä pääse siitä eroon.
 
Estetiikka-nimistä tiedettä pidän suurelta osin intellektuaalisena snobismina, joka soveltunee pääasiassa mainostoimistojen käyttöön. Mutta kaipa paras estetiikka onkin sitten taidetta!

Tieteellisen hypoteesin olemassaolon oikeutus on sen mahdollisessa totuudessa ja täytyy olla jotakin jolla hypoteesien pätevyyttä voidaan tutkia kuten loogisen empirismin formuloima riittämättömäksi osoittautuneen verifioitavuuspostulaatin saama väljempi muoto koeteltavuuden periaate...
 
Nuo tieteen olemusta käsittelevät argumenttisi edustavat ns. kovia tieteitä - 1+1=2. Humanististen tieteiden ja oppien saralla ei välttämättä verifioida tai koetella yhtään mitään, vaan raporttiasussa tiedeteoksilta vaaditaan tiettyjä muotoseikkoja, minkä takia työprosessi näyttäisi päälle päin olevan aineiston, metodin ja päätelmien avioliitto. Lähtökohdiltaan (humanistisen) tieteen tekeminen on astumista upottavalle suolle, aivan kuin taiteen tekeminen teorioiden, intuition ja intention ristitulessa.

Kun tieteen pääasiallinen tehtävä on tutkia ja selittää haettuja ja harvinaisia ilmiöitä lähtien niiden syistä ja johtaa syiden vaikutus luonnonlaeista, pyrkii olioiden metafyysistä olemusta ja tahdon, so. sydämen liikkeitä representoidessaan, heijastellessaan, ilmaistessaan ja ilmentäessään, kaunotaide, kuten musiikki ja muut ihnimillisen hengen aikaansaamat teoreettiset saavutukset millä alalla hyvänsä, erityistieteitä lukuunottamatta, ilmiön ulkopuolelle ilmentyvään, jona tunnemme tahdon, eli olioin sinänsä, joka on absoluuttisesti selittämätön, luonnovastainen, yksityisten toimintojen vapaus, radikaalina eroavaisuutena ilmiön ja olion sinänsä välillä, sisäisestä välttämättömyydestä ja tahdon palveluksesta läpikotaisin erottautuneen olioiden objektiivisesta käsityskyvystä luovan älyllisen voimansa ja energiansa itsetiedottomasti ammentavan taiteellisen luomistyön alkaessa siitä pisteestä, johon tieteellinen tutkimustyö päättyy viimeksi mainitun astumatta askeltakaan metafysiikkaan, josta yksin kumpuaa taiteiden syvin ja sisin olemus ja merkitys kiihdyttäessään älyn mukaisesti tahdonliikkeiden vastineita puhtaan mielteen alueelle heijastuneina, josta tahto on pois pelistä tiedoitsevan ollessa ideoiden käsittämisen edellytyksenä kauttaaltaan tiedoitsemisen puhdas subjekti fysikaalisen järjestyksen pohjalla olevan olioin sinänsä järjestyksen tajuamiseksi, joka muodostaa aitojen teosten todellisen ja selittämättömän ytimen.
 
Kaikki muut ihmistuotteet tarkoittavatkin tieteellisten teorioiden käytännön sovelluksina vain olemassaolon helpottamista tai säilyttämistä. Vain taideteokset ovat olemassa tarkoituksetta oman itsensä vuoksi. Sen tähden niitä voikin pitää olemassaolon puhtaana kukkana tai tuloksena, joista sydämemme nauttiessa sukellamme ulos puutteen ahtaasta ilmapiiristä metafyysisten totuuksien raikkaaseen ja mieltä puhdistavaan ilmaan, saadessaan kuulijansa unohtamaan oman tilansa kurjuuden ollessaan tahdon ja sen hädän alainen, joka eksistentiaalifilosofian eksistenssin selvästi tajuttuaan käsittää tieteellisten teorioiden ja matemaattisen näpertelyn kykjenemättömyyden ratkaista sielullisia pulmatilanteita tai elämäntuskaa, johon taide on parasta lääkettä.
 
