Klassinen ›

Beethovenilta jäi keskeneräiseksi hänen 10. sinfoniansa jonka hän sanoi säveltävänsä valmiiksi sen jälkeen kun jumala on palauttanut hänen terveytensä." Tahdon osoittaa kiitollisuuteni jumalalle teoksillani. Kokonaisen sinfonian luonnos on pöytälaatikossa" ja sinne se jäikin sillä jonkin aikaa siitä kun Beethoven on sanellut kirjeensä hänen kärsimyksensä päättyivät.
 
Beethovenin 10. sinfonian luonnoksissa on kuulemma muistumia hänen 5. sinfoniansa kohtalon teemasta vaikken minä tätä yhtäläisyyttä ole pannut merkille. Onhan Sibeliuksenkin 8. sinfonian jäljelle jääneitä ja jostakin kansalliskirjastosta ja Sibeliuksen perikunnalta yms. löytyneitä harvoja luonnoksia yhteensä 3 kappaletta tuubissa kuunneltavissa muistaakseni Storgårdsin johtamana mutta niistä katkelmista ei muodostu kokonaista sinfoniaa tai edes sellaisen osaa vaan kyse on lyhyistä fragmentaarisista aiheista jotka soitetaan peräjälkeen vaikka jotkut oppinet uskovatkin että on vain ajan kysymys koska koko sinfonia kyetään rekonstruoimaan luonnosten pohjalta.
 
Mutta Sibelius on niin yliarvostettu säveltäjä eikä millään vedä vertoja musiikin todelliselle jättiläiselle Beethovenille. Ja olen vakuuttunut siitä että Melartinin keskeneräinen 7. sinfonia jonka ensiosan sotilaskapellimestari Arthur Robertson alias Artturi Rope on puhtaaksikirjoittanut on merkittävämpi ja vaikuttavampi sinfonian osa kuin Sibeliuun 8. sinfonian luonnokset mutta vertailua on vaikea tehdä kun Melartinin teosta ei ole ladattu tuubiin eikä levytetty.
 
Keskeisin ero näiden säveltäjien välillä on siinä että kun Melartin saa sinfonioillaan kuulijan pakahtumaan ja haltioitumaan niin Sibeliuksen sinfoniat eivät tee kuulijaan juuri mitään vaikutusta muuten kuin korkeintaan saa jossakin kohdin tipan linssiin.

Beethovenin 10. sinfonia lienee sävelletty tai orkestroitu valmiiksi ensimmäisen ABA muotoisen osan osalta tietokoneavusteisesti?

Beethovenin 10. sinfonian hitaan johdantoitaitteen teema aines kuulostaa aivan kuin joltakin ontuvalta Mozartin puhallinserenadilta eikä muistuta lainkaan hänen myöhäistyyliään mutta nopeammassa keskitaitetteesa on myrskyisempääkin musiikkia jonka jälkeen ensimmäinen jakso palaa lopuksi.
 
Schubert sävelsi myös useita keskeneräiseksi jääneitä sinfonioita joista tunnetuimmat ovat 7. D 729, kiehtova siirtymävaiheen sinfonia ja 8. sinfonia lisänimeltään keskeneräinen ja pari muuta hieman varhaisempaa sinfonian fragmenttia tunnetaan kuten D 708A jossa on vaikuttava scherzo osa sekä tietenkin ns. 10. sinfonia. Schubertin 8. sinfonia D 759 oli pitkään Anselm hüttenbrennerin hallussa joka saiturin tavoin säilytti aarrettaan ja vasta vuonna 1865 tämä koko maailman ihailema sinfonia soi ensi kertaa Johan Herbecken johtamana. paljon on keskusteltu siitä miksi schubert jätti sinfonian keskeneräiseksi. On arveltu mm. että Schubert tunsi kykenemättömyyttä pysymään yhtä katoamattoman kauneuden tasolla ja mieluummin kuin lisäsi kaksi vähäarvoisempaa osaa jätti sen keskeneräiseksi mestariteokseksi. toisaalta Schubert oli köyhä kuin kirkon rotta eikä nähnyt mitään syytä säveltää teostaan valmiiksi vaikka teosta on pyritty myös rekonstruoimaan ja on oletettu että Rosamunde musiikin eräs osa olisi keskeneräisen puuttuva finaali.
 
