Mollikolmisointuja suuren terssin tai tritonuksen päästä toisistaan. Esim. Dm - F#m, Bbm Cm - F#m Tuohon sitten matalilla vaskilla (=käyrätorvet, pasuunat, tuuba) joku synkeä melodia päälle, sillä nyt pääsee heti alkuun. "Dr. Dominant, I presume?" |
sub zero: Kromaattisuus lienee tässä yksi avainkäsitteistä eli paljon viereisiä säveliä. Musorgskin "Yö autiolla vuorella" taitaa hyödyntää tätä paljon. Erinomaista tsekattavaa myös orkestroinnin opiskelun kannalta (etenkin Rimski-Korsakovin editoima versio aiheesta). Dominantin mainitsemat matalat vasket on se juttu (älä unohda myöskään kontrastiksi korkeita sävyjä, kuten esim. mallet-soittimet, korkeat puut jne... ostinatot à la Tubular Bells ovat myös toimivia), lisäksi melodialinjoissa voi hakea (mollissa, luonnollisesti) kohtalokkaita sävyjä asteikon 2./9. äänen, tritonuksen (Yö autiolla vuorella-teemasta löytyy jo edellämainitut), alennetun kutosen ja maj-seiskan painotuksilla. EDIT: Lisäksi yllättäviin paikkoihin (mollisoinnut) purkautuvat dominanttiseptimisoinnut voivat lisätä kohtalokasta tunnelmaa. Ajattele dominanttisointua dimisointuna (esim. D7 = ~D#dim7), joka voi purkautua mihin tahansa neljään kohdesointuun (dimisoinnun tritonukset = enharmoniset terssi ja seiska: D#dim7/Ebdim7 => Em, Gm, Bbm, C#m). Danny Elfman käyttää tätä Batman-teemassaan hienosti: Cm-Ab/C-Cm-D7/C-Bbm... |
melartinin 6. sinfonia alkaa synkähköllä ja mahtavalla surumarssilla ja klustereille että talo tärisee, sibe on lapsellista nypläystä ja hilipatia, kliseisyydessään lätrsyttävää kitschiä.viileää klassismia ilmanm sisäistä syvää tunneilmaisua. suomen musiikinhistorian on historia tuominnut väärin.saikkolan traagisen sinfonian syvä tragiikka kaatuneiden sotilaiden kunniaksi koskettaa ja riipaisee sydäntäö hehkuvalla melodiselle poltteellaan kun sibe kertoo kolmisävelaiheiden ontolla retoriikallaan joutavuuksia,. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |