Klassinen ›

... jotenkin tuntuu vielä, että tämä musiikkityylien keskinäinen vääntö on kytköksissä myös ideologioihin tavalla tai toisella.
 
Näinhän se on. Vasemmisto ei tunnusta muuta arvoa kuin tasa-arvon, mikä tekeekin kaikki muut tarpeettomiksi. Tästä lähtökohdasta ei voi saavuttaa mitään - siitä seuraa vaan ikuinen standardien tippumisen kierre. Varsinainen romahdus tapahtuikin jo kuusikymmentäluvun lopulla.
 
Lennulle ja Titorille haluan muistuttaa, että natsien rotuoppi ja eugeniikka oli juuri sitä näennäistieteellistä populismia, joka upposi kansaan yhtä liukkaasti kuin hevi tai iskelmä.
 
Dr Dominantin pohdintoihin viitaten haluaisin tuoda ilmi oman näkemykseni taiteen ja viihteen dikotomiasta. Taide ei ensisijaisesti ole tarkoitettu aistillisen tai ruumiillisen nautinnon aikaansaamiseksi - se on viihteen tehtävä. Taide sen sijaan operoi abstraktin alueella, symbolien ja matemaattisten rakenteiden leikkikenttänä. Tosin tämä ei ole vain minun mielipiteeni: käsitys on meille tuttu jo antiikin ajoista, eivätkä ne ole muuttuneet vielä tähän päivään mennessä.
 
Taiteen tuottamista ei voida arvioida siis pelkästään lopputuotteen kautta. Se onko kyse viihteestä vai taiteesta riippuu tekijän tietoisuudesta teoksen symboliikasta tai abstraktista struktuurista, sekä taiteen historiasta ja nykyhetkestä. Taide ei synny sattumalta: tekijällä on oltava jonkinlainen tietoinen kontrolli. "Tämä kuulostaa hyvältä" -periaatteella taas ollaan väkisinkin aistillisuuden alueella.
 
Muissa kulttuureissa on tosiaan käytetty mielenkiintoisia rytmejä, mikrointervalleja ja sointivärejä, mutta vain taidemusiikin alueella ne abstrahoitiin ja niitä alettiin käsittelemään taiteellisesti, ei vain ruumiillisen mielihyvän perusteella.

eli tällä logiikalla mitä abstraktimpaa musiikki on niin sen parempi.
 
okei, no mitenkäs sä mittaat sitä musiikin abstraktiutta? tai miten sä vertailet muiden abstrakteja kokemuksia omiisi?

Muissa kulttuureissa on tosiaan käytetty mielenkiintoisia rytmejä, mikrointervalleja ja sointivärejä, mutta vain taidemusiikin alueella ne abstrahoitiin ja niitä alettiin käsittelemään taiteellisesti, ei vain ruumiillisen mielihyvän perusteella.
 
Siis sä käytät sanoja taide ja tiede synonyymeinä? Käypä kuule juttelemassa vaikka tuolla Sibelius-Akatemialla muutaman sävellysopiskelijan kanssa, tai muutaman maailman huippukapellimestarin tai -muusikon kanssa. Saatat yllättyä kuinka vähän tietoisella kontrollilla on loppujen lopuksi merkitystä lopputuotteen kanssa, muuten kuin ehkä lähtökohdissa, tilanteessa jossa keksitään aineisto jonka pohjalta musiikkia lähdetään luomaan. Useimmiten käsitys, että ratkaisut olisivat tietoisia, syntyvät jälkeenpäin tehdyssä analyysissä, jossa vaistonvaraiset, eli fiilispohjaiset ratkaisut esitetään tietoisina.
 
