Klassinen ›

Mikä Melartinin saksalaiseen orkesteritraditioon perustuvista hienoista sinfonioista on erityinen suosikkisi ja lähellä sydäntäsi vaikkakaan herooista kolmosta lukuunottamatta kaikkien Melartinin sinfonioiden uusia editioita ei ole ladattu tuubiin joten niiltä osin arviointi perustuu puutteelliseen materiaaliin sillä tubeen ladatut Melartinin sinfoniat ovat järjestään alkuperäisten teosten lyhennettyjä versioita joskin 3. sinfoniasta löytyy myös uusi editio konserttiäänityksenä. Kuuntelin eilen aluksi pakahtuneena kohti korkeuksia kohottautuen Melartinin 3. sinfonian uutta editiota tuubista joka on taltioitu RSO:n konsertista ja sitten jussi jalaksen johtamaa 5., 6. ja Grinin johtamaa 2. sinfoniaa vaikuttuneena.
 
Eihän siitä ota selvää Erkkikään, kuuluu vanha suomalainen sananparsi, mutta Melartinin sinfoniatuotannossa ja sen kontrapunktisessa taidokkuudessa Erkki ottaa mittaa kaikkein suurimmista sinfonian mestareista tyytymättä suinkaan mihinkään helppoihin ratkaisuihin jossakin kenen tahansa tunnistettavissa olevassa musikillisessa materiaalissa ja lyhyissä amatöörimäisissä teemoissa ja kolmisävelaiheissa siban tavoin, pysytellessään huomattavan vapaana Sibeliuksen vaikutuksesta vaikka onkin ansaitsemattaan jäänyt eräänä maamme ehdottomasti suurimmista sinfonikoista muiden vähäisempienkin yrittäjien varjoon. Sama Koskee tietenkin Helvi Leiviskää jne.
 
Mykistyin tutustuessani erinomaisina levytyksinä Melartinin laadukkaaseen saksalaisen koulukunnan vaikutuksesta kertovaan sinfoniatuotantoon, jossa voidaan ensimmäisenä maamme säveltaiteessa havaita Mahlerin vaikutusta mitä muotoon tulee, ja jonka sinfonioita Erkki myös ensimmäisenä maassamme Viipurissa johtikin, kun tematiikka kielii Brucknerista puhtaine kvartteineen, kvintteineen ja oktaaveineen sekä kaksoispisterytmeineen, teemojen yhdistyessä taidokkaisiin kontrapunktisiin sommitelmiin käännöksin, rapuliikkein, tihennyksin ja harvennuksin, ja toisinaan kuten 6. sinfonian mahleriaanisen surumarssin kokosävelasteikosta muodostetun soinnun soidessa kuin kluster ukkosenjylinän kaltaisessa pisteellisessä marssirytmissä kenties eräänä valtavimmista sinfonianosista jonka viime vuosisadan absoluuttisen musiikin korkein muoto tuntee ja jonka representoiman jättiläismäisen ekspressiivisen epätoivon rinnalla kansallisromanttiset teokset vaikuttavat vaisulta, imelältä ja säyseän mitäänsanomattomalta pitsinnnypläykseltä korvissani. jos vertaa niitä Melartinille ominaiseen tykkien jylinäefekteihin, jotka luullakseni eri osissa palaavan kohtalonomaisen johtoaiheen tavoin viittaavat tsaikovskin vaikutukseen.
 
Kesäsinfoniassa ihmisäänet naistertsettinä Ainon koivuaarian muistumana Aino-oopperasta yhtyvät kiinteästi laulavaan pitkälinjaiseen melodiikkaan suomalaista luonnontunnelmaa henkien josta madetoja kirjoitti ylistävästi ja joka koettiin sensaatiomaiseksi ratkaisuksi yleisön ja arvosteljoiden taholta tuohon aikaan saaden Sibeliuksen 4. sinfoniaa myönteisemmän ja riemullisemman vastaanoton. Itse asiassa yleisön yltyi spontaanisti taputtamaan Erkin 1. sinfonian jokaisen yksittäisen osan jälkeen ja toisinaan osat liittyvät yhteen tauotta. Tai teos saattaa päättyä fuugaan kuten sinfonia brevis.
 
Täytyy myöntää että olen Erkistä innoissani ja haluaisin saada hänen musiikkiaan lisää kokoelmiini vaikka hän lienee säveltänyt myös kosolti salonkityyistä pianomusiikkia lyyristen helmien ohella.
 
Ja sanottakoon vielä etten olisi koskaan uskonut Erkin pystyvän moiseen prinsessa ruususen juhlamarssin jälkeen joka jättää hänestä kovin siloitellun ja helppotajuisen kansantaiteilijan kuvan.
 
Mutta onhan meillä paljon muitakin taitavia suurmuotojen käsittelijöitä jotka eivät suurimman Sibbehuuman keskeltä ole juurikaan erottuneet ja erotu sähköisten viestimien ja yksipuolisten ja tautologisten konserttiohjelmien laiminlyödessä heidän musiikkiaan muutaman kansansuosikin kustannuksella, joiden käsittäminen ei edellytä korkeampaa matematiikkaa.

Itse olen saanut voimakkaimmat musiikilliset kokemukset juuri sinfonioista (hurmioitunut Schubertin 9., Beethovenin 9. ja Haydn 84.) ja viulu-ja pianokonsertoista (Mozart ja Beethoven) ja suomalaisessa musiikissa Melartinin, Madetojan, Leiviskän, Fordellin ja Tuukkasen sinfonioista joiden rinnalla Sibeliuksen sinfoninen tuotanto kalpenee ollessaan kuin kalpea aavistus vain verrattuna edellisistä saamiini voimakkaisiin emotionaalisiin kokemuksiin kun esim. mainingit nousevat vaahtopäille meri sinfoniassa jolloin tunsin kuin rintakehäni olisi rusentunut sängynpatjaa vasten. On kovin sääli että joidenkin merkittävien suomalaissinfonikkojen sinfonioihin ei voi tutustua oikein missään jolla tarkoitan esim. Erkki Aaltosta ja Lauri Saikkolaa joiden sinfonioista ei ole ainoatakaan levytystä.
 
Bach on kova vain ankaran ja akateemisen kontrapunktisen satsin viljelijänä fuugissaan muttei ajallisista syistä tai kyvyiltään tietenkään arkkitehtonisen ja monumentaalisen sinfonisen muodon mestarina kuten klassismin aikakauden suuret nimet Haydn, Mozart ja Beethoven joiden käsissä sinfoniasta tuli suurta taidetta.
 
Sinfonia on länsimaisen taiteen täydellisin muotoilmentymä ja absoluuttisen musiikin korkein muoto. Siltikin on väitetty että esim. Mozartin suuret pianokonsertot olisivat hänen viimeisiä Wienissä sävellettyjä sinfonioitakin suurempia mestariteoksia niin suurenmoisia kuin ne sinfoniat ovatkin