Klassinen ›

Pakolla aloin aikoinaan 7-vuotiaana soittamaan hanuria ja se jäikin joskus 12-vuotiaana pois.
 
Sielunveli! Muuten ei kyllä oo pakotettu, mutta kun isä sattuu olemaan hanuristi, niin pitihän sitä tytöstä yrittää leipoa samanlaista. Aika pahasti isä petty, kun ilmotin lopettavani soiton ja alottavani laulutunnit, mutta nykyään välillä isä on ihan innoissaan kun vedän Mozartin liedejä.

Ilmoittivat minut 5-vuotiaana pianotunneille. En itse oikein tajunnut silloin tilannetta, luulin että se kuuluu vain asiaan. :D
Joskus monia vuosia sitten kyselin että saisinko lopettaa pianonsoiton jossain vaiheessa. Vastasivat että sitten kun täytän 18. Selvä sitten. En kyllä tule lopettamaan pianonsoittamista täysi-ikäisenä, jatkan niin kauan kuin tuntuu siltä, ja tällä hetkellä tuntuu että en aijo ikinä lopettaa. Onneksi pakottivat, muuten kaikki olisi ihan eri tavalla.

Mä olin siinä onnellisessa asemassa, että himassa on ollut aina soittimia. Mihinkään ei pakotettu, sain soitella mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Faija jeesas kysyttäessä, mutta omapäisesti perse edellä puuhun metodilla opettelin nämä vähäiset taitoni. Vähän säälittää tuo eräs puoliltuttu perhe, jossa faija tuputtaa skidejään tunneille ja ihmettelee kun ei oikein homma toimi. Ei niitä lapsia oikeasti kiinnosta, iskä vaan on päättänyt, että "meijän Maijahan soittaa pianoa, koska se on niiiin hyvä harrastus."

Nokkahuilu kysymyksestä:
Ala-asteen traumaattisinta aikaa oli musatunnit. Sadistinen, varmasti noin 100 kiloinen lehmä pakotti meidät soittamaan nokkahuilua ja minä inhosin. Pakotti jopa soittamaan "nokkahuilukokeen" luokan edessä. Siinä sitten 10 vuotiaana esiintymistä muutenkin peläten menet luokaneteen puhaltamaan sitä räkähuilua kun se lehmä tuijotteli. MURHA! Seuraavalla kerralla totesin että en soita räkähuilua, sanoi että pakko, joten puhalsin yhden äänen ja totesin että siinä on mun soitot, anna numero. Sanoi muuten tämänjälkeen että minusta ei tule koskaan mitään. Sen takia kait sitten ryhdyin kitaristiksi ja päädyin säveltelemään teattereihin ja lyhytelokuviin musaa.
 
Mutta vanhempien pakottamisesta: Joskus 7 vuotiaana kovasti vinguin äitimuoriltani että saisin kitaran ja pääsisin kitaratunneille (ihan akustisen). Mutsi oli sitämieltä että ei, meidän tommista tulee pianisti, joten lykkäsi minut pianotunneille pimputtamaan Michael Aaronia, yeah right... Tympäsi, joten lopetin. Mikä tietysti tänpäivänä harmittaa kovasti, toisaalta jos minua oltaisiin kuunneltua ja haluani soittaa populaari musiikkia eikä sitä prkln Aaronia niin ehkä tilanne olisi ollut toinen. Tai sitten ei, kuvittelen...
 
Valitettavasti maailma on täynnä aikuisia jotka osaavat tehdä lasten musiikillisesta kasvamisesta yhtä helvettiä. Ei siinä mitään jos hylkää musiikin loppuelämäkseen (eipä tiedä mitä missaa), mutta se harmittaa kun näin lapsuuden ohittaneena harmittaa että joitakin perustaitoja ei ole. Esim pianonsoittoa olen joutunut lähtemään treenaamaan itsenäisesti aika alusta, mikä harmittaa...