Klassinen ›

Parin viime päivän aikana on mm. Aalimupina esittänyt kärkevää arvostelua klassisen musiikin perusopetuksen osalta maamme musiikkiopistoissa. Ja allekirjoitan kaiken sen kritiikin, mitä hän esittää. Se on enemmän kuin perusteltua tämän päivän musiikkielämän tilanne huomioiden.
Sen todistaa tilastofaktat, nimittäin otin juuri osaa erääseen Musiikkitalolla (H:gissä) järjestettyyn musiikkipaneeliin (27.10.2011), ja siellä tuli esiin monia musiikin perusopetusta koskevia tietoja. Harva tietää, että maamme kaikissa musiikkiopistoissa opiskelee tälläkin hetkellä n. 65 000 lasta ja nuorta, ja jostain "kumman syystä" näistäkin (kuten viime vuonna) n. 63 000 lopettaa peruskurssien opiskelun kesken ja vain 2-3 % suorittaa musiikkiopistotason peruskurssit, ja niistä vain osa jatkaa keskiasteelle ja korkeakouluun.
Esittelijä piti tilannetta esityisen hyvänä, minä sen sijaan olin pöyristynyt.
Kysymys kuuluu, minne katoavat ne perusmusikaaliset nuoret (suorittaneet pääsykokeet), jotka syystä tai toisesta keskeyttävät opintonsa?
Voisko joku kenties valaista asiaa?
Väitän, että jos musiikkiopistoihin yhdistettäisiin populaarimusiikin perusopetus oikeine instrumentteineen, oikein organisoituneena, niin keskeyttäneiden määrä putoaisi kymmenillä tuhansilla.

jazzmies: Eihän tässä siitä nyt ole kysymys, vaan siitä ettei kehnoja, kanonisoituja suurmiehiä tai heidän teoksiaan saa kammettua pois tehosoittolistoilta. Haydnistä ei "aikuisen oikeasti" tunnu kukaan pitävän, mutta hän nyt sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Yhtään kovin merkityksellistä sävellystä, no ehkä Saksan kansallislaulu, hän ei saanut itsestään puristetuksi, mutta siitä huolimatta häntä rakastaa orkesterien organisaatio.
 
Minä pidän Haydnista. Suurin osa hänen sinfonioistaan on mestariteoksia (tunnetut konsertot sen sijaan ovat mielestäni yliarvostettuja) ja ne loputkin ovat hyviä. Ongelma hänen kohdallaan on se, että häntä soitetaan liian vähän (kuten klassisismin musiikkia ylipäänsä), minkä vuoksi esitykset eivät taida Suomessa olla parhaita mahdollisia - muistan joskus radiosta kuunnelleeni jotain RSO:n esittämää Haydnin sinfoniaa, ja se kuulostikin liki tylsältä: liekki puuttui. Seuraavana päivänä HS:n kriitikko kehuikin esitystä "kuulaaksi"...
 
edit. Niin musamuki, eivät kai kaikki voi jatkaa ammattilaisiksi asti.

Ja vielä jatkoa edelliseen, nimittäin on helposti pääteltävissä -tilastojen perusteella - että koko musiikkiopistolaitoksen päätehtävä on tänä päivänä heti ensimmäiseksi aivopestä kaikki opiskelijat pitämään klassista musiikkia ylihegemonisena taiteenalueena ja sen rinnalla populaarimusiikkia muoti-
ilmiöiden luomana roskakulttuurina. Näillä keinoin heistä yritetään kasvattaa mukamas asiantuntevaa ooppera- ja konserttiyleisöä kautta maan, ja kun siinä on onnistuttu, on ihan sama suoritetaanko peruskursseja vai ei.
Kaikki ammattilaiset tietävät, ettei musiikkiopistotason tiukkapiposten, väkisin väännettyjen peruskurssien pohjalta olla kun vasta alkumetreillä musiikinopiskelussa. Mutta voidaanhan niilläkin eväillä astella rintakaarella keskiluokkaisen vakaasti Kansallisoopperan keskikäytävää ja mielessä ajatus: kyllä minäkin tätä musiikkia ymmärrän ja onhan se hienoa käydä "korkeakulttuurin äärellä". Kuulun siis sivistyneistöön, näinhän minulle on jo musiikkiopistossa opetettu, ja uskon siihen täysin.

musamuki: Väitän, että jos musiikkiopistoihin yhdistettäisiin populaarimusiikin perusopetus oikeine instrumentteineen, oikein organisoituneena, niin keskeyttäneiden määrä putoaisi kymmenillä tuhansilla.
 
