Klassinen ›

Onneks tossa vikassa lauseessa ei ollut sanaa 'kuin'. Nyt se on aika cool.
 
Piti lukea monta kertaa uudestaan ennen kuin tajusin. Olen kai huono oikolukija. Lisään sen nyt, että coolius katoaisi. Kiitos huomautuksestasi.

Piti lukea monta kertaa uudestaan ennen kuin tajusin. Olen kai huono oikolukija. Lisään sen nyt, että coolius katoaisi. Kiitos huomautuksestasi.
 
Eipä mitään.
 
Nyt lause on paljon turhempi, tylsää sokeaa päivittelyä.
 
Kyllä mun mielestä ehkä hiukan rumempaa on kuitenkin esim. tilanne, jossa valtio tietoisesti tuhoaa vähemmistöjen edustajia onnistuen siinä vielä vallan hienosti, tilanne, jossa tauti tappaa kolmasosan maailman väestöstä, tai tilanne, jossa ihmiset elävät jonkin uskonnollisen instanssin sanelemilla ehdoilla, tai sitten eivät ollenkaan.
 
Mitä oikeasti noihin tilanteisiin verrattavaa, ison mittakaavan rumuutta tapahtuu tällä hetkellä? Korruptio - hohhoijakkaa, sitä on ollut kaikkina aikoina, sota - sama juttu, tummaihoinen mies puhuu musiikin päälle "nekruveljistään", sutenööreistä ja horoista - se on kulttuurisen ominaisuuden musiikillinen ilmentymä, joka sinänsä ei satuta ketään, lieveilmiöihin en puutu; joku akateemisesti koulutettu vässykkä kirjoittelee orkesterille saundeja jotka riipivät korvia - sehän on vaan siistiä, antaa perspektiiviä muuhun musiikkiin, syventää koko musiikillisen ilmaisun kenttää, ei säveltäjä lopulta työskentele pelkästään itseään varten - lisäksi meillä on sellainen miellyttävä tilanne, ettei kukaan pakota meitä kuuntelemaan sellaista musiikkia jota emme arvosta; hevimusiikki - se on pääosin harvinaisen lällyä uhoamista jolla ei ole musiikillista merkitystä enempää kuin 90%:llä maailmanhistorian saatossa sävelletystä taidemusiikin piiriin kuuluvasta roskastakaan - yhden äänen verrannollinen intensiteettitaso on vain korkeampi kuin monissa muissa tyyleissä. Osa hevimusiikista, kuten muistakin tyyleistä, onkin sitten ihan varteenotettavaa taidetta.
 
Se, että oma aikamme näyttäytyy rumemmassa valossa kuin ympäröivä aika, johtuu yksinkertaisesti siitä, että rumuus harvoin on lopulta merkityksellistä - siksi historiankirjoittajat eivät sitä muistiin merkitsekään.
 
Enpä jaksa jatkaa moisesta enempää. Ralliolli varmaan kertoo jos rumuutta on erityisen paljon jossain mihin silmäni eivät yllä. Mun mielestä maailma on aika kaunis paikka, kun sitä tarkastelee tässä hetkessä, eikä vertaa sitä johonkin mitä ei kuitenkaan ole edes ollut itse kokemassa.

Nyt lause on paljon turhempi, tylsää sokeaa päivittelyä.
 
Olen samaa mieltä. Piti vain selventää kantaani, joka edellisessä viestissä jäi hiukan epäselväksi. Oikeasti minua ei kiinnosta paljoakaan mistä muut pitävät, mutta joillekin sillä on hyvinkin suuri merkitys erilaisten sosiaalisten paineiden vuoksi. Sotien jälkeen nämä yleiset ihanteet ovat olleet mielestäni täysin perverssejä, ja kas kummaa kun koko lammaslauma on muuttunut niiden mukaisiksi.

Tästäkin masentavasta aiheesta on erittäin tarkoituksenmukaista puhua, koska elämme kulttuuri-ilmastossa, jossa rumuudesta ja ahdistavuudesta on tehty ei vain hyväksyttyjä vaan myös tavoiteltavia asioita. Sellainen ei ole elinkelpoista. Sopii huvikseen miettiä mitä toimittajan päässä liikkuu hänen kertoessaan säveltäjän "onnistuneesti rikkovan perinteisen kauneuden periaatteen". Asiat ovat päälaellaan jos pitää oikein erikseen kehua siitä että on onnistunut tekemään jotain esteettisesti epätyydyttävää. Mikä sitten on esteettisesti tyydyttävää? Melkein mikä tahansa muu kuin Alibi-lehden auditiivinen vastine.
 