Lisäksi, olet aivan oikeassa sanoessasi, että "taidemusiikin alueella ne abstrahoitiin...", kysymys ei vaan ole pelkästä klassisesta musiikista, vaan taidemusiikista. Juuri tätä mä tarkoitin aivan ensimmäisellä kysymykselläni, johon sä et ole edelleenkään vastannut. Kokoonpanoko tekee musiikista taidemusiikkia? Ei, kuten sä itsekin sanoit. Miksi sitten musiikki, joka ei käytä klassista instrumentaatiota, vaan klassisessa musiikissa tyypillistä ajattelumallia, ei olisi taidemusiikkia? Miten sä erottelet nämä kaksi toisistaan? Puhut kovasti pelkästä klassisesta musiikista ja klassisesta perinteestä taiteena, mutta et ole edelleenkään erotellut, missä menee sun mielestäsi taide- ja muun musiikin raja. Onko arvostetun diplomittoman jazzsäveltäjän musiikki taidetta? Muuttuuko se siinä vaiheessa taiteeksi, kun kyseinen henkilö rupeaa säveltämään orkesterille? Muuttuuko se siinä vaiheessa taiteeksi kun Juilliardin sävellysosasto myöntää diplomin henkilölle? Muuttuuko se siinä vaiheessa taiteeksi kun mikään muu ei muutu kuin se, että joku arvostettu klassisen tradition edustaja kutsuu henkilön musiikkia taiteeksi?
Vastaa ensin tommosiin kysymyksiin niin tässä keskustelussa on jotain pointtia.
 
toi on helppo.

se mistä ralliolli pitää = taidetta

se mistä se ei pidä = kakkaa

näinhän se tietenkin menee.
 
Ei mut mielipiteet ei oo tieteellisesti päteviä:)

toi on helppo.
 
se mistä ralliolli pitää = taidetta
 
se mistä se ei pidä = kakkaa
 
näinhän se tietenkin menee.

eli tällä logiikalla mitä abstraktimpaa musiikki on niin sen parempi.
 
okei, no mitenkäs sä mittaat sitä musiikin abstraktiutta? tai miten sä vertailet muiden abstrakteja kokemuksia omiisi?
 
Kaikki musiikki voidaan abstrahoida ainakin jälkikäteen. Oppinut säveltäjä on tietoinen tekemistään valinnoista jo sävellysvaiheessa, ja siksi hän voi laatia jotain sisäistä logiikkaa noudattavan älyllisesti mielekkään ja taiteellisesti korkeatasoisen teoksen. Esimerkiksi Bachin fuugat noudattavat kurinalaista loogista järjestelmää ja siksi ne arvostetaan todella korkealle. Samasta syystä sarjallisia ilmaisukeinoja tutkitaan edelleen, ainakin Yhdysvalloissa.

Miksi sitten musiikki, joka ei käytä klassista instrumentaatiota, vaan klassisessa musiikissa tyypillistä ajattelumallia, ei olisi taidemusiikkia? Miten sä erottelet nämä kaksi toisistaan?
 
Taidemusiikissa on käytetty vaikka mitä instrumentteja. Onko biomusiikki tuttua, entä ympäristömusiikki tai äänetön musiikki? Elektroninen taidemusiikki ainakin pitäisi olla - kyse ei ole enää kovin marginaalisesta ilmiöstä. Taidemusiikissa ei todellakaan ole kyse kokoonpanosta.
 
rkellu: minun mielpiteideni taustalla on aika mittava asiantuntijajoukko ja perinne, joka ulottuu ainakin antiikkiin. Kulttuurirelativismi on taas aika tuore ilmiö, hippien naiivin ajattelun jäänteitä.

Taidemusiikissa on käytetty vaikka mitä instrumentteja. Onko biomusiikki tuttua, entä ympäristömusiikki tai äänetön musiikki? Elektroninen taidemusiikki ainakin pitäisi olla - kyse ei ole enää kovin marginaalisesta ilmiöstä. Taidemusiikissa ei todellakaan ole kyse kokoonpanosta.
 
Niin, edelleenkään et ole vastannut kysymykseeni. Mikä erottaa taiteellisella tasolla äänettömän jazzmusiikin äänettömästä klassisesta? Jos mä nyt kirjoittaisin teoksen 8 minuuttia 8 sekuntia, jossa 8 soittajaa soittaisi 8 oktaavin alueelle levityt 8 eri säveltä teoksen nimen osoittaman keston ajan, tempo laskettuna niin, että kappale kestäisi 88 tahtia jatkuvana crescendona, niin olisiko sen taiteellinen merkitys sinänsä vähempiarvoisempi kuin jos saman tekisi Kimmo Hakola? Tietysti sillä oletuksella että toteutus olisi molemmilla säveltäjillä samanlainen.
 
rkellu: minun mielpiteideni taustalla on aika mittava asiantuntijajoukko ja perinne, joka ulottuu ainakin antiikkiin. Kulttuurirelativismi on taas aika tuore ilmiö, hippien naiivin ajattelun jäänteitä.
 
