Klassinen ›

Terve!
 
Boulezin "Structures I kahdelle pianolle" (1952) sävellystyötä on kuvailtu seuraavasti:
1. elementtien valinta, näiden järjestyksen valinta, järjestyksen järjestyksen valinta
2. valitut elementit ja operaatiot heitetään "koneeseen", joka kerää niistä automaattisesti struktuureja
3. lopulta näin saatuja rakenteita hieman korjataan ja muokataan
 
(W&G suuri musiikkitietosanakirja)
 
Mitäköhän ihmettä tämä käytännössä tarkottaa? Vastauksissa ei tarvitse keskittyä ainoastaan yllä esitettyyn esimerkkiin, vaan minua kiinnostaa lähinnä sarjallisen musiikin sävellysprosessi ja siihen liittyvät konventiot. Muutamia sivuja aiheesta luettuani on sanottava, että olen harvinaisen pihalla koko sarjallisen musiikin, dodekafonian sekä atonaalisuuden(joka on ilmeisesti ollut lähinnä lähtökohtana em. jutuille) maailmasta. Ajattelin, josko sävellysprosessin kuvailu auttaisi mua hahmottamaan tätä hommaa.
 
Joonas.

No voihan.
Tiedän kyllä periaatteessa kysymykseesi vastauksen, mutta sen saaminen ymmärrettävään muotoon voi olla vähän niin ja näin.
 
Ensiksi suosittelen Lauri Otonkosken toimittamaa kirjaa nimeltä Klang: Uusi musiikki, vai onkohan se uusin musiikki. Jokatapauksessa ko. kirjassa selitetään (muistini mukaan) erittäin perusteellisesti mitä haluat tietää.
 
Ensiksi valitaan ilmeisestikin mitä musiikin parametreja halutaan sarjallisesti valita. (mikähän on oikea verbi?). Esim. rytmi, säveltaso, sointiväri, voimakkuus, soittotapa. Periaatteessa kaikki on mahdollista määritellä tähän tapaan. Sitten tehdään rivi. Sävelrivi koostuu luonnollisesti oktaavin 12:sta sävelestä, joille säveltäjä antaa järjestyksen. Tästä sävelrivistä voidaan johtaa teoksen kaikki sävelet, invertiolla (vai onkohan se inversio), siis kääntämällä intervallit käänteisiksi, rapuliikkellä tai näiden yhdistelmällä. Samaan tapaan rytmit voidaan taulukoida ja esim. saman rivin perusteella ne laitetaan järjestykseen.
 
Joku voisi ehkä yrittää selittää tämän hiukan selkeämmin.
 
Vielä toinen kirjasuositus. Paul Griffithsin Musica Nova on erittäin valaiseva perusteos 1900-luvun musiikista kiinnostuneille. En muista kuinka tarkasti siinä selitettiin sarjallisen musiikin synty prosessia, mutta sarjallisuudelle ainakin on oma lukunsa.
 
Edit:
http://www2.siba.fi/historia/1900/germaaniartikkelit/sarjallisuus.html
Tuossa vielä asiaa valottava linkki.

Kiitti vinkeistä, toi siban linkki autto jonkinverran.
 
Lähinnä suurin epäselvyys tällä hetkellä on tuon "koneen" olemus. Ilmeisesti sillä tarkoitetaan kaaviota, joka riveistä luodaan (voiskohan sitä kutsua jonkinnäköiseksi matriisiksi?). Tehdäänkö tuo parametrien valinta ja numeroiminen sekä "koneen" luominen sitten millaisten sääntöjen pohjalta? Vai onko kyseessä "anarkistinen" vaihe, jossa säveltäjä saa vapaasti numeroida ja sijoitella numerot "koneeseen"?
 
Tuosta "matriisista" voi sitten katsoa inversiot, retroversiot sekä retroinversiot lukemalla rivejä oikealta vasemmalle, ylhäältä alas tai alhaalta ylös, eikö?
 
Joonas.

Jepp. Semmoiseen matriisiin kirjoitetaan numerosarjaa ristiin rastiin (jonkun ennalta päätetyn logiikan mukaan) ja luetaan sitten mikä aika-arvo, sävel jne. tulee mihinkin. Pitäisi kaivaa jostain luentomuistiinpanit esiin...

Täälläkin olisi Dodekafoniasta kiinnostunut. Meni täysin yli hilseen, kun luin tuota "modernin musiikin historia; Debussystä Bouleziin". Ilmeisesti Schönbergin "keksintö". Schönberg kertoi jollekkin oppilaistaan (Webern?) että : "olen turvannut saksalaisen musiikin seuraavaksi 100 vuodeksi".
 
Eli Dodekafonia on jonkunlainen "teoria" 12 säveljärjestelmään? Onko se jonkun verran verrattavissa 7-ääniseen teoriaan? Ja onko sen käytöstä hyötyä soinnutukseen?
 
Paul Griffithsin Musica Nova on erittäin valaiseva perusteos 1900-luvun musiikista
 
Herra X selittää Dodekafonian paremmin, kuin tuo kirjanen.