Minä puolestani väitän, että ihmisille on tänä päivänä tarjolla niin paljon ajanvietettä, että jonkin instrumentin soittaminen tavoitteellisesti on vain yksi monista vaihtoehdoista viettää aikaansa. Väitän myös, että internet ja erilaiset pelit ovat kova vastus harrastusrintamalla niin musiikille kuin liikunnallekin.
 
Olen nähnyt musiikkikoulutusta hyvin laajasti yli genrerajojen, enkä mitenkään kykene allekirjoittamaan sitä väitettä että jos opetettais poppia niin kaikki olisi ihanaa. Ihan samanlaiset ilmiöt mm. pop & jazz konservatoriolla on nähtävissä (ainakin oli vielä 4 vuotta sitten, enkä näe miksei olisi edelleenkin). Harva jatkaa opinnoissaan tosi pitkälle, suuri osa menee aika pitkälle muttei välttämättä saavuta perustason päättötutkintoa.
 
Mun mielestä on ihan sama tekeekö jengi tutkintoja. Jos ne saa elämäänsä sisältöä musiikinharrastuksesta, niin se on se pointti, ei jotkut tutkinnot.

Eikös ns. popinstrumentteja ole saanut opiskella musiikkioppilaitoksissa jo iät ja ajat, sellaisissakin joissa ei ole jatsililnjaa tai -osastoa? Itse opiskelin 80-luvun puolivälin paikkeilla väärämielisesti asennoituneessa K-S Konservatoriossa ja sielläkin sai opetusta sähkökitaran soitossa. Lisäksi oli oikein jatsipuolen bändikin joka harjoitteli silloin tällöin.
 
Ja eihän noita ns. popinstrumentteja sikäli kuin soittotekniikka oleellisesti poikkeaa klassisista vastaavista edes monta ole, sähkökitara, bassokitara ja rumpusetti tulevat mieleen. Sähköurkuriksikin aikovalle on erittäin terveellistä soitella Bachin inventioita. Rumpalin kannattaa paukuttaa marssiharjoituksia. Rokkikitaristille ei tee pahaa soittaa Villa-Lobosia tai Segovian Bach-sovituksia. Bassokitaristille kelpaa samat harjoituskappaleet kuin kontrabasistillekin.
 
Jos nyt sanon oman mielipiteeni soitonopetuksesta Suomenmaassa niin se on: Fysiologisia tekijöitä ei ymmärretä tai muuten vain laiminlyödään. Tämä johtuu pääasiassa siitä että osa opettajista on liian tyhmiä. Toistan, liian tyhmiä. Meillä Suomessa luotetaan kaiken maailman opetusjärjestelmiin ja didaktiikoihin mutta valitettavasti niistä näyttää olevan apua sellaisille jotka saisivat parempaa jälkeä aikaan ilmankin. Näin ikävällä tavalla ovat maailman asiat.
 
Kun peruskouluissa siirryttiin jaksolliseen järjestelmään, oppilaiden pitkäjänteisyys loppui. Samalla loppui heidän vanhempiensa pitkäjänteisyys, nyt halutaan tulosta nopeasti vaikka instrumentin opiskelussa ei tulosta tule lahjakkaammallakaan kovin nopeasti. Ilmeisesti mikä tahansa renkutus ja vingutus sitten kelpaa osalle vanhemmista. Musiikkikouluista on opiskelijoiden vanhemmille tullut jonkinlaisia elämyskeitaita jonne lapsen voi laittaa kulttuurikylpyyn jääkiekkotreeneiltä tai jazztanssiharjoituksilta ylijäävänä aikana.
 
