Klassinen ›

Onko kontrapunktin satsiteknisesti ankarin absoluuttinen imitaatiomuoto fuuga taikka myös kaanon, aikansa elänyt sävellysmuoto kaikessa barokin jälkeisessä musiikissa ja olisiko sen oikea paikka ollut musiikinhistoriallisessa museossa jo kauan sitten?
 
On milteipä ironista, että melodian ja liedin mestarina tunnettu Schubert, joka yhtälailla sävelsi myös lukemattomia fuugia ja kaanoneita varhaisesta nuoruudestaan, 14-vuotiaasta (D 13 d-molli uruille tai klaveerille), miltei kuolemaansa saakka ( kromaattinen nelikätinen fuuga D 952), uskoi että hänellä säveltäjänä oli teknisiä puutteita ja elämänsä loppupuolella tai aivan kuoleman kynnyksellä katsoi parhaakseen alkaa opiskella fuugaa ja kontrapunktia hoviurkuri Sechterin johdolla, mutta huonon vointinsa takia joutui keskeyttämään tunneilla käymisen. Muutamat hänen merkittävimmistä fuugistaan sisältyvät hänen kirkkomusiikkiteoksiinsa, kuten kahteen merkittävimpään messuun, n:o 5 As-duuri ja 6 Es-duuri, tai muihin vokaalisävellyksiinsä, kuten esim. suurenmoiseen 16-vuotiaana sävellettyyn a cappella mieskuoroteokseen Dreifach izt der schritt der zeit. spruch des konfuzius D 43, harvoin kuitenkaan Richard Straussin lailla oopperoihinsa (Fierrabrasiin tosin sisältyy jokunen fugato), jolla jälkimmäinen halusi paitsi elävöittää dramaattisesti pysähtyneitä ja stabiileja näyttämötapahtumia ja kohtauksia, mutta myös aivan kuin osoittaa, että katsokaa, myös minä osaan tehdä sen! Kaikkia Schubertin fuugia ja kaanoneitakaan on levytetty tuskin milloinkaan. On esim. käsittämätöntä että kaikkien muiden levytettyjen kaanonien ohella kolmiääniset Sanctus D 56 ja Alleluja D 71A eivät ole kelvanneet mihinkään kokoelmaan.

Onko kontrapunktin satsiteknisesti ankarin absoluuttinen imitaatiomuoto fuuga taikka myös kaanon, aikansa elänyt sävellysmuoto kaikessa barokin jälkeisessä musiikissa ja olisiko sen oikea paikka musiikinhistoriallisessa museossa?
 
No ei nyt välttämättä. Kyllähän se ainakin minulle henkilökohtaisesti hiukan väljähtänyt on, mutta välillä sitä näkee vieläkin tehtävän ihan ammattilaistenkin keskuudessa, eli kai sitä vielä joku jaksaa. En todellakaan itse fuugaa välitä musiikkina kuunnella, mutta sen pedagoginen arvo on iso. Aivan loistavaa säveltämisen ja kontrapunktin harjoitusmateriaalia tietyissä jutuissa.
 
Schubertia en nyt osaa tässä suoraan lähteä kommentoimaan. Hänen fuugiaan, kun ole kuullut.

No ei nyt välttämättä. Kyllähän se ainakin minulle henkilökohtaisesti hiukan väljähtänyt on, mutta välillä sitä näkee vieläkin tehtävän ihan ammattilaistenkin keskuudessa, eli kai sitä vielä joku jaksaa. En todellakaan itse fuugaa välitä musiikkina kuunnella, mutta sen pedagoginen arvo on iso. Aivan loistavaa säveltämisen ja kontrapunktin harjoitusmateriaalia tietyissä jutuissa.
 
Schubertia en nyt osaa tässä suoraan lähteä kommentoimaan. Hänen fuugiaan, kun ole kuullut.
 
Jos fuugista puhutaan niiden ei aina tarvitse välttämättä edustaa ankarinta kontrapunktia absoluuttisena muotona, vaan moniin homofonista ja vapaasti polyfonista fraktuuria käyttäviin teoksiin voi sisältyä fuuganomaisia jaksoja, jolloin niitä kutsutaan nimellä fugato. Hyvänä esimerkkinä tästäkin voisi Schubertin kohdalla mainita vaikkapa hänen ns. X eli 10. sinfonian finaalin energisen polyfonisen kudoksen siihen saakka kunnes käsikirjoituksen luonnosmaisuudesta johtuen musiikki rekonstruoijan käsittelyssä menettää parhaan teränsä. Hyvin tunnettuja esimerkkejä Schubertin fugatoista ovat hänen muutamat niin kaksi-kuin nelikätisetkin pianoteoksensa, kuten nelikätiset fantasiat f-molli D 940 ja c-molli D 48 taikka ikihana osittain Wanderer-lauluun perustuva Wanderer-fantasia D 760. Itse asiassa molemmat nelikätiset pianofantasiat päättyvät loppufuugaan.