Klassinen ›

Kuuntelin tänään mm. Lars Erik Larssonin 3. c molli sinfoniaa, Kalervo Tuukkasen 3. Meri sinfoniaa ja Gaelin sinfoniaa tai sinfonia e-mollia op. 32 jonka on kirjoittanut Amy Marcy Cheney Beach vuonna 1894; "Se oli ensimmäinen sinfonia, jonka sävelsi ja julkaisi naispuolinen amerikkalainen säveltäjä. Teos debytoi Bostonissa perjantaina 30.10.1896 "julkiseen ja journalistiseen suosioon". Beach sai inspiraatiota suuriin orkesteriteoksiin yksinkertaisista vanhoista englantilaisista, irlantilaisista ja skotlantilaisista melodioista. Niinpä hän tekstitti teoksen "gaeli"."

Kuuntelen juuri paraikaa Havergal Brian nimisen 32 sinfoniaa säveltäneen tuotteliaan englantilaissäveltäjän 6. sinfoniaa lisänimeltään Tragica. Suomalainen Eric Fordellhan sävelsi tätäkin enemmän sinfonioita, yhteensä 44 kpl.
 
Nyt kuuntelen Ahti Karjalaisen sävellystä Kolme pientä kuvausta kanteleelle ja viululle op 102. Luultavasti hänen vähiten kunnianhimoisia, perifeerisimpiä ja musiikillisesti vaatimattomimpia töitään mm. Panssarimarssin, Valmet Oy:n, Jenkasta polkkiin, Kirjokannen kappaleita ja Partitan no 7 kitaralle lisäksi. https://youtu.be/bY-SwEUyZVI
 
https://youtu.be/vj7hTQyO6aQ

Kuuntelin eilen illalla Sulo Salosen jälkeen keskeisimpiin suomalaisiin kirkkomusiikin säveltäjiin kuuluneen Jouko Linjaman kunniaksi ja muistoksi Yle radio yhdessä esitetyn v 1998 valmistuneen oratoriomaisia piirteitä sisältävän Suomalaisen Requiemin ja jonka Dies irae osa oli niin vaikuttavan dramaattinen että meinasin purskahtaa itkuun ja sain miltei ilmestyksen kaltaisen emotionaalisen kokemuksen. Jouko Linjaman tuotannossa pääpaino on juuri kuoromusiikissa ja hänen pääteoksenaan mainitaan usein Missa de Angelis kuorolle ja viidelle puhaltimelle jonka lähtökohtana ovat Gesualdon harmoniikka ja Joaquin de prez'n kontrapunkti." Palestrina tyyliin assosioituvan polyfonian ohella teosta leimaavat medianttinen ja tritonussuhteinen kolmisointuharmoniikka, klusteri- ja kenttätekniikka."
 
https://areena.yle.fi/audio/1-61286008

Europen Mic Michaeli soittaa pakahduttavasti klassista.
 
https://youtu.be/C43TFZECZTE?t=2262

Minun olin tarkoitus kirjoittaa tämä jo eilen mutta se jäi tekemättä. Eilen Kuuntelin Sonnisen v. 1954 säveltämästä orkesteriteoksesta Alla Lapin taivaan mm. osaa nimeltään Reipas vihuri pyyhkäisee.

https://youtu.be/STvLggnPTyw?t=280
 
Juuri sitä ennen kuuntelin William Waltonin vaikuttavaa kuoroteosta tai oratoriota
Belzassarin pidot ja Ralph Vaughan Willamssin teosta job.
 
https://youtu.be/Z0Ha1GexR2k
 
Tänään kuuntelin myös Nikolai Rimsky Korsakovin tuhannen ja yhden yön tarinoihin perustuvaa häikäisevästi orkestroitua orientaalista sinfonista sarjaa sheheradzade ja vaikka olikin nuoruuteni eräs suosikkiteos lähinnä meri ja Sinbadin laiva osissa niin kaikessa epäsinfonisuudessaan hävisi musiikin pakahduttavuudella mitattuna Tuukkasen Meri sinfonialle vaikka onkin tätä ylivoimaisesti suositumpi teos.
 