Opettajan näkökulmasta on ns. turistien määrä lisääntynyt eikä ole ollenkaan sanottu että edes paras 10...15 prosenttia olisi keskimäärin samalla motivaatio- ja taitotasolla kuin ennen. Kun tähän vielä lisätään pöljääkin pöljemmät valinnaisuuksien maksimoinnit niin kyllä loppuu kunnon soitto tästä maasta ja pian!
 
Oppilaan näkökulmasta ongelmana voisi pitää että paikallistason opettaja on ylisalliva ja löysä, ja sitten ammattiin valmistavassa oppilaitoksessa on vastassa byrokratisoituneita fakki-idiootteja. Totuus on että kukaan ei välttämättä kykene huomioimaan soittamista kokonaisvaltaisena fyysisenä toimintana joka synnyttää musiikkia. Älkää vaan kysykö mistä voisi johtua ammattimuusikoiden keski-iän runsaat invalidisoitumiset.

velipesonen:
Jos nyt sanon oman mielipiteeni soitonopetuksesta Suomenmaassa niin se on: Fysiologisia tekijöitä ei ymmärretä tai muuten vain laiminlyödään. Tämä johtuu pääasiassa siitä että osa opettajista on liian tyhmiä. Toistan, liian tyhmiä. Meillä Suomessa luotetaan kaiken maailman opetusjärjestelmiin ja didaktiikoihin mutta valitettavasti niistä näyttää olevan apua sellaisille jotka saisivat parempaa jälkeä aikaan ilmankin. Näin ikävällä tavalla ovat maailman asiat.
 
Oppilaan näkökulmasta ongelmana voisi pitää että paikallistason opettaja on ylisalliva ja löysä, ja sitten ammattiin valmistavassa oppilaitoksessa on vastassa byrokratisoituneita fakki-idiootteja. Totuus on että kukaan ei välttämättä kykene huomioimaan soittamista kokonaisvaltaisena fyysisenä toimintana joka synnyttää musiikkia. Älkää vaan kysykö mistä voisi johtua ammattimuusikoiden keski-iän runsaat invalidisoitumiset.
 
Se on muuten hyvin pitkälti juuri näin. Ainakin siinä mielessä että useat, ehkä jo hieman vanhempaa opettajasukupolvea edustavat opettajat eivät soitonopetuksessa tunnu huomioivan juuri muuta kuin sen mitä nuotissa lukee tai sen käyttääkö oppilas juuri sitä oikeaa sormijärjestystä jne.
 
Mitä tulee ylisalliviin ja löysiin opettajiin, niin syy on paljolti myös siinä mitä Dr Dominant mainitsi nykyisestä harrastemahdollisuuksien runsaudesta jne. Musiikkioppilaitoksilla on monilla paikkakunnilla ongelmia saada oppilaita, ehkei kaikkiin soittimiin, mutta ainakin tiettyihin, esim. puhaltimiin.
Lasten - eli potentiaalisten soiton aloittajien määrä - on laskenut monin paikoin radikaalisti. Tästä johtuen oppilaat (eli oppilaitoksen kannalta maksavat asiakkaat) ovat niin tärkeässä asemassa että heistä halutaan pitää kiinni kynsin hampain jotta ainakin päätoimiset opettajat saisivat vähimmäistuntikiintiön täyteen.

Kyse on siis väestödemografian vaikutuksesta. Entäpä muuttovoittopaikkakunnilla kuten Espoossa ja H:gissä, loistaako ylisallivuus ja löysyys poissaolollaan musiikkikoulutason opetuksessa?
 
