Aihe: Millaista musiikkia kuuntelet?
1
megatherium
27.10.2021 17:38:11 (muokattu 31.10.2021 11:08:44)
Jos kuuntelen jotakin suomalaista musiikkia niin minulla ei säveltäjänimellä niinkään ole mitään merkitystä koska en suosi Sibeliuksen kaltaisia populaareja nimiä vaan pikemminkin on niin että suosin rariteetteja ja mitä tuntemattomampi nimi sen kiehtovampaa on löytää jotakin aiemmin kuulematonta musiikkia ja ikään kuin solmia uusia tuttavuuksia tutustumalla harvoin kuultuihin säveltäjiin tai koittaa löytää sellaisia kaikkein populaarimpien nimien joukosta ja punnita sellaisten säveltäjien musiikin taiteellista arvoa mikä on osaltaan jännittävää ja kiehtovaa puuhaa vaikka ikävä kyllä tällaisten unohdettujen säveltäjien musiikkia on levytetty niin kovin vähän että sitä on hankala löytää vaikkei se liene yhtään vähempiarvoisempaa kuin jonkun Melartinin saati Sibeliuksenkaan musiikki ellemme puhu nyt täysistä amatööreistä.
 
Jos musiikki saa kohottautumaan pakahtuneena kohti korkeuksia ja polttelee rinnassa vielä kuuntelusession jälkeenkin kuten Melartin tai saa rintakehän musertumaan sängynpatjaa vasten pakahduttavalla voimalla kuten Tuukkanen niin sen täytyy olla hyvää mutta siihen ei Sibelius pysty.
 
Nils-Eric Fougstedt: Konserttialkusoitto https://youtu.be/O2NJPX6a27k Turtolakin kehui Fougstedtin Angosciaa ja Passacagliaa vaikuttaviksi teoksiksi joista ensin mainittu oli ensimmäinen dodekafoninen orkesteriteos suomessa ja Trittico sinfonico on Fougstedtin tunnetuin orkesteriteos.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
megatherium
29.10.2021 11:25:52 (muokattu 31.10.2021 21:49:50)
Yritin tuossa etsiskellä Leo Härkösen ja Mauri Hongiston musiikkia Youtubesta mutta löysin tämän kevyemmällä kädellä kirjoitetun sinänsä kauniin kappaleen https://youtu.be/R4eYN9c7VWI vain. Alba on muistaakseni levyttänyt Hongiston hääsoitto nimisen urkukappaleen jonka voi kuunnella Spotifysta mutta ei mitään kunnianhimoisempaa kuten palkittuja kuorosävellyksiä, konserttoja tai kamarimusiikkiteoksia ( pianotrio, jousikvartetto) kuten ei Härköseltäkään jolta kuultiin Yle klassisella eilen Hämärän askelia pianolle vaikka hänellä on myös 2 tai 3 50-luvulla sävellettyä julkisuuden unohtamaa sinfoniaa vaikka Wikipedia mainitsee vain yhden ym.
 
Raumalainen lehdessä on lisäksi kiinnostava juttu ja videoesitys Leo Leko Härkösen säveltämäksi uskotusta juomalaulusta Kaad liiveihis ryyp mutta valitettavasti en voi linkittää sitä tännehttps://ls24.fi/raumalainen/monen-mysteerin-ryyppylaulu:
 
Myös Härkösen säveltämästä Heinolan laulusta mieskuorolle ja pianolle on kiinnostava juttu:https://heinolaseura.fi/tietovakka/heinolan_laulu.htm
 
Tauno Pylkkänen, Punainen neilikka, sarja orkesterille:https://youtu.be/MooVCRMgv8Q?list=RDMooVCRMgv8Q Pylkkäsellä on lukuisten oopperoiden lisäksi mm. palkittu sellokonsertto, sävelruno Ultima Thule, Preludio Sinfonico, sinfonia, jousikvartetto ja sinfonietta jota joskus aikaisemmin esitettiin radiossa ym.
https://youtu.be/_B9SMZApi_Ahttps://youtu.be/tq2r4-1W9vk
Jussi jalaksen johtama 5. sinfonia melartinilta:
 
Oramon johtama 3. sinfonia Melartinilta: https://youtu.be/CgLRS_sw5oA?t=8
 
https://youtu.be/tq2r4-1W9vk Fantastinen tanssi Pylkkäsen Maresta jota oopperassa edeltää miekkatanssihttps://youtu.be/fh56x6HW9Do
 