Kerro sitten kun opit muodostamaan mielipiteitä ihan itse! Tiesitkö muuten että tuo viimeinen lauseesi voisi jonkun mielestä olla tulkittavissa kohtuullisen fasistiseksi?

Niin, edelleenkään et ole vastannut kysymykseeni. Mikä erottaa taiteellisella tasolla äänettömän jazzmusiikin äänettömästä klassisesta?
 
Tämähän on jo ihan uusi kysymys, johon vastaisin jos tietäisin mitä äänetön jazz- ja klassinen musiikki ovat.
 
Kerro sitten kun opit muodostamaan mielipiteitä ihan itse! Tiesitkö muuten että tuo viimeinen lauseesi voisi jonkun mielestä olla tulkittavissa kohtuullisen fasistiseksi?
 
Vain sanan määritelmää tuntematta voi tulkita sen niin. Halveksun fasismia, ja se on tullut erittäin selväksi kirjoituksistani.
 
Tämä alkaa mennä jo täydellisen perverssiksi. Ehkä pieni kirjoittelutauko olisi paikallaan.

Käypä kuule juttelemassa vaikka tuolla Sibelius-Akatemialla muutaman sävellysopiskelijan kanssa, tai muutaman maailman huippukapellimestarin tai -muusikon kanssa. Saatat yllättyä kuinka vähän tietoisella kontrollilla on loppujen lopuksi merkitystä lopputuotteen kanssa, muuten kuin ehkä lähtökohdissa, tilanteessa jossa keksitään aineisto jonka pohjalta musiikkia lähdetään luomaan. Useimmiten käsitys, että ratkaisut olisivat tietoisia, syntyvät jälkeenpäin tehdyssä analyysissä, jossa vaistonvaraiset, eli fiilispohjaiset ratkaisut esitetään tietoisina.
 
Ratkaisut ovat tietoisia koko ajan. Yhdenkin säveltason laittaminen sävellykseen on harkittu tilanne. Aina on mielessä kysymys: miksi tämä säveltaso. Mitä on ollut ennen sitä ja mitä on sen jälkeen. Mikä on tällä hetkellä kaikista mahdollisista vaihtoehdoista se oikea? Ja onko sekään päätös tai valinta oikea? Jos muutan vielä tuon edellisen sävelen toiseksi, niin millä tavalla se vaikuttaa seuraaviin valintoihin.

Tämä alkaa mennä jo täydellisen perverssiksi. Ehkä pieni kirjoittelutauko olisi paikallaan.
 
taidan olla samaa mieltä.
 
Virhe! Liian yksinkertainen tai selkeä kirjoitus.

 
Tämä alkaa mennä jo täydellisen perverssiksi. Ehkä pieni kirjoittelutauko olisi paikallaan.
 
Ehdottomasti!
 
Minä yritän löytää millerblokkiharjoitelmani ahtaassa asettelussa pehmenneen pääni suttaavalta
kovalevyltä.

Jos mä nyt kirjoittaisin teoksen 8 minuuttia 8 sekuntia, jossa 8 soittajaa soittaisi 8 oktaavin alueelle levityt 8 eri säveltä teoksen nimen osoittaman keston ajan, tempo laskettuna niin, että kappale kestäisi 88 tahtia jatkuvana crescendona, niin olisiko sen taiteellinen merkitys sinänsä vähempiarvoisempi kuin jos saman tekisi Kimmo Hakola? Tietysti sillä oletuksella että toteutus olisi molemmilla säveltäjillä samanlainen.
 
Ralliolli jo ehdottelee kirjoitustaukoa kun ei pysty vastaamaan tuohon. Mutta mainiota keskustelua kaikkiaan. Ihan mielenkiinnolla tätä seuraa, vaikka paukut eivät riitä varsinaiseen osallistumiseen.

Ralliolli jo ehdottelee kirjoitustaukoa kun ei pysty vastaamaan tuohon. Mutta mainiota keskustelua kaikkiaan. Ihan mielenkiinnolla tätä seuraa, vaikka paukut eivät riitä varsinaiseen osallistumiseen.
 
Mistä tuo lainaus on? Näyttää Titorin käsialalta, mutta jostain kumman syystä en ole sitä missään aikasemmin nähnyt.
 
Mutta sanotaan se, että minä en osaisi sanoa onko tuollaisella teoksella hittipotentiaalia, koska en ole kyllin perillä nykymusiikista ja sen trendeistä. Yliopistothan ne taitavat olla niitä suurimpia maun määrittäjiä (taste-makers).

