Klassinen ›

Elikkä tein äidinkielen tunnille vapaa-aiheisen kirjoitelman ja tehtävän antoon kuului kysyä palautetta lähimmäisiltä. Nyt rakkaat muusikko ystäväni pyydän palvelusta. Tarttukaa kirjoitukseni asiavirheisiin, kirjoitusvirheisiin, epäselkeään kappalejakoon.. Rakentavasta palautteesta palkitsen plussalla!
 
Ja ripeys on valttia sillä palautus päivä on huomenna keskiviikkona.
 

 
Sanalla tonaalisuus tarkoitetaan kaikkea musiikkia, joka perustuu hierarkkisesti järjesteltyihin säveliin, mutta yleensä sanalla tarkoitetaan 1600-luvulta 1900-luvun alkuun vallalla ollutta duuri- ja molliasteikoille perustuvaa säveljärjestelmää; niin myös tässä tekstissä.
 
1600-luvulla syntyi se minkä me käsitämme tonaalisena musiikkina. Terssit alkoivat määrätä musiikin sävyä. Suuresta terssistä tuli duurisoinnun perusta ja pienestä mollin.
 
”Musiikkiin vakiintui tonaalinen ajattelu jonka tasapainopisteitä loivat tonaaliset keskiöt. Kun sinfonia tai sonaatti alkoi C-duurissa niin se myös lopulta palasi siihen, luotuaan ennen vähän jännitystä, kierrellessään ja kaarrellessaan..
Ennen kuin tuo C-duuri lopulta vapautti tunnelman, F-duuri, C:n subdominantti alkoi jännitellä tunnelmaa, jonka dominantti, G-duuri kiristi hiuksia nostattavaksi. Kaikilla sävelillä oli oma tehtävävänsä, funktionsa, tässä jännittämisen ja laukaisemisen järjestelmässä. ”, tonaalisen musiikin olemuksen tiivistää erinomaisesti säveltäjä Tapani Länsiö radio-ohjelmassaan Ylen Yhdellä 14.9.2001. 1800-luvun lopulla nämä funktiot muunnelmineen saivat valtaisat mittasuhteet. Wagnerin ooppera saattoi venähtää kuusituntiseksi ja Mahlerin sinfonia vaatii tuhat esittäjää. Tonaalisen musiikin voimavarat alkoivat olla huvenneet.
 
1900-luvun alkuun saakka musiikin historia oli edennyt melko linjakkaasti sopusoinnussa, mutta tonaalisuuden hajotessa tapahtui pirstoutumista ja säveltäjät lähtivät erisuuntiin. Ei ollut enää yhtä järjestelmää, jota jokainen säveltäjä voisi käyttää vaan jokaisen piti ratkaista tonaalisuuden jättämä tyhjiö itsekseen. Tietenkään kaikki säveltäjät eivät hylänneet tonaalisuutta samanaikaisesti, mutta harvat pysyivät enää perinteisessä tonaalisuudessa laajentamatta sitä lainkaan.
 
Tonaaliseen musiikkiin oli kuulunut dissonanssien (riitasointujen) purkautuminen konsonanssiin. Debussyn musiikille on leimallista, että näin ei tapahdu. Debussyn musiikki on vielä jokseenkin tonaalista, jos tällaista sanontaa sopii käyttää. Vaikka selvää duuri-molli-tonaliteettia ei esiinnykään, usein on kuitenkin joku tonaalinen keskus jonka ympärillä pyöritään. Harmonia koostuu terssi pylväistä, myös pentatoninen ja kokosävelasteikko ovat yleisiä. Myös sointiväri kohosi uuteen arvoon, joissain teoksissa harmonian rinnalle, ellei jopa sen ohi.
 
Paul Griffitsin Musica Nova kirja mainitsee Debussyn tärkeimmäksi meriitiksi länsimäisen taidemusiikin tradition uudistamisessa uuden muotoajattelun esittelyn. Debussyn musiikki ei perustu kehittelylle, kuten esimerkiksi sonaatti. Musiikkiin tällainen ”epäsaksalaisuus” tuo unenomaisen tunnelman, kun ”sinfonisen rakentelun tilalla on staattisuus, ailahtelevuus tai jopa katkelmallisuus (Jeux). Teemojen tilalla ovat lyhyet melodiakatkelmat.” (1)
 
