Klassinen ›

Toisaalta, kuten on moneen kertaan sanottu, esim. orkesterit tm. taidemusiikin ilmiöt eivät tulisi toimeen ilman valtion tukea niiden voittoatavoittelemattomasta luonteesta johtuen. Mutta jos siitä vetää sen johtopäätöksen, että kannattaako tukea sellaista mikä ei ilman tukea pysyisi pystyssä, niin saman tien voidaan sitten unohtaa teatterit, museot, kirjastot...
 
Tämähän kaiketi johtuu oikeastaan vain maamme vähäisestä populaatiosta. Kulut ovat samat kuin keski-Euroopassa, yleisöä ei vain ole samoja määriä. Toki sielläkin yhteiskunta tukee taiteita mutta kerma elättää itsensä teoksillaan/esiintymisellään. Ehkä tuolla etelämpänä on prosentuaalisestikin enemmän potentiaalista yleisöä kuin suomessa. Lienee siellä enempi perinnettäkin aiheeseen kuin täällä. Ja eiköhän Sibeliukset, Edefeltit yms. ole nauttinut maailmalla suurempaa arvostusta kuin Suomessa. Lienevät he enempi täällä kotomaassa suomalaisuuden symboleja kuin taidenautinnon lähteitä.

Totean vaan viileästi, että vastapuolen ristiriitaisista ajatuksista, heikoista väittämistä, perusteettomista ala-arvoisista vihjailuista, hyökkäävistä kommenteista, rivosta ja virheellisestä kielenkäytöstä johtuen, en alennu enää kommentoimaan henkilön sanomisia. Paitsi viimeisen kerran:
 
Kukaan muu ei tulekaan ilmoittamaan eriävää mielipidettä, koska ovat "edes keskitason ymmärryksellä varustettuja" ja viisaampia kuin sinä. He ymmärtävät, mikä virhe ajatuksessasi on.
 
John Titor: Rauhaisaa loppuelämää.
 
Ja nyt: esirippu...
 
Kummallisesti tämä "oikea" (joskin mm. kaksoispassiiveja ja epäloogista ajatuksenkulkua sisältävä) kielenkäyttösi, henkilökohtaisen näkemyksen esilletuomisen välttäminen, arvottavia konnotaatioita sisältävien termien käyttäminen ja poliittisesti korrektien ja samalla etäisten sanavalintojen käyttö tuo ainakin omaan mieleeni kovasti Niemenkin mainitseman intohimottoman lähestymisen itsensä ilmaisemiseen.
Jos on jotain oikeaa sanottavaa, niin anna tulla! Mutta kun ei, kun vaan kritisoi muiden tekemisiä niin ei vahingossa paljasta mitään todellista itsestään. Elitismi on ihanaa, mutta toisaalta hiukan surullista - annat ymmärtää, että näet kokonaiskuvan yksityiskohtia myöten, annat ymmärtää että tiedät vaikka mitä, mutta et paljasta niitä ajatuksia, joita annat ymmärtää pääsi sisältävän. Mitenkäs se menikään - annat ymmärtää muttet ymmärrä antaa.
 
Jätät väliin kaikki kysymykset, jotka pakottavat kertomaan jotain siitä, mitä todella ajattelet, sen sijaan pidättäydyt joko vastapuolen kritisoinnissa tai otat geneerisillä kommenteilla kantaa joutenpäiväisyyksiin, jotka eivät kosketa asian varsinaista ydintä kuin etäältä. Sen takia tämä keskustelu ei johda mihinkään, ei sen takia, että vastapuoli käyttää koko ajan ronskimpaa kieltä. Erilaisten lähestymistapojen tarkoitus ei ole mikään muu kuin viedä keskustelu todellisten asioiden äärelle provosoinnin kautta, tietenkään. Jos keskittyisi sisältöön kuoren sijaan, saattaisi keskustelu edetäkin johonkin. Todettakoon, jos joku ei vielä ymmärrä tämän kirjoituksen läpinäkyvää dualismia, että juuri samaa kaipaisin suurimmalta osalta nykyklassistakin.
 