Mutta sanotaan se, että minä en osaisi sanoa onko tuollaisella teoksella hittipotentiaalia, koska en ole kyllin perillä nykymusiikista ja sen trendeistä.
 
Heh. Minun puolestani voit vapaasti luimistella riman ali, kun kerran mitään ei ole tehtävissä. Huilattava se on itse kunkin aina välillä.

Paetkaamme ääniä, etsikäämme hiljaisuutta.
Päivä päivältä hiljaisuus pakenee,- on katkeruutta
Ne, jotka maailmaa parempaa rakentaa,
turpiinsa vain saa.

Heh. Minun puolestani voit vapaasti luimistella riman ali, kun kerran mitään ei ole tehtävissä. Huilattava se on itse kunkin aina välillä.
 
No jos mielipiteeni kiinnostaa, niin idea vaikuttaa aivan liian helpolta, tylsältä ja menneeltä. Tuskin sen aistillinenkaan ulottuvuus mitään euforiaa aiheuttaisi. Tosin ihan mitä vain voi tapahtua, olihan minimalismikin aikansa suosiossa (tosin ei Suomessa). Aika sen lopulta näyttäisi.
 
Nyt taitaa olla jonkinlaista uusromantiikkaa liikkeellä, vai kuinka? Osaako paremmin tietävät sanoa? Saariahokin on säveltänyt jo kaksi menstyksekäatä oopperaa, vaikka uransa alkuvaiheilla vielä vannoi, että ensimmäinenkin jäisi tekemättä.

Ratkaisut ovat tietoisia koko ajan. Yhdenkin säveltason laittaminen sävellykseen on harkittu tilanne. Aina on mielessä kysymys: miksi tämä säveltaso. Mitä on ollut ennen sitä ja mitä on sen jälkeen. Mikä on tällä hetkellä kaikista mahdollisista vaihtoehdoista se oikea? Ja onko sekään päätös tai valinta oikea? Jos muutan vielä tuon edellisen sävelen toiseksi, niin millä tavalla se vaikuttaa seuraaviin valintoihin.
 
Ai sulla menee niin? Taitaa tulla yhtä vaivattomasti nuottia paperille kuin pääsee perille lähibaariin miettimällä jokaisen askeleen oikeutusta ja järkevyyttä.
Tosiasiassa osa ratkaisuista on tietoisella tasolla harkittuja, mutta valtaosa vain harkitun johtoajatuksen toteuttamista keinoin jotka sillä hetkellä tuntuvat toimivilta. Ihan niin kuin juonellista kirjaa kirjoitettaessa yksittäisiä sanoja (panenko mä nyt tähän sanan "kirjaimia" vai "sanoja", voi ei, apua, taidanpa pohtia tätä ongelmaa vielä huomenaamullakin, jos nyt kuitenkin vaan koitan saada tämän viestin lähetettyä muusikoiden.netin serverille enkä jää painiskelemaan - kamoon, mä en ees kelannut tota ennen kuin aloin väen vängällä kelata, kiinnititkö säkään huomiota?) tärkeämpää on se, että ajatus menee perille ja kokonaisuus tuntuu hyvältä, yksittäiset asiat eivät pompi häiritsevinä silmille. Jos loogista äänenkuljetusta tehdessään kelaa jokaista sointua erikseen, niin aikaahan siinä vaan menee hukkaan, ihan niin kuin ruokaa syödessä on ihan turha kelata jokaista haarukan liikettä erikseen, pääasia että se ruoka päätyy oikeaan osoitteeseen. Vai väitätkö syömisenkin olevan täysin tietoista touhua?
 
Näin mä itse näen asian ja valtaosa niistä kollegoista joiden kanssa olen keskustellut näkee myös. Lopulta kysymys on siitä miten joku juttu nyt vaan sattuu toimimaan. Vaikka kuinka saisi tietoisen pohdiskelun kautta vaikkapa matemaattisesti perusteltua jonkun asian, niin jos se kuulostaa väärältä, vaikka näyttää hyvältä, niin sitten se ei vaan toimi.

Ai sulla menee niin? Taitaa tulla yhtä vaivattomasti nuottia paperille kuin pääsee perille lähibaariin miettimällä jokaisen askeleen oikeutusta ja järkevyyttä.
 
