Klassinen ›

Hildesheimerin Mozart kirjassaan esittämä väite, että Haydn-kvartettojaan säveltäessään Mozart "halusi kerrankin oppia jotakin", tuntuu kummalliselta siksi, että Mozarthan opiskeli musiikkia isänsä johdolla koko pienen ikänsä, tämän laatiessa monia harjoitustehtäviä pojalleen, kuten sittemmin kadonneita fuugia ym., joten hän taatusti oppi ja halusi oppia jotakin useampaankin otteeseen, paitsi soittamaan eri soittimia, myös oppia kiihkeästi säveltämään jo lapsuudestaan alkaen, eikä vasta 26 vuoden iässä v. 1782 , kuten Hildesheimer antaa erheellisesti ymmärtää, ja jolloin Mozart aloitti Haydnille omistettujen kvartettojen säveltämisen, Haydnin Venäläisten kvartettojen vaikuttaessa Mozartiin ilmestyksen tavoin, kuten Maasalo kirjassaan toteaa.
 
Joten sana "kerrankin" tuntuu meistä suorastaan käsittämättömältä, vaikka uskoisimmekin siihen paljon kuulutettuun legendaan, jonka mukaan kaikki kävi Wolfgangilta leikkivän helposti osatessaan esim. soittaa viulua ilman minkäänlaista harjoittelua, mutta oli silti säveltäessään esikuvien vaikutukselle altis ja matki heidän tyyliään ainakin aluksi, kunnes kykeni luomaan omintakeista säveltaidetta ja sulauttamaan monista erilaisista lähteistä saamansa vaikutteet persoonalliseksi synteesiksi.
 
Minulta kesti vuosikymmeniä tajuta, kuinka epäjohdonmukainen ja ajattelematon edellä siteeraamani Hildesheimerin Mozart kirjassaan käyttämä lause on ja antaa kyllä täysin väärän kuvan Mozartista säveltäjänä.
 
Näin voi käydä kun uskoo sokeasti auktoriteetteihin, eikä osaa suhtautua kriittisesti tarkastelun kohteena olevaan aineistoon, eikä, kuten minulle luultavasti kävi, osaa lukea kirjaa ajatuksen kanssa ja pohtia syvällisesti siinä esille tuotujen näkemysten ja ajatusten mielekkyyttä niitä kriittisesti arvioiden ja jokaista sanaa huolellisesti punniten, havahtuen ehkä myöhemmin tajuamaan kirjassa esitettyjen teesien ristiriitaisuudet ja epäloogisuudet, joita on nuoruudesta saakka pitänyt tosina väitteinä.
 
Ensimmäisissä viulukonsertoissaan v. 1775 ja v. 1776 säveltämissään pianokonsertoissaan Mozart alistui liian kevyesti galantin tyylin säännöille, eikä kyennyt tai aateliston makua sävellystyössään noudattaessaan edes pyrkinyt luomaan mielestäni yhtä kypsää ja persoonallista säveltaidetta, kuin häntä vanhempi Haydn jossain määrin jo joissakin 1760 luvulla säveltämissään piano-ja viulukonsertoissaan, sinfonioista ja kvartetoista puhumattakaan, ja jonka hämmästyksekseni olen joutunut toteamaan, vaikka Mozart, turmelematta tätä galanttia tyyliä, jalosti sitä ja antoi sille uuden emotionaalisen syvyysulottuvuuden kypsimmissä viulukonsertoissaan ja suurissa pianokonsertoissaan Wienissä, joista varhaisimpia 1782 sävellettyjä teoksia Haydnilta saadut vaikutteet, mm. kontrapunktin ja temaattisen rikkauden muodossa hedelmöittivät ja C duuri konserton finalen teema on Maasalon mukaan kuin suoraan jostakin Haydnin sinfoniasta, sonaatista tai kvartetosta peräisin.
 
Mozartin Linziläisen sinfonian Andantenkin tai poco adagion "sielukas" teema muistuttaa Haydnin Maria Theresia sinfonian vastaavan osan teemaa. Haydnin luoma kontrapunktin ja sonaattimuodon sulautuna heijastui Maasalon mukaan Mozartin c molli messuun ja Haffner sinfoniaan sekä jossain määrin myös alkupään wieniläisiin pianokonserttoihin, mutta myös Es duuri sinfonian finalessa Haydnin vaikutus on tuntuvilla.
 
