Klassinen ›

Tiedustelen teiltä hyvät Pylkkäsen musiikin ihailijat, että löytyisikö internetistä laajempaa ja täydellisempää säveltäjän teosluetteloa, kuin minkä Music Finland core tarjoaa, sillä siitä puuttuu vielä paljon Pylkkäsen teoksia.
 
Asia ei sinällään ole erityisen tärkeä ja merkityksellinen, sillä eihän sitä musiikkia ole kuitenkaan juuri levytetty tai kuultavissa netistäkään erilaista musiikkiarkistoista tai tuubista ja onhan ne tiedot suurelta osaltaan painettu Suomalaisia säveltäjiä kirjaankin, josta niitä olen joskus lukenutkin.
 
Mutta kysyn asiaa silti, sillä säveltäjä kuuluu itsensä Salmenhaarankin mukaan maansa merkittävimpiin ja olisikin suotavaa, että internetin aikakaudella Pylkkäsenkin teokset monien muiden säveltäjien tavoin olisi luettavissa jostakin ns. arkistoluettelosta Doriasta mm. Tuukkasen teosten tavoin ja ihmettelenkin miksi niinkin suuren suomalaissäveltäjän kuin Pylkkäsen täydellistä ja kattavaa teosluetteloa ei ole julkaistu missään muodossa netissä.
 
Tähän asti olin luullut tuntevani nimeltä kaikki säveltäjän oopperateokset, mutta niitä onkin vielä enemmän kuin useissa lähteissä mainitaan ja 55 minuuttinen Skuggan on uusi tuttavuus, kuten musiikkisatu Kadonnut laulukin kertojalle, kuorolle, solisteille ja orkesterille, jota kuuntelisi mielellään säveltäjän taidot tuntien loistavana tunnelmien ja tilanteiden maalaajana, kuten on Hesarissakin muinoin todettu.
 
Skuggan lienee todennäköisesti ruotsinkielinen versio varjo oopperasta.
 
Pylkkäsen tuotantoon tutustuttuani minua hämmästyttää hänen tekninen sujuvuutensa ja jopa moderniin saakka yltävien ilmaisu-ja tyylikeinojensa moninaisuus vuolaan romanttissävyisen ja laulavan melodiikan taitajasta ja
rikkaan sointiväripaletin omaavasta ranskalaista raffinemangia edustavasta impressionismia viljelevästä sävellystyylistä sekä mm. pohjoismaista verismiä edustavasta Puccini-tyyppisen oopperatyylin mestarista suuriin ja arkkitehtonista muotosuunnittelua edellyttäviin aidosti sinfonisiin muotoihin, jossa runollisen kaunis melodiikka yhdistyy taitavaan rakennesuunnitteluun motiivista kehittelyä myöten, sekä esim. vasta nyt laulutuotantoon perehtymisen myötä minulle ilmennyt säveltäjän mukautuminen mitä erilaisimpiin runotekstin herättämiin tunnelmiin, syvästä hartaudesta suureen ylevyyteen ja pateettisiin ja synkkiin sävyihin asti, säveltäjän tavoittaessa aidon lyyrikon tavoin runotekstin hengen, vaikka on ennen kaikkea myös pätevä oopperasäveltäjä.
 
Jollakin tavoin tuntuu oudolta se, että vaikka Klaminkaan ei ole sanottu erityisemmin arvostaneen Pylkkästä orkesterisäveltäjänä, niin kuitenkin hän mainitsee Preludio sinfonicon ja aikaisemmin esiin tulleen Kullervon sotaanlähdön vaikuttaviksi teoksiksi.
 
Vai lieneekö tutkijan käsittämä arvostelijan "innottomuus" tai "innostumattomuus" säveltäjän tätä musiikin lajityyppiä kohtaan ymmärrettävä vain tutkijan omaksi tulkinnaksi ja subjektiiviseksi käsitykseksi arvostelijan otaksutuista Pylkkäs-antipatioista, ja joka ei suoraan ilmene arvostelijan kritiikeistä muutoin kuin ympäripyöreinä luonnehdintoina teosten kvaliteeteista niiden monessa suhteessa ilmenevästä positiivisuudestakin huolimatta, kuten kreikkalaisen triptyykin arvostelussa, jossa kriitikon mukaan mm. kuoro-osa soi ilmeikkäästi ja soinnikkaasti jne.
 
