Muusikoiden.net
05.12.2016
 

Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kirjavinkkaus
1 2 3 4 5
Kukko
08.11.2009 14:11:53
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tällaista yleissivistävää toimintaa ajattelin? Olen viime aioina lueskellut enemmän tai vähemmän kevyeen musiikkiin liittyvää kirjallisuutta. Josko tästä saataisiin sellainen ketju aikaan, josta voisi halutessaan poimia uusia (hyviä) lukemisvinkkejä?
 
Olennaista olisi ainakin kirjan nimi, tekijät sekä lyhyt selostus sisällöstä. Lisäksi voisi halutessaan lennokkaastikin kuvailla lukukokemustaan jotta kaikki sitten ryntäisivät kirjastoon tätä monumenttia tavoittelemaan.
 
Aloitetaan juhlavasti;
 
Soittaja pärjää aina. Toim. V.Kurkela, T. Kemppi
 
Eteläpohjalaisten muusikoiden muistelmia 30- luvulta tähän päivään.
 
Erittäin mielenkiintoista ja sujuvaa kerrontaa eri soittajien ja muusikoiden toimesta. Painottuu tietokirjallisuuden puolelle, joskin mukavaa luettavaa. Mehukkaita tarinoita vuosien ajalta. Lisäksi itsekin eteläpohjalaisena teksteissä vilisee tuttuja keikkapaikkoja, muusikoita, järjestäjiä. Aimo annos maakunnallista historiaa.
 
"Kitarakoulu viisivuotiseksi" -Minä-
Epämuusikko
08.11.2009 16:23:25
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kari Ilmonen - Soittajalle Soppaa.
 
"Greetings from Niger". Kesy animaali #1
Lapari
08.11.2009 16:26:38
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä oon lukenut paljon eri muusikoiden/artistien elämänkertoja.Itse omistan esim.
Agents Forever,Badding,Junnu täyttä elämää,Topi Sorsakoski Kulkukoirat...
Kirjastoissa on paljon vastaavanlaisia.Jos kiinnostaa,mä voin lainata niitä mitä mulla on.Yksi mun mielestä hyvä kirja oli Holle Holopaisen olikse nyt nimeltään Sähköbasso??
 
mun kompressori on pajalla.
half
08.11.2009 17:45:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lapari: Mä oon lukenut paljon eri muusikoiden/artistien elämänkertoja.Itse omistan esim.
Agents Forever,Badding,Junnu täyttä elämää,Topi Sorsakoski Kulkukoirat...
Kirjastoissa on paljon vastaavanlaisia.Jos kiinnostaa,mä voin lainata niitä mitä mulla on.Yksi mun mielestä hyvä kirja oli Holle Holopaisen olikse nyt nimeltään Sähköbasso??

 
Sähköbassohan se, oma lukunsa ovat Jyrki Hämäläisen erinomaiset kirjat.
 
COVS jäsen N:o 5
kurrekullervo
08.11.2009 17:47:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

"Ei kokolihaa soittajille" toim.Janne Kuusinen. Espoo 2004. Pehmeät kannet ja lienee mhdollisesti omakustanne. Upeaa stooria ravintola- ja keikkamuusikoiden raadollisesta arjesta silloin kun vielä soittamalla oltiin kokpäivätöissa.
 
Lucky 7
08.11.2009 18:39:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Esa Pakarinen: Hanuri ja hattu.
Kertomus viihteen sekatyömiehen matkasta. Pula-aikojen kurimuksesta koko kansan viihdyttäjäksi.
 
Hasse Walli: Punainen kitara
Rautalangan syntymästä Afrikkalaiseen musiikkiin, ja kaikkee siltä väliltä.
 
Raparperitaivas
Leevi And The Leevings:in vaiheisiin perehtyvä eepos.
Yhtyeen kitaristi kertoo oman versionsa ko. yhtyeestä ja siihen liittyvistä henkilöistä.
 
Sleepy Sleepers: Jytinää Eestissä.
Legendaarisen orkesterin kootut seokoilut.
Totta vai fiktioo, aivan sama.
 
Se mitä ei muista, ei pidäkään muistaa.
AngryMouth
08.11.2009 18:56:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laitetaas muutama lisää:
 
Outi Popp: Poppologia (WSOY 2002)
http://www.skenet.fi/index.html?menuid=370&aid=413&
 
Ahokas ym: Artist ABC (T2 2005)
http://meteli.net/uutiset/1550
 
Jukka Haavisto: Puuvillapelloilta kaskimaille - jatsin ja jazzin vaiheita Suomessa (Otava 1991)
Perusteos maamme jazzelämän kehityksestä 20-luvulta 90-luvulle.
 
