Klassinen ›

Hyvä huomio tosiaankin, onhan mm. ensimmäiseen piraattiin merkitty säveltäjäksi Klaus Badelt ja aika useinhan nuo Zimmerin teokset on juurikin tehty yhteistyössä.

 
Muistaakseni Zimmer oli ykkösen lopputeksteissä "Music supervisor" tms.
 
Williamssilla on paljo hyvää, mainittujen lisäks esim. Saving private Ryanin Hymn to the Fallen.
Ennio Morricone on kova.
http://www.youtube.com/watch?v=qQ3u3fTG70Q
http://www.youtube.com/watch?v=ZKlxyoPNaFI&feature=related
Modest Mugorskyn (nimen kirjoitusasusta en mene takuuseen, oon nähny monia variaatioita) Yö autiolla vuorella on myös mainitsemisen arvoinen.

Mielestäni aivan ultimaattista parhautta elokuvamusiikissa edustaa John Williamsin Star Wars-musat. Siitä todistaa jo viimeisen kolmen kuukauden kuuntelutilastoni:
1 John Williams _ 227
2 Dmitri Shostakovich _ 61
3 Lynyrd Skynyrd _ 13
4 Anym3n _ 9
5 Pekka Pohjola _ 6
Hiukkasen kaulaa Johnilla :)
 
Muita suosikkejani ovat Kellopeliappelsiini (Walter/Wendy Carlos), Twin Peaks (Angelo Badalamenti), Big Fish (Danny Elfman), Dirty Harry (Lalo Schifrin), The Truman Show (Philip Glass, Burkhard Dallwitz), Nostromo (Ennio Morricone)...

Katsokaapas elokuva "There Will Be Blood".
 
Uusi säveltäjänimi: Jonny Greenwood.
 
Erittäin mielenkiintoista elokuvamusiikkia. En jaksanut katsoa lopputeksteistä, keiden muiden sävellyksiä elokuvassa oli mutta hra Greenwood oli mainittu "original music" -tekijäksi.
 
Pitkästä aikaa elokuva, jossa ei aliarvioida yleisön "musiikkimakua". Lisää tällaista ! !

Täytyy myöntää, että vaikka en ole Ligetistä ennen juurikaan tykännyt niitä muutamia hittibiisejä lukuunottamatta - Atmosphéres, Lontano (täytyy tähän kohtaan kiilata siten, että vaikka muutenkin koen tämän teoksen voimakkaan visuaalisesti ja kohta mainitsemani kokemus ei täysin odottamaani visuaalisuutta täytä, oli eräs unohtumattomimpia kokemuksiani kun eräs kesä kuuntelin tätä maalla istuskellen samalla aurinkoisena päivänä nurmikolla ja katselin pellolle, jossa tuuli osasi ottaa heinään juuri kappaleen mukaan) , Apparitions, Lux aeterna, Ramifications jne. - niin nyt kun kuulin hänen requemiaan Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan soundtrackiltä niin olin pakotettu tilaamaan 5CD:n Liget Project -kokoelman! Hänen klusteritekniikkansa siinä kuullussa pätkässä on jotenkin niin uskomattoman orgaanista, eläväistä - kuin tuuli puhaltaisi lohdutonta kyrietä; vai ovatko ne sittenkin kuolleiden sielut, jotka autiudessa kulkevat hymisten hiljaa. En ole koskaan kuullut tällaista.

Jos halutaan pysytellä tiukasti länsimaisen taidemusiikin (tai klassisen musiikin - mitä termiä ihmiset nyt haluakaan käyttää) piirissä, on minun nostettava ohjaaja Stanley Kubrick esiin tämän musiikkityylin esimerkillisenä hyödyntäjänä. Joku jo ehtikin mainita Avaruusseikkailu 2001-elokuvan, joka on kaikkien muidenkin osa-aluiden ohessa myös merkittävä teos musiikinkäyttönsä suhteen; elokuvassahan on todella vähän dialogia, mutta musiikkia on toisaalta huomattavan paljon, ja sillä on elokuvassa merkittävä rooli. Elokuvassa kuullaan länsimaisen taidemusiikin puolelta Johann Strauss Toisen An der schönen blauen (hitaissa avaruuteen sijoittuvissa kohtauksissa, jossa kuvataan erilaisten aluksien liikettä), Richard Straussin Also sprach Zarathrusta (alussa ja lopussa) ja György Ligetin Requiem, Atmosphères ja Lux Aeterna (monoliitin ilmestyessä ja psykedeelisissä Jupiter-kohtauksissa).
 