Ennen kuin mennään henkilökohtaiselle tasolle ja sanotaan mitä oikeasti ajatellaan, keskustelu ei johda mihinkään. Ennen kuin uskalletaan paljastaa jokin syvällinen, todella pureskeltu näkemys asiasta, johon otetaan kantaa, se pysyy neutraalin tason lähestymisenä, joka ei lopulta kiinnosta sen enempää kuin vaikkapa tieteellisen tekstin referaatti itsenään, puhtaasti sen sisältämää retoriikkaa tarkasteltaessa, tekstin substanssi kun on alkuperäisen kirjoittajan käsistä lähtöisin.
 
Rauhaa vaan, hienoa, että käytin aikaa keskusteluun selvästi itseään korkeatasoisena keskustelijana pitävän henkilön kanssa, joka kuitenkin unohti kannatellessaan keskustelun tasoa kertoa yhtäkään todellista ajatusta. Pitkälle ollaan edetty, kun akateemisellakin hiekkalaatikolla käydään näemmä keskusteluja joiden sisältö on "olet väärässä" tai "olen samaa mieltä".
 
P.S. Tohtori Dominanttihan tuossa kertoikin kollegan näkökulmasta Niemen ajatuksen. Kun ajatusta ei hyväksytä vakavastiotettavana ja tarpeellisena, kehitys ei ikinä lähde edes käyntiin, puhumattakaan siitä, että se voisi jatkua korkeatasoisuuteen asti.
Cliffiesillä oli hyviä ajatuksia. Lähinnä mietitytti se, mitä puhuttiin nykyisistä resursseista. Niitä on, totta kai, nytkin jo olemassa, mutta kaikessa toiminnassa keksitään, kun sitä ei tarvitse tehdä jonkin muun ehdoilla, uudenlaisia, kyseiseen toimintaan erityisesti sopivia lähestymistapoja ja ajatusmalleja, jotka vievät kyseisen toimintalajin evoluutiota pidemmälle. Tällaista evoluutiota ei oikein pääse syntymään, niin kauan kuin tietylle taiteenlajille ei omistauduta, vaan sitä tehdään ikään kuin välttämättömänä pahana. Viihde sinänsä on aina viihdettä, mutta kuka tietää, millaista taidetta tiettyjen tyylilajien puitteissa voisi ajan myötä syntyä, jos tarvittavat resurssit olisivat olemassa? Suomeksi - klassinen soittaja, joka soittaa tyyliä X klassisella lähestymistavalla, ei ole sama asia kuin sen tyylin X soittaja, joka soittaa tyyliä X tyylin X lähestymistavalla. Vaikka lopputulos saattaisikin olla nautittava.

Tämähän kaiketi johtuu oikeastaan vain maamme vähäisestä populaatiosta. Kulut ovat samat kuin keski-Euroopassa, yleisöä ei vain ole samoja määriä.
 
Suomessa kulut ovat merkittävästi pienemmät. Muusikko Saksassa voi tienata huikeasti enemmän, etenkin jos soittaa A-luokan orkesterissa. 3-4 kertaa enemmän kuin suomalainen kollegansa. Suomalaiset muusikot ovat suurimmaksi osaksi pahassa palkkakuopassa, etenkin jos aletaan suhteuttaa vaadittavaan koulutukseen. Armeijan soittokuntaan töihin tai maakuntaorkesteriin tuttijouseksi niin palkka lähtee tuosta 1500-1600 eurosta. Tilavuokrat ovat varmasti suuremmat Euroopassa.
 
Ehkä tuolla etelämpänä on prosentuaalisestikin enemmän potentiaalista yleisöä kuin suomessa.
 
Prosentuaalisesti mistä? Yleisesti ottaen Keski-Euroopassa on tehty erittäin huonosti työtä yleisöpohjan laajentamisen eteen, koska isompi väkiluku on tarkoittanut että yleisöä on aina löytynyt. Suomessa klassisten konserttien yleisöpohja on huomattavasti laajempi. Tottakai jos lasketaan puhtaasti väkilukua niin Euroopassa on enemmän populaa.
 
Ja eiköhän Sibeliukset, Edefeltit yms. ole nauttinut maailmalla suurempaa arvostusta kuin Suomessa. Lienevät he enempi täällä kotomaassa suomalaisuuden symboleja kuin taidenautinnon lähteitä.
 
