Klassinen ›

Peräti itse Jean Sibelius kirjoitti nuorena 16 vuotiaana luultavasti tuberkuloosiin menehtyneen Suolahden äidille kirjeen jossa tämä kiitti tämän pojan säveltämää sinfonia Piccolaa sanoen ettei se mene hukkaan ja että sinfonia teki häneen syvän vaikutuksen ja siinä on sydäntä ja luontoa ja että Suolahdessa suomi menetti suurimpia musiikillisia kykyjään. Aikamoiset kehut Sibbeltä.
 
Suolahden sinfonia Piccola painettiin Yhdysvalloissa saakka jossa se vakiinnutti paikkansa nuoriso orkestereiden ohjelmistossa. Käsittämätön saavutus nuorelta pojalta kun ajatellaan että monet muut suomalaiset kypsemmät aikuiset professoritason säveltäjät sinfonioineen unohdettiin täysin.
 
Suolahti oli yksityiskohtaisesti perehtynyt ihailemiinsa Wagnerin oopperoihin, (olisiko ollut opettajansa arvo Laitisen vaikutusta) joiden partituureja hänellä oli isänsä professori Suolahden suhteiden avulla mahdollisuus lainata kaupunginorkesterin kirjastosta ja seurata oopperan harjoituksia.
 
Hän oli tehnyt matkan vanhempiensa kanssa mm. Bayreuthiin jossa silloin ei ollut näytäntökautta mutta hänelle oli luvattu uusi matka ylioppilaslahjaksi. Wagnerin vaikutus ei kuitenkaan sanottavammin näkynyt säveltäjän noudattamassa tyylissä ja hänen merkittävin teoksensa juurikin oli sinfonia piccola h-molli joka on sävelletty romanttiseen tyyliin. muita teoksia olivat mm. viulukonsertto ja kesken jäänyt ooppera Pärttylin yö.
 
Suolahti ei koskaan saanut kuulla sävellyksiään mutta Tauno Hannikainen johti Piccolan Suolahden muistolle omistetussa matineassa 1938 joidenkin yksinlaulujen ohella jotka oli orkestroitu. Armas Järnefelt johti myös Piccolaa sekä Helsingissä että Tukholmassa.
 
Se että Hannikainen vei Piccolan USA:n jossa johti sitä ympäri maata oli syynä sille että teos julkaistiin USA:ssa 1959 ja se lienee ollut meidän päiviimme saakka erityisesti nuoriso orkestereiden ohjelmistossa USA:ssa.
 
Jätän kuitenkin sinfonian kritisoimisen sikseen todeten vain pikaisesti ettei nuorelta mieheltä vielä oikein juoksevan allegron kirjoittaminen sujunut ja avaus allegro on kovin lyhyt kun musiikin tempo muuttuu äkkiä hitaammaksi.
 
Voidaan kuitenkin lyhyesti todeta että esim. Kalervo Tuukkasen Meri sinfonia on kokonaisuudessaan, muodossa jossa sitä ei voi kuunnella musiikkipalvelimilta, ehdottomasti merkittävämpi, kunnianhimoisempi ja laajamittaisempi saman lajityypin teos kuin Piccola joka uhmakkaasta alustaan huolimatta ei saavuta Meren emotionaalista syvyyttä. Tai oikeastaan Piccola alkaakin alakuloisella klarinettisoololla patarummun tremolon säestämänä ja avaus allegron mahtipontisten vaskifanfaarien jälkeen musiikki tyyntyy kunnes alun tunnelma palaa.
 
Sitä en vain pysty aivan käsittämään että miksi USA:han oli vietävä mukanaan nuoren 15 vuotiaan pojan oppilastyön kaltainen esikoissinfonia joka ei ollut aivan täysimittainen ja täysipainoinen lajityyppinsä teos kuten olisi ollut esim. Lauri Saikkolan juuri ennen 1940 lukua valmistunut 38 minuuttinen LA Campale sinfonia ja mikä ratkaisu myös osaltaan osoittaa musiikkielämämme nurinkurisuuden, sillä jos Hannikainen olisi tajunnut ottaa Saikkolan sinfonian mukaansa Amerikkaan tälle olisi saattanut avautua kansainvälinen ura tunnustettuna universaalina säveltäjänä eikä musiikinhistoriamme olisi sotien jälkeisen säveltäjäsukupolven unohduksen myötä niin murheellista luettavaa sen sijaan että mukaan piti raahata pienen keskenkasvuisen pojan raakilemainen ja kovin köykäinen perhossarjalaismainen sinfonian torso joka ei täyttänyt kaikkia laadullisia kriteereitä, mutta ehkä kyse oli samanlaisesta ilmiöstä kuin pikku Mozartinkin kohdalla kun isä Leopold vei ylpeänä ihmelastaan ympäri Euroopan hoveja kuninkaallisten pällisteltäväksi jonkinlaista kutsumusta toteuttaessaan ja tuntuu tosiaan ihmeelliseltä että vain 15 vuotiaan pojannaperon lapsen oloinen lyhyenläntä ja pikkuruinen 21 minuuttinen sinfonia joistakin mahtipontisista eleistään huolimatta kelpasi mukaan otettavaksi Amerikan valloitusretkelle eikä ilmeisesti pitkään aikaan myöhemmin kenenkään täysikasvuisen ja jo pitkän uran luoneen ammattisäveltäjän kunnianhimoisempi ja sisällöltään painavampi kypsä sinfonia jollaista ei jostakin syystä katsottu tarkoituksenomaiseksi viedä USA:n jolloin herää kysymys oliko kyseessä kateellisten kilpailijoiden luoma intrigi jotta kukaan täysipätöinen ammattisäveltäjä ei pääsisi paistattelemaan menestyksen valokeilassa muiden samanveroisten kustannuksella kun kaikille ei voinut aueta yhtaikaa kansainvälistä uraa ja ehkä vasta niinkin myöhään kuin 1990 luvun taitteessa v. 1994 Rautavaaran Angel of light sinfonia tilattiin Yhdysvaltoihin ja josta säveltäjän kansainvälinen ura kunnolla aukesi ja hänestä tuli vastoin kaikkia ennakko odotuksia Sibeliuksen jälkeen tunnetuin suomalainen säveltäjä maailmalla.
 