Minä uskon sitä paitsi että ylisallivuus ja löysyys on sittenkin, vaikka kyseessä olisi tarve pitää oppilaasta kynsin hampain kiinni, tyhmyyttä ja välinpitämättömyyttä. Löysä opettaja ei piittaa oppilaastaan. Silloin on opettajassa aina jotain vikaa. Harmi ettei osa pedagogeista ymmärrä että määrätty tiukkuus ei ole väistämättä ärhentelyä joka pelästyttää oppilaat tiehensä! Tyhmyys vaivaa! Sekä laiskuus, pitäisihän opettajankin kyetä suunnistamaan oppilaan mukaan tietyissä rajoissa.

damn u: Musiikkioppilaitoksilla on monilla paikkakunnilla ongelmia saada oppilaita, ehkei kaikkiin soittimiin, mutta ainakin tiettyihin, esim. puhaltimiin.
 
Meidän musiikki-intoilijoiden on ehkä vaikea tunnustaa se tosiasia, että musiikki ei ole kovin merkityksellistä valtaväestölle. Vaikka sitä kuuleekin joka paikassa myynninedistämismielessä, ei musiikkikärpänen puraise tosimielessä kuin harvaa soitinta sylissään pitänyttä viikaria. Etenkin kuin voimakas, rivejä yhdistänyt musiikkiherätys puuttuu tällä hetkellä, potentiaalinen luova ihmisaines astelee mielummin sinne, missä elanto irtoaa todennäköisemmin ja mikä on "hip", kuten esimerkiksi langattoman teknologian palvelusuunnittelun piiristä, Angry Birds.
 
Siitä huolimatta musiikkia tehdään, harrastetaan ja se työllistää paljonkin nykyisin, mutta kyllähän akustisten soittimien harrastajamäärien pudotus on ollut huikeaa viimeisen 20 vuoden aikana. Iso hatunnosto jokaiselle, joka jaksaa pyörittää omaa orkesteriansa ja täten antaa nuorille mahdollisuuden kokeilla soitintaan todellisessa kontekstissaan.
 
Tuo legendaarinen Kimasen Talouselämän artikkeli näyttää myös sen asian toteen, että klassisen musiikin harrastaminen, koulutus ja on siirtynyt niihin kulttuureihin, missä länsimaisen musiikin soittaminen on ollut aikaisemminn kielletyn hedelmän pureskelua, eli jonkinlaisesta opiskelijoiden sisäisen motivaation ja paikallis(t)en kouluhallitusten näyttämisen halusta nyt saa suomalainen opiskelija olla kauhuissaan.

No niin, on vihdoin päästy asiaan. Nimittäin kaiken musiikin tulevaisuus - kuten yleensäkin kaiken kulttuurin - on suuresti riippuvainen siitä, miten hyvin opetus on järjestetty sen historia todistaa. Esim. Suomessa on Keski-Eurooppalaisen mallin mukaan järjestetty ns. klassisen musiikin opetusta jo 1800 -luvun lopusta. Tuolloin nimekkäin oppilaitos oli ensin Helsingin Musiikkiopisto, josta sitemmin tuli Konservatorio ja vielä myöhemmin v. 1936 Sibelius.Akatemia. Siis tehokasta musiikin opetusta on sillä sektorilla toteutettu jo yli satavuotta, eli sen pitäisi jo toimia. Mutta muistettakoon, että sitten tuli 1939-1945 kummajainen:Toinen maailmansota joka kaikkinen kauhuineen kyseenalaisti entiset arvot. Ja me kaikki tiedämme, mitä 1960 -luvun radikalismi uusine aatteineen sai aikaan populaarimusiikin alueella. Sitä seuranneet 50 vuotta ovat olleet voimakkaan kehityksen aikaa sillä sektorilla ja viimeistään tällä vuosikymmenellä on koko musiikin opetus pistettävä uusiksi - siis populaarimusiikki on ehdottomasti saatava klassisen musiikin rinalle yhteiskunnan tukeman musiikkioppilaitosverkon piiriin. Musiikkioppilaitosten opetus ja oppisisältö on yksinkertaisesti jälkeen jääneenä nykyaikaistettava, ja vasta silloin on odotettavissa uusia kykyjä kehittämään musiikin tyylejä. Tarvitaan moniosaajia, pelkän klassisen musiikin osaamisella ei kohta enää pärjää, ja vastaavasti yksinomaan rockmusiikin hallinta harvoin johtaa todelliseen ammattilaisuuteen.

