Aihe: Sibelius- Suomen suurin
1 2 3 4
megatherium
28.04.2005 21:51:02
Älkää nyt hyvät ihmiset valitko mannerheimiä Suomen suurimmaksi, varsinkaan siksi, että yritän suiostutella teitä olla tekemättä siten vastoin tahtoanne, joka on älyn juuri, mutta ei irtautunut siitä, koska tämä on tarkoituksellista pohdiskelua.
 
Retorinen kysymys: Mitä muutakaan hän oli kuin korkeassa virassa palvellut tavallinen kuolevainen, epöonnistunut taiteilija? Retorinen vastaus: hän on ja oli pelkkä nimi historiankirjan lehdillä, kun taas suurten säveltäjien, kuten Sibeliuksen, Kuulan ja O. Merikannon musiikki ja taide elää ikuisesti ihmisten sydämissä alati uudistuvana ja vaikuttavana ehtymättömänä nautinnon lähteenä ja henkisenä voimavarana saavuttaen aina uutta ajankohtaisuutta, olemassaolon muotoja sekä kuulijakuntaa ympäri maailmaa, mihin vain ihminen on jalallaan astunut.
 
Olennaisin ero heidän välillään on siinä, että kun Mannerheim oli ehkä suuri suomalainen sotilas, puolustusvoimien ylipäällikkö, Kuula Sibelius ja Merikanto OVAT yhä edelleen huomattavia unversaalit ulottuvuudet omaavia taiteilijoita ja ihmisiä ja heidän ikuinen taiteensa edustaa universaaleja objektivoituja sieluntiloja, henkistä kulttuuria ja pääomaa, kuin varastoitu aarre, joka muutuu olemassaolevaksi soitetun musiikin kautta.
 
Toinen selkeä eroavaisuus on siinä, että siinä missä sodanjohdon käskyt moraalisesta oikeutuksestaan riippumatta kylvävät aina verta ja kuolemaa, Sibeliuksen ja kumppanien musiikki kylvää rakkautta ja korkeimmanasteista henkistä elämää, jonka vastaanottamiseksi ei tarvita kuin hiukan älyä, sydäntä ja ymmärrystä.
 
Äänestyksen tulos selittyneekin sillä, että suuret luovat henget ovat taiteellaan siinä määrin tavoittamattomissa, että me emme voi edes nähdä näiden herrojen todellista suuruutta; lahjakas on jousiampujan kaltainen, joka osuu maaliin mihin muut eivät yllä, mutta nero sen sijaan jousiampuja joka osuu maaliin, jota muut eivät voi edes nähdä, ja me saamme vain välillisesti ja varsin myöhään tietoa hänestä, vaikkapa nyt netin kautta.
 
Mannerheim sai toimillaan aikaan jotakin sellaista maallista ja katoavaista, minkä jokainen meistä voi nähdä paljailla silmillään; itsenäisen Suomen ilman toista käsivarttaan, Karjalaa pääkaupunkeineen Viipureineen sekä 25 000 kuollutta sotilasta, joille kuuluu todellinen ansio ja kunnia ja kiitos siitä, että olemme itsenäinen valtio, ei yhdellekään kenraalille ja marsalkalle, johon se ei milloinkaan voi yksinomaisesti personifioitua ja identifioitua; Ei sota yhtä miestä kaipaa, olkoonpa tämä millainen hyvänsä.
 