Vielä kun ottaa huomioon sen seikan, että säveltäjän monet kyseiset teokset edustavat säveltäjän varhaistuotantoa orkesterimusiikissa, ja vaikka kyseessä on varhaiskypsä säveltäjä, niin eihän voida olettaa tämän olleen vielä saavuttanut taiteessaan sellaista mestaruutta, joka olisi ikään kuin niin suvereenia ja täydellistä, että kohoaisi kaiken arvostelun yläpuolelle, musiikkin suurten mestarien saavuttamalla tavalla.
 
Mutta siihen nähden on sitäkin oudompaa, miten arvostelija vielä varsin myöhäisessä vaiheessa pitää "sotaanlähtöä" säveltäjän parhaimpiin kuuluvana ellei jopa parhaimpana nuorena miehenä sävellettynä teoksena, vaikka jo säveltäjän seuraava ja suurisuuntaisempi teos ylittää sen monessa suhteessa, eikä vähiten sävellysteknisen taidokkuuden osalta, vaan inspiroituneen sisäisen musiikillisen näkemyksen ja suurten mittojen sinfonisen muotoarkkitehtuurin osalta ja on moniosainen teos, säveltäjän ehkä suurimmasta orkesteriteoksesta sinfoniasta nyt puhumattakaan, jolta voi odottaa paljon.
 
Kieltämättä arvostelija suhtautuu jostain syystä varsin kriittisesti säveltäjän Lapin kuvia teokseen kutsuen sitä kumma kyllä pitkäveteiseksi ja muodoltaan epätyydyttäväksi, mutta on arvioissaan varsinkin ennen teoksen todellista päättävää osaa tuubissa kuultavan vauhdikkaan jakson osalta joka ainakin on hyvin mukaansatempaava ja täynnään rytmistä sykettä, liiankin kriittinen sävellyksen ansiokkaita elementtejä ajatellen, eikä teos suinkaan kokonaisuudessaan vastaa arvioijan teoksesta antamaa kuvaa.
 
Edellä sanottu osien lukumäärää koskevaa arvio perustuu paitsi veikkaukseen, niin myös hataraan muistikuvaan ja siihen loogiseen päätelmään, että kesken osan loppukadenssia tms. päättyvä musiikki ei muodosta teoksen finalea, vaan se johtas todelliseen päätösosaan. Tätä teoriaa vastaan sotii se klassiseen muotoajatteluun liittyvä vallalla oleva proseduuri, että teos yleensä päättyy ripeätempoiseen päätösosaan, joka teoksessa kuullaan viimeisenä.
 
Kyseessä lieneekin ilmeisesti jokin paljon varhaisempi Lappiaiheinen runoelma, jota arvostelija kritisoi, eikä tuubissa osittain julkaistu teos.
 
Arvostelijan mielestä säveltäjä on parhaimmillaan vokaaliteoksissa, kun hänen mukaansa orkesteriteoksissa säveltäjän voimat tuntuvat loppuvan kesken.
 
Tämä lienee osittain totta, sillä vokaaliteoksissaan, joita ei kuitenkaan ole lauluja lukuun ottamatta juuri levytetty, säveltäjän draamalliset kyvyt pääsevät oikeuksiinsa, mutta kaikki ne teokset, jotka on julkaistu musiikkiarkistoissa, kuten internet archive, soiva arkisto tai tuubi, en ole pannut merkille Pylkkäsen voimien ehtymistä minkään orkesteriteoksen osalta, vaan musiikillinen jännite kasvaa ja kannattelee teoksia koko draamallisen kaaren loppuun saakka voimallisesti ja on ilmaisultaan usein täysin sinfonista, jota esim. häneen verratusta Puccinista ei voi sanoa, tai jos niitä vertaa vaikka erään nimikuulumman säveltäjän Jordens sång nimiseen kantaattiin, jossa innoitus melodisen keksinnän muodossa lopahtaa selvästi kesken teoksen puolessa välissä, mikäli siinä sellaista on alunalkaenkaan lainkaan ollut, vaikkei kyseessä mikään orkesteriteos olekaan.
 
Tasapuolisuuden nimissä puolueettomasti arvioiden, ilman minkäänlaisia subjektiivisista mieltymyksistä johtuvia sympatioita puoleen tai toiseen, voidaan todeta myös mm. erään suosikkisäveltäjäni Tuukkasen eräässä sinfoniassa ilmiselvää innoituksen ehtymistä, jonka vuoksi teos ei juuri kiehdokaan, mutta Pylkkäsellä tuotanto on ollut laadullisesti tasaisempaa niiltä osin kuin hänen teoksiinsa on voinut tutustua.
 