musamuki: No niin, on vihdoin päästy asiaan. Nimittäin kaiken musiikin tulevaisuus - kuten yleensäkin kaiken kulttuurin - on suuresti riippuvainen siitä, miten hyvin opetus on järjestetty sen historia todistaa. Esim. Suomessa on Keski-Eurooppalaisen mallin mukaan järjestetty ns. klassisen musiikin opetusta jo 1800 -luvun lopusta. Tuolloin nimekkäin oppilaitos oli ensin Helsingin Musiikkiopisto, josta sitemmin tuli Konservatorio ja vielä myöhemmin v. 1936 Sibelius.Akatemia. Siis tehokasta musiikin opetusta on sillä sektorilla toteutettu jo yli satavuotta, eli sen pitäisi jo toimia. Mutta muistettakoon, että sitten tuli 1939-1945 kummajainen:Toinen maailmansota joka kaikkinen kauhuineen kyseenalaisti entiset arvot. Ja me kaikki tiedämme, mitä 1960 -luvun radikalismi uusine aatteineen sai aikaan populaarimusiikin alueella. Sitä seuranneet 50 vuotta ovat olleet voimakkaan kehityksen aikaa sillä sektorilla ja viimeistään tällä vuosikymmenellä on koko musiikin opetus pistettävä uusiksi - siis populaarimusiikki on ehdottomasti saatava klassisen musiikin rinalle yhteiskunnan tukeman musiikkioppilaitosverkon piiriin. Musiikkioppilaitosten opetus ja oppisisältö on yksinkertaisesti jälkeen jääneenä nykyaikaistettava, ja vasta silloin on odotettavissa uusia kykyjä kehittämään musiikin tyylejä. Tarvitaan moniosaajia, pelkän klassisen musiikin osaamisella ei kohta enää pärjää, ja vastaavasti yksinomaan rockmusiikin hallinta harvoin johtaa todelliseen ammattilaisuuteen.
 
Historiaa olet opiskellut, mutta kuinka hyvin oikeasti tunnet musiikkioppilaitosten oppisisällöt? Kuinka monen laitoksen tai SMOLin tutkintovaatimuksia / kurssisisältöjä olet lukenut vai kirjoitteletko fiilispohjalta?

musamuki:Tarvitaan moniosaajia, pelkän klassisen musiikin osaamisella ei kohta enää pärjää, ja vastaavasti yksinomaan rockmusiikin hallinta harvoin johtaa todelliseen ammattilaisuuteen.
 
Moniosaajuus tarkoitaa sitä, että osaa monta asiaa hyvin, hallitsee ne; ei sitä, että osaa monia asioita kelvollisesti.

musamuki: Tarvitaan moniosaajia, pelkän klassisen musiikin osaamisella ei kohta enää pärjää, ja vastaavasti yksinomaan rockmusiikin hallinta harvoin johtaa todelliseen ammattilaisuuteen.
 
Musiikki itse ohjaa sitä kuinka soitetaan ja lauletaan. Oppilaitos tekee minun mielestäni tehtävänsä hyvin silloin kun se antaa hyvät psykomotoriset valmiudet esittää musiikkia kunkin valitsemalla instrumentilla.
 
Minusta vaikuttaa kuin haluaisit opetettavan pääasiassa maneereja, mitä minä taas pidän kielteisenä ilmiönä.

velipesonen: Oppilaitos tekee minun mielestäni tehtävänsä hyvin silloin kun se antaa hyvät psykomotoriset valmiudet esittää musiikkia kunkin valitsemalla instrumentilla.
 
