Klassinen ›

Kuten jo Seela Sella sanoi aikoinaan, kiltin ihmisen näytteleminen ei ole kiinnostavaa, vaan ilkeän ja paatuneen.
 
Jos roolihahmot oopperassa tai näytelmässä olisivat pelkkiä pyhäkoululaisia mitä dramatiikkaa siitä syntyisi? hyvä ooppera ja näytelmähän on pullollaan kieroja juonitteluja ja moraalittomia ihmisiä.
 
Näin myös Mozartin oopperoissa, joista Cosi fan tutte oli erityisen vaikea pala purtavaksi moraalittoman aiheensa vuoksi Beethovenille Ja Wagnerille, jotka eivät osanneet tehdä eroa aiheen ja muodon välille. Siinähän kaksi nuorta upseeria Ferrando ja Guglielmo käyttävät sumeilematta hyväkseen rakastajattariensa tunteita testatakseen näiden uskollisuutta vanha filosofin Don Alfonsoa kanssa tehdyn vedomlyönnin innoittamana todeten kuin yhdestä susta oopperan loppupuolela, että niin tekevät kaikki naiset eli ovat valmiita pettämään miestään sopivan hetken tullen näiden selän takana, kun herrat olivat muka lähteneet sotimaan ja palanneet valepuvuissa takaisin vekottelemaan ystävänsä pahaa aavistamatonta morsianta.
 
Ja mitä sitten Figaron häistä, jossa kreivi on uskoton puolisolleen yrittäen vikitellä Figaron lemmittyä Susannaa itselleen ja Figaro suutuspäissään lausuu julki naisten huikentelevaisuuden ironisessa monologissaan todeten resitatiivissa, että, Naisiin luottaminen on silkkaa hulluutta tai kaikki naiset ovat kuin narrit vain. Tämäkö on osoitus korkeasta miehisestä moraalista? Rohkenen epäillä. Miten oli renessanssin taide alastonkuvineen, joita sen ajan kiihkouskovaiset papait eivät voineet hyvällä katsella, vaan vaativat taiteelta kristillisten arvojen mukaista etiikkaa, eli roviolle kaikki vaan.
 
No, tästä joudumme vetämään vain sen johtopäätöken Hildesheimeria lainatakseni, että moraali ei ole musiikin lähde. mitä mieltä olette? Tekopyhä hurskasteluko luo parempaa taidetta, kuin objektiivinen elämän ilmiöiden tarkastelu?

No, tästä joudumme vetämään vain sen johtopäätöken Hildesheimeria lainatakseni, että moraali ei ole musiikin lähde. mitä mieltä olette? Tekopyhä hurskasteluko luo parempaa taidetta, kuin objektiivinen elämän ilmiöiden tarkastelu?
 
Kyllä, näinhän se on. Moraalittomuuksien katsominen tuottaa ihmiskunnalle suurta tyydytystä.
 
Objektiivinen elämän ilmiöiden tarkastelu käsitetään usein tylsäksi, masentavaksi ja mielenkiintoa herättämättömäksi, vaikka se ei sitä todellisuudessa olisikaan. Tavallisen elämän ilmiöitähän tässä jo ollaan muutenkin liian lähellä.
 
Uskoisin sitä paitsi myös,että on ylentävää tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi kuin roolihahmot, jotka tekevät erinäisiä moraalittomuuksia. On kovasti mukavaa paheksua jonkin elokuvan päähenkilön käsittämättömiä typeryyksiä tai ajattelun kieroutta.
 
Tekopyhä hurskastelu ei ehkä niinkään luo parempaa taidetta, mutta se antaa sille vaikuttavammat puittet. Sillä saadaan aikaan enemmän särmää ja pirteämpiä tilanteita.
Toisaalta välillä tuntuu, että moraalittomuudet kumpuavat monasti erilaisista stereotypioista, joita taiteentekijä, säveltäjä tai kirjailija tai joku muu, käyttää hyväkseen saadakseen teokseensa tietynlaisen ilmapiirin.

Taiteilijan äly havainnoi ja tarkastelee elämää objektiivisesti asettumalla ulkopuolisen tarkkailijan rooliin olematta kenenkään puolella ja tuomitsematta ketään. Siksikään taide ei elä moraalista vaan esim. näytelmän roolihahmot elävät psyykkisten konfliktiensa syvyyksistä ja luonteiden uskottavuudesta. Sen sijaan oopperassa roolihenkilöt muuttuvat yksinomaan musiikiksi, joka tekee ooopperassa kaikesta epätodennäköisestä todennäköistä ja epäuskottavasta uskottavaa