Täytyy myöntää, että alussa oli hidasta ja hankalaa mutta tekniikka muuttuu ajan saatossa varmemmaksi. Intervallit, motiivit, rytmiikka jne. hahmottuvat kokonaisuuksina nopeammin.
 
Tosiasiassa osa ratkaisuista on tietoisella tasolla harkittuja, mutta valtaosa vain harkitun johtoajatuksen toteuttamista keinoin jotka sillä hetkellä tuntuvat toimivilta.
 
Tosiasiassa jokainen musiikintekijä ajattelee omaa työtään ja musiikkiaan sillä tavalla, mikä itselleen toimii parhaiten. Mainitsemasi malli toimii varmasti sinulla loistavasti ja hyvä niin. On aika rohkeaa yleistää sävellysprosessi mainitsemallasi tavalla. Minun mielestäni on mielenkiintoisempaa myös jatkuvasti kyseenalaistaa nekin hetket, jotka kulloisessakin tilanteessa tuntuvat toimivimmilta.
 
Musiikin tekemisen hauskuus ja kiinnostavuus piileekiin minulle siinä, että pienellä muutoksella huomaa tilanteen muuttuvan täysin, on kyse sitten mistä musiikin parametristä tahansa.
 
Jos loogista äänenkuljetusta tehdessään kelaa jokaista sointua erikseen, niin aikaahan siinä vaan menee hukkaan.
 
Rohkenen olla eri mieltä. Miksi ei ensimmäisenä kyseenalaista "loogista äänenkuljetusta"? Jos odotetuin ratkaisu on itsestäänselvyys, niin miksi ei edes etsisi vaihtoehtoa ja sitten vertaisi esim. kahta mahdollisuutta keskenään? Tietenkin tyylilliset ym musiikilliset asiat vaikuttavat vaihtoehdon valintaan, mutta silloinkin kannattaa miettiä sitä, että toisessa tyylissä on vielä vapaus miettiä uusia ratkaisuja. Ei minulla mene yhtään aikaa hukkaan miettiessäni polyfonisia malleja/ideoita, koska teen sellaista musiikkia, jossa minulla on täysi vapaus järjestää säveltasot juuri niin kuin minä ne haluan. Ja jokaisella hetkellä voi oppia lisää.
 
Näin mä itse näen asian ja valtaosa niistä kollegoista joiden kanssa olen keskustellut näkee myös. Lopulta kysymys on siitä miten joku juttu nyt vaan sattuu toimimaan. Vaikka kuinka saisi tietoisen pohdiskelun kautta vaikkapa matemaattisesti perusteltua jonkun asian, niin jos se kuulostaa väärältä, vaikka näyttää hyvältä, niin sitten se ei vaan toimi.
 
No lopulta kuulija tekee ratkaisunsa, toimiiko kuultu sävelteos vai ei. Säveltäjä kuitenkin tuo teoksen esille, eikä mieti sitä että jonkun korvaan se kuulostaa väärältä. Aina löytyy joku, joka ei pidä teoksesta. Ja joidenkin mielestä yhtä mielenkiintoista musiikin kuuntelun lisäksi on tutkia partituureja, -oppia myös se asia, miten sävellykseen on saatu aikaan se kiinnostavuus joka imaisee kuulijan valtaansa.
 
Kunnioitan näkemystäsi ja mielipidettäsi ja tekstisi perusteella herääkin kysymys: Oletko (ollut) Akatemian sävellysluokalla? Vai keitä ovat nämä kollegat?

Kaikki musiikki voidaan abstrahoida ainakin jälkikäteen. Oppinut säveltäjä on tietoinen tekemistään valinnoista jo sävellysvaiheessa, ja siksi hän voi laatia jotain sisäistä logiikkaa noudattavan älyllisesti mielekkään ja taiteellisesti korkeatasoisen teoksen. Esimerkiksi Bachin fuugat noudattavat kurinalaista loogista järjestelmää ja siksi ne arvostetaan todella korkealle. Samasta syystä sarjallisia ilmaisukeinoja tutkitaan edelleen, ainakin Yhdysvalloissa.
 
ah,
 
mä luulen tunnistavani sun edustaman käyttäytymismallin ja voisin lyödä vaikka vetoa, että minkäänlainen rationaalinen argumentaatio ei vaikuta millään lailla tämän keskustelun kulkuun, mutta kokeilenpahan nyt huvikseni lähtemällä hommaan mukaan. ehkä tästä syntyykin ihan mielenkiintoinen keskustelu...
 