Todellisena isänmaallisuutena voidaan pitää sitä, kun eräs Suomeen muuttanut suomalaistunut liikemies vuosisadan vaihteessa sukunimestään huolimatta ei huolinut venäläisen kenraalikuvernöörin tarjoamaa Kauppaneuvoksen titteliä ja arvonimeä, vaan häipyi kodistaan vaimoineen 4 päiväksi evakkoon kun hienot herrat tulivat tuomaan nimityskirjaa. 2 päivää odoteltuaan herrat poistuivat liikemiehen talosta äreissään saamastaan kohtelustaan, kun "kauppaneuvos" palasi 2 päivää myöhemmin kotiinsa ja kehoitti tyttäriään ottamatta vastaan vainolaisilta vastaisuudessakaan arvonimityksiä; pysykäämme Suomessa tavallisina suomalaisina liikemiehinä, älkäämme veljeilkö vainolaisten kanssa, lienee hän sanonut.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Moz-Art
06.10.2010 14:52:31
megatherium: Sibelius kuuluu I-kategoriaan, mitä hengen jättiläisiin Suomessa tulee, älyltään ylivoimaisiin voimatekijöihin, joiden tahdostaan irtautunut äly kykenee oman voimansa ja joustavuutensa varassa suuriin teoreettisiin saavutuksiin ja aitoihin hengettuotteisiin, joita kuunnellessamme sydämemme avartuu ja meidät nostetaan pois tavanomaisesta minästämme. mutta tätähän ei tietenkään normaaleilla älyn lahjoilla varustettu ihmispolo ymmärrä.
 
.
.
.
 
Ei ainakaan orkesterimusiikin saralla, mutta uskoisin Leevi Madetojan olevan Suomen toiseksi merkittävin sinfonikko (Siben jälkeen?) kenties Rautavaaran ja parin muun ohella, jotka nyt unohdn.

 
Eikö siitä ole tosiaan kuuttakaan vuotta, kun megatherium kirjoitti vielä Sibelius-myönteisiä tai jopa ylistäviä kommentteja? Mikä käänsi kelkan?
megatherium
07.10.2010 18:47:31 (muokattu 07.10.2010 18:51:17)
Moz-Art: Eikö siitä ole tosiaan kuuttakaan vuotta, kun megatherium kirjoitti vielä Sibelius-myönteisiä tai jopa ylistäviä kommentteja? Mikä käänsi kelkan?
 
Erään lehden julkaisema haastattelu merkittävän suomalaisen kapellimestarin urasta ja suosaikisäveltäjistä jossa tämä mainitsi sibeliuksen kuuluvan säveltäjänä omaan luokkaansa kotimaisten sinfonikkojen joukossa. tämä huoleton ja perustelemaron väite provosoi minut tutkimaan asiaa pintaa syvemmältä kunnes myöhäisromanttisen musiikin ymmärtämykseni syventyminen deliuksen musiikin kautta aukaisi minulle monta patoa 1900-luvun suomalaisessakin säveltaiteessa kun lähdin säveltäjien musiikkkiin innokkaasti tutustumaan ja totesin rintaman olevan paljon olettaamaani leveämmän.
 
sibehän ei kyennyt kuorimaan nahkaansa ja uudistumaan säveltäjänä kilpaillakseen kohutun uuden modernismin ja uuden nuoren polven lahjakkuuksien kanssa eikä tuskin enää atonalismin aikiona kehdannut laskea julkisuuteen teoksia jotka oilvat syntaksiltaan toivottoman vanhanaikaisia silloisiin nuoren uudisraivaajapolven pyrkimyksiin suhteutettuna, joiden todellista läpimurtoa ja esillepääsyä vaikeutti vain konservatiivinen ja ahdas musiikkimakumme, sillä parikumppisten musiikkiopisaton päättäneiden säveltäjien opinnäytteiden tuore, raikas ja kuviakumartelematon energisyyttä persuava luomisvoima peittoaa kansaivälisesti menestyneemmän esikuvansa paikoilleen jähmettyneen sävelkielen joka kelpasi löähinnä vain protokollan mukaiseen edustamiseenm ja kuvainpalvonnan kukinnoksi.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
velipesonen
20.10.2010 10:22:58
 
 
Amerikassa on näköjään porukkaa jotka saavat leipänsä väittämällä ketä sattuu kuollutta henkilöä natsiksi: http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/1 … ius-oli-jees-mies-ei-natsi%E2%80%9D
 