Tässä Haydnin lumoava pianokonsertto vuodelta 1770, jota ei uskoisi niin aikaisin sävelletyksi, ja se on julkaistu v. 1782: https://youtu.be/78hcGHkr0G8
 
Tässä kilpaileva tulkinta kyseisestä teoksesta, josta myös paljastuu orkesterin suurempi koko, kuin minkä ainakaan kuulen edellisestä tulkinnasta: https://youtu.be/0Qo88_Bzw90
 
Tämä ei ole niin vaikuttava pianokonsertto Mozartin rennommassa ja rakenteeltaan galantissa tyylilajissa v. 1776, eikä kirkasta kuviotekniikkaa edellyttävästä pianotekstistään huolimatta ole pianistisesti edellistä haastavampi, mutta koska suuri säveltäjänimi myy, niin sitäkin levytetään edellistä paljon kernaammin ja useammin suuremmalle orkesterillekin soitinnettuna, kuin Haydnin konserttoa, mutta aateliston makua vastaavana sen säveltäminen ei liene järin inspiroineen Mozartia, vaan siinä näyttäytyy Mozartin hieman onneton vasemman käden rutiini, mutta se tuli ahkeraan käyttöön ja säveltäjä esitti sitä vielä Wienissäkin :https://youtu.be/Ot9dfKa_X74
 
Tässä Haydnin säveltämä pianokonsertto v. 1765, joka vaikka minusta on sävelkieleltään tuota Mozartin 20 v. säveltämää konserttoa persoonallisempi ja teemoiltaan kauniimpi, aistikkaampi ja luonteenomaisempi dramatiikkaan yltävässä kuohuvassa kehittelyssä, jossa on pistävinään merkille jopa romanttisia sävyjä, ei kuitenkaan ole temaattisesti niin ilmeikäs kuin aluksi esitelty Haydnin konsertto, mutta on silti tunnistettavasti ehtaa Haydnia varhaisena pienenä mestariteoksena: https://youtu.be/xH5qMs68lGw
 
Myös Badura Skodan tulkinta edellistä läheisemmässä äänityksessään on lumoava, mutta en halua nimetä ketään suosikikseni ja asettaa levytyksiä siten paremmuusjärjestykseen.
 
Vaikka kulunut sanonta kuuluu, että siellä missä Mozart on, Haydn ei voi näyttäytyä, ei se merkitse suinkaan sitä, että Mozart olisi ollut aina ja kaikessa parempi kuin Haydn, vaan Haydnkin taisi joskus jotain paremmin kuin Mozart, Haydnin musiikin ollessa jotenkin organisoidumpaa ja rakenteeltaan kontrolloidumpaa ja jäsennellympää, kun Mozart oli spontaanimpi ja ekspressiivisempi, Haydnin lisäksi luodessa ja kehittäessä uusia sävellysmuotoja Mozartin perustaessa musiikkinsa eksistoiviin musiikillisiin muotoihin.
 
Mutta toteaisin vielä, että siinä missä Mozart säveltäjän urallaan tyytyi ehkä varsinkin Salzburgissa välillä tuottamaan rutiinilla korkeimpaan laatutasoonsa nähden emotionaaliselta sisällöltään ja arkkitehtoniselta rakenteeltaan galantimpaa säveltaidetta, kuten edellä mainittujen lisäksi mm. pinnallisia serenadeja (esim. Andretter, Colloredo) jo aikaa sitten huomattavan kypsyyden saavuttaneenakin mestarina, jos ajatellaan esim. pientä g molli sinfoniaa, näki Haydn, tuotannon laajuuden huomioon ottaen, usein Mozartia enemmän vaivaa arkkitehtonisen rakenteellisen suunnittelun suhteen galantimmassakin tyylissään, jopa lukuisia vähemmän merkittäviä divertimentoja myöten, simppeleihin rakenteellisiin ratkaisuihin tyytymättä, vaikka on otettava huomioon se seikka, että Mozart oli vielä nuori, kehittyessään ja kehityttyään säveltäjänä Haydnia paljon nopeammin ja aikaisemmin, oltuaan mestaruutensa huipulla iältään jo silloin, kun Haydn vielä eksperimentoi eri sävellysmuodoilla kypsintä tyyliään vielä löytämättä.