Mahlerin 10. ja Brucknerin 9. sinfonia jäivät myös kesken ja esim. Ernst Lingon 2. sinfonia, kenties Bengt Carlsonin ja Madetojan 4. sinfonia jonka käsikirjoitus häipyi matkalaukun mukana Pariisin matkalla.
 
Voidaan myös ajatella että Ondinen levyttämät Melartinin sinfoniat alkuperäisten sinfonioiden mielivaltaisesti lyhennettyinä versioina joissa sävellajisuhteetkin on pielessä ovat keskeneräisiä sinfonioita ja vain tuubiin ladattu Oramon johtama kolmas sinfonia on kyseisen sinfonian uusi editio jossa Leonid Grinin levyttämästä 3. sinfoniasta puuttuvat kohdat ovat mukana laajaa kehittelyjaksoa myöten.

On käsittämätöntä että levy-yhtiöt levyttävät taloudellisessa voiton tavoittelussaan kernaammin vaikka kuuluisien säveltäjien keskeneräisiä ja jopa varsin luonnosmaiseen hahmoon ja muotoon jääneitä, jälkeenpäin kömpelösti orkestroituja ja rekonstruoituja sinfonian raakileita ja torsoja, joissa ei ole nimeksikään emotionaalista voimaa ja sisältöä sen sijaan että esim. levytettäisiin ennakko-odotuksiin ja heikkoon tunnettuuteen nähden sitäkin mestarillisempien, ammattitaitoisempien ja visionäärisempien postromanttisten suomalaissäveltäjien anakronistisia sinfonioita joissa on näistä sinfonian fragmenteista puuttuvaa romanttista hehkua ja tunnetta enemmän ja kuulija, mikäli on säveltäjän visioiden kanssa samalla aaltopituudella, voi kokea ja tuntea syvästi hänen sinfonioihinsa objektivoituna tunteena valetun hengenpalon joka ottaa koko olemuksen valtoihinsa ja ylittää reippaasti fragmentaariseen muotoon jääneiden kömpelösti täydennettyjen sinfonian torsojen emotionaalisen vaikutuksen Tuukkasen 2. , 4. tai 6. tai Saikkolan 2. sinfonian voittaessa emotionaalisella hehkullaan ja voimallaan mitä todennäköisimmin mennen tullen Beethovenin "10. sinfonian" ontuvaa klassismia tavoittelevan hauraan musiikillisen ilmaisun.
 
Tähän liittyen Schopenhauer onkin osuvasti kirjoittanut että muut ihmiset saavat tietoa neroista sangen myöhään ja senkin he omaksuvat vain hyvässä uskossa josta voimme tehdä sen johtopäätöksen että tieto neroista liikkuu varsin hitaasti ihmiseltä toiselle ja siksi niin monet säveltäjätkin ovat jääneet unholaan tai heidän taiteensa on ymmärretty väärin.
 
Hyvänä esimerkkinä tästä populariteetin sokaisemasta levytyspolitiikasta on Toivo Kuulan 10 minuuttisen Jupiter sinfonian torson päätyminen levylle sen sijaan että olisi ymmärretty levyttää jonkun unohduksiin jääneen todellisen suomalaissinfonikon väkeviä ja kokonaan valmistuneita sinfonioita joten onko nyt niin että kuuluisat suomalaiset kapellimestaritkaan eivät tunne meikäläistä musiikinhistoriaa edes sen vertaa että tiedoitsisivat Lauri Saikkolan, Kalervo Tuukkasen, Erik Fordellin, Nils-Erik Fougstedtin tai Erkki Aaltosen saavutukset sinfonisen musiikin saralla siitä päätellen että mitä tahansa kelvotonta roskaa saattaa päätyä levylle aitojen ja merkittävien niinikään joskus kansansuosiota nauttineiden kokonaisten sinfonioiden sijaan viitaten esim. Erkki Aaltosen 2. sinfoniaan vai painaako nyt Toivo Kuulan säveltäjänä nauttima populariteetti vaakakupissa enemmän kuin aito ja rehellinen säveltaide todellisten sinfonikoiden mestarillisina ja niinikään kansansuosiota nauttineina täydellisinä ja kokonaisina sinfonioina eikä minään kömpelösti orkestroituina fragmentteina?
 