Kubrick oli päättänyt alusta asti, että tämän elokuvan olisi tarkoitus olla suurimmaksi osaksi ei-verbaalinen kokemus. Alunperin Kubrick oli tilannut säveltäjä Alex Northilta originaalin soundtrackin elokuvaa varten, ja klassista musiikkia Kubrick käytti vain ohjenuorana siitä, millaista musiikkia hän haluasin elokuvaan tulevan. Kubrick kuitenkin tykästyi siinä määrin näihin sävellyksiin, että hän päätti käyttää niitä lopullisessa elokuvassa. Alex North oli kuitenkin tehnyt elokuvaan soundtrackin, mutta Kubrick "unohti" mainita hänellä, ettei soundtrackia enää tarvittu. North saikin huomata vasta elokuvan ennakkonäytöksessä, että hänen musiikkinsa ei ollut päätynyt elokuvaan.
 
Toinen Stanley Kubrickin elokuva, jossa on todella hienot musiikkivalinnat, on vuoden 1980 Hohto. Elokuvassa on "moderneja" sävellysvalintoja, kuten György Ligetiä, Béla Bartókia ja Krzystof Pendereckiä. Toisaalta musiikilla ei ole niin suurta roolia Hohdossa kuin Avaruusseikkailussa.
 
Kubrickin näkemys länsimaisen taidemusiikin käytöstä elokuvissa: "owever good our best film composers may be, they are not a Beethoven, a Mozart or a Brahms. Why use music which is less good when there is such a multitude of great orchestral music available from the past and from our own time? When you are editing a film, it's very helpful to be able to try out different pieces of music to see how they work with the sceneWell, with a little more care and thought, these temporary tracks can become the final score."
 
Minimalisten säveltäjä Philip Glass on omasta mielestäni säveltänyt muutaman hyvän soundtrackin; elokuvassa Tunnit oli hyvät musiikit ja Koyaanisqatsi on todella merkittävä teos kaikin puolin. Glass on säveltänyt muhinkin elokuviin musiikkia (kuten esimerkiksi uuden soundtrackin vuoden 1931 Draculaan). En ole vielä ehtinyt tutustua näihin, mutta jos jollakulla on heniklökohtaisia kokemuksia, niin olisin kiinnostunut kuulemaan niistä.

Minimalisten säveltäjä Philip Glass on omasta mielestäni säveltänyt muutaman hyvän soundtrackin; elokuvassa Tunnit oli hyvät musiikit ja Koyaanisqatsi on todella merkittävä teos kaikin puolin. Glass on säveltänyt muhinkin elokuviin musiikkia (kuten esimerkiksi uuden soundtrackin vuoden 1931 Draculaan). En ole vielä ehtinyt tutustua näihin, mutta jos jollakulla on heniklökohtaisia kokemuksia, niin olisin kiinnostunut kuulemaan niistä.
 
Mystisesti elokuvassa Silmänkääntäjä ollut Glassin musiikki, erityisesti yksinkertainen päämotiivi syöpyi mieleeni elokuvan kerran nähtyäni. Edelleenkään en ole nähnyt elokuvaa toista kertaa mutta silti motiivi, sen muodostama Am-Ab-sointukulku ja motiivin tunnelma kummittelevat tasaisin väliajoin.

Mystisesti elokuvassa Silmänkääntäjä ollut Glassin musiikki, erityisesti yksinkertainen päämotiivi syöpyi mieleeni elokuvan kerran nähtyäni. Edelleenkään en ole nähnyt elokuvaa toista kertaa mutta silti motiivi, sen muodostama Am-Ab-sointukulku ja motiivin tunnelma kummittelevat tasaisin väliajoin.
 
Oletan, että mainitsemasi elokuvan alkuperäinen nimi on The Illusionist? Eli ainakin päämotivi on laatutavaraa, entäpä muu musiikki? Oletko kuunnellut sountrackia vai ainoastaan katsonut elokuvan? Muistan, joskus harkinneeni elokuvan katsomista (juuri Glassin musiikkien takia), mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Katsoin joskus elokuvan The Prestige (toinen taikurielokuva), joka oli ihan kohtalainen. Yleensä en pidän ns. major Hollywood-tuotannoista, ja ajattelin, että taikurielokuvista on tulossa kohta jokin buumi, kun nuo molemmat elokuvat ilmestyivät samana vuonna. Mutta siis musiikki oli siis ainakin jossain määrin laadullista, mutta onko itse elokuva katsomisen arvoinen?
 