Rumuus ja ahdistavuus on syytä mainita yhdessä koska rumuudesta johtuva ahdistavuus on eri asia kuin jokin muu ahdistavuus. Vain yhdessä esiintyessään nämä asiat ovat aivan erityisen vastenmielisiä. Rumalla tarkoitan tässä kohtaa oikeasti ja todella rumaa, en vain jotain yksinäistä seiskasointua joka saattaa häiritä jotakuta. Esittämäni kysymys on retorinen sikäli että rumuus ilman ahdistavuutta voi olla hauskaakin ja ahdistavuus ilman rumuutta voi ollla mielenkiintoistakin. Joy Division oli hyvä bändi, jonka musiikki oli toki ahdistavaa muttei millään muotoa rumaa.
 
Minä haluaisin kuulla vähän tarkemmin tästä sinun käsityksestäsi, että rumuudesta ja ahdostavuudesta on tehty tavoiteltavia asioita. Mistä olet saanut tällaisen käsityksen? Ainakaan minä en suomalaisten nykysäveltäjien kanssa keskusteltuani ole huomannut tällaista trendiä enkä ainakaan itse myönnä pyrkiväni säveltämään rumaa musiikkia.
 
Mitä tulee tuohon perinteisen kauneuden periaatteen rikkomiseen, niin minä ainakin ymmärrän tuon niin, että säveltäjä on onnistunut luomaan kaunista musiikkia keinoilla, joita ei yleensä ole koettu kauniiksi. Tällainen kauneuskäsitysten murtaminen on minusta todella tärkeää. Samaa tapahtuu kaikissa taiteissa nyt ja sitä on tapahtunut aina. Otetaanpa esimerkiksi vaikka kuvataiteiden puolelta Gogh, joka ei elinaikanaan myynyt yhtään taulua. Mitenkäs tänä päivänä? Onko tämä kaunista? http://sunsite.utk.edu/FINS/Knowledge_Organization/gogh-1.jpg (Vinkki, "ei" on väärä vastaus.)

Minä haluaisin kuulla vähän tarkemmin tästä sinun käsityksestäsi, että rumuudesta ja ahdostavuudesta on tehty tavoiteltavia asioita. Mistä olet saanut tällaisen käsityksen? Ainakaan minä en suomalaisten nykysäveltäjien kanssa keskusteltuani ole huomannut tällaista trendiä enkä ainakaan itse myönnä pyrkiväni säveltämään rumaa musiikkia.
 
Mitä tulee tuohon perinteisen kauneuden periaatteen rikkomiseen, niin minä ainakin ymmärrän tuon niin, että säveltäjä on onnistunut luomaan kaunista musiikkia keinoilla, joita ei yleensä ole koettu kauniiksi. Tällainen kauneuskäsitysten murtaminen on minusta todella tärkeää.
 
Mielipiteeni on subjektiivinen ja siihen vaikuttavat makuasiat. Olen henkilökohtaisella tasolla kyllästynyt kuuntelemaan osaa nykymusiikista koska se on mielestäni kohtuuttoman rumaa ja synkkää. Tällainen johtaa väistämättä ajattelemaan että musiikin tekijät jollain tapaa flirttailevat synkkyyden kanssa vähän liikaa. On tärkeää lisätä että tämä koskee kaikkia niitä musiikinlajeja joita enemmän olen seurannut, eli ns. klassisen nykymusiikin lisäksi rockia ja jazzia.
 
Päättelyketjua voi jatkaa siten, että koska synkkydellä flirttailu ei voi olla suuren yleisön juttu - se olisi psykologisesti mahdotonta - sen täytyy olla jonkinlaista snobismia. Olen itse ollut muusikkona toteuttamassa musiikkia joka kuuluu kyseiseen kategoriaan (jälleen subjektiivinen maku-arvio), enkä viitsi ylpeillä sillä enempää.
 
Otaksun, että länsimaisen musiikkiestetiikan valtavirrassa on alettu reilun parin viime vuosikymmenen aikana korostaa energisyyden tavoittelua. Ehkä tämä energisyyden tavoittelu on johtanut siihen että musiikki on minun korvissani välillä turhan karskia.