https://youtu.be/PE6eKvsyx-8?t=104 https://youtu.be/iRdyEBb9J_M
 
Kuuntelin myös Mjaskovskin 25. sinfoniaa. Kuunnellut myös Borodinin 2. sinfoniaa joka on verrattain kevyttä klassista mutta Maasalo kutsuu sitä mestariteokseksi. Hänhän oli varsinaiselta ammatiltaan kemisti ja vei sinfoniaa kansalliseen suuntaan. Kuunnellut muutakin venäläistä musiikkia kuten Läntistä suuntaa edustaneen Tsaikovskin pateettista sinfoniaa.
 
https://youtu.be/1DF09Cipq_w Aikamoinen voimanponnistus amatöörisäveltäjältä jossa alla breve pääteemaa isketään pitkään toistaen tajuntaan.

Kuuntelin tänään lisäksi Sibeliuksen venäläisen vastineen, ihmelapsena jo kuuluisuutta saaneen tai ainakin huomiota herättäneen Aleksander Glazunovin, muutamia sinfonioita kuten lyyrisen Es duuri sinfonian loputtoman imelän, siirappimaisen ja sentimentaalisen ja voisi sanoa puuduttavan tylsän ja miltei nukuttavan Rimsky Korsakovin tähtioppilaan venäläisen yksilöllisen kansallisen romantiikan suuntausta edustavan teoksen, vaikkei ehkä olekaan niin heikko, ja tyylillisesti uudistuneemman Pastoraalisinfonian jolla on joitakin yhtymäkohtia Beethovenin samannimiseen sinfoniaan sävellajia myöten ja joka on näistä kahdesta sulavampi, sujuvampi ja melodioiltaan tarttuvampi mutta yhtä kaikki melko pinnallinen sinfonia teknisestä mestaruudesta huolimatta enkä näkisi Glazunovin sinfonioiden olevan kovinkaan täysipätöistä orkesterimusiikkia historioitsijan vastakkaisesta näkemyksestä huolimatta vaikkei niitä liiemmälti esitetäkään mutta on levytetty sitäkin enemmän.
 
https://www.bing.com/ck/a?!&&am … GVodGlfbW9kX2dsYXp1bm92Lw&ntb=1
 
Kuuntelin eilen taas melko pakahtuneena useampaankin kertaan meri sinfonian Myrskyä joka voittaa kevyesti jaksottaisuudessaan ykstoikkoisen Sheheradzaden Meri osat joista puuttuu emotionaalista syvyyttä.

Prophet: Europen Mic Michaeli soittaa pakahduttavasti klassista.
 
https://youtu.be/C43TFZECZTE?t=2262
 
Tuo sovitushan on pikemminkin pop musiikkia kuin klassista mutta populariteetti ei vähennä hiukkaakaan tämän kepeällä mutta onnellisella kädellä kirjoitetun tilapäisteoksen, Mozartin Pienen yösoiton, korkeaa laatua, johon tuo sovitus perustuu, kirjoittaa Hildesheimer.
 
Tänään olen jo kuunnellut vaikuttuneena Tuukkasen Meren myrsky osaa ja rytmiseltä elementiltään Shostakovits vaikutteista Eduard Tubinin 5. sinfoniaa joka on Tuukkaseen verrattuna, tämän musiikista saamani musiikillisen kokemuksen valossa, huomattavasti laimeampi, meluisampi, kaoottisempi, yksitoikkoisempi, jankuttavampi, ikävystyttävämpi, harmaampi ja banaalimpi teos, mutta kyse on makuasioista ja ehkä joku muu kokee asian toisin enkä haluaisi tosissani lähteä kritisoimaan veljeskansamme säveltäjien hengentuotteita näin kärkevästi vaikka taidetta arvostellessa pitäisikin olla rehellinen. Tuukkasen kudos on läpikuultavampi Tubinin paikoin raskaammin orkestroituun sinfoniaan verrattuna.
 