Kyllä tuo Sibelius Suomen konserttielämässä on hyvin voimakkaasti läsnä. Sibeliuksen arvostus maailmalla on hyvin vaihteleva, tunnettavuus nimenä toki hyvää luokkaa. Suomessa Sibeliusta luonnollisesti on aina arvostettu eniten.Edelfeltiin en puutu kun en asiasta tarkemmin tiedä.

Ai niin,
 
Vilkaisu Suomen Sinfoniaorkesterit Ry:n sivustolle kertoo seuraavaa:
 
aikavälillä 9.4.-23.4. (Suomeksi siis seuraavien kahden viikon aikana kait) Suomen sinfoniaorkesterit Ry:n jäsenorkesterit soittavat:
 
2 tangokonserttia
2 viihdekonserttia
1 "nuorisokonsertti ":D eli siis Suburban Tribe Vaasan orkesterin vieraana
2 Jazzkonserttia
1 Varsinainen elokuvamusiikkikonsertti sekä kaksi muuta joissa myös elokuvamusiikkia.
 
Jos joku haluaa laskea paljonko koko vuoden aikana niin ei muuta kuin laskemaan! www.sinfoniaorkesterit.fi

Suomessa kulut ovat merkittävästi pienemmät. Muusikko Saksassa voi tienata huikeasti enemmän, etenkin jos soittaa A-luokan orkesterissa. 3-4 kertaa enemmän kuin suomalainen kollegansa. Suomalaiset muusikot ovat suurimmaksi osaksi pahassa palkkakuopassa, etenkin jos aletaan suhteuttaa vaadittavaan koulutukseen. Armeijan soittokuntaan töihin tai maakuntaorkesteriin tuttijouseksi niin palkka lähtee tuosta 1500-1600 eurosta. Tilavuokrat ovat varmasti suuremmat Euroopassa.
 
Tuo on totta. Tarkoitin lähinnä, että kulut ovat vastaavat kuin keski-Euroopassa. Siis rakenteeltaan. Summat toki erilaisia. Markkina määrää nuokin. Tienaa siellä futaajakin erilailla kuin Suomessa. Eli vähäinen väestömme ei mahdollista suurempia palkkojakaan.
 

 

 
Prosentuaalisesti mistä? Yleisesti ottaen Keski-Euroopassa on tehty erittäin huonosti työtä yleisöpohjan laajentamisen eteen, koska isompi väkiluku on tarkoittanut että yleisöä on aina löytynyt. Suomessa klassisten konserttien yleisöpohja on huomattavasti laajempi. Tottakai jos lasketaan puhtaasti väkilukua niin Euroopassa on enemmän populaa.
 
OK !
Olen sitten ihan hakoteillä, mutta olen ollut käsityksessä, että esim. klassinen musiikki liikuttaa suurempaa määrää väestöstä prosentuaalisesti tuolla päin. Esim. katolisissa maissa jo kirkkomusiikki on merkittävä osa tästä.
 

 
Kyllä tuo Sibelius Suomen konserttielämässä on hyvin voimakkaasti läsnä. Sibeliuksen arvostus maailmalla on hyvin vaihteleva, tunnettavuus nimenä toki hyvää luokkaa. Suomessa Sibeliusta luonnollisesti on aina arvostettu eniten.
 
Ja taas saa selitellä huonoa kirjoittamistaan.
Sibelius on koko suomelle tuota mitä kirjoitin. Totta kait hän on merkittävässä osassa konserttielämässä, mutta suurimmalle osalle suomalaisista tuo "symboli".
 
Eli kaikki tietää Sibben, mut kuka nimeää yhden biisin?
 
:-)

Ja taas saa selitellä huonoa kirjoittamistaan.
Sibelius on koko suomelle tuota mitä kirjoitin. Totta kait hän on merkittävässä osassa konserttielämässä, mutta suurimmalle osalle suomalaisista tuo "symboli".
 
Eli kaikki tietää Sibben, mut kuka nimeää yhden biisin?
 
:-)
 
Luulen että ne suomalaiset jotka tuntevat Sibeliuksen nimeltä tietävät myös Finlandian.
 