Loogisen empirismin omaksuman kannan mukaan vain substanssiton muoto esittää tieteellisissä teorioissa sen mitä tiedetään kaiken muun ollessa yhtä tilapäistä kuin muste jolla tieteellinen esitys kirjoitetaanpaperille, oliot kun ovat a priori määriteltävissä mikäli ne kuuluvat yksin mielteeseen, pelkkään ilmiöön apriorisissa tieteissä logiikssa, aritmetiikassa, foronomiassa jne. ratkaisut ovat täysin selviä älymme puhtaina muotoina jolla ei ole empiiristä sisällystä, joka on aposteriorinen tahto, olio sinänsä, jossa on matefysiikan tähtäyspiste ja taiteiden syvin ja ainoa merkitys.
 
Tiede on kylläki monin tavoin vahvistanut usko luonnonlakien pysyvyyteen eivätkä ne edellytä hypoteettisina mitään olemassaolevaa.

Kun tieteen ... ahtaasta ilmapiiristä metafyysisten totuuksien raikkaaseen ja mieltä puhdistavaan ilmaan, saadessaan kuulijansa unohtamaan oman tilansa kurjuuden ollessaan tahdon ja sen hädän alainen, joka eksistentiaalifilosofian eksistenssin selvästi tajuttuaan käsittää tieteellisten teorioiden ja matemaattisen näpertelyn kykjenemättömyyden ratkaista sielullisia pulmatilanteita tai elämäntuskaa, johon taide on parasta lääkettä.
 
Loogisen empirismin omaksuman kannan mukaan vain substanssiton muoto esittää tieteellisissä teorioissa sen mitä tiedetään kaiken muun ollessa yhtä tilapäistä kuin muste jolla tieteellinen esitys kirjoitetaanpaperille, oliot kun ovat a priori määriteltävissä mikäli ne kuuluvat yksin mielteeseen, pelkkään ilmiöön apriorisissa tieteissä logiikssa, ...
 
Hei Heidegger,
 
Minun puolestani sekä looginen empirismi että saksalainen idealismi ynnä eksistenssifilosofia saavat ihan rauhassa olla passée. Mistä löydän sellaisen absoluutin joka erehtymättömästi kertoo, mikä olio-oleva sisältyy mihinkin luokkaan?
 
Totta kai nerokkailla luovilla ihmisillä on jokin viesti meille, eivät kai ne muuten neroja olisikaan. Onhan se tietty mainiota jos Hegelin ja kumppaneiden menetelmillä saa taideteosten olennaisesta sisällöstä enemmän irti, ja jos siinä vielä tuskakin helpottaa.

Tieteellinen tieto ei suuremmin kiinnosta ekstentialistia eikä elämäntuntomme tai henkiset ongelmamme ihmeemmin muutu olipa tietomme ihmisen fysiikaalis-kemiallisesta rakenteesta kuinka täydellinen tahansa.
 
Samoin on laita taiteellisen luomisprosessin luovassa aktissa älyn vapautumisen tuloksena innoituksen tuokiossa syntyneiden kuolemattomien teosten sielun muovautumisen laita omin ehdoin välittäessään assosiaatioita joihin menneisiin koettuihin järkytyksiin ja nauttiessamme erään ihmisen katastrofin sublimoinnista kokiessamme katharsiksen.
 
Tiede ja sen metodit ovat pelkästään välineitä tieteellisen tutkimuksen palveluksessa vain todennäköisyyksiä esille tuovan tieteellisen tiedon hankkimiseksi. Koska se ei ole varmaa, niin se ei ole mitään, ajattelee eksistentialisti aivan oikein. Sillä mitkään tieteellisen tutkimuksen hyväksymät teoriat eivät ole ehdottoman varmoja. jokainen niistä voi joutua tarkistuksen alaiseksi. Tiede on tautologiaa.
 