Jostakin syystä kaiuttimista kuunnellen Tuukkasen Myrsky osa tekee suuremman vaikutuksen kuin kuulokkeilla kuunnellessa, tai ainakin siten nuo alun vaskifanfaarit kuulostavat vaikuttavammilta, mutta avausosan suhteen asia on täysin päinvastainen.
 
Nyt kuuntelen Gösta Nyströmin Meri sinfonian allegro osaa joka on niinikään Tuukkasta raskaammin orkestroitu ja tyyliltään ehkä selkeämmin uusklassinen lineaarisessa polyfoniassaan. Ei ehkä uusklassismia mutta kudos on plyfonisempi Tuukkaseen verrattuna ja sävelkieli ehkä hitusen dissonoivampaa mutta orkestrointi raskaampaa mutta ei yhtä läpikuultavaa kuin Tuukkasella jota voi pitää Madetojan vaikutuksena. Nyströmkin on jotenkin profiilittomampi kuin Tuukkanen musiikkinsa rytmisestä draivistakin huolimatta nopeissa osissa ja lyyrisestä hehkusta hitaissa osissa. Rytmiikka Nyströmillä on myös koplikoidumpaa. Siinä missä Nyströmin sinfonia on persoonatonta rymistelyä on Tuukkanen ilmavampi ja detaljeiltaan rikkaampi ja punnitumpi.
 
En muuten tiennyt että pidät myös Mozartin musiikkia pakahduttavana kun luulin sinun arvostavan vain Bachia ja Brandenburgilaisia konserttoja sekä sibeliuksen Karelia sarjaa.

megatherium: Tuo sovitushan on pikemminkin pop musiikkia kuin klassista mutta populariteetti ei vähennä hiukkaakaan tämän kepeällä mutta onnellisella kädellä kirjoitetun tilapäisteoksen, Mozartin Pienen yösoiton, korkeaa laatua, johon tuo sovitus perustuu, kirjoittaa Hildesheimer.
 
Tänään olen jo kuunnellut vaikuttuneena Tuukkasen Meren myrsky osaa ja rytmiseltä elementiltään Shostakovits vaikutteista Eduard Tubinin 5. sinfoniaa joka on Tuukkaseen verrattuna, tämän musiikista saamani musiikillisen kokemuksen valossa, huomattavasti laimeampi, meluisampi, kaoottisempi, yksitoikkoisempi, jankuttavampi, ikävystyttävämpi, harmaampi ja banaalimpi teos, mutta kyse on makuasioista ja ehkä joku muu kokee asian toisin enkä haluaisi tosissani lähteä kritisoimaan veljeskansamme säveltäjien hengentuotteita näin kärkevästi vaikka taidetta arvostellessa pitäisikin olla rehellinen. Tuukkasen kudos on läpikuultavampi Tubinin paikoin raskaammin orkestroituun sinfoniaan verrattuna.
 
Jostakin syystä kaiuttimista kuunnellen Tuukkasen Myrsky osa tekee suuremman vaikutuksen kuin kuulokkeilla kuunnellessa, tai ainakin siten nuo alun vaskifanfaarit kuulostavat vaikuttavammilta, mutta avausosan suhteen asia on täysin päinvastainen.
 
Nyt kuuntelen Gösta Nyströmin Meri sinfonian allegro osaa joka on niinikään Tuukkasta raskaammin orkestroitu ja tyyliltään ehkä selkeämmin uusklassinen lineaarisessa polyfoniassaan. Ei ehkä uusklassismia mutta kudos on plyfonisempi Tuukkaseen verrattuna ja sävelkieli ehkä hitusen dissonoivampaa mutta orkestrointi raskaampaa mutta ei yhtä läpikuultavaa kuin Tuukkasella jota voi pitää Madetojan vaikutuksena. Nyströmkin on jotenkin profiilittomampi kuin Tuukkanen musiikkinsa rytmisestä draivistakin huolimatta nopeissa osissa ja lyyrisestä hehkusta hitaissa osissa. Rytmiikka Nyströmillä on myös koplikoidumpaa. Siinä missä Nyströmin sinfonia on persoonatonta rymistelyä on Tuukkanen ilmavampi ja detaljeiltaan rikkaampi ja punnitumpi.
 
