Klassinen ›

On käsittämätöntä että niinkin tuottelias sinfonikko kuin Saikkola on 10 sinfoniallaan, 12 sinfonietallaan, 3 oopperallaan, useilla konsertoillaan ja 4 jousikvartetolla, joista ensin mainitut kuuluvat sekä säveltäjän itsensä että musiikkitieteilijöiden mukaan säveltäjänsä keskeisimpään tuotantoon, on joutunut unohduksiin. Tyylillisesti hänen sinfoniansa edustavat kansallisromanttisia ja uusklassisia pyrkimyksiä. Samaten palkittu ooppera ristin kuuluu hänen merkittävimpiin teoksiinsa. Saikkola katkeroitui ja erakoitui myöhemmin lopettaen kokonaan säveltämisen kun hänen esteettisiä pyrkimyksiään alettiin vieroksua. Hän on kuitenkin historiallisesti merkittävä säveltäjä joka ansaitsisi tulla nostetuksi pois unohduksesta.
 
Sinfoniathan kuulemma kuuluvat Saikkolan keskeisimpään tuotantoon vaikkei niitä soiteta tai levytetä koskaan. Jostain syystä Saikkolan sinfonioita vieroksutaan niin paljon että ne ovat jääneet täysin pimentoon."Avanti sodassa" konsertissa esitettiin hänen vaikuttava sävelrunonsa Karjala palaa ja rintamalla Koirinjoella hän kuunteli tykkitulen keskellä teltassa radiosta teostaan Kuvia karjalasta. Mutta ainoastaan raikasta uusklassismia edustavat Tripartita ja hieno Musica per archi on levytetty jotka voi kuunnella Spotifyssa. Jälkimmäinen soi 50-luvulla myös Salzburgin uuden musiikin festivaaleilla. Saikkolan säveltämähän oli myös suomen television vanha tunnussävel.
 
Lähinnä vain pienimuotoisten perifeeristen ja sekundaaristen teostensa kautta tutuksi tulleen Lauri Saikkolan myöhäisromanttista tyyliä edustava Traaginen sinfonia No 2 joka sai kantaesityksensä 1946 kytkeytyy aiheensa puolesta maamme kohtalonhetkiin ja on sikälikin ajankohtainen ja syvältä riipaiseva sinfoninen monumentti pateettisine molliteemoineen menetetylle Viipurille ja karjalalle jota ei kuitenkaan kuule esitettävän kuten ei Fougstedtin, Aaltosen tai Fordellin sinfonioitakaan.

Ihmetellä sopii Saikkolan sotamuistoja sisältävien postromanttisten, (Traaginen sinfonia lyyrisine ja pateettisine molliteemoineen ja La Campale tuttiorkesterin staccatoiskuineen ja kelloefekteineen blokkimaisessa muotoajattelussaan) ja uusklassisten sinfonioiden osaksi tullutta totaalista unohdusta, vaikka ne kuuluvat sekä musiikkitieteilijöiden että mestarin itsensä mielestä säveltäjänsä keskeisimpään tuotantoon ja edustavat professori Salmenhaaran mukaan tavallaan tyylillistä vastinetta erään hyvin tunnetun sinfonikon Sostakovitsin ko. lajityypin sinänsä melko heikkolaatuisille teoksille.

Saikkola suosii sinfonioissaan äärimmäisen nopeita tempokaraktereja ja lisää uusklassisiin sinfonioihin mielellään myös scherzo-osan. Sinfoniassa Pensiero Movimento, Liikkuva ajatus, kontrastoivien aiheiden välinen vastakkainasettelu jatkuu loppuun saakka.

Saikkolan niinikään harvoin kuultu lähinnä nopeista osista koostuva serenadi on Salmenhaaran mukaan puhdas tyylipastissi, joskin sitä on luonnehdittu myös 1900 luvun prisman läpi nähdyksi Haydniksi. Saikkolan parasta musiikkia sisältyy myös palkittuun oopperaan Ristin sekä Taivaaseenmenijä ja Nuuskarasia ja 12 sinfoniettaan. Puhallinkvintettoa esitettiin aikanaan myös Tel Avivin uuden musiikin festivaaleilla.Saikkolan viulukonsertto otettiin tilapäisesti uudellen ohjelmistoon Helsinki Filharmonian konsertissa vuosituhannen alussa, mutta säveltäjän tunnetuin "teos" on kuitenkin kaikkien tuntema suomen television vanhempi tunnussävel.
 