Lisättäköön tähän vielä, että valmiudet esittää, luoda ja kirjoittaa musiikkia, sillä orkesteripulttipaikkoja on rajoitetusti. Jotta vapalle kentälle saataisiin lisää osaamista, tulee kysymykseen helpommin myös opiskella alaa laajemmin kuin vain RSO:iin tai vastaavaan pääsy mielessä.

jazzmies: Lisättäköön tähän vielä, että valmiudet esittää, luoda ja kirjoittaa musiikkia, sillä orkesteripulttipaikkoja on rajoitetusti. Jotta vapalle kentälle saataisiin lisää osaamista, tulee kysymykseen helpommin myös opiskella alaa laajemmin kuin vain RSO:iin tai vastaavaan pääsy mielessä.
 
Kiinnostava kysymys voiko luovuutta opettaa. Mielestäni hyvää musiikkia on sellainen joka pohjautuu yksilön aitoon luovuuteen eikä esim. pelkkään tekniseen näppäryyteen tai tyylitajuun.
 
Mutta improvisointia voi ainakin opettaa sikäli kuin on kysymys reagoinnista muiden soittajien tekemisiin. Käsitykseni mukaan kenet hyvänsä muusikon voi ainakin nuorella iällään opettaa kuuntelemaan musiikin koko kokonaisuutta soiton tai laulun aikana ja suunnistamaan sen mukaan. Tämä taito on nykyisin vain muusikoiden valitettavan pienellä vähemmistöllä.
 
Luonnollisesti tässäkin taidossa, opetettiinpa sitä kuinka paljon ja taitavati hyvänsä, on yksilökohtaisia tasoeroja. Lisäksi vaatii hyviä hermoja pitää turpansa kiinni jos osaisi hommat paremmin kuin kapellimestari tai bändiliideri! Ehkäpä hermokontrolliakin voisi opettaa.
 
Silloin mennään itämaisten itsepuolustuslajien perinteiselle alueelle. Ehkä muutumme japseiksi kaikki.

Hienoa! Viimeisillä musiikkiopistosektoria koskettaneilla näkemyksilläni olen "sohaissut ampiaispesään", sillä jopas kielenkannat avautuivat vaihdikkaasti.
Hyvä näin, sillä näitä keskusteluja ei juuri muualla julkisuudessa käydä.
Näkemykseni mukaan koko musiikkielämä vaatii uudistusta nimenomaan koulutuksen osalta, eihän esim. musiikkiopistojen tasokurssivaatimukset ole muuttuneet miksikään vuosikausiin. Eri soittimille on kerätty juuri ne tarpeellisiksi katsotut klassisen musiikin konsertot ja sonaatit, jotka asiantuntijat SML:ssä ovat valinneet. Ja kun opettajat ovat ne samat sävellykset opetelleet jo lapsina/nuorina
musiikkiopistoissaan, ne on helppo sitten oman pätevyyden tultua hankittua, opettaa opettajan roolissa omille oppilaille jossakin musiikkiopistossa.
Näin se "mylly pyörii" vuodesta toiseen musiikkiopistosektorilla: tasovaatimukset ovat kaikille samat, mikään ei muutu, kaikki pysähtyy siihen. Ei se mitään, vaikka vain 2-3 % opiskelijoista saavuttaa vuosittain perustasot. Pääasia , että julkinen arvokkuus säilyy ja saadaan ainakin kasvatettua "sitä konsertti- ja oopperayleisöä", näillä keinoin saadaan pidettyä valtion tuet entisellään.

En ymmärrä lainkaan miksi eurooppalaisten perinteiden vaaliminen ja nuorison kasvattaminen osaksi samaa jatkumoa ovat musamukin mielestä huonoja ja paheksuttavia asia. Kirjoituksissa haisee hieman ajattalutapa, jossa erimieltä olevat edustavat väärää tietoisuutta.