Ne yleisluontoiset universumin luonnetta ja rakennetta selittävät ja kuvaavat otaksumat joita kykenemme laatimaan, perustuvat vain uskoon luonnlakien ikuisesti samana pysymisestä. Luononlait ovat päteviä vaikka luontoa ei olisikaan vaikkakin jonkin itsessään oleminen oliona sinänsä, edellyttää aina kuitenkin myös idealistisen perusvakaumuksen mukaan jonkin ylimalkaan aineellisen ja empiirisen objektiivista olemassaoloa subjektin tajunnassa, sen mielteenä edellisen muodostaessa jälkimmäisen sisimmän olemuksen objektivoituneena elämäntahtona, mutta edellinebn olikin materialismiin taipuvaisen luonnontieteen näkökulma jälkimmäisen idealistin metafyysilliseen vakaumukseen rinnastettuna jolle luonnonvoima täytyy tiedoita tahtona jokaisessa tapahtumassa joka on lähtöisin aineellisen olennon luonnosta, muodostaa varsinaisesti tämän luonnon taikka ilmentyvänä ilmenee tässä luonnossa.

Jos minun pitäisi otsikon kysymykseen vastata järjellä sanoisin että ei ole. Kaikki ovat samanarvoisia, musiikki on taidetta ja jokaisella on oikeus tehdä sitä omalla tavallaan ja kuunnella mitä haluaa.
 
Eri asia on kun istun siellä Finlandia-talossa kuuntelemassa Leif Segerstamin johtamaa Radion Sinfoniaorkesteria. Tai edes sitä kun musiikkiopiston nuoret esiintyvät ja soittavat yksinkertaisia klassisia kappaleita. Minussa tämä musiikki saa aivan eri tunteet pintaan kuin muu musiikinlaji. Klassinen musiikki lähes kaikissa muodoissaan (ambient-häröilyt ja atonaaliset järjettömyydet menevät yli ymmärryksen) on se jonka luokse palaan kerta toisensa jälkeen löytämään jotain uutta itsestäni. Ymmärrän kyllä ihmisiä joiden mielestä klassinen musiikki ei ole yhtä arvokasta kuin vaikkapa Beatles tai rock-musiikki. Klassinen harvoin selittelee itseään, antaa yksinkertaisia selityksiä tai päästää kuuntelijaansa helpolla. Parhaat pop ja rock biisitkin ovat yleensä ylläkuvatunlaisia. Mutta noin yleisellä tasolla klassinen ei varmastikkaan ole koko musiikillisen elämänsä 4/4 ja kvinttien ja kolmisointujen ja I-IV-V maailmassa eläneen kannalta helppo lähestyä. Ja ihminen on sellainen eläin, joka mielellään tekee asiat helpoimman kautta.

Eri asia on kun istun siellä Finlandia-talossa kuuntelemassa Leif Segerstamin johtamaa Radion Sinfoniaorkesteria.
 
Lefa oli RSO:n ylikapellimestari 1970-luvulla ja RSO:n pääasiallinen esiintymisareena on Kultsa (oliko mun nyt taas pakko viisastella...). Mutta kirjoitit asiaa!

Lefa oli RSO:n ylikapellimestari 1970-luvulla ja RSO:n pääasiallinen esiintymisareena on Kultsa (oliko mun nyt taas pakko viisastella...). Mutta kirjoitit asiaa!
 
Jeps tiedetään kun on molemmat herrasta kirjoitetut kirjat luettu, mutta teki kuule hienon vedon viime talvena, oli vielä messissä Kroumata lyömäsoitinorkesteri länsinaapurista. Kun vielä muistais mitä johti. Helvetin hienoa se kyllä oli, siinä jäi rummuttelussa kaikki powermetal-rumpalitki kauas taakse. Illan lopetti F. Mendelhssonin Skottilainen...? Ehkä.
 