En muuten tiennyt että pidät myös Mozartin musiikkia pakahduttavana kun luulin sinun arvostavan vain Bachia ja Brandenburgilaisia konserttoja sekä sibeliuksen Karelia sarjaa.
 
Kasari-Europe pakahduttaa.

Prophet: Kasari-Europe pakahduttaa.
 
Voi hyvinkin olla enkä aio kiistää sitä ja väittää vastaan mutta minut saa pakahtumaan lähinnä Tuukkasella mutta myös muiden vanhojen suomalaissäveltäjien kuten vaikka Melartinin, Saikkolan, Aaltosen, Fordellin, Anderssenin ja eilen myös hieman Raitionkin musiikilla. Saanko Kysyä miten tuo pakahtuminen sinussa ilmenee kun kuuntelet Europea? En tiennytkään että europe on ruotsalainen pop yhtye joka on perustettu Växbyssa.

Tutustuin juuri Spotifysta brittiläisen Chandos merkin levyttämään varhaisimpiin viron ammattisäveltäjiin lukeutuvan 1900 luvun alussa syntyneen Villem Kappin sinfoniatuotantoon ja kuuntelussa on juuri säveltäjän 2. sinfonia ja mieleen jäi hyvin tanssillinen ja ilmava allegro osa huilusooloineen mutta avausosa on mahtipontisempi kaikessa romanttisessa paatoksessaan mutta en pitäisi sinfoniaa kuitenkaan mitenkään erityisen persoonallisena luomuksena ja kuinka niin saattaisi ollakaan mutta levyllä on muitakin Kappin orkesteriteoksia ja sinfonisia runoja.
 
Siis levyllä on koko Kappin säveltäjäsuvun jäsenten teokset edustettuina. Artur, Eugen ja Villem. Spotify antaa kahta eri vaihtoehtoa enkä pysty päättelemään kumpi tuon sinfonian on säveltänyt, Villem ja Artur. Kapp oli siis virolainen säveltäjäperhe ja villemin käsialaa on levyllä kuultava sinfonia ja Artur on säveltänyt alkusoiton ja Eugen sarjan orkesterille.
 
Sinfoniassa herätti huomiota ensikuulemalta jotkin tutun oloiset nopeat sävelkulut ihan kuin olisin kuullut vastaavia jossakin Sibeliuksen tai Tuukkasen serenadin kaltaisissa teoksissa ja näin ilmeisestikin oli kun tuo samainen sävelkulku tupsahti uudelleen kuuluviin. Eipä sitä suomalaisilla säveltäjillä ole niin vain asiaa Chandosin levykatalogiin Sibbeä ehkä lukuun ottamatta vaikka Melartinkin on niin merkittävä säveltäjä.
 
Nyt kuuntelen virolaisen 1880 luvulla syntyneen Artur Lemban sinfoniaa jonka uskomatonta kyllä Chandos merkki niinikään on levyttänyt vaikka teos on melko kevyttä tekoa ainakin allegro finaalissaan mendelssohnmaisine piirteineen mutta avaus Andante vaikuttaa syvällisemmältä ja vakavammalta osalta. Se olikin vasta sinfonian johdanto ja avausosa jatkuu tempossa allegro ja teos on kuten sopii odottaakin tyyliltään täysromanttinen ja ei ole vailla sekä melodista viehätystä että myös kontrapunktista taitoa pohjautuessaan ilmeisesti saksalaiseen orkesteritraditioon. Hienoa musiikkia. Lemba taisi Theodor veljensä kanssa olla viron ensimmäiset ammattipianistit ja Arturin sinfonia ensimmäinen laatuaan virossa. Sitten kuuntelin Kaljo Raidin sinfoniaa v. 1944.
 