Reijo O. Holopainen: Musiikin henkiset ja parantavat ominaisuudet (Aquarian 1995)
 
Kukko
08.11.2009 18:59:37
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

AngryMouth: Laitetaas muutama lisää:
 
Outi Popp: Poppologia (WSOY 2002)
http://www.skenet.fi/index.html?menuid=370&aid=413&
 
Ahokas ym: Artist ABC (T2 2005)
http://meteli.net/uutiset/1550
 
Jukka Haavisto: Puuvillapelloilta kaskimaille - jatsin ja jazzin vaiheita Suomessa (Otava 1991)
Perusteos maamme jazzelämän kehityksestä 20-luvulta 90-luvulle.
 
Reijo O. Holopainen: Musiikin henkiset ja parantavat ominaisuudet (Aquarian 1995)

 
Tämä Haavisto J. tarinoi myös tuossa 1.vinkki-kirjassa (soittaja pärjää aina) Elävästi ja hauskasti osaa kaveri kirjoittaa..
 
"Kitarakoulu viisivuotiseksi" -Minä-
jape2
08.11.2009 19:45:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Dizzy muistelee ( To Be Or...Not To Bop ) Gillespie/ Frazier. Hyvä teos.
 
Mieluummin ceestä.
Qsine
08.11.2009 19:55:24
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Suosittelen Ashley Kahnin tuoretta "Miles Davis - Kind of Blue. Modernin jazzin avain" -teosta jo nyt, vaikken ole edes sitä vielä kokonaan lukenut. Kirja avaa jazz-ajattelua muillekin kuin jazzareille, ja sopii myös studiotekniikasta, äänilevyteollisuudesta ja mustanmusiikin historiasta kiinnostuneille. Davisin totisuus on kaikkea muuta kuin arroganssia, joksi kaikki sitä ovat erehtyneet luulemaan. Hänen tärkeimmän levynsä studiosessioista blokatut dialoginpätkät tuovat esille lämminhenkisen fiilistelijän.
 
Tärkeä, hyvin toimitettu, kauniin näköinen, painovirheetön, pieteetillä suomennettu. Erinomainen kirja.
 
"Ja miksi Kari Heiskanen vetää bingoa!"
artope
08.11.2009 21:13:38
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuolaava basisti- vitsikirja. Sain tyttäreltä isänpäivälahjaksi.
 
"Pelimanni kolmannessa polvessa. Toisessa polvessa kuluma"
Lucky 7
09.11.2009 00:47:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Edith Piaf:in ja Billy Holiday:n elämäkerrat on sitten jo vähän rankempaa luettavaa.
Yllättävän saman kaltaisia juttuja tuli molempien tarinoista esille. Nimittäin mopolla ajo molemmat tähtiin ja takasin. Herkkyyskin oli omaa luokkaansa, myös yksityiselämässä.
 
Se mitä ei muista, ei pidäkään muistaa.
riff
09.11.2009 18:45:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heikki Hietamies - Kesäkeikka. MUST!!! (Voipi olla hankala löytää...)
 
Kyynisyys on realismia.
mack the knife
09.11.2009 18:57:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Erkki Lepokorpi: Keikat
 
Se on hieno.
 
COVS n:o 1.
KoskPaavo
09.11.2009 19:46:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mack the knife: Erkki Lepokorpi: Keikat
 
Se on hieno.

 
Kyllä, tuo on paras , ja jotenkin jo mukavan nostalginen. Mullakin on ollut soittokavereina muutama 1950- luvulla aloittanut.
 
Humppamuseon intendentti
isojussi
09.11.2009 20:06:13
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tykkäsin kovasti Jörgen Petersenin omaelämänkerrasta "Kultainen Trumpetti". Hienoa ajankuvaa alalta sekä Tanskasta että Suomesta.
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
KoskPaavo
09.11.2009 20:16:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tekeeköhän Nalle joskus teoksen "Kultainen trumbetti"?
 
Humppamuseon intendentti
isojussi
09.11.2009 20:19:55
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KoskPaavo: Tekeeköhän Nalle joskus teoksen "Kultainen trumbetti"?
 
Luultavasti harva se aamu riittävän kebab-illallisen jälkeen...
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
Prophet
09.11.2009 21:39:21 (muokattu 09.11.2009 23:17:26)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jukka Lyytinen: Lapinlahden Linnut
Vesa Kontiainen & Kjell Stark: Popeda - Ilkeesti kiitää
Ilkka Mattila: Eläkeläiset - Suuri suomalainen juopottelukirja
Erkki Ertama: Sattuma korjaa satoa
Petri Nevalainen: Pekka Pohjola - Bassokenraali
Lido Salonen: Elämä jota en olisi halunnut elää
Jani Uhlenius: Säestäjä
 
Tässäkin saattaa olla hyvä teos, jahka julkaisevat:
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viek%C3%A4%C3%A4_minut_baariin_veljet
 
ariari
11.11.2009 19:14:18 (muokattu 11.11.2009 19:15:07)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

riff: Heikki Hietamies - Kesäkeikka. MUST!!! (Voipi olla hankala löytää...)
 
Kirjastoista löytyy :) Pitääpä ite lukea...
 
T. Kirjastomies
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti