Klassinen ›

Auttakaas, te viisaammat. Olen viime aikoina tutustunut Beethovenin 5. pianokonserttoon "Emperor". Minua mietityttää että onko kappaleen rakenteessa joku suurempi logiikka, vai tulevatko eri kohdat varsinaisen teeman jälkeen aivan mielivaltaisesti. Tässä ensimmäisessä osassa niinkun vaan vaihtelee erilaiset, useimmiten teeman jostain pätkästä varioidut pätkät ja näin täytetään koko 20 minuuttia. Tietysti monissa Mozartin pianokonsertoissa on vähän sama juttu, mutta tässä tämä konserton pituus korostaa hajanaista vaikutelmaa, kun lätkäistään aina jotain uutta (tai varioitua) kehiin ilman että minulle hahmottuu mitään sen kummempaa kokonaislogiikkaa. Täysin eri vaikutelma, kun minkä saa esim Rahmaninovin kuuluisaa 2. pianokonserttoa kuunnellessa, joka on sentään rakenteellisesti huomattavasti selkeämpi juttu.

Auttakaas, te viisaammat. Olen viime aikoina tutustunut Beethovenin 5. pianokonserttoon "Emperor". Minua mietityttää että onko kappaleen rakenteessa joku suurempi logiikka, vai tulevatko eri kohdat varsinaisen teeman jälkeen aivan mielivaltaisesti. Tässä ensimmäisessä osassa niinkun vaan vaihtelee erilaiset, useimmiten teeman jostain pätkästä varioidut pätkät ja näin täytetään koko 20 minuuttia. Tietysti monissa Mozartin pianokonsertoissa on vähän sama juttu, mutta tässä tämä konserton pituus korostaa hajanaista vaikutelmaa, kun lätkäistään aina jotain uutta (tai varioitua) kehiin ilman että minulle hahmottuu mitään sen kummempaa kokonaislogiikkaa. Täysin eri vaikutelma, kun minkä saa esim Rahmaninovin kuuluisaa 2. pianokonserttoa kuunnellessa, joka on sentään rakenteellisesti huomattavasti selkeämpi juttu.
 
Älä vaivaa päätäsi tuollaisella.. Kuuntele vain sitä mieletöntä neroutta ja esteettisyyttä! :)
 
P.S. Eihän verrata Beethovenia ja Rahmista toisiinsa.. :D

Älä vaivaa päätäsi tuollaisella.. Kuuntele vain sitä mieletöntä neroutta ja esteettisyyttä! :)
 
P.S. Eihän verrata Beethovenia ja Rahmista toisiinsa.. :D
 
Jaa, mutta täytyyy myöntää, että Beethovenin konserton teemat ovat niin simppeleitä, helposti tunnettavia ja vailla pitkälinjaisuutta, että jokainen maallikkokin voi taputtaa niiden rytmiä varpaillaan. Beethovenin nerous tulee oikeastaan ilmi vasta hänen mestarillisessa kehittelytaidossaan. Mozartin konsertostahan tuo eroaa jo sikälikin että, Beethovenin ei koskaan kirjoittanut vastaavaa laajamittaista orkesteriesittelyä kuten Mozart konsertoissaan, ainakaan keisarikonsertossaan. Ja Beethoven hallitsee mestarillisesti oikeasdtaan vain hänen sonaattiallewgro-voimavaransa 2 muun osan jäädessä hieman vaatimattomimpina taka-alalle.

Jaa, mutta täytyyy myöntää, että Beethovenin konserton teemat ovat niin simppeleitä, helposti tunnettavia ja vailla pitkälinjaisuutta, että jokainen maallikkokin voi taputtaa niiden rytmiä varpaillaan. Beethovenin nerous tulee oikeastaan ilmi vasta hänen mestarillisessa kehittelytaidossaan. Mozartin konsertostahan tuo eroaa jo sikälikin että, Beethovenin ei koskaan kirjoittanut vastaavaa laajamittaista orkesteriesittelyä kuten Mozart konsertoissaan, ainakaan keisarikonsertossaan. Ja Beethoven hallitsee mestarillisesti oikeasdtaan vain hänen sonaattiallewgro-voimavaransa 2 muun osan jäädessä hieman vaatimattomimpina taka-alalle.
 
Eli itse pystyisit silleen vaatimattomasti hutaisemaan nuottipaperille paremman konserton..? ;) Älähän nyt morkkaa Beethovenia.

Eli itse pystyisit silleen vaatimattomasti hutaisemaan nuottipaperille paremman konserton..? ;) Älähän nyt morkkaa Beethovenia.
 
Enhän toki, mutta musiikilinen estetiikkani ei vain syystä tietämättömästä kykene meneillään olevassa elämänvaiheessani sulattamaan Beethovenin musiikillista kuvanveistotaidetta, joka rakentuu pienen pienistä, vain muutama sävelen tai tahdin mittaisista soluista, joita hän kehitelee kieltämättä niikuin vain ammattilainen osaa. Mutta jotenkin hänen musiikillinen ajattelunsa on liian konstruktiivinen malli musiikin ja suurienkin muotojen työstämiseksi ja muotoilemiseksi Haydnilta kopioidun ja perityn motiivityöskentelyn periaatteen ja metodin varaan rakentuen, jyrkkine temaattiseine vastakkaisuuksine, vailla alkuperäistä, syvästi musikaalista, melodista pitkälinljaisuutta, mikä Mozartilla ja myöhemmin Schubertilla oli niin ilmeistä. Tässä suhteesa jopa Mendelssohn on Beethovenia etevämpi, jos hänen musiikinsa ei kärsisi ilmeisestä ristiriidasta sisällön ja hallitun, kieltämättä klassisen täydellisen muotoajattelun suhteen.