Kuitenkin, kiitos nyt tiedän taas lisää RSO:sta. Segerstam on vaan se mun suosikki ja RSO Suomen tän hetken laadukkain orkka. Mun mielestä. Saa väittää vastaan, mielelläänkin.

musiikki on taidetta ja jokaisella on oikeus tehdä sitä omalla tavallaan ja kuunnella mitä haluaa..
 
Käsittääkseni taiteessa sen enempää musiikissa kuin millä muulla teoreettisen luovan työn alalla tahansa ei ole kyse moraalista, jossa hyvä tahto on kaikki kaikessa. Taiteessa kuten jo sanakin ilmaisee on kysymys taitamisesta. Tietenkin saattaa olla niin että monet ajattelevat hyvällä tahdolla lopulta onnistuvansa mutta juuri se tekee onnistumisen mahdottomaksi koska se tähtää persoonallisiin päämääriin ja tarkoituksiin. Silloin ei taiteesta voi tulla täyttä totta. monet eivät aavista että yksin tahdon se kaikkien aikeiden herruudesta irtitempautunut ja yksin toimiva äly tekee kykeneväksi luomaan aitoa. kaikenlaisten töhertelijöiden synty on pohjimmltaan siinä että he omaksuvat aidoista teoksista niiden ytimen asemasta ulkokuoren ja luulevat kaiken savuttanensa ja jopa ylittäneensä korvaten tyhjän sisällön hurskaalla epärehellisyydellä päästäkseen korkeiden esimiesten suosioon. He asettavat itse itsensä valoon.

En millään jaksanut lukea koko ketjua, mutta tuli noiden ekojen sivujen perustella mieleen, että tämä yhteen tyyliin jämähtäminen ja sen paremmuuteen uskominen on kyllä paljon yleisempää kevyen musiikin, kuin klassisen puolella. Toimin siis molemmilla osa-alueilla itse ja tällä hetkellä opiskelen kevyttä musiikkia.
 
Miksi on niin suuri skandaali, että klassinen muusikko on sitä mieltä?
Mä tunnen varmaan kymmeniä hevareita, jotka on vilpittömästi sitä mieltä, että hevi on ainoaa järkevää musiikkia.
 
Oletetaanko heidän vaan olevan mitään ymmärtämättömiä luolamiehiä?

Mä tunnen varmaan kymmeniä hevareita, jotka on vilpittömästi sitä mieltä, että hevi on ainoaa järkevää musiikkia. Oletetaanko heidän vaan olevan mitään ymmärtämättömiä luolamiehiä?
 
Aivan rauhassa saa olettaa, heh heh. Suurin osa heavysta perustuu sille, että jotain musiikin osatekijää liioitellaan ankarasti. Sellainen on hetken aikaa hauskaa mutta alkaa pian maistua puulta. Ei kun siis metallilta. Tämän määritelmän mukaanhan kaikki raskassoutuinen musiikki ei ole heviä. Mutta minun on vaikea ymmärtää esimerkiksi joitain Shostakovitsin sävellyksiä, koska hänkin harrastaa kyseistä liioittelua. Joiden kuiden intoilijoiden mielestä se on sitten ilmaisulle niin perin tärkeää ironisuutta (?).
 
Minua ylipäätään kyrsii että hevin kuuntelemisesta on maassamme tullut jo jonkinlainen kansalaisvelvollisuus. On esimerkiksi viehättäviä ja siistejä kaikin puolin laadukkaita kuppiloita, jotka soittavat kaiuttimistaan aamusta iltaan heviä ja hard rockia.

Epäilenpä että hevystä on vaikea kaivaa esille mitään musiikillista substanssia teknillisen rakenteen yksinkertaisuudesta ja rytmin monotonisuudesta johtuen eikä volyymi korvaa sisällön onttoutta.