Klassinen ›

On sanottu että Beethovenin viides sinfonia huipentuu finaaliin ja että sitä aiemmin finaali oli ollut vaan semmoinen vähemmälle huomiolle jäävä kevyempi päätösosa.
 
Tässä tuntuu olevan aika paljon perää, mutta onko ennen Beethovenia sävelletty kuitenkin finaaliin huipentuvia teoksia?
 
Itselleni tulee mieleen ainakin Mozartin 22. pianokonsertto, jonka finaali on paitsi muita osia selvästi inspiroituneempi, myös rakenteeltaan ja mitoiltaan suureellisempi. Samoin tietysti Mozartin konsertto kahdelle pianolle huipentuu finaaliin. Joku voisi ehkä huomauttaa myös, että turkkilainen rondo on pianosonaatin nr. 11 päätösosa. Jupiter-sinfoniassa finaaliin on panostettu, mutta se ei varsinaisesti siirrä teoksen painoa loppuun, koska avauskin on mahtipontinen ja melodialtaan mieleenpainuvampi.
 
Bachin teoksista finaaliin huipentuva voisi olla 2. orkesterisarja, jonka lopussa on kuuluisa huiluvetoinen badinerie. Bachin konsertoista sanoisin kaksoisviulukonserton ja kuudennen brandenburg-konserton finaalin olevan teosten muita osia parempia, mutta huipentuminen ei ole niin selkeää. Näissä siis kyse lähinnä siitä, että finaali vain sattuu olemaan teoksen paras osa. Mozartin 22. pianokonsertto sen sijaan on selkeä tapaus.

sub zero: On sanottu että Beethovenin viides sinfonia huipentuu finaaliin ja että sitä aiemmin finaali oli ollut vaan semmoinen vähemmälle huomiolle jäävä kevyempi päätösosa.
 
Tässä tuntuu olevan aika paljon perää, mutta onko ennen Beethovenia sävelletty kuitenkin finaaliin huipentuvia teoksia?
 
Itselleni tulee mieleen ainakin Mozartin 22. pianokonsertto, jonka finaali on paitsi muita osia selvästi inspiroituneempi, myös rakenteeltaan ja mitoiltaan suureellisempi. Samoin tietysti Mozartin konsertto kahdelle pianolle huipentuu finaaliin. Joku voisi ehkä huomauttaa myös, että turkkilainen rondo on pianosonaatin nr. 11 päätösosa. Jupiter-sinfoniassa finaaliin on panostettu, mutta se ei varsinaisesti siirrä teoksen painoa loppuun, koska avauskin on mahtipontinen ja melodialtaan mieleenpainuvampi.
 
Bachin teoksista finaaliin huipentuva voisi olla 2. orkesterisarja, jonka lopussa on kuuluisa huiluvetoinen badinerie. Bachin konsertoista sanoisin kaksoisviulukonserton ja kuudennen brandenburg-konserton finaalin olevan teosten muita osia parempia, mutta huipentuminen ei ole niin selkeää. Näissä siis kyse lähinnä siitä, että finaali vain sattuu olemaan teoksen paras osa. Mozartin 22. pianokonsertto sen sijaan on selkeä tapaus.
 
Tuosta Mozartin pianokonsertosta no 22 olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi sillä sen rondo-tai sekamuotoinen finaali on todennäköisesti koko konserton heikoin osa triviaaleine teemoineen ja metsästysaiheineen mutta tempaa kyllä mukaansa vauhdikkuudellaan ja kekseliäisyydellään.
 
Yleensä juuri ne hidastempoisimmat osat jossakin laajamuotoisessa teoksessa, varsinkin Mozartilla, muodostaen sävellyksen emotionaalisen keskuksen ja sydämen, sisältävät kauneinta ja koskettavinta musiikkia joka pistää meditatiivisesti kuunneltuna nivusetkin sykkimään voimakkaasti, kirkkaan pallomaisen valoilmiön väikkymään tajunnassa ja hikikarpalot valumaan pitkin kylmän kehon rintamusta kuin jokin korkeampi voima ottaisi koko kehon jokaista solua myöten valtoihinsa kun taas nopeatempoiset kevyet ja hilpeät finaaliosat hurahtavat usein ohitse huomaamatta syviä jälkiä jättämättä kuten on laita myös Mozartin 22. Es duuri pianokonsertossa KV 482 jonka c molli Andante runoelmaa aikalaisetkin pyysivät toistettavaksi ja se on luettava säveltäjänsä suuriin hitaisiin osiin sinfoniat mukaan luettuna kuten Kai Maasalokin on huomauttanut. Avausosa taas on klassisen orkesterisoitinnuksen paras oppikirja.
 
Mielestäni Beethovenin 9. sinfonian voi hyvällä syyllä sanoa huipentuvan finaaliin mutta ei 5. sinfonian koska sen avausosa perustuu kohtalon motiivin kolme g sävelen iskua ja es urkupiste läpivievään käsittelyyn osoittaen säveltäjän äärimmäiseksi loogisuusajattelijaksi beethoveniaanisena sydäntalvena syntyneessä sinfoniassa kun taas finaali on varjosta valoon kulkevan sinfonian triumfinaalinen päätös mutta ei yhtä syvälle sieluun ja tunteisiin menevä kuin katharsiksen tuottava avausosa.
 
Sitä paitsi kyllä Mozartilla on muitakin painokkaita kontrapunktisia finaaleita teoksissaan kuin vain 41. sinfoniassaan kuten kvartetossaan 1. Haydn kvartetossaan KV 387, pianokonsertossaan no 14 KV 449 ja 19. pianokonsertossaan KV 459 vaikkakin ne harvoin ylittävät hänen hitaiden osien kauneuden ja emotionaalisen syvyyden. Glenn Gouldin näkemyksen mukaan mestarin 24. c-moli pianokonserton KV 491 finaalin ylivertaisen kauniissa muunnelmasarjassa tapaamme unelmiemme Mozartin osassa jossa on raison d etree struktuuri ja jonka filosofisten mielialojen kromaattinen fugaalinen tyyli liittyy konserton haihtuvaan valtakuntaan menestyksekkäästi.
 
Beethoven itse piti erityisen paljon Mozartin c-molli ja d-molli konsertoista joista edellisen esityksessä hän huudahti finaalin loppunousun alkaessa. "Cramer, Cramer, me emme koskaan saa aikaan mitään tällaista" D molli konserttoon KV 466 hän kirjoitti avausosaan kadenssit. Toinen vaikuttava esimerkki on pianokonserton no 23 KV 488 dramma giocoson henkeä tulviva finaali. D molli konserton finaali joka on kirjoitettu mitä suurimmassa kiireessä on Hildesheimerin mukaan paitsi kalligrafinen niin myös musiikillinen mestariteos.Tai kuinka olisi 17. pianokonserton finaali bourree tyyppisine teemoineen jonka finaalin teemaa Mozartin häkkilintu kottarainen osasi viheltää muistaakseni 5 sävelen vai 5 tahdin verran johon Mozart totesi että "Sepä oli kaunista".
 
Jupiter sinfonian finaalissa esiintyvät teemat eivät ole melodisia oivalluksia itsessään vaan teemoja hahmotellessaan Mozart on ottanut huomioon niiden kontrapunktisen käyttökelpoisuuden. Tuo kaikkein selvimmin kuuluva teema on peräisin Mozartin 1. sinfoniasta.