Mielipiteeni on subjektiivinen ja siihen vaikuttavat makuasiat. Olen henkilökohtaisella tasolla kyllästynyt kuuntelemaan osaa nykymusiikista koska se on mielestäni kohtuuttoman rumaa ja synkkää. Tällainen johtaa väistämättä ajattelemaan että musiikin tekijät jollain tapaa flirttailevat synkkyyden kanssa vähän liikaa. On tärkeää lisätä että tämä koskee kaikkia niitä musiikinlajeja joita enemmän olen seurannut, eli ns. klassisen nykymusiikin lisäksi rockia ja jazzia.
 
Päättelyketjua voi jatkaa siten, että koska synkkydellä flirttailu ei voi olla suuren yleisön juttu - se olisi psykologisesti mahdotonta - sen täytyy olla jonkinlaista snobismia. Olen itse ollut muusikkona toteuttamassa musiikkia joka kuuluu kyseiseen kategoriaan (jälleen subjektiivinen maku-arvio), enkä viitsi ylpeillä sillä enempää.
 
Otaksun, että länsimaisen musiikkiestetiikan valtavirrassa on alettu reilun parin viime vuosikymmenen aikana korostaa energisyyden tavoittelua. Ehkä tämä energisyyden tavoittelu on johtanut siihen että musiikki on minun korvissani välillä turhan karskia.
 
Tämän voinee siis tiivistää yhteen lauseeseen: et pitä atonaalisuudesta. Vai kuinka?

Tämän voinee siis tiivistää yhteen lauseeseen: et pitä atonaalisuudesta. Vai kuinka?
 
Haha, olin samantyyppistä tulossa tänne kirjoittamaan, mutta sävis oli ehtinyt näpäyttää ensin. Suuria sanoja pienestä asiasta riittää - eikä siinä mitään väärää: kaunopuheisuus on hieno asia, se saa minut onnistuessaan tuntemaan itseni ylvääksi, ylvääksi kuin hirvi fregatin kannella vastatuulessa.
 
Olisi ihan mielenkiintoista tietää, että mitä se on se synkkyysrumuusahdistavuusmasentavuus - ja mitä muita adjektiiveja vailla referenssejä tässä on jo ehditty käyttää - johon kovin viitataan ja miten nuo liittyvät toisiinsa, mitä sellaista se on, mitä ei olisi esiintynyt taiteessa iäti ja miksi se muka olisi psykologisesti mahdotonta olla suuren yleisön juttu. Tosin kunhan säviksen kysymykseen saadaan myöntävä vastaus niin kaikki nuo adjektiivit saavat sen kaivatun referenssipisteen ja uteluni muuttuvat turhiksi.

Tämän voinee siis tiivistää yhteen lauseeseen: et pitä atonaalisuudesta. Vai kuinka?
 
Luulen, että kyse on atonaalisen musiikin rumuudesta ja ahdistavuudesta tonaalisen musiikin kauneusihannekehyksessä. Ajatellaan nykymusiikkia ikään kuin väärässä arvomaailmassa.
 
Toisaalta ymmärrän hyvin sen, että nykymusiikissa käytetään paljon dissonoivia ääniä, jotka ovat "harmonisten" ns. kauniiden äänien vastakohtana rumia, vailla järjestystä ja rauhaa. Nykymusiikin kuunteleminen vaatiikin usein täysin uudenlaisen perspektiivin omaksumista.
 
edit: lisäys

Tämän voinee siis tiivistää yhteen lauseeseen: et pitä atonaalisuudesta. Vai kuinka?
 
Sori ei oo näin. Kyse on estetiikasta eikä siitä minkälaista sävel- tai harmoniajärjestelmää tai muuta järjestelmää musiikki noudattaa.

Olisi ihan mielenkiintoista tietää, että mitä se on se synkkyysrumuusahdistavuusmasentavuus - ja mitä muita adjektiiveja vailla referenssejä tässä on jo ehditty käyttää - johon kovin viitataan ja miten nuo liittyvät toisiinsa, mitä sellaista se on, mitä ei olisi esiintynyt taiteessa iäti ja miksi se muka olisi psykologisesti mahdotonta olla suuren yleisön juttu. Tosin kunhan säviksen kysymykseen saadaan myöntävä vastaus niin kaikki nuo adjektiivit saavat sen kaivatun referenssipisteen ja uteluni muuttuvat turhiksi.
 
Musiikki on tunteiden ilmaisemista, ja tunteita tulisi taiteessa ilmaista rakentavasti. Bill Evansin sanoin: "Kehdossa itkevä vauva ilmaisee kyllä tunteitaan, mutta silti se ei ole taidetta." Suuren yleisön eli ihmisten enemmistön asia ei voi olla tyytyminen kohtuuttoman suppeaan tunneskaalaan, jos se painottuu vihaan ja hätään. Suppeus toteutuu kyllä yleisesti jossain muualla (tarvitseeko täsmentää).
 