Vaikka olen tutustunut ja ihastunut Joseph Haydniin ja hänen musiikkinsa jo koulun musiikintunneilta alkaen, ja saanut sieltä aikanaan innostuksen hänen musiikkiaan ja lähinnä tunnetuimpia sinfonioitaan ja oratorioitaan käsittävien levyjen ostamiseen ja niiden kuuntelemiseen, niin vasta jokin aika sitten löysin papalta tämän teosluetteloa selailemalla netistä minulle aiemmin tuiki tuntemattoman orkesterimusiikkia edustavan sävellysmuodon, josta en ollut ennen kuullutkaan, ja jota säveltäjä on jonkin verran viljellyt suhteellisen varhain luovalla urallaan ruhtinas Esterhazyn palveluksessa jo noin v. 1761 kieppeillä, jolloin 6 Scherzando tyyppistä pienoissinfoniaa, joksi niitä on kutsuttu, syntyivät, luullessani niiden kuuluvan musiikin muotoina serenadin ja sinfonian välimaastoon suhteellisen kepeällä kädellä kirjoitetuiksi teoksiksi, mutta hämmästyttävää kyllä, eräässä netti artikkelissa, joka perustunee musiikintutkijoiden tai musiikkitieteilijöiden tarkkoihin tutkimuksiin ja niiden perusteella suoritettuihin määrityksiin ja teosanalyyseihin, nämä Scherzandot rakenteeltaan sinfoniaa muistuttavassa muodossaan, mutta hieman suppeampina teoksina, enteilevät muodon ja tematiikan keskittymisessä Beethovenin bagatelleja opus 126 ja jopa modernismin erästä airuetta, Weberniä, ripeästi vaihtuvissa tunnelmissaan, kasvattaen emotionaalista intensiteettiä elinvoimaisina ja hienovaraista herkkyyttä heijastelevina ja suurta musiikillista keksintäkykyä osoittavina moniosaisina teoksina, joiden osat ovat Allegro, Menuetto, Adagio ja Presto.
 
Ihastuin myös Joseph Haydnin aiemmin hyljeksimiini 1760 luvulla sävellettyihin viulukonserttoihin erään Seiler nimisen viulistin tulkitsemina ja minusta useimmat elleivät jopa kaikki Haydnin säilyneet tämän lajityypin teokset ovat nautittavampia kuin Mozartin pari ensimmäistä varsin galanttia ja vasemman käden rutiinilla sävellettyä viulukonserttoa Haydnin suuremmassa määrin ehkä barokkiin pohjaaviin teoksiin verrattuna ja suurella sydämellä ja tunteella soittavan solistin henkevä ilmaisuvoima takaa laadukkaat esitykset näistä Haydnin varhaisista pienistä mestariteoksista, joiden musiikillinen kauneus parhaimmillaan lumoaa kuulijansa.
 
Joissakin Haydnin jo varsin varhaisissa konsertoissa on detaljeja, rytmi-tai melodiakuvioita, fraaseja, sävelkulkuja tai sekvenssejä, jotka olen hämmästyksekseni identifioinut joihinkin paljon tutumpiin Mozartin teoksiin, ja vaikka se Mozartin teos, jossa joku Haydnin teoksista peräisin oleva musiikillinen ele kuullaan muistuman kaltaisena tiedostamattomana taikka tietoisena säveltäjien välisestä vuorovaikutuksesta kertovana sitaattina, ei aina muistu mieleen, se saattaa tuntua varsin tutulta ja on siitä päätellen mahdollista ja jopa todennäköistä, että Mozart on tuntenut sen Haydnin teoksen, josta kulloinenkin sitaatti on peräisin, eikä siis liene kyse pelkästä puhtaasta ja merkillisestä sattumasta.
 
Eräs esimerkki tällaisesta muistumasta, jos nyt oikein muistan, on eräässä Mozartin 18 vuotiaana v. 1774 Salzburgissa säveltämässä C duuri sinfonian finalessa nro 28 kuultava viulujen ihastuttava melodiakuvio, joka on identtinen Haydnin ehkä joskus v. 1765 pianolle ja jousille säveltämän Concertinon finalen erään motiivin kanssa, josta voimme päätellä Mozartin siteeranneen Haydnia, mutta voidaan kysyä tunsiko Mozart jo tuossa vaiheessa Haydnin Esterhazaa varten säveltämän teoksen vai sävelsikö hän kyseisen fraasin omasta päästään ilman Haydnin musiikin myötävaikutusta. Kyseessä ei mielestäni paras näyte Haydnin piano Concertinoista, mutta tässä on kohta, jossa miltei välittömästi pianon kuvioiden jälkeen jousien soittamana Mozartilta tuttu melodiakuvio: https://youtu.be/UEG70E6wDuw?t=36
 
tässä Mozart:https://youtu.be/LxqEVBNcZyM?t=45
 
Eivätkö olekin hämmästyttävässä määrin identtisiä melodiakuvioita, vaikka Mozartilla jousikuviot soivat fortessa?
 