Täälläkin olisi Dodekafoniasta kiinnostunut. Meni täysin yli hilseen, kun luin tuota "modernin musiikin historia; Debussystä Bouleziin". Ilmeisesti Schönbergin "keksintö". Schönberg kertoi jollekkin oppilaistaan (Webern?) että : "olen turvannut saksalaisen musiikin seuraavaksi 100 vuodeksi".
 
Eli Dodekafonia on jonkunlainen "teoria" 12 säveljärjestelmään? Onko se jonkun verran verrattavissa 7-ääniseen teoriaan? Ja onko sen käytöstä hyötyä soinnutukseen?
 
Herra X selittää Dodekafonian paremmin, kuin tuo kirjanen.
 
Kiitos kiitos. Valotetaanpas vielä vähän. Elikkä kyseessä ei varsinaisesti ole teoria vaan kuten nimikin kertoo järjestelmä, jolle pätevät omat sääntönsä, kuten tonaalisellekin musiikille. Soinnutukseen siitä on se hyöty, että kaikki sävelet, melodiasta sointuihin johdetaan tuosta rivistä.
 
Schönberg siis kehitti tämän järjestelmän pähkäiltyään pitkään atonaalisen musiikin ongelmien parissa. Ongelmana oli siis, että yhtenäisen atonaalisen soitinteoksen säveltäminen oli älyttömän vaikeaa, niinpä Schönberg (ja Webern) sävelsivät lähinnä vokaalimusiikkia lyhyitä instrumentaaliteoksia lukuunottamatta.
 
Ideana 12-säveljärjestelmässä on siis luoda 12-sävelenrivi (siis laittaa kaikki oktaavin 12 säveltä tiettyyn järjestykseen) ja siitä johtaa kaikki teoksen sävelet. Mitään ääntä ei saa toistaa ennen, kuin kaikki rivin muut sävelet on soitettu, rivi voidaan transponoida mille korkeudelle tahansa, ja intervallit voidaan muuttaa käänteisiksi (inversio, siis ylöspäiset alaspäisiksi ja päin vastoin) ja rivi soittaa alusta loppuun (rapuliike). (Taidan jo toistaa itseäni). Näin siis saadaan atonaalista musiikkia, jossa kaikki oktaavin sävelet ovat tasa-arvoisia.
 
Täyssarjallinen musiikki on kehitetty dodekafoniasta saattamalla muutkin musiikin parametrit rivin alle.

Noniin, alkaahan tuo uppomaan, Kunhan pääsen soittimen pariin niin....
 
Onko esim.. Stravinskyn jutuilla (1900-1920) mitään tekemistä tuon kanssa? On tutumpaa kuin noi Boulezin Webernin ja, no Schönbergiä en ole edes kuullut (suosituksia?).

ihan alkuun olisi hyvä erottaa atonaalisen modernismin kolme eri vaihetta: atonaalinen, dodekafoninen ja sarjallinen. (myöhemmin vielä jälkisarjallinen, mutta ei siitä sen enempää tässä)
 
eli, atonaalisen musiikin perusta on 1900- luvun myöhäisromanttisessa rönsyävässä kromatiikassa chopinin, lisztin ja wagnerin tyyliin. schönberg oli aluksi myös romantikko, mutta koki tonaalisuuden ajautuneen musiikilliseen umpikujaan. ratkaisuna oli funktionaalisen tonaalisen hierarkisoinnin tuhoaminen ja tilalle sävelten välisen tasavertaisuuden. suomen kielelle käännettynä tämä tarkoitti siis sitä, että mistä tahansa sävelestä saatiin periaatteessa edetä mihin tahansa säveleen.
 
tämä vaihe oli siis atonaalista musiikkia tai vapaa tonaalista riippuen tulkinnasta ja näkökulmasta.
 
seuraava vaihe oli ns. dodekafonia. atonaalisen vaiheen aikaan schönberg alkoi kokea joutuneensa jälleen jonkinlaiseen umpikujaan ja koki tarpeelliseksi luoda jonkinlaisen järjestelmän, jonka avulla voitiin tuottaa tätä uudenlaista musiikkia. hän vetäytyi vuosikausiksi säveltämisestä ja keskittyi pelkästään luomaan oman dodekafonisen järjestelmän, jossa mitään säveltä ei saanut toistaa uudelleen ennen kuin rivin muut sävelet oli käyty läpi. näin varmistettiin sävelten välinen tasa-arvo ja tonaalisten funktioiden synty. (toonika - dominanttisuhteet jne.)
 
tästä edettiin sitten lopulta sarjallisuuteen schönbergin oppilaan, webernin innoittamana. nyt siis riviä ei luotu ainoastaan käyttämällä sävelTASOA rivin luomiseen, vaan myös esim. dynamiikkaa ja rytmiä. schönberg itse tosin ei ehtinyt mukaan sarjallisuuteen, vaan hänet tunnetaan nimenomaan atonaalisuuden ja dodekafonian säveltäjänä.
 