sä itse sanoit, että "oikean taiteen" kriteeri on se, että se on abstraktia. minun kysymykseni ja pointtini oli se, että miten sitä abstraktiuden tasoa voi mitata? onko siihen olemassa jokin laite joka mittaa sitä objektiivisesti riippumatta kulttuuritaustasta tms.?
 
olen itse opiskellut vuosia sekä länsimaista klassista että perehtynyt muutaman vuoden intialaiseen klassiseen musiikkiin ja täytyy sanoa, että jälkimmäinen on mielestäni monimutkaisin, hienostunein, monipuolisin ja laajin musiikkiperinne ehkä koko maailmassa. pitäisikö meidän länsimaisina siis polttaa kaikki soittimemme, lopettaa tämä lapsellinen pelleily ja näprääminen ja mennä intiaan opiskelemaan oikeaa taidetta, koska se on abstraktimpaa ja monimutkaisempaa kuin meidän musa?
 
en ole mikään sarjallisuuden asiantuntija, mutta sen verran tiedän, että se on nimenomaan hyvin eurooppalainen suuntaus joka ei tietääkseni varsinaisesti koskaan saanut kauhean vahvaa jalansijaa jenkeissä. en oikein usko, että jenkeissä enää ollaan siitä niin kiinnostuneita muutenkaan, mutta valaiskaa toki jos olen väärässä...
 
rkellu: minun mielpiteideni taustalla on aika mittava asiantuntijajoukko ja perinne, joka ulottuu ainakin antiikkiin. Kulttuurirelativismi on taas aika tuore ilmiö, hippien naiivin ajattelun jäänteitä.
 
kulttuurirelativismi ei ole hippien keksintöä. kulttuurirelativismi syntyi liikkeena jo 1900- luvun alussa. http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_relativism
 
tuo sinun heittämä juttusi kyllä kuulostaa huomattavasti enemmän tieteelliselle objektivismille - joka on puolestaan itse asiassa melko uusi ja moderni keksintö - kuin millekään antiikin jutuille. kulttuurirelativismiä vastaavat ajatukset eivät puolestaan ole mikään länsimainen keksintö, vaan nekin ovat olleet olemassa jo tuhansia vuosia.

Täytyy myöntää, että alussa oli hidasta ja hankalaa mutta tekniikka muuttuu ajan saatossa varmemmaksi. Intervallit, motiivit, rytmiikka jne. hahmottuvat kokonaisuuksina nopeammin.
 
Tosiasiassa jokainen musiikintekijä ajattelee omaa työtään ja musiikkiaan sillä tavalla, mikä itselleen toimii parhaiten. Mainitsemasi malli toimii varmasti sinulla loistavasti ja hyvä niin. On aika rohkeaa yleistää sävellysprosessi mainitsemallasi tavalla. Minun mielestäni on mielenkiintoisempaa myös jatkuvasti kyseenalaistaa nekin hetket, jotka kulloisessakin tilanteessa tuntuvat toimivimmilta.
 
Musiikin tekemisen hauskuus ja kiinnostavuus piileekiin minulle siinä, että pienellä muutoksella huomaa tilanteen muuttuvan täysin, on kyse sitten mistä musiikin parametristä tahansa.
 
Joo, siis lähinnä kyse on siitä, kannattaako aikaa käyttää epäolennaiseen hetkellä X, vai kannattaako tehdä, saada aikaan ja ehkä pikemminkin älyllistää muuna aikana? Se, että kyseenalaistaa jokaisen valinnan, sellaisetkin joiden tietää olevan kyseisessä teoksessa asioita, jotka eivät eri valintojenkaan kautta oikeastaan muutu sen merkityksellisemmiksi, synnyttää lopulta ahdistusta, kun ajautuu tilanteeseen jossa ei osaa valita tasaveroisten vaihtoehtojen väliltä yhtäkään. Balanssin on tärkeää antaa säilyä. Eksistentiaalinen ahdistus on meille jokaiselle tuttua, se syntyy samanlaisesta pitkälle menevästä kyseenalaistamisesta.
 