Kuuntelin sen jälkeen vielä Tuukkasen Meri sinfonian koko Myrsky osan pakahtuneena ja jälleen suuresti vaikuttuneena.

Mankelin jaksossa soi hyvä viulubiisi.
 
https://youtu.be/t3kAB8wf7kw?t=440

Prophet: Mankelin jaksossa soi hyvä viulubiisi.
 
https://youtu.be/t3kAB8wf7kw?t=440
 
Kuulostaa musiikkina jotenkin kevyeltä tuo viulu ja piano duetto että lieneeköhän aidon klassisen sijasta kyseessä joku tyylitelty teko-klassinen, jäljitelmä tai plagiaatti vai tunnetko kenties teoksen ja sen säveltäjän?
 
Kuuntelin tänään mm. Tuukkasen Meri sinfoniaa vaikuttuneena ja Arvo Pärtin sinfoniaa nimeltä Polyfoninen joka alkaa vaskien rytmikkäillä tööttäyksillä: Tööt tööt tötö tööt tööt tötö.

megatherium: Kuulostaa musiikkina jotenkin kevyeltä tuo viulu ja piano duetto että lieneeköhän aidon klassisen sijasta kyseessä joku tyylitelty teko-klassinen, jäljitelmä tai plagiaatti vai tunnetko kenties teoksen ja sen säveltäjän?
 
En tiedä mitään tuosta.

Ravelin bolero kommunismiin yhdistettynä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=g1Vc2ZfVhf0

Prophet: Ravelin bolero kommunismiin yhdistettynä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=g1Vc2ZfVhf0
 
Tuota samaista pätkää on joskus TV:ssäkin esitetty mutten muista ohjelmasarjan nimeä jossa se soi.
 
Olen kuunnellut tänään jo Tuukkasen Meren myrsky osaa pakahtuneena. Eilen kuuntelin mm. Orffin Carmina burana kantaattia, Bantockin Hebridiläistä sinfoniaa ja Antheilin sinfoniaa ja Tuukkasen Meri sinfoniaa.
 
On sangen ihmeellistä että juuri Tuukkanen ja hänen meri sinfoniansa on monista unohdetuista tai repertoaarista kadonneista säveltäjistä ja teoksista eräs niitä kaikkein merkittävimpiä ja jotka saavat aikaan kuulijassaan verrattain suuria musiikillisia elämyksiä ja kokemuksia toisin kuin vain harva teos eikä siihen pysty edes monet kaanoniin ja repertoaariin kuuluvat teokset vaikkakaan Tuukkanen tuskin kuitenkaan on verrattavissa ihmiskunnan suurimpiin neroihin kuten Mozartiin ja Beethoveniin jotka ovat parhaimmillaan aivan omaa luokkaansa mutta kuten eräs tunnettu sotahistorioitsija kirjassaan totesi Tuukkanen kuuluu suomen merkittävimpiin unohdettuihin säveltäjiin Sonnisen ja Pylkkäsen ohella vaikka uskon kyllä että tuo lista on vielä pidempi.
 
On mielestäni suoranainen ihme että joku käytännöllisesti katsottuna täysin unohdettu säveltäjä kuten Tuukkanen voi tehdä niin suuren vaikutuksen kuulijaan teoksillaan josta yhtenä esimerkkinä juuri meri sinfonia.

Prophet: En tiedä mitään tuosta.
 
Ei alkuteksteissäkään ollut mitään mainintaa "teoksen" säveltäjästä.