Arnold Schönberg sen sijaan lähti täysin toiseen suuntaan kuin Debussy. Tonaalisuuden laajentamisen tai vain sen haalentamisen sijasta hän hylkäsi sen (osassa teoksistaan) kokonaan. Hänet tunnetaan parhaiten 12-säveljärjestelmästään, dodekafoniasta. Ennen järjestelmän keksimistä hän oli vuosien ajan paininut atonaalisuuden ongelmien kanssa. Oli vaikeaa, ellei jopa mahdotonta saada luotua sävelistä pitkä ja eheä teos vailla tonaalisuuden tukea. Tämä ajoi hänet ja hänen seuraajansa Anton Webernin ja Alban Bergin säveltämään vokaalimusiikkia sillä teksti antoi musiikille suunnan.
 
Dodekafonia oli kuitenkin ratkaisu heidän pulmiinsa. Dodekafoniassa säveltäjä luo kromaattisen asteikon 12 sävelestä rivin josta johdetaan kaikki teoksen sävelet. Ideana on, että mikään sävel ei toistu ennen kuin kaikki muut rivin sävelet ovat soineet. Rivin saa transponoida, intervallit saa kääntää päinvastaisiksi (inversio) ja sävelet saa soittaa lopusta alkuun. Voisi kuvitella, että tällainen menetelmä tekee musiikista toisteista tai tylsää, mutta päinvastoin. Musiikista ei voi kuulla millä menetelmällä se on sävelletty. Dodekafonia on säveltäjän työkalu siinä missä tonaalisuus.
 
Tonaalisuus ei suinkaan hävinnyt musiikista, vaikka länsimaisen taidemusiikin säveltäjät eivät sitä enää käytäkään (suurissa määrin), perustuu lähes kaikki populaarimusiikki vielä tonaalisuuteen.
 
Lähteet:
http://www2.siba.fi/historia/1900/
Paul Griffits – Musica Nova
 

 
Edit: Kappale jaon toimivuuden säätöä

laitan nyt jotain.
 
Sanalla tonaalisuus tarkoitetaan kaikkea musiikkia, joka perustuu hierarkkisesti järjesteltyihin säveliin, mutta yleensä sanalla tarkoitetaan 1600-luvulta 1900-luvun alkuun vallalla ollutta duuri- ja molliasteikoille perustuvaa säveljärjestelmää; niin myös tässä tekstissä.
 
tästä voi olla useita mielipiteitä, mut mun lukion äidinkielen maikka olis antanu noottia tosta "niin myös tässä tekstissä". ota se pois.
 
1900-luvun alkuun saakka musiikin historia oli edennyt melko linjakkaasti sopusoinnussa, mutta tonaalisuuden hajotessa tapahtui pirstoutumista ja säveltäjät lähtivät erisuuntiin. Ei ollut enää yhtä järjestelmää, jota jokainen säveltäjä voisi käyttää vaan jokaisen piti ratkaista tonaalisuuden jättämä tyhjiö itsekseen. Tietenkään kaikki säveltäjät eivät hylänneet tonaalisuutta samanaikaisesti, mutta harvat pysyivät enää perinteisessä tonaalisuudessa laajentamatta sitä lainkaan.
 
"erisuuntiin" ei ole yhdyssana; "eri suuntiin".
 
Dodekafonia oli kuitenkin ratkaisu heidän pulmiinsa. Dodekafoniassa säveltäjä luo kromaattisen asteikon 12 sävelestä rivin josta johdetaan kaikki teoksen sävelet. Ideana on, että mikään sävel ei toistu ennen kuin kaikki muut rivin sävelet ovat soineet. Rivin saa transponoida, intervallit saa kääntää päinvastaisiksi (inversio) ja sävelet saa soittaa lopusta alkuun. Voisi kuvitella, että tällainen menetelmä tekee musiikista toisteista tai tylsää, mutta päinvastoin. Musiikista ei voi kuulla millä menetelmällä se on sävelletty. Dodekafonia on säveltäjän työkalu siinä missä tonaalisuus.
 
lue siitä otonkosken kirjasta vielä dodekafoniasta. siinä just puhutaan siitä miten tuo "mikään sävel ei toistu ennen kuin kaikki muut rivin sävelet ovat soineet" on harhakäsitys.

Tervetuloa 2000-luvulle. Voi käydä korjaamassa virheet netissä, ennen kuin opettaja arvostelee.
 