Mä en musamuki usko että millään koulutusremontti-tyyppisillä toimilla voidaan muuttaa tämän päivän todellisuutta, jossa on niin monta muuta asiaa joissa mielihyvä tulee paljon pienemmällä vaivalla kuin soiton opiskelussa. Kirjoituksistasi huokuu ajatus, että 2-3% "valmistumisprosentti" olisi huono homma ja että kaikki olisi musiikinopetuksen huonon tason syytä (ainakin enimmäkseen). Minun on vaikeaa yhtyä tähän näkemykseen. Musiikin opettajia (kuten mitä tahansa opettajia) on joka lähtöön. Osa on aivan guruja, osa on ammattitaitoisia perinteen säilyttäjiä, osa on aivan turisteja. Ihan kuten millä tahansa elämän alueella. Jos sinulle musiikin opiskelu on tutkinnon suorittaminen ja todistuksen saanti, silloin ymmärrän että olet huolissasi mihin verorahat tuhlataan.
 
Itse väitän ettö kurssitutkinto"vaatimukset" tms. eivät ole se juttu jolla osaamista muokataan. Voihan sinne laittaa vaikka kuinka luovia/helppoja/vaikeita/perinteisiä tai mitä tahansa sisältöjä, mutta sen työn jonka tuloksena oppii, tekee aina opiskelija itse. Meillä on niin paljon esimerkkejä itseoppineista loistavista muusikoista, että se yksin riittää itselleni kumoamaan ajatuksen siitä, että musiikin opetus olisi se viisasten kivi. Toisaalta taas, meillä on yhtä monta esimerkkiä siitä että musiikkikoulutuksen käyneetkin ihmiset voivat olla luovia johtohahmoja alallaan.
 
Usein myös ihmiset jotka ovat sattuneet olemaan siinä epäonnisessa asemassa, että heille musa on tärkeä juttu ja vastaan tuli huono maikka, tuntuvat helposti ajattelevan että koko koulutus on hanurista. Se on ymmärrettävää, mutta ei nähdäkseni tarkka kuvaus alan todellisuudesta.

musamuki: Hienoa! Viimeisillä musiikkiopistosektoria koskettaneilla näkemyksilläni olen "sohaissut ampiaispesään", sillä jopas kielenkannat avautuivat vaihdikkaasti.
Hyvä näin, sillä näitä keskusteluja ei juuri muualla julkisuudessa käydä.
Näkemykseni mukaan koko musiikkielämä vaatii uudistusta nimenomaan koulutuksen osalta, eihän esim. musiikkiopistojen tasokurssivaatimukset ole muuttuneet miksikään vuosikausiin. Eri soittimille on kerätty juuri ne tarpeellisiksi katsotut klassisen musiikin konsertot ja sonaatit, jotka asiantuntijat SML:ssä ovat valinneet. Ja kun opettajat ovat ne samat sävellykset opetelleet jo lapsina/nuorina
musiikkiopistoissaan, ne on helppo sitten oman pätevyyden tultua hankittua, opettaa opettajan roolissa omille oppilaille jossakin musiikkiopistossa.
Näin se "mylly pyörii" vuodesta toiseen musiikkiopistosektorilla: tasovaatimukset ovat kaikille samat, mikään ei muutu, kaikki pysähtyy siihen. Ei se mitään, vaikka vain 2-3 % opiskelijoista saavuttaa vuosittain perustasot. Pääasia , että julkinen arvokkuus säilyy ja saadaan ainakin kasvatettua "sitä konsertti- ja oopperayleisöä", näillä keinoin saadaan pidettyä valtion tuet entisellään.
 
Mainitsetkin avoimesti että "näkemyksesi mukaan". Kiinnostaisi tosiaan tietää
mihin näkemyksesi perustuu, tietoon vai luuloon?
 
Esim. tuo väite että "eihän esim. musiikkiopistojen tasokurssivaatimukset ole muuttuneet miksikään vuosikausiin" ei pidä paikkaansa, koska useissa paikoissa niitä päivitetään useammin kuin vuosikausiin. Mistäkö tiedän? No siitä kun olen ollut mukana päivittämässä.
 