Jos säveltäjä tai muusikko ajattelee olevansa erillään tunteiden ilmaisemisesta, hän päätyy ilmaisemaan mitä sattuu, niin uskon. Varsin monet modernin ajan säveltäjät ovat suorastaan paenneet kysymyksiä tunteista ja estetiikasta. He kenties ajattelevat että heidän taiteensa perustuu enemmän konstruktiivisiin asioihin, käsityötaitoon, puhtaaseen tietoon, tieteeseen, historialliseen välttämättömyyteen ja mihin vielä. Kuitenkin he päätyvät ilmaisemaan itseään ja omaa elämäänsä eivätkä he voi sille mitään.
 
Ihminen tarvitsee taidetta tunteittensa vuoksi. Tunteisiin pitää saada yhteys ja niitä pitää taiteen keinoin täsmentää ja jäsentää. On sivuseikka onko taiteessa kiihdyttäviä vai rentouttavia aineksia. Jos taide ainoastaan luo yhteyden tunteisiin tai johonkin tunnetilaan, se ei vielä täytä todellista tehtäväänsä.

Musiikki on tunteiden ilmaisemista, ja tunteita tulisi taiteessa ilmaista rakentavasti. Bill Evansin sanoin: "Kehdossa itkevä vauva ilmaisee kyllä tunteitaan, mutta silti se ei ole taidetta." Suuren yleisön eli ihmisten enemmistön asia ei voi olla tyytyminen kohtuuttoman suppeaan tunneskaalaan, jos se painottuu vihaan ja hätään. Suppeus toteutuu kyllä yleisesti jossain muualla (tarvitseeko täsmentää).
 
Jos säveltäjä tai muusikko ajattelee olevansa erillään tunteiden ilmaisemisesta, hän päätyy ilmaisemaan mitä sattuu, niin uskon. Varsin monet modernin ajan säveltäjät ovat suorastaan paenneet kysymyksiä tunteista ja estetiikasta. He kenties ajattelevat että heidän taiteensa perustuu enemmän konstruktiivisiin asioihin, käsityötaitoon, puhtaaseen tietoon, tieteeseen, historialliseen välttämättömyyteen ja mihin vielä. Kuitenkin he päätyvät ilmaisemaan itseään ja omaa elämäänsä eivätkä he voi sille mitään.
 
Ihminen tarvitsee taidetta tunteittensa vuoksi. Tunteisiin pitää saada yhteys ja niitä pitää taiteen keinoin täsmentää ja jäsentää. On sivuseikka onko taiteessa kiihdyttäviä vai rentouttavia aineksia. Jos taide ainoastaan luo yhteyden tunteisiin tai johonkin tunnetilaan, se ei vielä täytä todellista tehtäväänsä.
 
Helpottaisi huomattavasti tätä keskustelua, jos voisit nimetä muutamia esimerkkiteoksia. Tällaisenaan tämä keskustelu ei oikein voi edetä. Taidemusiikin säveltäjiä on tänäkin päivänä niin laidasta laitaan, että olisi tärkeää tietää mistä laidasta nyt keskustellaan.

Helpottaisi huomattavasti tätä keskustelua, jos voisit nimetä muutamia esimerkkiteoksia. Tällaisenaan tämä keskustelu ei oikein voi edetä. Taidemusiikin säveltäjiä on tänäkin päivänä niin laidasta laitaan, että olisi tärkeää tietää mistä laidasta nyt keskustellaan.
 
Anteeksi mutta sitä en tee. Jos luettelisin huonoina pitämiäni kappleita, se olisi parjausta. Jos luettelisin hyvinä pitämiäni kappaleita, se olisi liiallista mielipiteenmuokkausta. Kukin pitäköön oman makunsa tai miettiköön itse.
 
Voin kuitenkin kertoa mitä itse haluaisin kuulla enemmän, ja se on a) lineaarisesti hahmottuvia pitkälinjaisia muotoja ja b) musiikin sisällä olevia selkeitä hahmokvaliteetteja, jotka muokkaavat omalla olemuksellaan ja omilla ominaisuuksillaan musiikin kokonaisuutta eli joita ei ole vain valittu paikalleen siksi että kokonaisuusajattelu sellaisia edellyttää.