Saat äidinkielen opettajan kostumaan, kun sijoitat johonkin väliin puolipilkun ( ; )
 
Kyllä tuo dodekafoniassa minun(kin) mielestäni kusee tuo orjallinen äänten käyttö.
 
Yritän tässä väsäillä orjallisella dodekafonian noudattamisella, tuli olo että tonaalisuuskin on vapaampaa.
 
LISÄYS: Et kerro missään välissä mitä on "atonaalisuus".
Hmmm. veikkaan että otat pienehkön riskin tämän kirjoituksen kanssa, koska opettajasi ei vissiin ole musiikki ihmisiä, joten hänellä menee kaiken maailman Terssipylväät sivu suun. Kiitettävää ei irtoa, joku 7 1/2 veikkaisin.

Hmmm. veikkaan että otat pienehkön riskin tämän kirjoituksen kanssa, koska opettajasi ei vissiin ole musiikki ihmisiä, joten hänellä menee kaiken maailman Terssipylväät sivu suun. Kiitettävää ei irtoa, joku 7 1/2 veikkaisin.
 
Kirjoitin ensin ihan yleisaineen musiikin historiasta, mutta koko luokka joutui kirjoittamaan tämän uusiksi ja opettaja kehoitti kirjoittamaan tonaalisuuden ja atonaalisuuden taitoksesta (mitenköhän se sen ilmaisi).
 
lue siitä otonkosken kirjasta vielä dodekafoniasta. siinä just puhutaan siitä miten tuo "mikään sävel ei toistu ennen kuin kaikki muut rivin sävelet ovat soineet" on harhakäsitys.
 
Hitto kun ei ole nyt sitä kirjaa lainassa. Onko kaikki muu paitsi välitön repetitio pannassa?
 
Tervetuloa 2000-luvulle. Voi käydä korjaamassa virheet netissä, ennen kuin opettaja arvostelee.
 
No kuten jo totesin ohjeissa oli hankkia palautetta, valitsin tämän ainoan mahdollisen kanavan, (mitäs jätin viimeiseen päivään).
 
Kiitos.

- 1. kappale: puolipiste miksi? Pilkku on parempi.
- 2. kappale: lauseen pituinen kappale?
- 3. kappale: muutama pilkkuvirhe
- 4. kple:
- 1. lause, jotenkin kokonaisuudessaan höpsö, ei vakuuttava ja puhekieltä: sana 'tuo' pois, pilkku pois F-duurin edeltä ja 'alkoi jännitellä' hoono soomi.
- 2. lause, 'tehtävävänsä', ja jokin outo heittomerkki
- Lainausta Länsiön puheesta? Jos, niin puuttuu heittomerkit.
 
-5. kple:
- 1. lause, jokin ajatuksellinen kömmähdys, ei kai se historia edennyt vaan musiikin kehitys.
 
Debyssystä kertova 1. lause on jotenkin hassu, 2. lauseeessa poista "jos tällaista sanontaa..."
 
(osassa teoksistaan), miksi sulut?
 
Kappale Arnold ... , viimeisestä lauseesta puuttuu pilkku ja samaten seuraavasta kappaaleesta 2. lause.
 
(suurissa määrin), miksi sulut ja lauseen loppu ontuu, korjaantuisi jos 'perustuu' korvattaisiin sanalla 'perustuuhan'.
 
Noin yleissääntönä, älä yritä keksiä mitään hienolta kuulostavia tai 'humoristisia' sanakäänteitä (4. kple), vaan pitäydy suorissa ja järkevissä ajatuksissa ja lauseissa.
 
Nyt täytyy jatkaa omaa esseetä Sartresta, pitää saada huomiseksi valmiiksi.

Ylempi teksti asiaa.
Liika yritys saada teksti näyttämään hyvältä. Tekee itse asiassa vain hallaa. Paljon Abstrakteja asioita selitettynä monimutkaisesti.
Yritä saada homma uppomaan mahdollisemman täsmällisesti.

usein on kuitenkin joku tonaalinen keskus jonka ympärillä pyöritään. Harmonia koostuu terssi pylväistä,
 
Vielä on pakko heittää pari kommenttia:
 
'joku' viittaa ihmiseen, p.o. jokin
 
terssipylväs on yhdyssana, ja samoin on muuten 'palautuspäivä', vaikka ei itse tekstiin kuulunutkaan.