Esimerkiksi:
 
-Sibelius-elokuvan soundtrack, Sinfonia Lahti, platinaa
 
-Sinfonia Lahti Jean Sibelius: Viulukonsertto, opus 47, kultalevy 1992
 
-Helsinki Filharmonia Jean Sibelius:
Violin Concerto & Karelia Suite & Belshazzar's Feast Kultalevy 1997
 
Pölyttynyt symboli myy ihan hyvin edelleen, ja uusia levytyksiä tulee jatkuvasti. Lahdella lienee jo kymmenittäin. Olisi mielenkiintoista tietää miten noin muuten instrumentaalimusiikki myy. Töykeät vissiin on myynyt kultaa ja Perkokin varmaan virsilevyllä. Mites muuten?

Tuo on totta. Tarkoitin lähinnä, että kulut ovat vastaavat kuin keski-Euroopassa. Siis rakenteeltaan. Summat toki erilaisia. Markkina määrää nuokin. Tienaa siellä futaajakin erilailla kuin Suomessa. Eli vähäinen väestömme ei mahdollista suurempia palkkojakaan.
 
Kyllä olisi Suomi polvillaan jos muusikot saisi työstään koulutusta vastaavaa palkkaa... :) Samoin kun olisi Suomi nurin jos muusikot menisi lakkoon! :D
 
Kymmenen vuotta opintoja ennen varsinaista opiskelua, monesti monta vuotta Amk:ssa plus vielä Akatemiassa opinnot päälle, ja silti paikansaanti orkesterista erittäin epävarmaa. Jos sitä oikein ajattelee niin ei siinä ole mitään järkeä.

Musiikin muodossa "ajattelun" muuttaminen luovaksi aktiksi edellyttää paitsi älyn vapautumista tahdon palveluksesta, paljon monisäikeisempää käsityötä kuin millään muulla luovan taiteellisteoreettisen työn alalla, kuulohavaintoon pohjautuvien motiivien ja efektien vangitsemiseksi ollen aivan omalaatuisensa ajatuksellinen havaitsevan tiedon täydellisyyteen perustuva havainnollisen käsittämisen luova tapahtuma kun ajattelevalla on käsitteitä objektiinsa, ja aistein havaitsevalla on objekteja vaikka olettaisimmekin että kaikki tieto ei ole vain sensuaalista vaanmyös intellektuaalista, kuvitelma sen tulevasta esityksestä, joka on yhtä kuin sen muntumisprosessi joka luojalla on staattisena elementtinä edessään paperilla, sävelin ajattelun ollessa sen vaikutuksen ennakointia, hiukan Schopenhaerin ja Hildesheimerin ajatuksia siteeratakseni.

tää oli jo käsitelty,en huomannut...

Saakohan RNO valtionapua toiminnalleen?
 
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1522301

Saakohan RNO valtionapua toiminnalleen?
 
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1522301
 
Enpä tiedä, mutta toivottavasti -ja varmasti soittajatkin ovat tuosta kiertueesta Niemen ohella palkkansa saaneet ja ansainneet, kuten ovat sopineet
Konserttikiertue osoitti jousilla vahvistetun bigbandin, sekä viihde -ja iskelmämusiikin suuren kansansuosion konkreettisesti alan huippusolisteineen.
 
Muuten ilahduin suuresti, kun oopperalaulaja Jyrki Anttila suhtautuu hyvään iskelmään ja viihteeseen myötämielisesti esiintyen konserteissa Kerimäen mieslaulajin solistina niitä laulaen.
Muistelisin hänen aikaisemmin suhtautuneen negatiivisesti iskelmämusiikin esittämiseen jossain lehtiartikkelissa.
Hyvä Jyrki! Tuo on upea kädenojennus oopperalaulajalta meille ns. kevyenmusiikin tekijöille, jotka teemme sitä usein aivan vakavissamme Nuo konsertitkin ovat olleet ilahduttavasti loppuunmyytyjä. :)

Muuten ilahduin suuresti, kun oopperalaulaja Jyrki Anttila suhtautuu hyvään iskelmään ja viihteeseen myötämielisesti esiintyen konserteissa Kerimäen mieslaulajin solistina niitä laulaen.
 