Kaikkiin pienimuotoisiin säveltäjän sepitteisiin ei äänitteiden muodossa voine tutustua, mutta mm. pianolle sävelletty preludi suomalaisen pianomusiikin antologiasta on oivallinen esimerkki säveltäjän hämmästyttävästä monipuolisuudesta ja romanttisen tunteikkaasta ja hiukan pateettisesta ilmaisusta, jota hän kykenee loihtimaan hänelle säveltäjänä kaikkein epätyypillisimmissäkin teosmuodoissa sävellystavan idiomaattisuudesta tai epäidiomaattisuudesta täysin riippumatta paksu ja lähes orkestraalisesti ajateltu pianotekstuuri huomioiden.
 
Kuunneltuani Pylkkäsen nuoruudentuotantoon kuuluvaa hämmästyttävän kaunopuheista, musiikilliselta sanonnaltaan synnynnäisen luontevaa ja melodiikaltaan ehtymättömän runsasta ja vuolasta divertimentoa, minusta tuntui nyt siltä kuin kyseessä olisi säveltäjän merkittävin saavutus, jota hän ei ylittänyt milloinkaan.
 
Arvostelija kritisoi myös Pylkkäsen jo ennen talvisotaa säveltämää viulusonaattia mm. vaihtelun puutteesta toivoen musiikkiin lisää eloisuutta ja vastakohtia, mutta äänitteen puuttuessa on mahdotonta arvioida missä määrin Klaminkaan kritiikki osuu arvioissaan oikeaan teoksen kvaliteettien suhteen, kun kyseessä on vielä hyvin nuoren säveltäjänalun varhainen työ ja hänen tyylillinen ja sävellystekninen kehityksensä on vielä alkutekijöissä ja mahdollisesti aavistuksen etsiskelevää ja kenties hiukan hapuilevaakin, ja kaukana täydestä kypsyydestä tyylitietoisena mestarina, mutta jos vertailukohtana pitää varhaista preludia pianolle, jossa myös ilmenee arvostelijan kritisoimaa vaihtelun puutetta ja pianotekstuurilta saattaa jäädä kaipaamaan lisää eloisuutta ja moni-ilmeisyyttä, niin tästä huolimatta musiikillinen ilmaisu on jo tietyssä mielessä varsin voimakasilmeistä ja päämäärätietoista, sekä musertavasta ilmaisupaineesta kertovia ja varsin patoutuneita ja jopa traagisia ja lähes dramaattisuuteen asti yltävää tunneilmaisua hipovia pateettisia eleitä viljelevää ja antanee hyvän kuvan myös sonaatin tunnemaailmasta, ja joka kenties vastannee tunnekaraktereiltaan joltain osin preludin tunnelmiltaan synkähköä tunneskaalaa.
 
Eräässä tutkielmassa kyseisen musiikkiarvostelijan musiikkiestetiikasta, jossa tämä on kirjoittanut lehteen kritiikkiä konserteissa kuulemiensa säveltäjien teoksista, esiintyy nyt kyseisen vanhan Hesarin arvostelun luettuani väärää ja harhaanjohtavaa tietoa Pylkkäsen balladista Räikkö Räähkä orkesterille, mieskuorolle ja solisteille Leinon runoon, josta tutkielmassa annetaan sitä koskevan kritiikin osalta lähes täysin perätön kuva ja käytetään ilmaisuja, joita arvostelija ei lainkaan ole käyttänyt, ja päinvastoin hän toteaa balladin olevan säveltäjänsä siihen asti säveltämistä teoksista paras saavutus ja sanoo tämän omaavan huomattavaa luontaista lahjakkuutta laulu-ja vokaalimusiikin säveltäjänä ja mieskuoro-osuus on merkittävällä taidolla ja innostuksella tehty ja sooloäänten replikoiminen viittaa draamalliseen aistiin, eikä tutkielman esiin tuomasta muotorakenteen sekavuudesta tai melodisen mielikuvituksen ahtaudesta mainita sanallakaan, ja arvostelija toteaa että säveltäjän vokaaliteoksissa hänen tämän orkesteriteoksissaan kuulemansa keskittymiskyvyn puute on vähäisintä tai olemattominta ja niissä hän on onnistunut parhaiten. Tutkielman balladista antaman kuvan perusteella otaksuin teoksen olevan laadultaan surkea.
 
Itse asiassa nämä kriittisimmät luonnehdinnat, jotka mainitsin, on tutkielmassa liitetty kummallisesti balladin yhteyteen, vaikka koskevat balladin sijasta samassa konsertissa esitettyä jo mainitsemaani Lapin Kesä runoelmaa orkesterille ja kuuluvat seuraavaan kappaleeseen.
 