Teema, jolla tämä Haydnin varhain v. 1764 sävelletty divertimento tai kassaatio alkaa kuullaan Mozartin v. 1788 säveltämässä keisaria ylistävässä sotalaulussa, jonka Mozart sävelsi osallistuakseen Turkin ja Itävallan väliseen sotaan ja maksaakseen näin veronsa: https://youtu.be/9hCrd0q6ph4 tässä Mozartin sotalaulu: https://youtu.be/osglIDAme8g Mozartin sotalaulun alkusäkeen nuottiarvot ovat lyhyempiä kuin Haydnilla ja laulu on A duurissa kun Haydnin kassaatio G duurissa, mutta teemat ovat varsin identtisiä keskenään.
 
Mozart on selvästikin saanut Haydnin eräästä keskikauden ja aiheidensa paljoudessa miltei oopperamaisesti kuplivan sinfonian huilusoolosta inspiraation Don Juan oopperaan v. 1788 lisättyyn Elviran aarian melodiikkaan, jota seikkaa ei juuri Mozart kirjallisuudessa usein mainita. Tässä Haydnin sinfonian viehättävä huilun aihe https://youtu.be/zrzOulozGJc?t=73
 
En todellakaan arvannut Haydnia näin monipuoliseksi ja kaikesta päätellen sittenkin vastoin kaikkea todennäköisyyttä sangen varhain kypsyneeksi säveltäjäksi, jonka muodontaju, melodian ja moduloinnin taito ja kehittynyt sävellystekniikka musiikin temaattisen rikkauden ohella ovat kerrassaan ihailtavia ja todistavat huomattavasta käsityötaidosta.
 
Haydnista esiintyy musiikkikirjallisuudessa myös ristiriitaisuuksia, kuten kysymys siitä, missä määrin ja kuinka rohkea hänen tuli ruhtinas Esterhazyn suomalta taholta olla, ja vaikka yleensä painotetaan sitä, että prinssi antoi Haydnille luvan olla niin rohkea sävellystyössään, kuin hänen taiteellinen omatuntonsa antoi myöten, niin todellisuudessa näiden herrojen välillä ilmeni vieraantumista sen vuoksi, että ruhtinas ei hyväksynyt Haydnin entistä rohkeammaksi käyvää tyyliä.
 
Vaikka olen pyrkinyt esimerkein lähinnä osoittamaan millä tavoin Haydnin musiikin vaikutus ilmenee Mozartin säveltaiteessa, niin sen lisäksi voidaan todeta, että Mozartillakin oli 1780 luvulla syntyneisiin Haydnin uusiin sinfonioihin ja niiden musiikilliseen kieleen huomattava vaikutus polyfonian käydessä hienovaraisemmaksi, kehittelyaineksen esiintyessä jo esittelyssä sanonnan käydessä entistä rikkaammaksi. Tästä Haydnin sinfonisen tyylin uudistumisesta ja rikastumisesta loistavana esimerkkinä finale sinfoniasta nro 90: https://youtu.be/-EeAEUlsQbU?t=1296
 
Mozart todella opiskeli säveltämistä moneen otteeseen paitsi isänsä johdolla, niin myös Bolognassa Padre Martinin luona renessanssimusiikin saloja, ja raapusti pieniä sepitelmiä nuottivihkoihin ja murrosiässä pakersi harjoitustehtävinä palvelevien messusävellyksien parissa ja sovitti jousille opiskelemiaan Bachin fuugia, sen lisäksi, että jokaisen uuden sävellysmuodon omaksuminen edellytti luonnollisesti harjoittelua pienistä pianokappaleista sinfonioihin ja oopperoihin asti. Mozart oppi viljelemään sävellyksissään matkoiltaan mm. Lontooseen, Pariisiin ja Italiaan omaksumiaan aikakauden tyylillisiä vaikutteita yhdistäen nämä vaikutteet, kuten sanottu, persoonalliseksi synteesiksi teoksissaan.
 