Anteeksi mutta sitä en tee. Jos luettelisin huonoina pitämiäni kappleita, se olisi parjausta. Jos luettelisin hyvinä pitämiäni kappaleita, se olisi liiallista mielipiteenmuokkausta. Kukin pitäköön oman makunsa tai miettiköön itse.
 
Mutta kun tässä ei ole kyse mausta vaan musiikillisista ilmiöistä.
 
Voin kuitenkin kertoa mitä itse haluaisin kuulla enemmän, ja se on a) lineaarisesti hahmottuvia pitkälinjaisia muotoja ja b) musiikin sisällä olevia selkeitä hahmokvaliteetteja, jotka muokkaavat omalla olemuksellaan ja omilla ominaisuuksillaan musiikin kokonaisuutta eli joita ei ole vain valittu paikalleen siksi että kokonaisuusajattelu sellaisia edellyttää.
 
Jos et mainitse mitään esimerkkejä, en voi ymmärtää näitäkään toiveitasi. Itse hahmotan pitkiä linjoja monissakin nykymusiikkiteoksissa. Tuota b-kohtaa en ainakaan tuollaisenaan ymmärrä ollenkaan.

Mutta kun tässä ei ole kyse mausta vaan musiikillisista ilmiöistä.
 
Jos et mainitse mitään esimerkkejä, en voi ymmärtää näitäkään toiveitasi. Itse hahmotan pitkiä linjoja monissakin nykymusiikkiteoksissa. Tuota b-kohtaa en ainakaan tuollaisenaan ymmärrä ollenkaan.
 
En anna esimerkkejä. b-kohdasta sen verran, että yksityiskohtien pitäisi mielestäni mieluummin luoda kokonaisuuksia kuin kokonaisuuksien yksityiskohtia.

En anna esimerkkejä. b-kohdasta sen verran, että yksityiskohtien pitäisi mielestäni mieluummin luoda kokonaisuuksia kuin kokonaisuuksien yksityiskohtia.
 
Mielestäni kyllä mielestäsi huonojen kappaleiden listaaminen olisi mielestäsi huonojen kappaleiden listaamista ja päinvastoin. Kappaleiden parjaaminen olisi sitä parjaamista. Ihan ilman stressiä vaan kato.

Mielestäni kyllä mielestäsi huonojen kappaleiden listaaminen olisi mielestäsi huonojen kappaleiden listaamista ja päinvastoin. Kappaleiden parjaaminen olisi sitä parjaamista. Ihan ilman stressiä vaan kato.
 
Juuri näin. Kun ei ole esimerkkejä, niin tuntuu että tässä on parjattu sokeesti vähän kaikkia.

Juuri näin. Kun ei ole esimerkkejä, niin tuntuu että tässä on parjattu sokeesti vähän kaikkia.
 
Rossinin oopperataide voisi olla eräs esimerkki, josta on vaikea kokea katharsista.
 
Rossinin tunnetuimpiin maneereihin kuuluvat koomisina tehokeinoa viljellyt hirviömäiset koloratuurit kylminä bravuurinumeroina ja usein mekaanisen vaikutelman jättävät stereotyyppiset crescendot soitinryhmien peräkkäisine sisääntuloineen, jotka eivät tunnu lainkaan niin ihmeelliseltä säveltäjän kohdalla joka rakasti taiturillista rihkamaa yli kaiken itsetarkoituksellisena yleisön ja virtuoosisen laulutekniikan kosiskelijana tuhoamalla samalla oopperahahmojensa draamallisen uskottavuuden eivätkä hänen reforminsa riitä takaamaan hänen pintakiiltoiselle ajanvietteelleen paikkaa draaman suurten mestareiden joukossa saati että ne muodostaisivat minkäänlaista yhdyssysidettä Wagnerin luomaan musiikkidsraamaan puhelevissa seccoresitatiiveissa käyttöön ottamansa orkesterisäestyksestä huolimatta edistämättä tuskin lainkaan draamallista jatkuvuutta tässä mielessä numeron jäädessä numeroksi, jotka musiikilliselta sisällöltään ja painoarvoltaan ovat varsin köyhiä sillä mikään romanttisen tunneilmaisun suuri tulkki hän ei kuitenkaan ollut pömppövatsaisine ja naurettavine narrihahmoineen jotka olivat hänelle sinällään menestyksekäs keino taloutensa saneeraamiseen tuoden huomattavia voittoja kun todelliset nerot riutuivat samaan aikaan köyhyydessä kuin kirkon rotta. Schubertin Fierrabras, Alfonso und Estrella, Paholaisen huvilinna, Salamankan ystävykset, Die Vershcworenen, Die Zwillingsbrüder jne. ovat tuon ajan musiikilliset ja draamalliset kulmakivet, jotka tuottavat loputonta nautintoa kuulijalleen. Delius on vähintään yhtä vaikuttava ja suurenmoinen oopperan nero, jota ihailen Schubertin odhella enemmän kuin ketään muuta.humalainen