Tutkielmassa yhdistetään samassa lauseessa kriitikon laulumusiikkia käsittävät toteamukset, "säveltäjän kirvoittajana on hyvät esikuvat", ja kriitikon täysin eri yhteydessä lausumat nuoruuden orkesteriteoksia käsittävät kriittisemmät luonnehdinnat, jolloin eri yhteyksistä poimitut lausumat sekoittuvat keskenään ja antavat balladista täysin väärän kuvan.
 
Mutta Lappi-runoelmassakin arvostelija kuulee paljon kauniita ja onnistuneesti keksittyjä detaljeja, vaikka hänestä muotorakenne on katkelmallinen ja hän kaipaa kirkkaasti piirtyviä melodisia aineksia.
 
Tarkasti ottaen kritiikki toteaa sävelrunoelmasta tai sinfonisesta runosta, että "säveltäjän melodinen mielikuvitus työskenteleekin toistaiseksi verrattain ahtaan ja rajoitetun piirin sisällä", mikä on aivan eri asia kuin "melodisen mielikuvituksen ahtaus", joka on ilmauksena paljon jyrkempi.
 
Myös tutkielmassa esiintyvä ilmaisu "entistäkin" pitkäveteisemmältä ei esiinny arvostelijan kritiikissä, jossa sivumennen sanottuna on väliin käytetty väärin kirjoitettuja sanoja, elleivät ne mene painovirheiden tai arvostelijan huonon suomenkielentaidon piikkiin, kuten sana "kauneista", oik. kauniista.
 
"Voiman sammumista jokseenkin tyystin" arvostelija kuulee vain Johdanto ja fuuga nimisen teoksen fuugassa, vaikka teos johdantoineen alkaa lupaavasti, eikä kyse voimien loppumisen suhteen ole suinkaan kaikista orkesteriteoksista, kuten tutkielmassa annetaan ymmärtää tutkijan yleistäessä tai laajentaessa tämän lauseen koskemaan säveltäjän kaikkea orkesterille sävellettyä musiikkia ja näin tulee ymmärtäneeksi Klamin tarkoitusperät väärin. Tätä myöhemmissä säveltäjän orkesteriteoksissa arvostelijan esittämä kritiikki on paljon positiivisempaa ja ylistävämpää.
 
Mutta nämäkin kriittiset arviot Pylkkäsen joistakin nuoruuden orkesteriteoksista ovat vain Klamin subjektiivisiin käsityksiin perustuvia arvostelmia, emmekä pysty arvioimaan äänitteiden puuttuessa mitenkään niiden osumatarkkuutta.
 
Minusta säveltäjän lyyristä tunnetta henkivät laulut herkkine tunnelmineenkaan eivät kuitenkaan ole verrattavissa intomielisiin ja intensiteetiltään yhä suurempaan voimaan kasvaviin ja rytmiseltä draiviltaan mukaansa tempaavan vauhdikkaisiin orkesteriteoksiin mm. laukkarytmeineen.
 
Lapin kuvissa Tunturivuokon kauneuden säveltäjässään herättämät herkän runolliset tunteet puhkeavat ekspressiiviseksi ja vuolaan melodiseksi sävelrunoudeksi johtaen vimmaisesti eteenpäin rynnistävien autojonojen ajamaan neljän tuulen tiehen, tuoden tällä tavoin häivähdyksen urbaania elämänsykettä lapin karuihin ja kesyttämättömiin erämaihin.
 
Mutta myös silloin kun säveltäjä intoutuu maalailemaan arktisia olosuhteita kuvailevien sävelmaisemien herättämiä impressionistisia tunnelmia ja vaikutelmia pohjoisnavan arktisia olosuhteita kuvailevassa Ultima Thulessa lumimyrskyineen ja jäätiköineen, luonnoltaan karussa ympäristössä hyisen tuulen käydessä luihin ja ytimiin, ym. luontoa ja sen ilmiöitä, kuten sadetta, kuvailevissa teoksissa, hänen orkestraalisilta detaljeiltaan runsas ja orkesteriväripaletiltaan vivahteikas orkestraationsa yhdistettynä teosten sisimpiä tuntoja heijastelevaan ehyeen kokonaisnäkemykseen, ylittänee hänen saavutuksensa laulusäveltäjänä.
 
Kaarina Maununtytär, sinfonia ja sellokonsertto lienevätkin sitten omassa kategoriassaan kaiken muun yläpuolella mitä säveltäjä milloinkaan kirjoitti orkesterille, joidenkin oopperoiden balettinumeroita ehkä lukuun ottamatta, eikä lauluista ole niille haastajaksi.