Rohkenen olla eri mieltä. Miksi ei ensimmäisenä kyseenalaista "loogista äänenkuljetusta"? Jos odotetuin ratkaisu on itsestäänselvyys, niin miksi ei edes etsisi vaihtoehtoa ja sitten vertaisi esim. kahta mahdollisuutta keskenään? Tietenkin tyylilliset ym musiikilliset asiat vaikuttavat vaihtoehdon valintaan, mutta silloinkin kannattaa miettiä sitä, että toisessa tyylissä on vielä vapaus miettiä uusia ratkaisuja. Ei minulla mene yhtään aikaa hukkaan miettiessäni polyfonisia malleja/ideoita, koska teen sellaista musiikkia, jossa minulla on täysi vapaus järjestää säveltasot juuri niin kuin minä ne haluan. Ja jokaisella hetkellä voi oppia lisää.
 
Siis, täytyy olettaa, että haluttu saundi on olemassa mielessä, ennen kuin se voidaan kyseenalaistaa. Looginen äänenkuljetus, millainen saundi siinä on? Yllätyksetön, ennakoitava, staattinen, huomiota herättämätön. Okei, missä sitä kannattaa käyttää nykyään? Sellaisessa kohdassa, jossa halutaan edellisten kaltainen saundi (tämä hieno kehäpäätelmä johtuu ainoastaan siitä, että nämä ovat sitten niitä puhtaasti jokaisen säveltaiteilijan omia esteettisiä valintoja). Koska saundissa on tietyt ominaisuudet sisäänrakennettuina, se on toimiva ratkaisu kohdissa, joissa sen kaltaisia ominaisuuksia tarvitaan. Onko muita ratkaisuja? Saattaapi olla, mutta jos tavoite on tuottaa yllätyksetöntä, ennakoitavaa, staattista ja huomiota herättämätöntä saundia, eli sellaista millä ei oikeastaan sinänsä ole merkitystä, se ei ole porkkana, niin miksi em. kaltaista saundia ei voisi käyttää? Sen verran totta kai kannattaa pitää kriittisyyttä mukana ettei sorru idiotismiin. Ominaisuuksilla, joita tietyssä saundissa ei ole, on vaikea toteuttaa tavoitteita jotka ovat täysin eri luonteisia. Teenpä modernin kappaleen, siispä teen Bach-tyyppisen fuugan ja käytän sen saundin sisältämiä ominaisuuksia luodakseni tuoreen, mielenkiintoisen, oivaltavan, muodollisesti häikäisevän cembalokonserton, kas hiukan uutta, hiukan vanhaa - häh??
Ymmärrätkö mun pointin? Miksi kyseenalaistaa sitä haarukan liikerataa? Toisaalta, miksi ehkä on fiksua kyseenalaistaa maailmankatsomukseen liittyviä asioita?
 
No lopulta kuulija tekee ratkaisunsa, toimiiko kuultu sävelteos vai ei. Säveltäjä kuitenkin tuo teoksen esille, eikä mieti sitä että jonkun korvaan se kuulostaa väärältä. Aina löytyy joku, joka ei pidä teoksesta. Ja joidenkin mielestä yhtä mielenkiintoista musiikin kuuntelun lisäksi on tutkia partituureja, -oppia myös se asia, miten sävellykseen on saatu aikaan se kiinnostavuus joka imaisee kuulijan valtaansa.
 
Kehotan myös kehittämään korvia niin, että ne toimivat partituurina. Varsin tehokasta kun kaikesta maailman musiikista voi luoda kirjallisen transkription pään sisällä!
 
Kunnioitan näkemystäsi ja mielipidettäsi ja tekstisi perusteella herääkin kysymys: Oletko (ollut) Akatemian sävellysluokalla? Vai keitä ovat nämä kollegat?
 
Äsken puhuin ihan yleisesti kaiken maailman musiikintekijöistä, joiden kanssa olen vuosien varrella turissut, niin klassisista kuin muistakin säveltäjistä, soittajista, kapellimestareista jne. Antaahan se hiukan eri perspektiivin kun keskustelee ensin Kalevi Ahon ja sitten lähikapakan sävelnikkarin kanssa samasta aiheesta, kuin pelkästään keskusteleminen 4. vuoden sävellysopiskelijoiden kanssa;)
Mulla on sävellysopintojakin takana, mutta en ole diplomisäveltäjä (niin kuin ei se em. Kimmo Hakolakaan muuten taida olla, en ilmeisesti saanut ralliollia kuitenkaan tästä kiinni).