Onko Sertzolla tietoa miten Jyrki suhtautuu huonoon iskelmään ja viihteeseen?
 
Tuo on upea kädenojennus oopperalaulajalta meille ns. kevyenmusiikin tekijöille, jotka teemme sitä usein aivan vakavissamme
 
Ette tee sitä aina aivan vakavasti?

Onko Sertzolla tietoa miten Jyrki suhtautuu huonoon iskelmään ja viihteeseen?
 
Ette tee sitä aina aivan vakavasti?
 

 
1. Sitaatti, jonka muistan hänen aiemmin sanoneen: "Iskelmämusiikkia en laula."
En tosin muista nyt lehteä josta tuon luin, mutta ei eritellyt huonoa iskelmää ja viihdettä sen tarkemmin. Lupasi laulaa konsertissa kuoron kanssa ainakin Kirkan levyttämän "Surun pyyhit silmistäni" -biisin. Se on varmaan sitten hyvä iskelmä.
 
2. Miksi pitäisikään tehdä aina aivan kuolemanvakavasti?

Ette tee sitä aina aivan vakavasti?
 
Tosissaan ja vakavasti on kaks aivan eri asiaa, jos et, Komppaaja, sitä vielä tiennyt.
Vai soittavatko esim. Iiro Rantala, Pekka Kuusisto, Marzi Nyman, Joshua Bell tai Arkadi Volodos sun mielestä sinne päin roiskien, vaikka vakavasti eivät useimpien mielestä, varsinkaan omasta, hyvin usein soitakaan?

Ette tee sitä aina aivan vakavasti?
 
Klassinen musiikkiko sitten on aina vakavaa? Viime vuonna kuhmon kamarimusiikkifestivaaleilla oli Schnittken teoksen ohjelmahuomautuksiin kirjattu kuvaus "Avantgardehuvia neuvostotasavalloista", mikä oli hyvinkin osuva kuvaus tuosta kahdelle viululle kirjoitetusta teoksesta, joka yhdisteli muun muassa Mozartin teosten pätkiä, riitasointeja ja viritystappia vääntämällä soitettuja melodioita.
 
Tämä oli tietenkin vain yksi esimerkki, mutta uskon, että tämän pienen muistutuksen jälkeen Komppaaja itsekin osaa miettiä lisää esimerkkejä, joita löytynee vanhemmankin musiikin puolelta, mutta en tunne sitä puolta kovinkaan hyvin.
 
Tietenkin voi olla, että väärinkäsitys liittyi "vakavasti"-sanan erilaisiin tulkintoihin, kuten Titor vähän arvaili. Siinä tapauksessa kyllä ihmetellen, että miten jaksatte jumalaut---.

Ihmisen todellinen vakavuus vie älyn painopisteen aina sinne missä se itse sijaitsee.
 
Vain äärettömän harvat, epänormaalit ihmiset, joiden todellinen vakavuus älyn todellisesta ylijäämästä ja sen omaehtoisesta energisestä toiminnasta johtuen ei sisälly käytännöllisen älyn persoonallisiin tarkoitusperiin ja tahdon päämääriin, vaan tahdon palveluksesta vapautuneena, ikään kuin varsinaiselle minälle vieraan ja ulkopuolelta tulevan geniuksen alkaessa vaikuttaa yksilön ulkopuolelle suuntautuvan vakavuuden tavoin valtavana keskityksenä objektiiviseen ja teoreettiseen kohdistuen mielteen haihtuessa pois maailmasta tahtona, objektin muodostuessa ainoaksi realiteetiksi, kykenevät käsittämään ja tavalla tai toisella ilmaisemaan maailman ja olioiden olemuksen, siis korkeimpia totuuksia, musiikin kylläkin ilmaistessa itse tahdon, musiikilliseen teokseen objektivoituneena tunteena, kun muut taiteet ovat vain ideoiden eli tahdon objektivoituneisuusasteiden heijastusta, vapaasti Schopenhaueria mutta hiukan komplisoidusti siteeratakseni.

Ihmisen todellinen vakavuus vie älyn painopisteen aina sinne missä se itse sijaitsee.
 