Jokin häpy tähänkin pitäisi saada mutta aika ei liene kypsä.
This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible)
megatherium
22.10.2010 17:55:57 (muokattu 22.10.2010 17:57:58)
Unohdukseen jääminen lienee vielä epäoikeudenmukaisempaa ja harmillisempaa jos menetämme mahdollisuuden saada nauttia suuresta musiikista ja sen tuottamista voimakkaista elämyksistä.Vai kuinka joidenkin merkittävien säveltäjien musiikki voi kadota savuna ilmaan muutamassa vuosikymmenessä suomessakin? eikö täällä arvosteta ammattitaitoisten professionalistisen sävellystekniikan omaavia säveltäjiä? kareliaaniset kansalliset ihanteet merkitsevät joillekin enemmän kuin absoluuttinen, olemisen puhtaana tuloksena ilmenevä säveltaide. ovatko ihmiset unohtaneet kuklttuuruiperintönsä ja suurmiehensä eikö kouluissa opeteta musiikkia vai eikö konserteissa esitetä kyllin monipuolista musiikkia? eikö kukaan osaa vaatia enempää kuin toistaa jonkin ikoniksi julisytetun pyhimyksen kitchiä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Hauler
22.10.2010 18:02:58
megatherium:eikö kukaan osaa vaatia enempää kuin toistaa jonkin ikoniksi julisytetun pyhimyksen kitchiä.
 
Sibeliuksen väittäminen kitchiksi on kyllä melkoista.
hörhö
23.10.2010 14:29:15
 
 
Hauler: Sibeliuksen väittäminen kitchiksi on kyllä melkoista.
 
Melkoisen oikeaan osuvaa puhuttaessa esimerkiksi pianokappaleista, yksinlauluista ja kuoroteoksista. Sisällökkäitä kuin Straussin valssit.
Only sick music makes money today - Friedrich Nietzsche 1844-1900
levesinet
23.10.2010 17:55:05
Eipäs. Juuri äskettäin hokasin, että Sibelius on sittenkin tiukka pianosäveltäjä. Pianistimme vain soittavat huonolla maulla vääriä teoksia. Sitä paitsi Straussin valssit on hyviä.
velipesonen
23.10.2010 19:50:42
 
 
Minä pidän enemmän Straussin marsseista.
This song has been a nightmare for me, as much as it's been for You. (Captain Sensible)
baron
25.10.2010 21:11:24 (muokattu 25.10.2010 21:14:23)
 
 
levesinet: Eipäs. Juuri äskettäin hokasin, että Sibelius on sittenkin tiukka pianosäveltäjä. Pianistimme vain soittavat huonolla maulla vääriä teoksia. Sitä paitsi Straussin valssit on hyviä.
 
Rosenkavalier valssit?
http://www.youtube.com/watch?v=xKurWW5lFtE
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
levesinet
25.10.2010 21:46:51
Joo ne on hyviä.
Sax-pappa
26.10.2010 10:28:20
levesinet: Eipäs. Juuri äskettäin hokasin, että Sibelius on sittenkin tiukka pianosäveltäjä. Pianistimme vain soittavat huonolla maulla vääriä teoksia. Sitä paitsi Straussin valssit on hyviä.
 
Sibeliukselle pianokappaleiden säveltäminen oli eräänlaista pakkopullaa. Niille oli kysyntää ja näin sai jonkinlaista ansiota. Varmaankaan kaikki eivät olleet suuresta innoituksesta syntyneitä, ammattimaista työtä toki.
megatherium
27.10.2010 18:37:19
Sax-pappa: Sibeliukselle pianokappaleiden säveltäminen oli eräänlaista pakkopullaa. Niille oli kysyntää ja näin sai jonkinlaista ansiota. Varmaankaan kaikki eivät olleet suuresta innoituksesta syntyneitä, ammattimaista työtä toki.
 