Vaikka Uuno Klami suhtautui musiikkikriitikkona toisinaan varsin kriittisesti ja penseästi Sulho Rannan teoksiin kuten Sinfonia Programmaticaan ja esim. moitti sinfonia Piccolaa "pedaalin miltei täydellisestä olemattomuudesta" niin kaikesta huolimatta Ranta oli varsin etevä säveltäjä joka omasi vankan käsityötaidon ja tuoretta keksintää ja mielikuvitusta kuten omintakeista uusklassismia edustava sinfonia Piccola osoittaa jonka kuuntelin eilen illalla Yle klassiselta melko vaikuttuneena kuulokkeilla ennen kaikkea varsinkin ehkä Pezzo tematico ja Pezzo umoristico osat kun edellisellä kerralla kun se soi kuukauden ajan areenassa kuuntelin sen lähes puhki ja minusta tuntui että teos on menettänyt kaiken tenhonsa mutta väärässä olin.
 
Piccola on yhä syvästi nautinnollista ja jopa pakahduttavaa musiikkia ja piristyin eilen illalla sen kuuntelemisesta siinä määrin ettei untakaan meinannut tulla heti silmään.
 
Saisipa kuullakseen muitakin Rannan sinfonioita, sillä Piccola oli selvästi ammattimiehen työtä ja tuntui hetkittäin siltä että se ylittää jopa Meri sinfoniankin Myrsky osan hieman kirveellä veistetyn tekotavan taidokkaalla sävellystekniikallaan ja motiivityöskentelyllään ja joka tapauksessa stravinskyn aivan liian paljon soitetut tekotavaltaan mekaanisemmat uusklassiset sinfoniat kuten sinfonia C:ssä häviävät sen hienostuneemmalle ja persoonallisemmalle ilmaisukielelle.
 
Olen joskus ennenkin tästä tainnut mainita mutta on mielestäni varsin hämmentävää että jollakin konserttitalon toimitusjohtajalla voi mennä yliopiston professoreiden kanssa välit poikki vain siksi ettei tämä toimitusjohtaja pidä ykkössäveltäjänään Sibbeä vaan Mozartia mutta tähän lienee vaikuttaneet, sikäli kun muistan oikein, myös viittaukset luolamiesten örvellykseen edellä mainitun kohdalla.
 
Kuuntelin jälleen pakahtuneena Tuukkasen meri sinfonian Myrskyä joka lienee kuitenkin Rannan piccoloa vaikuttavampi teos.
 
Klassinenhan on usein, riippuen kenestä säveltäjästä tarkkaan ottaen puhutaan mitä elämysrikkainta, tunnekylläisintä ja elinvoimaisinta musiikkia joka synnyttää kuulijassaan parhaimmillaan elämää suurempia emotionaalisia kokemuksia, mutta sitä voi kuunnella myös viihdetarkoituksessa ajankuluna kuten poppiakin vaikkakin sellainen ei ole kenellekään säveltäjälle oikein. Eilen kuuntelin jonkinlaiseen lumottuun tilaan vaipuneena ilmari hannikaisen vaikuttavaa pianokonserttoa jota olen ehtinyt vähättelemäänkin ja vähän aikaa sitten sulho rannan syvää tyydytystä tuottavaa piccola sinfoniaa mutta usein kiihkeä tunnelmaista Tuukkasen meri sinfonian Myrskyä joka saa minut hektiseen tilaan.

Ei niinkään pelkkää musiikkia, mutta aloin katsomaan dokumenttia teosofista ja säveltäjästä Helvi Leiviskästä.
 
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/ … -kumosi-ennakkoluulot-tuotannollaan

Tänään tuli kuunneltua Beethovenin 3 pianokonsertto solistina Olga Scheps. Eilen Beethovenin 5 Susanna Mälkin johtamana.
 
Vähän on ollut Beethoven painotteista nyt. Juuri nyt soi erilainen klassinen, nimittäin klassista bluesia Doctor Rossin esittämänä. Ehkä myöhemmin menee vielä pätkä Bachia kuunteluun. Katsotaan nyt kuinka ehtii.