Aika omituista, että kuitenkin voit lytätä lähes koko "nykymusiikin" kentän, muttet voi keskustella asiasta sen tarkempaa. Lähinnä puhumalla itse asiasta, eli kappaleista/musiikista. Mitä kumman parjausta tai mielipiteiden muokkausta tuo olisi ?! Vähän tunnut piiloutuvan aika löyhältä tuntuvan argumenttisi taakse.
 
Itse olen hyvin sitä mieltä, että Tampereen Sinfonian esittämä Hakolan Pianokonsertto, oli ehkä huonoimpia kappaleita mitä olen kinä kuullut. Vaikka monet muut siitä tuntuvat tykkäävän. En tajunnut sitä sitten ollenkaan. Ja taas toisaalta viime aikoina Sebastian Fagerlunding klarinettikonsertto, Thomas Adésen Asyla ja Kurtagin "Messages of the late R.V. Troussova" kolahtivat todella lujaa. Tunnetko asioiden parjautuvan tai mielipiteesi muokkautuvan ?
 
Ainakin esiinnyt omalla nimellasi (luultavasti) joten pojot siitä.
 
Jonne
 
Anteeksi mutta sitä en tee. Jos luettelisin huonoina pitämiäni kappleita, se olisi parjausta. Jos luettelisin hyvinä pitämiäni kappaleita, se olisi liiallista mielipiteenmuokkausta. Kukin pitäköön oman makunsa tai miettiköön itse.

Tyhmä lähtökohta foorumille, aikansa kutakin. Merkittävin säveltäjä on aina silloin se joka tekee juuri aikanansa uutta ja merkittävää...eikä tämäkään ole itsestään selvää. Ei uutta ilman vanhaa jne.

Myös itse olen vakaasta harkinnasta katsonut että pikku-Mozartin nuoruuden teokset ovat melodisen ja modulatorisen keksinnän lisäksi henkisyydellään ja hyvää tekevässä lumouksesaan autuaaksi tekevää musiikkia luodessaan eteemme oopperahahmoissaan objektiivisia sielullisia tiloja, jotka hän kuulosteli elämästä mutta myös sikäli että barokkihyveet rekisterisääntelyssä ja kvartentonomaisessa äänenkuljetuksen puhtaudessa joka korostaa jokaista lineaarisen tapahtumnan välistä yhteyttä pitäessään vaikkakin toisinaan naiivin kontrapunktin hengen elävänä puiritaanisen sieluni vastustaessa teatraalisia elementtejä dynaamissa muutoksissa ja kontrapunktin rikkomiseen teknisellä tasolla johtaneita sfiotrzandoja, mannaa kypsiin mestariteoksiin verrattuna, Mozartin nuoruudentuotannon uudelleen arvioimiseen ja kokenut monia nautittavia hetkiä maratonkonserteiksi venyneissä olohuoneanalyyseissäni luonnosvihkoja myöten käsittäviä musiikkiaarteita herkutellessani varhaisiin viulusonaatteihin, sinfonioihin, oopperoihin ja oratorioihin, kuten taitavasti sävelletty ja ilmeikkään kuvausvoimainen Ensimmäisen käskyn velvoitus 10-11 ikäv. Die Schuldigkeit des Ersten Gebots, Buffa La Finta semplice, singspiel Bastien et Bastienne, seria ascanio in alba, lucio silla, liturginen musikki ja mssut kuten mahtava orpokotimessu, lukemattomat ihastuttavat konserttiaariat ja cassizionet ja muu käyttömusiikki jne Apollo et Hyacintus, La Betulia liberata, Mithridate ja Il Sogno di Scipone, joita kuuntelin eilen illalla joinekin myöhäistuotantoon viittaavine ennkointeineen jotkja siellä täällä muistuttavat tulebista sinfonioista jne. Mionusta nämä strettat ja Säkeet eivät suinkaan ole museotavaraa kuten jotkut antavat ymmärtää. On sääli että monet Mozartinkin teokset ovat kadonneet.