eivät juuri sinfonioita huonompia joka kertoo jo säveltäjästä paljon. substanssia ja emotionaalista sisältlöä kaipaisin paljon enemmän jota sibessä ei nimeksikään. mutta en juuri siksi ihmettele suosiotakaan joka perustuu juuri siihen että näin neutraali musiikki on tunnistettavasti suomalaiskansallista ja kansanmaista luionteeltaanja riiottävän yksinkertaista ja arkaaista pohjoismaisine soitinnusvalööreineen ilman pointtia ja jännitteitä. rentoa ja vihteellistä. ei henkeähaukkovaa emotionaalista vaikutusta lähelläkään. sovinnaista.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
damn u
29.10.2010 22:17:55
megatherium: substanssia ja emotionaalista sisältlöä kaipaisin paljon enemmän jota sibessä ei .
Kerrotko meille mitä on substanssi ja emotionaalinen sisältlö? (jälkimmäinen lienee emotionaalinen sisältö, mutta valista meitä oi.)
megatherium
15.11.2010 19:40:07 (muokattu 15.11.2010 19:42:38)
damn u: Kerrotko meille mitä on substanssi ja emotionaalinen sisältlö? (jälkimmäinen lienee emotionaalinen sisältö, mutta valista meitä oi.)
 
silloinhan jälkimmäinenkään ei ole enempää kuin mitä sen käsitteeseen abstraktiona, ajatuserittelyllä syntyneenä osamielteenä havainnosta sisältyy. Metafyysinen merkitys sisältyy säveliin jota sanat eivät voi korvata..
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
sub zero
26.03.2013 12:51:21
Onkohan kukaan muu ollut kuulevinaan jotain yhteyksiä Finlandian ja Parsifalin alkusoiton välillä? Tunnelmassa ja orkestraatiossa tuntuu olevan jotain samaa.
 
Toinen kuuluisa kappale, jonka sävelkieli muistuttaa minusta Sibeliusta on Schubertin keskeneräisen sinfonian hitaan osan teema.
megatherium
26.03.2013 18:16:35 (muokattu 26.03.2013 18:17:32)
beethovenin 7. sinfonian scherzon vaskien paisutukset muistuttavat finlandian alkua paitsi nettä sibe on melko kitcshiä ja sekundaa vakavassa taiteellisessa mielessä enemmän hilpeän kornia ja ilmiöön rajoittuvaa oääsemättä luonnon ytimeen kuten tosi taiteilijat.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Sulervo
26.03.2013 20:16:25 (muokattu 26.03.2013 20:17:25)
megatherium: eivät juuri sinfonioita huonompia joka kertoo jo säveltäjästä paljon. substanssia ja emotionaalista sisältlöä kaipaisin paljon enemmän jota sibessä ei nimeksikään.
 
Olisiko mahdollista että sinä vain et sitä sisältlöä kykene löytämään, mitä sitten sisältlöllä tarkoittanetkin? Nimittäin Sibeliuksen musiikki on antanut ainakin minulle todella paljon. Myös esim. Beethovenin pianosonaatit ja myöhäiskvartetot ovat antaneet minulle todella paljon. Tai Mozartin pianokonsertot, Schubertin liedit tai Brucknerin sinfoniat. Muun muassa. Ei Sibeliuksen musiikki ole noita parempaa mutta ei huonompaakaan. Persoonallista se on, kuten tuo muukin.
velipesonen
27.03.2013 06:31:54
 
 
Sax-pappa: Sibeliukselle pianokappaleiden säveltäminen oli eräänlaista pakkopullaa.
 
Ehkä niistä siks tuli niin hyviä.
"I live for playing live - I'd do it for free if I didn't need the money." -Vim, Bad News
megatherium
18.04.2013 21:49:45 (muokattu 18.04.2013 21:55:23)
velipesonen: Ehkä niistä siks tuli niin hyviä.
 
paitsi että niiden kunnianhimo rajoittuu olohuoneen piiriin salonkimusiikin tavoin eikä hänen tyylinsä koskaan kypsynyt sellaiseen vahvaan alkuperäiseen ja omaleimaiseen suuruuteen, hienostuneisuuteen ja taidokkuuteen ja sisäisen näkemyksen sävyttämään hengenlentoon kuin esim. palmgrenin imressionistisessa pianotaiteessa jota ei voi moittia pianotekstuuriin kaavamaisuuksista.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)