Onko esim.. Stravinskyn jutuilla (1900-1920) mitään tekemistä tuon kanssa? On tutumpaa kuin noi Boulezin Webernin ja, no Schönbergiä en ole edes kuullut (suosituksia?).
 
itse asiassa stravinskyä pidetään schönbergin täytenä vastakohtana.
 
stravinsky ei siis liity schönbergiin ja atonaalisuuteen tai dodekafoniaan, vaan sarjallisuuteen, tosin siihenkin stravinsky siirtyi vasta myöhällä iällä. 1900-1920 on stravinskyn venäläistä kautta, joka on pikemminkin polytonaalis polymodaalista kuin atonaalista.
 
weberniltä voisi tsekata ehkä 'variations' pianolle, mutta mun mielestä webern pääsee oikeuksiinsa vasta kun saadaan mukaan sointivärillä pelaaminen. pianollahan tätä ei voi harrastaa. mä en nyt muista mitä muita biisejä olen weberniltä kuullut, mutta tykästyin kovasti.
 
bartok on muuten mielenkiintoinen heppu siinä mielessä, että osa sen musiikista menee tavallaan juuri tuohon stravinskyn ja schönbergin välimaastoon; suosittelen kuuntelemaan hänen jousikvartettoja.

Tuossa on selitetty tuota 12-sävelrivin ja -matriisin muodostamista:
http://www.duckmusic.free-online.co.uk/hatton/serial/partone.htm
 
Täyssarjallisuutta siinä ei muistaakseni käsitelty.
 
edit:
 
tuossa lisää:
http://www.mta.ca/faculty/arts-lett … ages/introduction/introduction.html

Tuossa on selitetty tuota 12-sävelrivin ja -matriisin muodostamista:
http://www.duckmusic.free-online.co.uk/hatton/serial/partone.htm
 
Täyssarjallisuutta siinä ei muistaakseni käsitelty.
 
edit:
 
tuossa lisää:
http://www.mta.ca/faculty/arts-lett … ages/introduction/introduction.html
 
Ooooo!! Hienon näköstä. Tarttee itsekin alkaa sarjalliseksi säveltäjäksi. Tai sitten voisin kokeilla aleatorista tyylisuuntaa...
 
Joonas.

stravinsky ei siis liity schönbergiin ja atonaalisuuteen tai dodekafoniaan, vaan sarjallisuuteen, tosin siihenkin stravinsky siirtyi vasta myöhällä iällä. 1900-1920 on stravinskyn venäläistä kautta, joka on pikemminkin polytonaalis polymodaalista kuin atonaalista.
 
Tuo Stravinskyn "kääntyminen" taisi olla hänen kannattajilleen aikamoinen shokki.
 
Johtuikohan Sibeliuksenkin hiljaiset vuodet tonaalisen musiikin umpikujasta?

Tuo Stravinskyn "kääntyminen" taisi olla hänen kannattajilleen aikamoinen shokki.
 
Johtuikohan Sibeliuksenkin hiljaiset vuodet tonaalisen musiikin umpikujasta?
 
Enpä tiedä. Gould luonnehti niitä hänen nautittavimmaksi musiikikseen ehkä vähän kuivakkaaksikin, mutta lakoninenhan hän oli jo ollut purevuuden lisäksi rytmisesti barbaarisen energisissä baleteissaan, kuten Sacressa, ennen uusklassista vaihettaan.

Johtuikohan Sibeliuksenkin hiljaiset vuodet tonaalisen musiikin umpikujasta?
 
Näin musiikin historia spekuloi. Niitä taisi olla muitakin säveltäjiä, jotka huomasivat, musiikin muuttuneen niin, että putosivat kärryiltä pahemman kerran. Sinäänsä hyvä ja sinäänsä huono asia, kun 1900-luvun alulla alettiin "vihaamaan" vanhoja juttuja, ja kaiken piti olla jotain uutta ja vallankumouksellista. No tämä korjaantui mukavasti uusklassismin myötä.
 
Nykyään asiat paremmin.

Näin musiikin historia spekuloi.
 
Ja minä kun luulin keksineeni suurenkin oivalluksen. Hymiö.
 
No kiellän kuulleeni tuota teoriaa muualta, joten oivallus oli omani. Olisikohan kahdeksas sinfonia ollut sävellajiton?
 
Ja pysyäksemme edes hiukan itseaiheessa: olen jostain lukenut, että Webernin viimeiset teokset alkoivat lähennellä sarjallisuutta muutenkin kuin dodekafonialla. Millä tapaa, vaiko millään?

Ja pysyäksemme edes hiukan itseaiheessa: olen jostain lukenut, että Webernin viimeiset teokset alkoivat lähennellä sarjallisuutta muutenkin kuin dodekafonialla. Millä tapaa, vaiko millään?
 
Kyllä.
 
http://www2.siba.fi/historia/1900/germaaniartikkelit/webern.html kertoo:
"Schönbergin oppilaista hän (Webern) vei dodekafonian pisimmälle: hän käsitteli myös muita musiikin parametreja l. osatekijöitä, kuten kestoa, voimakkuutta ja soittotapaa t. sointiväriä, sävelrivin tapaan ankarasti järjestettyinä, mikä ennakoi jo sarjallisuutta."