Huvittaa hieman kun yritin Spotifysta etsiä suomalaisen klassisen musiikin säveltäjän Bengt Johanssonin musiikkia niin se tarjosikin samannimisen ruotsalaisen popmuusikon kappaleita joita kuullessani ajattelin että eihän tämä voi olla Johanssonia mikä ei tietenkään kelvannut alkuunkaan ja sitten vasta youtubesta löysin Johanssonin pienimuotoisia kamarimusiikkiteoksia mm. uusbarokkisen Bourreen viululle ja pianolle ja Canzonan ja Menestrelin sellolle ja pianolle ja vasta sitten osasin hakea oikean säveltäjän musiikkia myös spotifysta vaikkei siellä johanssonin pääteoksia olekaan.

https://youtu.be/pdOoLd3Ncfg
https://youtu.be/8vWczkeu4OE
 
Ärsyttää se kun aikojen saatossa niin monet kiinnostavat ylen musiikkiohjelmat ovat menneet sivu suun eri syiden takia ja olen menettänyt mm. Fougstedtin muisteluohjelmassa tärkeän kuoroteoksen Aurea dicta, Eero Sipilän muisteluohjelmassa tärkeän kuoroteoksen Te deum laudamus ja v. 2017 kun vuorokausirytmi oli sekaisin ja kun nukuin päivisin menetin klassista kahteen ohjelmassa Tuukkasen sävelrunot vuorten laulu ja runolaulaja ja Sibeliuksen syntymäpäivänä menetin Tuukkasen 5. sinfonian joka tuli nettiradiosta klo 2 yöllä. Harmittaa peevelisti.https://youtu.be/qfVFJ2XruNY
 
Bengt Johansson: Kartago
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
megatherium
28.01.2022 15:50:24 (muokattu 28.01.2022 15:54:00)
Saikkolalla ja Tuukkasella on hittiainesta olevia teoksia sävellystuotannossaan joista mainittakoon vaikka Saikkolan ooppera ristin joka voitti 1. palkinnon wihurin säätiön kilpailussa ja arvioitiin hänen erääksi merkittävimmäksi teoksekseen. Radio ooppera taivaaseen menijä voitti 3. palkinnon prix italia kilpailussa ja 3. palkinnon suomen suurkisoissa urheiluparodia 1500 metriä jolla matkalla isäni muuten niitti menestystä mm. vr:n etelä suomen piirimestaruuskilpailuissa ja hämeenlinnan tarmon jäsenten välisissä kuten myös seurojen välisissä valkeakosken hakaa vastaan. saikkola itse kuunteli rintamalla tykkitulen aikana teltassa radiosta orkesterisarjaansa kuvia karjalasta ja avanti sodassa konsertti lienee ollut suosittu musiikkiohjelma kun se yle ykkösessä toistettiinkin ja kriitikko arvioi siinä kuullun saikkolan karjala palaa teoksen surullaan sykähdyttäväksi sävellykseksi sen lisäksi että aarre merikanto oli kuunnellut joskus 50-60 luvulla radiosta saikkolan joukahaisen kostoa jota hän tosin ilkeään tyyliinsä luonnehti epigoniaksi.
 
Luomien kastuminen musiikkia kuunneltaessa johtuu vain musiikin kiihdyttämistä sentimentaalisista tahdon vireistä jotka musiikki ilmaisee välittömimmälle tietotavallemme ei suinkaan syvemmin koetuista psykofyysistä tiloista ja musertavista emotionaalisista kokemuksista joita vain Mozartin, Beethovenin mutta myös Melartinin, Tuukkasen ja Saikkolan tasoiset säveltäjät saavat teoksillaan aikaan ja joihin sibeliuksen tahdon vireiltään sentimentoa edustavat teokset eivät yllä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
megatherium
04.02.2022 16:27:13 (muokattu 04.02.2022 17:08:43)
Ärsyttää ja harmittaa kun en ole vielä löytänyt varastossa säilyttämieni satojen tai jopa tuhansien CD -ja LP-levyjen joukosta aikoinaan netistä tilaamaani säveltäjä Ahti Karjalaisen itsensä signeeraamaa LP levyä jolla on mm. hänen Sääski sinfoniansa no 3 vuodelta 1978, jota olisin mielelläni pakahtumisen ja haltioitumisen toivossa kuunnellut, se kun kuitenkin kuuluu niihin suhteellisen harvoihin suomessa sävellettyihin sinfonioihin, jotka ovat tehneet minuun emotionaalisen vaikutuksen ja tarkoitus olisi yrittää etsiä tuo kadoksissa oleva levy, jotta pääsisin nauttimaan antoisista hetkistä dionyysisen hurmion kieltä puhuvan sinfonian parissa mutta kun broidin kanssa olimme jälleen etsimässä tavarapaljouden ja-röykkiön keskeltä ei kyseinen levy osunut silmiini vaan kylläkin valtava määrä kirjoja, Aku Ankka kansioita, CD-levyjä, tauluja, valokuva albumeja, vaatteita, turkkeja, huonekaluja, katto-ja vanha venäläinen käsinmaalattu öljylamppu, chippendale sänky, valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkki, ulkomaalaisia rahoja ja mahdottomasti muuta roinaa mutta hitto vieköön ei edes minun kauan kaipaamaani 10 000 postimerkin kokoelmaa tai juuri sitä tiettyä Karjalaisen älppäriä joten täytyy vaan jatkaa etsintöjä
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Alfons Åberg
02.03.2022 11:17:53
Rokkia kuuntelen
tämä ei olekaan paska housuille
Funkånaut
02.03.2022 11:26:50
 