Niin paljon kuin olen nuoruudessa Toivo Kuulaa ihaillutkin kuorosäveltäjänä en voi sulattaa sitä että hänen keskeneräiseksi ja suorastaan lyhyeksi torsoksi jäänyttä Jupiter sinfoniaansa esitetään Yle radio 1:ssä sinfonia-epiteetillä varustettuna muiden aiemmin mainitsemieni suomalaismestarien kokonaisten sinfonioiden kustannuksella.
 
Kun Kuulan lyhyehkön Jupiter katkelman kuulee ymmärtää miksi hän jätti sen kesken, sinfoniaan huonosti sopivan materiaalin, amatöörimäisen orkestroinnin, kömpelön puhallinsatsin, äänenkuljetuksensa krampinomaisuuden ja olemattomien visioiden vuoksi ellei sitten ajautunut peräti tonaaliseen umpikujaan. Joonas Kokkonen puolestaan totesi Saikkolan 1. La Campale sinfoniasta että siinä on sinfoniaan hyvin sopivaa materiaalia.
 
Miksei esimerkiksi Saikkolankaan sinfonioita esitetä tai levytetä koskaan? Ehkä vain siksi ettei Saikkolan maine säveltäjänä ole yhtä suuri kuin Kuulalla tai Sibeliuksella eikä säveltäjän katsota olevan siksi niin myyvä että hänen keskeisimpään tuotantoonsa kuuluvia sinfonioita kannattaisi levyttää joitakin vaatimattomia kamarimusiikkiteoksia lukuunottamatta. Niin naiivi ja tyhmä voi olla ihminen ettei hän osaa arvostaa unohdettua arvokasta kulttuuriperintöään niin paljon että nostaisi sen unohduksesta ja herättäisi uudelleen henkiin toiminnallaan josta olisi hyötyä koko kansakunnalle paitsi ehtymättömänä nautinnon lähteenä niin myös uuden arvokkaan vientituotteen muodossa.
 
Eipä tuota Panulan johtamaa kuulan Jupiteriakaan tunnuta myytävän missään, sen enempää Fugassa kuin amatsonissakaan joten mitään suurta kaupallista menekkiä ja taloudellista voittoa on sekään tuskin tuonut tekijöilleen joten voimme päätellä että minkä tahansa musiikin levyttäminen on mahdollista pienin taloudellisin uhrauksin ja sponsorituen turvin kun vain tahtoa levyttämiseen löytyy. Mutta on järkyttävää havaita kuinka vähän tietoisia kapellimestaritkaan ovat suurista suomalaisista vaietuista sinfonikoista ja heidän sinfonioistaan sen sijaan että ottaisivat asiakseen tuoda unohduksen hämärästä esille näitä teoksia joista koko kansakunta voisi olla ylpeä sillä surullista on jos nämä jäävät kokonaan esittämättä ja levyttämättä vain sen vuoksi että säveltäjä on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi nimeksi. Jopa Päijät-Hämeen konservatorion orkesteri on levyttänyt melodisesti vuolasta avausosaa lukuunottamatta hieman kömpelösti orkestroidun Felix Krohnin varhaisen vuodenajat sinfonian ja tekijänoikeuspalkkioiden turvin on levytetty Tuukkasen vaikuttava meri sinfonia ja maanläheisempi 2. viulukonsertto. Tuukkanen kuuluu Turtolan mukaan unohdetuista säveltäjistä tärkeimpiin Pylkkäsen ja Sonnisen ohella. Tuukkanen itse taisteli teosten hautautumista vastaan ja hänen sinfonioistaan 3 ensimmäistä ja 3 viimeistä muodostavat trilogian.