Klassinen ›

Eilen radiosta kuunnellessani Tapiola sinfoniettan konsertissa soitettiin mm. Schubertin alkusoitto C-duuri, Italialaiseen tyyliin, n:o 2 D 591, sekä Berion sovittama ja orkestroima Schubertin sinfonian D-duuri luonnosmainen pianopartituuri syyskuulta 1828, ja mieleeni jäi kun eräs "jälkikoira" mainitsi, että "eihän Schubert ole tällaista", tarkoittaen sillä puupuhallisten solistista käsittelyä niin sinfoniassa kuin alkusoitossa eli alkusoiton ja teoksen Rendering, eli Schubertin ja Berion yhteinen luomus D-duurisinfonian luonnoksista, ja Berion sekä itsensä Schubertin tapaa käsitellä puhaltimia konsertoivan solistisesti. Minun näkemykseni mukaan Schubertin orkesteri-ja oopperamusiikki ON tällaista, mikäli hänen musiikkiinsa on sattunut tutustumaan kaajemminkin ja kattavammin, monipuolisemmin sekä kokonaisvaltaisemmin, kuin yksinomaan milteipä puhkisoitetun h-molli sinfonian, n:o 8, D 759, kautta. Esim. hyvin tunnetussa "Pienessä" C-duuri sinfoniassa n:o 6 Schubert kirjoittaa kamarimusiikillisen ohutta partituuria käyttäen puupuhaltimia huomiota herättävän solistisesti, jolloin tuloksena on sointivärien korkeimmanasteinen suggestiivisuus, luoden näin teokseen ilmavan ja kirkkaan, Kaksoset-laulunäytelmän, mieleen tuovan orkesterisoinnin, jossa puhaltimet erottuvat kudoksesta jopa cantabilena, kuten monissa hänen orkesteri-ja ooppera-alkusoitoissaan tai oopperoiden aarioissa ja ensembleissä, erityisesti duetoissa, Die Bürgchaftia, D 435, lukuunottamatta, jossa näkyy selvimmin Gluckin ja Salierin vaikutus.
 
Arvostelua tai ainakin hyvin eriäviä mielipiteitä herätti myös Berion tapa rekonstruoida teos täysin esim, Newbouldin tavasta poiketen, joka on orkestroinilltaan osuvampi, luontevampi sekä Schubertin sävellystrtyylille uskollisempi, kuin Berion, lähinnä, sekä ensiosan ilmavammassa, ja jousivoittoisemmassa soitinnuksessaan, sekä siinä, ettei hän ole halunnut viedä tulkitsijanoikeuksiaan yhtä pitkälle kuin Berio, joka on surutta tilkinnyt käsikirjoitukseen jääneet aukot omalla persoonalisella modernistisella, milteipä minimalismia, muituttavalla tyylillään, mikäli osun lähellekään oikeata ilmaisua, sillä mikään nykymusiikin tai Berion ekspertti en sentään ole. Joka tapauksesa ratkaisu ei ollut mielestäni lopulta lainkaan huonompi, ja kontrapunktisessa finaalissa se oli jopa loistava aukkopaikkojen ja "sahanpurun" vähyyden vuoksi, sillä siinä määrin hurmioituneena ja miltei henkeä haukkoen kuuntelin teoksen loppuun saakka. Kuuntelitteko te konserttia paikan päällä tai radiosta? Yleisön reaktioista päätellen, jossa jokunen Bravo-huudahduskin kuului, konsertti oli varsin onnistunut mm. erään suomalaisen nuorenpolven säveltäjän miltei impressionistisen ja lyyrisen Runeberg-kantaatin ensiesityksineen ennen väliaikaa.