P.S. Vähän "off-topicia". Pahoittelen.

Oletan, että mainitsemasi elokuvan alkuperäinen nimi on The Illusionist? Eli ainakin päämotivi on laatutavaraa, entäpä muu musiikki? Oletko kuunnellut sountrackia vai ainoastaan katsonut elokuvan? Muistan, joskus harkinneeni elokuvan katsomista (juuri Glassin musiikkien takia), mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Katsoin joskus elokuvan The Prestige (toinen taikurielokuva), joka oli ihan kohtalainen. Yleensä en pidän ns. major Hollywood-tuotannoista, ja ajattelin, että taikurielokuvista on tulossa kohta jokin buumi, kun nuo molemmat elokuvat ilmestyivät samana vuonna. Mutta siis musiikki oli siis ainakin jossain määrin laadullista, mutta onko itse elokuva katsomisen arvoinen?
 
P.S. Vähän "off-topicia". Pahoittelen.
 
Prestigestä oon ite nähnyt vaan pätkän joskus. Täytyy katsastaa joskus.
En oo soundtrackiäkään kuunnellut Silmänkääntäjästä (eli siis just The Illusionist alkuperäiseltä nimeltään), mutta ei musiikissa mitään valittamista muistaakseni ole, ei ainakaan häirinnyt elokuvan aikana. Olisihan siellä periaatteessa nyt voinut jotain selkeämpiäkin teemoja olla, mutta se minimalistinen teemojen käyttö lisäsi elokuvan mystiikkaa aika hyvin, diggasin.

niin, paitsi, että williams on käyttänyt miltei nuotilleen teemalainoja esim. bachilta.

Eikös melkein kaikki elokuvasäveltäjät ole jossain määrin tota harrastaneet.

Mun mielestä Williamsilla on kyllä ihan oma soundi. Sillä on harmonioissa paljon sellasta, minkä tunnistaa heti. Itse pidän kyllä erittäin paljon. Ja yllättävää että herra on vanhoillakin päivilläänkin vielä kyennyt tekemään hienoa kamaa. AI on mielestäni aivan mahtavaa musaa. Samoin Catch me if you can.

Goldsmith on toinen. Ne toiminta-ostinaatot kyllä ovat helposti tunnistettavissa.

Sitten sellainen vähän harvinaisempi jäbä kuin Jerry Fielding. Ihan hiuksianostattavaa kamaa mielestäni. Harmonisesti kehittynyttä ja kompromissitonta musiikkia.

Näistä nykyisistä Don Davis on onnistuessaan kyllä hieno säveltäjä. Matrix upposi kyllä kovaa meikään, vaikka 80-luvun John Adams sieltä vähän paistaakin läpi(enkä siis tarkoita niitä teknojuttuja).

Zimmerista en oikein aina syty...liikaa sitä "heviä synillä ja orkesterilla" osastoa. Mutta ymmärrän että monet tykkäävät.

Jos saan luvan mennä länsimaisen taidemusiikin ulkopuolelle, niin alan tässä vähitellen esitellä omia suosikki elokuvamusiikin säveltäjiä:
 
1. Ennio Morricone. Ihmeellistä että vain yksi tai kaksi henkilöä on maininnut herran tässä keskustelussa aiemmin. Onko tämä valinta niin itsestäänselvyys? Itseäni Morriconessa viehättää eniten musiikin innovatiivisuus ja tietty huumori. Yksi tunnetuin esimerkkihän tästä on The Good, the Bad and the Ugly (suom. Hyvät, Pahat ja Rumat) -elokuva pääteema. Päämelodia on kahden äänen motiivi, joka imitoi kojootin ulvontaa. Jokaisella elokuvan päähenkilöllä on eri soitin tuon melodian aikana; Clint Eastwoodin (Man with No Name) aikana teeman soittaa huilu, Lee Van Cleffin (Angel Eyes) teema tulee okariinalla, ja Eli Wallachin (Tuco) teeman "laulaa" ihmisääni.
 