Mozartin jo 17 vuotiaana säveltämän pianokonserton D duuri Kv 175 kontrapunktinen finale kehittyy ja kasvaa Salzburgissa omaksutuista tyylillisistä kehyksistä kontrapunktiseen ajattomuuteen Todennäköisesti Haydnin uusien kvartettojen innoittamana, olettaa Maasalo Mozart
ja hänen pianokonserttonsa kirjassaan ja otaksun, että myös Wienissä Mozartin tuossa iässä säveltämät kvartetot ovat saaneet vaikutteita Haydnilta, vaikka ne viittaavat myös enteellisesti myöhäis Mozartiin. https://www.bing.com/ck/a?!&&am … VfUXVhcnRldHNfKE1vemFydCk&ntb=1
 
Eräs edellä mainittujen wieniläisten jousikvartettojen hidas osa enteilee ihmeellisesti myös, mikäli lainkaan oikein muistan levyvihkosta luettuani ja musiikkia joskus kauan sitten kuunneltuani, jopa kreivitär Almavivan aariaa Porgi amor(?) ym., mutta näistä eräiden kvartettojen fuugat, jotka jäljittelevät finale fuug ina Haydnin Aurinkokvartettojen metodia, eivät vastaa Haydnin fuuga osien korkeampaa synteesiä ja tämän kontrapunktisen satsin taidokkuutta hyvin muotoillussa artikulaatiossaan ja selkeydessään, mutta kvartetto muodostaa säveltäjän hienoimman yrityksen aikaansaada täydellinen balanssi kaikkien äänien välille fuugissa.
 
Lumouduin jossain määrin ensimmäistä kertaa elämässäni ennen Beethovenia sävelletystä ja eräästä Haydnin mollisävellajiin kirjoitetuista sonaateista, jotka taisivat koskettaa sieluani. Lumouduin uudelleen seuraavasta sonaattiryhmästä, jota eilen kuuntelin.

Miksi Gould antoi meidän ymmärtää, että menetti kiinnostuksensa Mozartin musiikkiin siinä vaiheessa, kun tämä löysi oman äänensä säveltäjänä ja piti tämän musiikista vain lähinnä silloin, kun Mozart muuttui toiseksi persoonaksi tai muistutti sävelkieleltään esim. Haydnia ensimmäisissä sonaateissaan, joissa oli barokkihyveitä ja joita pianisti piti säveltäjän parhaina, mutta levytti kuitenkin ilmeisesti kaikki muutkin säveltäjän sonaatit barokin improvisaatioon perustuvaa esityskäytäntöä niiden tulkintaan soveltaen ja ollessaan välittämättä klassismin ajan musiikin tarkoista esitys-ja tempomerkinnöistä, jotka tulivat hänen tulkitsijan oikeuksiensa tielle, sekä mm. minimoi dynaamiset aksentit ja eliminoi teatraalisuuden elementtinä pitämänsä sforzandot, joita hänen puritaaninen sielunsa vastusti jääräpäisesti, ja jotka teknisessä katsannossa pyrkivät kontrapunktin rikkomiseen, kun Gould halusi pitää kontrapunktin hengen elävänä korostaessaan jokaista lineaarisen tapahtumisen välistä yhteyttä kontrapunktisen kokemuksen luonteen mukaisesti, jossa jokaiselle sävelellä on menneisyys ja tulevaisuus, joutuessaan muuttamaan ja korjaamaan äänenkuljetusta moneen kertaan, soittaen myös arpeggioina sointuja, joiden sävelet on tarkoitettu soitettavaksi samanaikaisesti?
 
Hänen nuiva suhtautumisensa Mozartiin ja väitteet siitä, että tästä tuli muka huono säveltäjä tuntuu sitäkin kummallisemmalta, kun ajatellaan, että Haydnin ja Bachin musiikkihan, mm. jälkimmäisen arkkitehtonisessa kontrapunktissa ja edellisen sinfoninen muoto ajattelu, temaattinen rikkaus, mutta myös kontrapunktiikka hedelmöittivät Mozartin kypsintä taidetta c moll messua, sinfonioita ja pianokonserttoja myöten. Miksi siis juuri Mozart joutui tämän pianistin kritiikin kohteeksi?