Joonas Kokkonen, uusklassismimme ja 50-luvun modernismimme dodekafonian yleisesti mielletty suuri nimi näki Lauri Saikkolan Campale-sinfoniassa sinfoniaksi hyvin soveltuvaa materiaalia, Saikkolan 1. sinfonian kelloajatuksen kun voi katsoa piilevän orkesterin lukuisissa tutti-iskuissa, vahvasti kaksinnetuissa staccatoissa joka voisi olla repetitiivisyyden ohella Sostokovitsilta saatu impulssi myöhemmissäkin teoksissa kuten traagisdramaattisen scherzokaraktäärin omaavassa In forma di scherzo e coda Infernale quasi Una fantasia-sinfoniassa, ellei se kuuluisi hänen tyyliinsä ikään kuin synnynnäisenä ominaisuutena ja tyylipiirteenä.

Toinen on blokkimainen muotoajattelu jossa kokonaisuudesta jokaista selvästi leikkautuvaa taitetta hallitsee yksi rytmis-melodinen perushahmo kerrallaan joka on sitä selvempi mitä nopeampia tempoja hän suosii jotka ovat hänelle luonteenomaisia. Myöhemmät sinfoniat ovat vähemmän monisanaisia, pateettisia ja romanttisia.
 
Ylen arkistosta löytyy kantanauhatallenne saikkolan 5. sinfoniasta:
 

Sävelteos orkesterille (Sinfonia n:o 5 ). 1. Poco allegro. - 2. Allegro, lento assai. - 3. Allegretto - Finale (Allegro).
(hae)
Äänitteen nimi: Yleisradion äänite 19590220
Esittäjä(t): Saikkola, Lauri (johtaja). Helsingin kaupunginorkesteri (orkesteri).
Tekijä(t): Saikkola, Lauri 1906-1995 (sävellys).
Musiikkilaji(t): orkesterimusiikki
Lajitarkenne:
Kesto: 24 min 50 s
Esityskieli: Instrumentaaliesitys
Aihe/kulttuuri:
Tallennusvuosi: 1959
Äänitysmaa: suomi

"Saikkola oli itse viipurilaisia ja Karjalan kohtalo, sen taistelut ja menetys koskettivat häntä syvästi. Karjala on juuri Saikkolan tuotannon eräänä punaisena lankana mutta karjalaisena myös meillä harvinainen huumori kukoistaa siinä. Tässä yhteydessä voi mainita esimerkkinä koomisen oopperan Mestarin nuuskarasia."

Uuno Klamin musiikkiestetiikasta: "Lauri Saikkolan Partitassa orkesterille parasta on ilmaisutavan rohkeus ja sujuva soitinnus. Orkestroinnin kätevyyttä Klami kiittelee myös Pastorale sarjassa. Saikkolan huutavin heikkous on kuitenkin hänen tapansa rakentaa muoto. Säveltäjä esittää musiikilliset ajatuksensa pieninä paloina, jotka vain vaivoin pysyvät koossa. Saikkolan yhteydessä käy jälleen ilmi melodian kasvava merkitys Klamille: Se /kolmas osa/ on kauttaaltaan rakennettu tuollaisista muutaman tahdin pituisista henkäyksistä, joiden vaikutus on sekä epämääräinen että ajan oloon pitkästyttävä. Kiinteää melodista kaarta, jota ilman mitään vakavaa sävellystyötä on oikeastaan vaikea kuvitella, jää siis kipeästi kaipaamaan"
 
Tämähän on juuri Sibeliuksen sinfonisen tyylin ja ilmaisun, hänen musiikillisen syntaksinsa akilleen kantapäänä. Teoksen muoto rakentuu pienistä yhä toistuvista katkelmista jotka viittaavat minimalismiin. Jos joku hallitsee Klamin mielestä sinfonisen muodon hän on Madetoja. Sibeliuksen sinfoniat tekevät Klamiin kyllä vaikutuksen mutta ei niinkän muodollaan kuin tunnelmillaan ja hän kritisoi Sibeliuksen sinfonioiden muotoa mutta kehuu niiden tunnelmaa. Tässä Klami on kyllä väärässä, juuri Sibeliuksen sinfonioiden emotionaalisen voiman ja syvyyden ts. tunnelmien puute on niiden suurin heikkous. Ja Saikkolan sinfoniat on se teosryhmä joka kuuluu säveltäjänsä keskeisimpään tuotantoon sinfonia Tragican rakentuessa laajakaarisista romanttisista lauluteemoista, pateettisista ja lyyrisistä molliteemoista ei pienistä paloista kuten vähäisemmässä ja varhaisemmassa Pastorale sarjassa.