Toinen vähemmän tunnettu esimerkki Morriconen kekseliäästä musiikin käytöstä löytyy italialaisesta kauhuelokuvasta The Bird with the Crystal Plumage (L'Uccelllo dalle piume di cristallo - ohj. Dario Argento). Elokuvassa on yksi kohtaus, jossa elokuvan päähenkilö kävelee sumuisilla Rooman kaduilla. Kamera kuvaa aina välillä jonkun mystisen henkilön jalkoja, antaa katsojan näin ymmärtää, että päähenkilöä seurataan. Muistaakseni kohtauksen aikana soi muuten jokin utuinen matto, mutta aina kun päähenkilö kääntyy katsomaan taakseen, hyökkää musiikissa tahdin pituinen slapbass -kuvio esille. Eihän tuo onnistunut mitään kauhuefektiä luomaan, oli lähinnä hauska ja ennen kaikkea yllätyksellinen.
 
Morrioconnellahan on klassisen musiikin koulutus: hän opiskeli nuoruudessaan National Academy of Santa Ceciliassa trumpetinsoittoa, sävellystä, harmoniaa, kuoromusiikkia ja kuoronohjausta. Fancast.comin mukaan Morricone soitti opiskeluaikoinaan myös jazzbändeissä. Jazzin ja klassisen musiikin lisäksi herran sanotaan ottaneen vaikutteita myös rockista, italialaisesta kansanmusiikista ja avantgardesta - erityisesti John Cage ja tämän hiljaisuuden käyttö ovat olleet tärkeitä varhaisia vaikuttajia Morriconelle. Selvää on, ettei noita kaikkia vaikuttajia voi edes luettella, ja herralla on myös varmaan melkoinen mielikuvitus omastakin takaa, minkä takia hänen musiikkinsa on niin omaleimaista.
 
Harmi vain, että suurin osa Morriconen musiikista on jäänyt spagettilänkkärien varjoon; hän on tehnyt paljon muitakin hienoja elokuvasoundtrackejä. Harmi vain, että Suomesta ei tahdo oikein löytyä levykaupoista muita levyjä kuin kokoelmalevyjä ja sitten niitä spagettilänkkereiden soundtrackeja (jos edes niitäkään). Paras vaihtoehto on hankkia internetin kautta ulkomailta.

Suosittelen tätä ohjelmasarjaa. Ensimmäinen osa tuli eilen. Uusinta sunnuntaina.
 
http://www.yle.fi/teema/dokumentit/ … -_ja_elokuvadokumentti/id16694.html

Jos saan luvan mennä länsimaisen taidemusiikin ulkopuolelle, niin alan tässä vähitellen esitellä omia suosikki elokuvamusiikin säveltäjiä:
 
2. Angelo Badalamenti. En muista onko herraa mainittu tässä ketjussa aiemmin, mutta minäpä otan hänet nyt esiin.
 
Badalamenti tunnetaan varmasti parhaiten yhteistyöstään amerikkailaisen elokuvaohjaaja David Lynchin kanssa. Badalamenti on säveltänyt musiikit Lynchin elokuvista Blue Velvetiin, Twin Peaksiin (sekä televisiosarjaan että elokuvaan), Wild at Heartiin, Lost Highwayihin, The Straight Storyyn ja Mulholland Driveen. Lynch -elokuvien lisäksi hän on säveltänyt musiikit sellaisiin elokuviin kuten La cité des enfants perdus, The Beach, Cabin Fever ja Wicker Man (2006 uudelleen filmatisointi).
 
Itse olen tutustunut Badalamentin musiikki lähinnä David Lynchin elokuvien kautta - kuten varmaan suurin osa säveltäjän tuntevista on tehnyt. Ensimmäinen Lynchin elokuva, jonka näin oli Mulholland Drive. En muista, että olisin ensimmäsellä katselukerralla kiinnittänyt mitään erityistä huomiota elokuvan äänimaailmaan lukuun ottamatta mystistä kohtausta, jossa Rita ja Diane päätyvät kaikin puolin hämärään Silencio-klubille. Seuraavaksi tutustuin Lynchin televisosarjaan Twin Peaks, ja hankin DVD:n ohella ensimmäisen tuotantokauden soundtrackin. Myöhemmin olen ostanut myös Mulholland Driven soundtrackin.
 