Kirjoitusvirheisiin en jaksa puuttua, niistä ovat muutkin huomautelleet (paitsi sen verran huomautan että ÄLÄ käytä puolipistettä ellet ole ihan varma että sitä ei voi korvata jotenkin muuten, ainakin omat äidinkielenopettajani repivät tukkaa päästään kun luokan aineista joka toinen oli täynnä puolipisteitä), mutta suosittelisin kirjoittamaan tekstin siten kuin puhuisit jollekin umpiluupäälle, joka ei ymmärrä musiikista mitään. Nyt teksti sisältää valtavan paljon dataa, joka ei oikein aukea.
 
Kannattaisi ehkä kertoa summittaisesti mitä tapahtui vuosien 1600-1900 välillä, jotain pölinää tärkeimmistä säveltäjistä - ei mennä niin suoraan asiaan. Nyt tulee aika kovaa nyrkillä naamaan heti toisessa kappaleessa:
 
1600-luvulla syntyi se minkä me käsitämme tonaalisena musiikkina. Terssit alkoivat määrätä musiikin sävyä. Suuresta terssistä tuli duurisoinnun perusta ja pienestä mollin.
 
Tavallinen tallukka ei tajua yhtään mistä puhut. Esim. sellainen selvennys kuin "terssit, jotka koostuvat 3 tai 4 sävelaskeleen puolikkaasta, eli pianolla valkoisen ja mustan koskettimen väli, alkoivat... Suuresta, 4 puolisävelaskelta sisältävästä... jne.
Teksti muuttuu heti paljon ymmärrettävämmäksi kun sisällyttää kaikkien tuntemia asioita selvennykseksi.
 
Sama juttu noiden sointuteho- ja muiden vastaavien termien kanssa. Lukijalle tulee tyhmä olo, kun tuntuu että oletat kaikkien tietävän musiikista saman verran kuin mitä itse tiedät.
 
Sulkuja kannattaa välttää, äidinkielenopettajat eivät diggaa, mieluummin sivulause. Koita myöskin välttää saman kuuloisten erikoistermien käyttöä, kuten tonaalisuus, tonaliteetti jne. ne nimittäin saavat tekstin tuntumaan tärkeilevältä ja kapulakieliseltä koska ne menevät helposti uusina asioina lukijan päässä sekaisin.
 
Tuo dodekafonia-käsite saattaisi aueta helpommin, jos tekstin alussa pohjustaisit sitä, mistä asteikot ja duuri-molli-järjestelmä on revitty. "Tonaalisen musiikin pienin käytetty mittayksikkö on puolisävelaskel. Esimerkiksi pianossa oktaavi on jaettu 12:teen puolisävelaskelen kokoiseen osaan. Ennen 1600-lukua musiikkiin oli vakiintunut kolme perusasteikkorakennetta joissa on valikoitu tietyt sävelet 12 perussävelestä." Tai jotain muuta vastaavaa höpinää.
 
Ylipäänsä ainetta vaivaa se, että nyt sitä ymmärtääkseen täytyy ymmärtää koko lailla paljon musiikista. Esim. kromaattinen asteikkokaan ei tarkoita yhtään mitään tavalliselle pulliaiselle, jolloin koko selitys dodekafoniasta menee hukkaan.
 
Loppuun ehkä lisäisin jonkinlaista selvitystä siitä, mikä on nykytilanne myös klassisen musiikin puolella. Nyt otsikko menee hiukan huti, koska aineen lopussa on sellainen olo, että aineen sisältö on "klassisen musiikin tyylisuuntien murrosvaihe 1900-luvun alkupuoliskolla".
 
Saat tuosta mainion aineen kun selvennät asioita hiukan ja kerrot sen, mihin moderni musiikki kehittyi 1900-luvun alun jälkeen, jotta tulee ilmi että tonaalinen musiikki tosiaan jäi tappiolle ja modernismi vakiinnutti asemansa.

Kandee lisätä: "Jos modernille musiikille on määritettävä jokin synty hetki, niin se on Debussyn Faunin iltapäivä".

terssipylväs on yhdyssana, ja samoin on muuten 'palautuspäivä', vaikka ei itse tekstiin kuulunutkaan.
 
Pienessä kuumeessa ei ole parhaimmillaan. Kiitos kaikille vastanneille, vielä teen viimehetken selvennyksiä ennen kuin menen nukkumaan flunssaa pois.