Piccola sinfoniallaan, jota ei Suolahti saanut itse milloinkaan kuulla koska sitä ei hänen aikanaan esitetty julkisesti, säveltäjä näyttää postuumisti tavallaan pitkää nenää monille rutinoituneille ammattisäveltäjille jotka päinvastoin kuin Suolahti Piccola sinfonioineen kammettiin unohduksen synkkään yöhön välinpitämättömällä ja suomalaisia ammattisäveltäjiä epäsuosivalla ohjelmistopolitiikalla vaikka säveltäjät kuten Ringbom vielä omana aikanaan saivat teoksiaan esille kaupunginorkesterin ohjelmistossa toimiessaan itse orkesterin intendenttinä mutta myöhemmin hänetkin unohdettiin.
 
Vielä nykyäänkin Saikkolan kaltaisiin osittaista menestystä maistaneisiin rutinoituneisiin mutta myöhemmin unohdettuihin päteviin ammattisäveltäjiin ja sinfonikoihin suhtaudutaan välinpitämättömästi ja nuivasti eikä edes minkäänlaista levytyshanketta ole tiedossa hänen luomansa sinfoniatradition elvyttämiseksi ja henkiin herättämiseksi toisin kuin vaikka hänen virolaisille kollegoilleen kuten Tubinille ym. vaikka hän lienee tekniikaltaan hieman vanhahtavaa Tuukkastakin kätevämpi ja modernimpi vaikkakaan en pysty ottamaan kantaa hänen sinfonioidensa näkemyksellisyyteen koskapa en ole milloinkaan yhtäkään niistä kuullut mutta sinfonisen kuvan Karjalan antamien viitteiden perusteella myös hänen sinfoninen tuotantonsa vaikuttaa lupaavalta ja 5. sinfonia palkittiinkin HKO:n kilpailussa sinfonioiden kuuluessa hänen keskeisimpään tuotantoonsa.
 
Eduard tubinin 5. sinfonian 1. Allegro energico osassa on muuten lyhyt sitaatti Schubertin 9. Suuren C duuri sinfonian Scherzosta jollei kyse ole vain sattumasta eikä alitajuisesta muistumasta saati tietoisesta lainasta. Muuten Tubinia voi pitää jonkinlaisena Shostakovitsin kevytversiona vaikka hänen musiikkinsa kuten sinfoniettansa perustuu virolaisiin kansansävelmiin. Tubinin asuessa ruotsissa hän ei koskaan saanut ansaitsemaansa huomiota osakseen mutta virolaiset kapellimestarit järvi ja Volmer ovat tehneet kaksi kokonaislevytystä hänen sinfonioistaan joka osoittaa merkittävänä kulttuuritekona virolaisilta kunnioitettavaa kansallisylpeyttä jota kaikkien kansojen muusikoilla ja kapellimestareilla ei näytä olevan yhtä paljon joskin virolta ehkä puuttuu sellainen johtava kansainvälisen tason säveltäjä ellei sellaiseksi katsota Arvo Pärtiä, jonka levyttämiseen kapellimestarit erityisesti keskittyisivät, kuten suomessa, jossa on tapana levyttää Sibeliuksen tuotantoa ylitsepursuavalla runsaudella ja monomaanisesti, jolloin tahtoo käydä niin, että muut pätevät ammattisäveltäjät jäävät vähemmälle huomiolle tai suorastaan unohdetaan kokonaan kuten monen vaietun suuruuden kohdalla on käynyt ja vasta niin modernin säveltäjän kuin Rautavaaran suurelta osin levyttämättömän myöhäistuotannon taltioimiseen muuan suomalainen levy yhtiö on tätä nykyä keskittynyt, mutta meillä ei ole tapana levyttää ohjelmistosta kadonneiden säveltäjien sinfonioita, kuten kaikissa naapurimaissamme ilmeisesti taloudellisen tappion pelosta johtuen, klassisen musiikin markkinoiden ollessa suomessa kovin pienet, eikä kiinnostusta tuntematonta suomalaista musiikkia kohtaan juuri tunnu olevan.