 
Kuuntelen hyvää musaa.
"Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni."
Piepe
02.03.2022 11:38:42
Laidasta laitaan.
Prophet
02.03.2022 17:20:40
megatherium
02.03.2022 19:09:12 (muokattu 02.03.2022 19:09:50)
Kuuntelin tänään lumoutuneena ja pakahtuneena Tuukkasen meri sinfonian Myrsky osaa mutta myös vähemmän merkittävää mutta yhtä kaikki vaikuttavaa 5. sinfoniaa.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Gary Enfield
21.03.2022 15:01:13
Marin Marais: Sonnerie de Ste. Geneviève du Mont-de-Paris from La Gamme.
 
https://www.youtube.com/watch?v=4DzmkLEn3fA
 
Tätä olen ihmetelly aina välillä, mikä tekee tästä niin ajattoman kuuloisen. Mulle tulee jostain syystä aina proge mieleen. Muuten oon ny kuunnellu eniten Kendrick Lamaria.
Prophet
30.03.2022 20:05:16
megatherium
05.04.2022 17:11:44 (muokattu 06.04.2022 09:29:47)
Prophet: No vaikka Schubertia.
 
https://www.youtube.com/watch?v=A8Q95uMvOgM

 
Schubert on mielestäni edelleen ihan hyvä säveltäjä vaikken sanottavammin pidäkään siitä että säveltäjän musiikkia kohdellaan kaltoin tällä tavalla tahallisen rumasti ja nuotin vierestä laulaen vaikka kyseessä onkin artistin oma versio ja sellaisena siten täysin hyväksyttävä. Schubertin musiikki on hyvin suosittua kuten tämänkaltaisetkin hieman arveluttavat tulkinnat osoittavat. Ei siinä mitään, mutta minulle on tärkeämpää vaihtelevuus ohjelmistossa ja kotimaisen musiikin klassikoiden suosiminen vaikka olen minäkin ollut joskus Schubertin musiikin fanittaja ja kuuntelen vieläkin mielelläni hänen musiikkiaan. Suosi suomalaista pitää minun kohdallani nykyään kuitenkin hyvin paikkansa. Tavallisilla konsertissa kävijöillä ei ole näin. He menevät sinne konserttiin ja haluavat kuulla samat Schubertit kerrasta toiseen. Mikäs siinä jos suomalaiset säveltäjät ja sinfoniat eivät kiinnosta. Itse pidän arvossa vaihtelua ohjelmistossa ja uusiin ja minulle entuudestaan tuntemattomiin ja mielellään vanhoihin suomalaissäveltäjiin ja heidän teoksiinsa tutustumista kunhan musiikki vain sisältää aitoa tunnetta kuten Melartin, Leiviskä, Tuukkanen tai jopa Ikonen jonka sinfonioita soisin kernaasti kuulevani enemmänkin siinä määrin perinteisiä muotoja kuin ne edustavatkin mikä taas on kaiken kakofonisen ja dissonoivan nykymusiikin aikakaudella hyvä asia.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
megatherium
11.04.2022 15:12:37 (muokattu 11.04.2022 15:12:42)
Juuri nyt kuuntelen hetki sitten löytämiäni Kullervo Karjalaisen lapin luonnosta inspiraationsa saaneita ja impressionistisia ja pentatonisia aineksia sisältäviä teoksia ja kappaleita kuten kuorolle, solisteille ja instrumentaalisäestykselle sävellettyä Arctic scenes teosta v. 1971 sekä ketju lapin joikuja kuorolle. Sinfonietta ja pianokonsertto lienevät Kullervo Karjalaisen keskeisimmät teokset.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)