Tasovaatimukset ovat joidenkin soittimien kohdalla itse asiassa aika väljät.

velipesonen: Kiinnostava kysymys voiko luovuutta opettaa. Mielestäni hyvää musiikkia on sellainen joka pohjautuu yksilön aitoon luovuuteen eikä esim. pelkkään tekniseen näppäryyteen tai tyylitajuun.
 
Mutta improvisointia voi ainakin opettaa sikäli kuin on kysymys reagoinnista muiden soittajien tekemisiin. Käsitykseni mukaan kenet hyvänsä muusikon voi ainakin nuorella iällään opettaa kuuntelemaan musiikin koko kokonaisuutta soiton tai laulun aikana ja suunnistamaan sen mukaan. Tämä taito on nykyisin vain muusikoiden valitettavan pienellä vähemmistöllä.
 
Puheenvuorossasi on kaksi erinomaista keskustelunavausta - luovuus ja improvisointi. Molemmat ovat sävellysprosessin kannalta keskeisiä asioita.
 
Tunnistan musiikintekemisessä kahdenlaista luovuutta. Ensimmäiseksi voisi puhua yksilön sisäsyntyisestä luovuudesta, musikaalisesta ongelmanratkaisukyvystä. Luovat säveltäjät ovat pystyneet taiteellisesti varsin ahtaissa esteettisissä rajoissa (esim. oppi äänenkuljettamisesta ja motiivinkehittelystä) luomaan musiikillisesti tunnistettavia, yksilöllisiä ratkaisuja. Tästä olkoon Beethoven erinomaisena esimerkkinä.
 
Toiseksi voitaisiin puhua postmodernistis-eklektisestä luovuudesta, missä yksilö pystyy asettelemaan komponentteja eri konteksteista rinnan ja päällekäin ilman korniuden häivääkään taiteellisesti kestävästi tyyliin Frank Zappa. Itseasiassa Debussy modernismin alussa jo toimi varsin eklektisesti. Erityisen luovaksi voidaan kenties kutsua heitä, jotka pystyvät yhdistämään molemmat luovuuden ilmentymät musiikissaan. Tähän luovuustyyppiin kuuluvat ilman muuta Duke Ellington, John Coltrane ja Einojuhani Rautavaara.
 
Mitä Ellingtoniin, Coltraneen ja Rautavaaraan tulee, niin voidaan taas sanoa, että pedagogiikka tai musiikkikulttuuri itsessään on toiminut lähinnä katalyyttinä, kun taas heidän luovuutensa on ollut implisiittistä.
 
Improvisoinnissa on kysymys yhtälailla luovuudesta, missä musiikillisen kommunikoinnin tai musiikinelementtien (myös tyylisidonnaiset lickit) kautta tehtyjen harjoitteiden kautta herkistetään korvaa ja instrumentinkäsittelyä nopeaan reagointiin ja hallintaan. Improvisointi tulisikin nähdä hetkessä tapahtuvaksi säveltämiseksi ja luova säveltäminen improvisoinniksi pidemmässä ajassa.
 
Kokonaisuudessa voisin todeta sen, että luovuutta ei pysty opettamaan, vaan luovaa yksilöä voidaan auttaa löytämään luovuutensa ja tukea sen puhkeamista täyteen kukkaansa.

Olen samaa mieltä siitä ettei luovuutta voi opettaa. Mutta improvisaation taito ei välttämättä ole luovuutta. Oikeastaan on kyse siitä mitä ympäröivä kulttuuri pitää improvisaationa ja mitä ei. Joillekuille jazzmuusikoille kaikki on improvisaatiota. Joillekuille muille kaikki on improvisaatiota koska mikään ei todellisuudessa ole. Sanat johtavat harhaan.
 
Mutta tässä on semmoinen pelaaja kuin Mikael Granlund, esimerkiksi, joka pelaa koko ajan niin että hän tiedostaa kaikki asiat mitä jäällä tapahtuu. Samanlainen oli Gretzky ja samanlainen oli jalkapallon puolella Pelé. Se on lähellä luovuutta muttei mielestäni aivan olekaan. Luovuus on jotain vielä suurempaa.