Tein pienen vertailun parin säveltäjä-kapellimestarin kesken ja kuuntelin vuoronperään sekä Bernsteinin että Fougstedtin sinfonioita, josta lopputulemana ja johtopäätöksenä voin rehellisesti ja kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, että Fougstedt teki suvereenisti suuremman emotionaalisen vaikutuksen musiikkinsa sisällöllisellä painokkuudella ja vakavahenkisyydellä verrattuna Bernsteiniin, jonka sinfonia on tyyliltään hieman kepeämpi ja ehkä myös rytmiikkaa ajatellen viihteellisempi mahdollisesti joinekin jazz vaikutteineen.
 
Täytyy myöntää, että kun kuuntelin Fougstedtin sinfonian nyt kokonaan antaumuksella ja syvästi eläytyen, se on kokonaisuudessaan syvemmin eletty ja koettu kuin säveltäjän nuoresta iästä johtuen avausosassaan monotonisempi ja kolkompi Bernsteinin sinfonia, joka on myös Fougstedtin sinfoniaa ulkokohtaisempi, eikä jätä syviä jälkiä, mutta orkesterilevytysten määrällä mitattuna Bernstein on ylivoimainen.
 
Kaikki taidemusiikkia harrastamattomat tuskin edes tietävät, että musiikki ei ole pelkkää muotojen kauneutta, vaan kieli, joka pystyy välittämään syviäkin tuntoja ja sieluntiloja, erästä Mozart kirjaa lähes samatarkasti siteeratakseni.
 
Olen tehnyt sen huomion ja havainnon klassista musiikkia yli 40 v, kuunneltuani, että edes tunnetuimpien levy yhtiöiden katalogeihin listatut säveltäjät ja teokset eivät ole suinkaan ehdottomasti aina niitä kaikkein merkittävämpiä kuten ei aina kaanonissakaan olevien säveltäjien musiikki, vaan kaanonin katveeseen on jäänyt paljon mm. laadukkaita suomalaissäveltäjiä, jotka peittoavat kevyesti paljon heitä kuuluisampien kollegoidensa musiikilliset saavutukset, niin kuin nyt esim. juuri Fougstedt peittoaa Bernsteinin sangen vaatimattomat ansiot taidemusiikissa, sillä hänen ansionsa ovat viihteellisissä musikaaleissa, mutta koska kuuluisa nimi myy, niin siksi Bernsteinin musiikki nuoruudentöihin kuuluvilla sinfonioillaankin kelpaa sijoitettavaksi kaupallisille äänitteille ja laadukkuudestaankin huolimatta Fougstedtin ei, romanssia ja lyyrisiä a cappella kuorolauluja lukuun ottamatta, jotka ovat yhä ohjelmistossa, mutta eivät edusta Fougstedtin kaikkein arvokkainta antia maailman säveltaiteelle, kuten esim. Trittico sinfonico ja Passacaglia. Konserttialkusoittokin on myös ihan kelpo teos kuten sinfoniatkin.
 
Ensi kertaa Fougstedtin tonaalisuudesta pois pyrkivää sinfoniaa kuunnellessa en saanut oikein otetta sen pehmeästi keinuvasta sivuaiheesta, joka minusta rikkoi sinfonian muuten äärimmäisen intensiivisen tunnelman, rytmisen draivin ja teoksen sisäisen jännitteen, kunnes vasta myöhemmin oivalsin sivuteeman musiikillisen logiikan ja sen hektisen tunnelman kaikesta lillunnastaan huolimatta, ja olen kuunnellut sinfoniaa tuon tuosta lumoutuneena, johon voi myös vaikuttaa osaltaan teoksen uudenaikainen sävelkieli, vaikka jo häntä aiemmin sävellettiin tonaalisuudesta pois pyrkiviä sinfonioita kuten Rannan Piccola esim. Fougstedtin esikoissinfonia sen sijaan on joidenkin lähteiden mukaan vielä jossain määrin Sibelius vaikutteinen teos, eikä siis yhtä moderni kuin tonaalisuudesta pois pyrkivä sinfonia, mutta säveltäjän taidot tuntien sekin lienee silti laadukas teos ja monumentaalisesta polyfoniasta huolimatta luultavasti melodisempi ja sulosointuisempi.