Vain äärettömän harvat, epänormaalit ihmiset, joiden todellinen vakavuus älyn todellisesta ylijäämästä ja sen omaehtoisesta energisestä toiminnasta johtuen ei sisälly käytännöllisen älyn persoonallisiin tarkoitusperiin ja tahdon päämääriin, vaan tahdon palveluksesta vapautuneena, ikään kuin varsinaiselle minälle vieraan ja ulkopuolelta tulevan geniuksen alkaessa vaikuttaa yksilön ulkopuolelle suuntautuvan vakavuuden tavoin valtavana kesityksenä objektiiviseen ja teoreettiseen kohdistuen mielteen haihtuessa pois maailmasta tahtona, objektin muodostuessa ainoaksi realiteetiksi, kykenevät käsittämään ja tavalla tai toisella ilmaisemaan maailman ja olioiden olemuksen, siis korkeimpia totuuksia, musiikin kylläkin ilmaistessa itse tahdon musiikilliseen teokseen objektivoituneena tunteena, kun muut taiteet ovat vain ideoiden eli tahdon objektivoituneisuusasteiden heijastusta, vapaasti Schopenhaueria mutta hiukan komplisoidusti siteeratakseni.
 
Taidatko tuon selvemmin esittää, ymmärsin kaiken täydellisesti.

Taidatko tuon selvemmin esittää, ymmärsin kaiken täydellisesti.
 
Sikäli että ihmisen todellinen vakavuus pysyy aina siinä mihin luonto on sen juurruttanut. kaikkea muuta ihminen harjoittaa tarkoittamatta täyttä tota useimpien tarkoittaessa sillä vain itsensä ja omiensa hyvää, mutta ilman todelista vakavuutta jota mikään takoituksellinen ja mielivaltainen ponnistelu eivät saa aikaan, voidaan kaikki suorittaa vain puolinaisesti, ja siksi myös mont nerot pitävät huonoa huolta omasta parhaastaan uhraten persoonallisen hyvänsä objektiiviele päämäärälle jolle heidän todellinen vakvuutensa kuuluu säveltämisen ollessa itse tarkoitus eikä väline akalaisten ja esimiesten suosion tavoittelemiseksi kuten niillä joka etsivät omaansa

mont nerot pitävät huonoa huolta omasta parhaastaan uhraten persoonallisen hyvänsä objektiiviele päämäärälle jolle heidän todellinen vakvuutensa kuuluu säveltämisen ollessa itse tarkoitus eikä väline akalaisten ja esimiesten suosion tavoittelemiseksi kuten niillä joka etsivät omaansa
 
Niin, taide vaatii usein hirvittäviä uhrauksia. A. B. Michelangelin sanoin: "Bisogna avere prima di tutto uno spirito di sacrificio inimmaginabile."

Klassinen musiikkiko sitten on aina vakavaa? Viime vuonna kuhmon kamarimusiikkifestivaaleilla oli Schnittken teoksen ohjelmahuomautuksiin kirjattu kuvaus "Avantgardehuvia neuvostotasavalloista", mikä oli hyvinkin osuva kuvaus tuosta kahdelle viululle kirjoitetusta teoksesta, joka yhdisteli muun muassa Mozartin teosten pätkiä, riitasointeja ja viritystappia vääntämällä soitettuja melodioita.
 
Tämä oli tietenkin vain yksi esimerkki, mutta uskon, että tämän pienen muistutuksen jälkeen Komppaaja itsekin osaa miettiä lisää esimerkkejä, joita löytynee vanhemmankin musiikin puolelta, mutta en tunne sitä puolta kovinkaan hyvin.
 
Tietenkin voi olla, että väärinkäsitys liittyi "vakavasti"-sanan erilaisiin tulkintoihin, kuten Titor vähän arvaili. Siinä tapauksessa kyllä ihmetellen, että miten jaksatte jumalaut---.
 
Sitähän samaa sä itsekin sanoit juuri. Ei kukaan säveltäjä jaksa kirjoittaa isoa teosta loppuun jos ei ole tosissaan sen kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita että lopputuotteen tarvitsisi olla vakava. Siitähän tässä on kysymys, miten hahmottaa kyseisten sanojen merkityssisällöt.