Vaikka pidänkin itseäni nykyään suurena Angelo Badalamentin musiikin ystävänä pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen ja objekitiivinen kuvaillessani hänen musiikiaan. Pyrkiessäni tähän päämäärään olen päätynyt melko ristiriitaiseen lopputulokseen: Badalamentin musiikki on toisaalta melko tavallista, mutta samalla hyvinkin omalaatuista ja erikoista. Olen huomannut vuosien varrella, kuinka musiikkia on abstraktina ilmiönä vaikeata kuvata adjektiiveilla tai kielellä yleensä tai ainakin niin, että muutkin ymmärtäisivät, mistä on kyse.
 
Palatakseni kuitenkin Badalamentiin: on syytä luultavasti selventää edellä kuvaamaani lopputulosta, johon päädyin. Musiikki itsessään ei ole mielestäni kovinkaan kummoista tai aikaansa nähden edistyksellistä, mutta yhdistettynä David Lynchin elokuvien maailmaan, ja niiden mieleen painuvan tunnelmaan, syventyy musiikin merkitys huomattavasti. Tahtoo sanoa, että Badalamenti musiikki ei toimi itsenäisenä kokonaisuutena, vaan tarvitsee Lynchin elokuvat ikään kuin tuekseen. Ja tässähän ei ole mitään väärää: soundtrackien tarkoitus on nimenomaan tukea elokuvien tunnelmaa, ja juuri tässä Badalamenti onnistuu ilmiömäisellä tavalla. Kuunnellessani Badalamentin musiikkia palaan aina Lynchien elokuvien tunnelmiin ja mieleeni nousee elokuviin liittyviä musitikuvia.
 
Badalmentin musiikillisesta taustasta kerrottakoon sen verran, että hänen sanotaan viettäneen lapsuutensa oopperaa ja klassista musiikkia kuunnellen. Hän on valmistunut Eastman and Manhattan Schools of Musicista musiikin maisteriksi. Miehellä on siis takaan ihan akateeminen musiikkikoulutus. Hänen sävellyksissään tämä ei ole selvästi kuultavissa; luonnehtisin hänen musiikkia enemmänkin sellaisilla termeillä kuin ambient ja jazz. Kyllä se länsimainen taidemusiikkikin siellä muun musiikin seassa kuuluu (eniten ehkä melodioiden käytön yhteydessä), mutta erityistä huomiota kiinniittäisin Badalamentin kokoonpanovalintoihin. Isojen orkesterien ja klassisessa musiikissa käytettävien instrumentien sijaan Badalamenti tuntuu suosivan pienempiä kokoonopanoja ja populäärimusiikissa pääsäännöllisesti käytettäviä instrumentteja kuten sähkökitaroita, bassoja (sekä kontra- että saäköbassoja), rumpusettiä (soitto yleensä jazztyylistä) ja syntetisaattoreita. Ainakin Twin Peaks ja Mulholland Driven soundtrackien perusteella Badalamentin sävellykset voidaan karkeasti jakaa kolmeen eri ryhmään:
 
1. Popmusiikista vaikutteita ammentavia kappaleita, joissa on yleensä vahvat ja selkeät melodiat.
2. Ambientmaisen syntetisaattorimaton omaavat synkät, pelottavat, uhkaavat jne. kappaleet, joissa on usein hyvin minimalistinen melodia (tai ei melodiaa ollenkaan)
3. "Häröjazz-kappaleet". En ole onnistunut keksimään mitään parempaa termiä kuvaamaan näitä kappaleita. Ei voida puhua varsinaisesti free jazzista, koska kappaleet pysyvät omassa harmonisissa kehyksissään. Rummut soittavat yleensä sudeilla, ja bassossa on usein hyvin yksinkertainen ja hypnoottinen kuvio.
 
Summa summarum: Badalamentin musiikki tukee (ainakin David Lynchin) elokuvia erinomaisesti. Musiikki on sikäli kokeilevaa, ettei se käytä tavallista orkestraatiota vaan pienempiä ja erikoisempia kokoonpanoja, ja ottaa vaikutteita ambientista, jazzista ja populäärimusiikista. Musiikki ei yksinään ole välttämättä mielekästä kuunneltavaa, mutta Lynchin elokuvista pitäville se on varmasti yhtä laadukasta tavaraa kuin elokuvat itse. Ainoa asia, mikä itseäni paikoin ärsyttää miehen musiikissa, ovat synetisaattorien äänimaailma (erityisesti Twin Peaksissa). Jos muilla on kokemuksia Angelo Badalmentin muiden ohjaajien elokuviin säveltämästä materiaalista, olisin kiinnostuntut kuulemaan teidän näkemyksiänne aiheesta.